Apua. Surusta marmatusta.

Miten pääsisin yli tästä surusta ja kaikenkattavasta ahdistuksesta? Vaikka tiedän että kuukauden päästä taas yritetään uudestaan (IVF) jos hyvä tuuri käy eikä sinänsä oo mikään pitkä aika odotella.

Mulla vaan on niin kamalan paha olla koko ajan ja kaikki muut asia menee kuin sivu suun. Perustan kaiken aikani lapsettomuuden miettimiseen enkä taida siksi oikein pysyä muussa mukana. Unohtelen jatkuvasti asioita, tärkeitäkin. Koko rakennusajankin (kohta vuosi rakennettu) oon ollu kuin unessa, valintoja oon toki tehny ja ollutkin melkein joka päivä raksalla mutta seuraavana päivänä en välttämättä muista mitäs me valittiinkaan niitä laattoja. Esimerkkinä. Tai että millään valinnalla ei oo mitään merkitystä, kunhan sen vaan sais nopeasti alta pois.

Mulla ei siis oo muuta elämää kuin tää että katkeroidun (tai oon jo sen tehny) tästä lapsettomuudesta niin että en pysty muusta nauttimaankaan. Joka kuukausi sitä toivoo vaikka tietää että mahiksia ei juurikaan ole.
Kaikki hyvät hetket menee ohi ja kaikki mitä suunnitellaan, perustuu ajatukselle sitten kun meillä on lapsi tai eihän me minnekään ulkomaille voida muuttaa jos nyt tässä hoidossa tärppäiskin.

Miten hemmetissä pääsisin irti tästä noidankehästä ja alkaisin nauttimaan tästä elämästä mikä mulle on annettu? :\|

Haluaisin ajatella niinku Olavi Uusivirta laulaa.. hei, on niin helppoo olla onnellinen... jos tyytyy siihen mitä on...

Tänään taas melodramaattisella ja synkällä mielellä. Kiitos jos joku jakso lukea, oli pakko avautua johonkin ja ajattelin että täällä on varmaan ihmisiä jotka ymmärtää mitä ajan takaa. Vaikka mulla aina onkin hieman huono ulosanti. Ja näköjään tähänkin tuli hieman irrallisia lauseita..

Surustasuunniltaanvaikkakaikkiasiatonihanhyvin,

Vilma

 

:hug:
eipä tuohon oikein muuta voi...

 

Mä ainakin ymmärrän sua! Mulla on vähän sama tilanne ja koko viikon olen yrittänyt miettiä, että miksi en voi vain unohtaa asiaa hetkeksi ja nauttia elämästä. Kaikki ajatukset kulkee samaa rataa: mikä päivä on kierrosta, voisko tärpätä, onko tärpännyt, milloin olisi LA, mikä jos nyt olisikin niin... Alkaa oikeasti käydä henkisesti aika raskaaksi ja myös mies alkaa ensimmäisen kerran valittamaan, että kun koko elämäni tuntuu tällä hetkellä pohjautuvan raskaaksi tulemiseen. Tottakai hänkin toivoo sitä enemmän kuin mitään muuta, mutta tiedän itsekin, että olisi terveellistä saada jokin muu asia päähän. Takana on 3 vuoden yritys ja yksi keskenmeno...

Jaksamisia, toivottavasti tämä kevät aurinko jotenkin piristäisi ja antaisi toivoa

 

Jos muuten haluat ihan livenä juttukaveria niin ilmoittele... kun samoilla suunnilla asustellaan

 

Hei, tekstistäsi tunnistaa moni lapsettomuuden kanssa kamppaileva itsensä. Kirjoittaminen tänne on tapa auttaa itseäään eteenpäin, kirjoittaminen auttaa työstämään asiaa, itse olen alkanut kirjoittaa päiväkirjaa, jotta saan purkaa tunteitani siihen, on hyvä purkaa paperille näkyviin tunteita joita tämä asia aiheuttaa, silloin tunnistaa ne ja voi ehkä paremmin käsitellän tunteita. Olen itse huomannut saman, että unohtelen asioita, pää ei kertakaikkkiaan ota vastaan uusia juttuja, kun vielä pureskelee tätä lapsettomuusasiaa kovasti, pääparka työskentelee kovasti selvitäkseen tilanteesta. Asia on joka päivä, ellei jokainen tunti, mielessä, mutta samalla niitä ilonhetkiä tulee muualtakin ja niihin pitäisi tarttua pikkuhiljaa. Niin kuin tuo teidän taloprojekti, sekin on yksi elämän unelmista, nauttikaa siitä, uutuuden tuoksusta ja tilasta, kutsukaa ystäviä, vanhempia käymään, pihatalkoisiin. Puhumattakaan puutarhan laitosta ja kasvun seuraamisesta. Meiltä vaaditaan kärsivällisyyttä ja kovasti tämän asian kanssa, se ei ole alistumista odotteluun vaan yritetään kääntää se positiiviseksi uuden elämän alun odotteluksi, vaikka epävarmuus rassaakin. Surra pitää kun siltä tuntuu, mutta toisaalta kun muutamien vuosien kuluttua katsoo taaksepäin, olisi kiva että myös näistä vuosista jäisi hyvää elettyä elämää taaksepäin. Itse olen myös ajatellut, että ammattiauttaja, joka on erikoistunut lapsettomuuden suruun, voisi auttaa näkemään miten hyvää elämää tässä muuten eletään. Tämä reissu on minulta vielä tekemättä, mutta varmaan kevään kuluessa sitten.


Kevään iloa ja jaksamista sinulle!

 

Tuo on niiiiiin tuttu tunne! On päiviä, jolloin mikään ei tunnu miltään. Ei hyvä, ei paha. Tuntuu, että vaikka pommi räjähtäisi vieressä niin ei paljon hetkauttaisi. Tänään on yksi niistä päivistä taas. Unohtelen aika tärkeitäkin juttuja jatkuvasti. Mutta kun niillä ei ole loppujen lopuksi mitään väliä tähän lapsiasiaan verrattuna. PMS puhuu. :$

 

Tutulta kuulostaa :hug:

Mä unohtelen kans asioita tämän tästä ja huomaan puhelevani puhelimessakin ensin yhdestä ja sitten yhtäkkiä toisesta asiasta. Eli en pysty oikein keskittymään mihinkään. Välillä tuntuu että töissäkin menee kaikki päin seinää kun ei jaksa muistaa mitä pitikään tehdä.

Itsellä on nyt kolme tuloksetonta (viimeinesen kohdalla pp7) inssiä takana ja metin kuinka ihmeessä jaksan odottaa lokakuun IVF:n asti. Onneksi olen lötänyt itsestäni jonkinlaisen puutarhahullun omakotitalon myötä ja odotan kesää. Silloin lohduttaa mieltä möyriä mullassa ja puuhata kukkien kanssa. =)

Tsemppiä odotteluun :heart: Toivotaan ettei tarvitsisi odottaa enää kauaa.

 

Lapsettomuuden käsittely ja sen kanssa kamppailu on todella kuluttavaa. Mutta myös kausittaista. Se kuluttavuus näkyy uupumuksena ja "mikään-ei-kiinnosta" -tyyppisinä ajatuksina. Itsekin olen huomannut tuon asioiden unohtelun. Olen luullut sen johtuvan työstäni, mutta teidän tekstejä lukiessani olen ymmärtänyt, että selitys löytynee ehkä myös tältä puolelta.

Mä en tiedä, miten te muut ratkaisette näitä ongelmia, mutta tässä vinkkinä alkuperäiselle kirjoittajalle muutama mun käyttämä keino.

Anna aikaa! Anna aikaa itsellesi miettiä, että mitä haluat ja miten voit. Mä olen jopa mennyt ajatuksissani niin pitkälle, että entä jos me ei koskaan saadakaan lasta - mitä mä sitten haluan. Itse löysin vastauksen, vaikka siinä hetki jos toinenkin menikin. Sen jälkeen on ollut helpompi olla - kriiseistä huolimatta. (Ja tämä ei tarkoita sitä, että oltais luovutettu. Ollaan menossa IVF/ICSI:in maalis/huhtikuussa ja toivoa ON.)

Elä päivä kerrallaan! Siitä kausittaisuudesta kannattaa ottaa ilo irti. Kun on hyvä päivä, niin NAUTI SIITÄ. Kun on huono päivä, niin nauti myös siitä. Tarkoitan, että anna itsellesi tilaisuus surra. Mutta vastaavasti anna itsellesi myös tilaisuus iloita.

Vielä yksi mua auttanut ajatus... Tämä on ehkä meille pariskuntana helpompaa, koska mahdollisuudet luomuraskauteen on ehkä 1% luokkaa. Jos taas esimerkiksi olette selittämättömiä, niin tämä saattaa olla "väärä" ajatus. Mutta siis kerron meistä. Olemme alkaneet ajatella niin, että meillä ei ole mahdollisuutta saada lasta ilman hoitoja, joten miksi stressata silloin kun hoitoja ei ole. Niistä ajoista pitää ottaa kaikki ilo (ja suru) irti. Tämä saattaa kuulostaa kauhealta, mutta sanon sen silti... Ikään kuin olisimme "ulkoistaneet" hedelmöittymisen tai lapsen teon. Me voimme nauttia toinen toisestamme ja kahdestaan olemisesta sekä tietenkin myös yksin olemisesta silloin kun hoidot ovat syystä tai toisesta tauolla. Meidän ei tarvitse ajoittaa yhdyntöjä, meidän ei tarvitse mitata lämpöä, meidän ei tarvitse odottaa kuukautisia. Me emme VOI tehdä asialle mitään ennen kuin lääkäri määrää. Voimme nauttia toisistamme ja ennen kaikkea olla stressaamatta turhaan.

Meillä on lapsettomuutta takana "virallisesti" joulusta 2002 lähtien (suom.huom. jätin silloin e-pillerit pois). Hoidoissa emme toki ole olleet niin kauaa. Selviytymisstrategioita on ollut pakko ihan tietoisesti miettiä, jotta olemme selvinneet tästä pariskuntana. Edelleen tulee päiviä, että tuntuu, että tässäköhän tämä nyt on. Mutta sitten jostain löytyy se voima jatkaa ja vielä yrittää ja tehdä töitä asian eteen. Mitäpä sitä ei olisi valmis tekemään rakkauden eteen!

Voimia ja selviytymisstrategioita teille kaikille!

 

sama juttu !!! mikään ei kiinnosta, mikään ei tunnu miltään ja kaikki on ihan sama !! jasamisia kaikille !! :hug:

 

Voi kiitos kaikille myötätunnosta ja vinkeistä kuinka pystyis keskittymään siihen mikä on tässä ja nyt. Ehkäpä se tästä taas paremmaksi muuttuu!

Helmi, kiitos ehdotuksesta, pidän sen mielessä. Täältä sinut sitten varmaan löydän =) Ajattelin ite pitää hieman taukoa palstailusta, jospa sitten maaliskuussa eksyn tänne taas kun hoidot jälleen alkaa. Tsemppiä "loppuhoitoon" ja toivottavasti teillä onnais!
Ai niin ja me tosiaan varmaan oltiin samaan aikaan siellä sairaalassa. Hassua! Mä olin se joka ryntäs sieltä huoneesta suurinpiirtein suoraan ulos, kurkkua kuristi niin jukelisti :\| en tiedä jäittekö odotushuoneeseen istuskelemaan?