Miten pääsisin yli tästä surusta ja kaikenkattavasta ahdistuksesta? Vaikka tiedän että kuukauden päästä taas yritetään uudestaan (IVF) jos hyvä tuuri käy eikä sinänsä oo mikään pitkä aika odotella.
Mulla vaan on niin kamalan paha olla koko ajan ja kaikki muut asia menee kuin sivu suun. Perustan kaiken aikani lapsettomuuden miettimiseen enkä taida siksi oikein pysyä muussa mukana. Unohtelen jatkuvasti asioita, tärkeitäkin. Koko rakennusajankin (kohta vuosi rakennettu) oon ollu kuin unessa, valintoja oon toki tehny ja ollutkin melkein joka päivä raksalla mutta seuraavana päivänä en välttämättä muista mitäs me valittiinkaan niitä laattoja. Esimerkkinä. Tai että millään valinnalla ei oo mitään merkitystä, kunhan sen vaan sais nopeasti alta pois.
Mulla ei siis oo muuta elämää kuin tää että katkeroidun (tai oon jo sen tehny) tästä lapsettomuudesta niin että en pysty muusta nauttimaankaan. Joka kuukausi sitä toivoo vaikka tietää että mahiksia ei juurikaan ole.
Kaikki hyvät hetket menee ohi ja kaikki mitä suunnitellaan, perustuu ajatukselle sitten kun meillä on lapsi tai eihän me minnekään ulkomaille voida muuttaa jos nyt tässä hoidossa tärppäiskin.
Miten hemmetissä pääsisin irti tästä noidankehästä ja alkaisin nauttimaan tästä elämästä mikä mulle on annettu? :\|
Haluaisin ajatella niinku Olavi Uusivirta laulaa.. hei, on niin helppoo olla onnellinen... jos tyytyy siihen mitä on...
Tänään taas melodramaattisella ja synkällä mielellä. Kiitos jos joku jakso lukea, oli pakko avautua johonkin ja ajattelin että täällä on varmaan ihmisiä jotka ymmärtää mitä ajan takaa. Vaikka mulla aina onkin hieman huono ulosanti. Ja näköjään tähänkin tuli hieman irrallisia lauseita..
Surustasuunniltaanvaikkakaikkiasiatonihanhyvin,
Vilma
Mulla vaan on niin kamalan paha olla koko ajan ja kaikki muut asia menee kuin sivu suun. Perustan kaiken aikani lapsettomuuden miettimiseen enkä taida siksi oikein pysyä muussa mukana. Unohtelen jatkuvasti asioita, tärkeitäkin. Koko rakennusajankin (kohta vuosi rakennettu) oon ollu kuin unessa, valintoja oon toki tehny ja ollutkin melkein joka päivä raksalla mutta seuraavana päivänä en välttämättä muista mitäs me valittiinkaan niitä laattoja. Esimerkkinä. Tai että millään valinnalla ei oo mitään merkitystä, kunhan sen vaan sais nopeasti alta pois.
Mulla ei siis oo muuta elämää kuin tää että katkeroidun (tai oon jo sen tehny) tästä lapsettomuudesta niin että en pysty muusta nauttimaankaan. Joka kuukausi sitä toivoo vaikka tietää että mahiksia ei juurikaan ole.
Kaikki hyvät hetket menee ohi ja kaikki mitä suunnitellaan, perustuu ajatukselle sitten kun meillä on lapsi tai eihän me minnekään ulkomaille voida muuttaa jos nyt tässä hoidossa tärppäiskin.
Miten hemmetissä pääsisin irti tästä noidankehästä ja alkaisin nauttimaan tästä elämästä mikä mulle on annettu? :\|
Haluaisin ajatella niinku Olavi Uusivirta laulaa.. hei, on niin helppoo olla onnellinen... jos tyytyy siihen mitä on...
Tänään taas melodramaattisella ja synkällä mielellä. Kiitos jos joku jakso lukea, oli pakko avautua johonkin ja ajattelin että täällä on varmaan ihmisiä jotka ymmärtää mitä ajan takaa. Vaikka mulla aina onkin hieman huono ulosanti. Ja näköjään tähänkin tuli hieman irrallisia lauseita..
Surustasuunniltaanvaikkakaikkiasiatonihanhyvin,
Vilma