V
vierailija
Vieras
Olen 2.5 vuotta pelännyt erillaisia syöpiä itselläni. Eka pelkonk oli suolistosyöpä. Pelko lähti oikeastaan siitä, kun huomasin ulosteeni olevan litteää ja ohutta olin lukenut sen olevan syövän merkki. Aloin pelkäämään ja lopulta oltiin siinä pisteessä, että mulla oli kauheita mahavaivoja ja selkäkipuja jonka luulin johtuvan veren vuodosta suolesta. Jossain kohtaa aloin tarkkailla kaikin tavoin ulosteeni koostumusta, mielestäni se oli liian litteää, liian tummaa ja lopulta aloin haistamaan raudankin siinä. Aloin pelätä myös että syöpä on levinnyt maksaan ja keuhkoihin ja aloin saada niistäkin oireita.
Sen jälkeen tämä alkoi jäämään pois ja aloin pelätä imusolmukesyöpää. Löysin kaulaltani mielestäni suurilta tuntuvia patteja. Uuseat lääkärit kokeilivat niitä ja kakki oli ok. Jossain kohtaa onnistuin löytämään itseltäni aika syvältä korvan takaa kovat muljuamattomat patit. Tästä on jo aikaa 2 v ja yhä elosssa ollaan.
Mitään ei koskaan löytynyt ja sitten pelko vaihtui sydänvikaan. Rintaani puristi jatkuvasti ja pelkäsin, että kohta on menoa. Ekg oli kuitenkin normaali.
Sitten palasi taas imusolmukesyöpä taulta kun oli välissä AKUUTIMPI pelko.
Sen jälkeen olen myös pelännyt keuhkosyöpää, vatsasyöpää sekä ihosyöpää.
Viime jouluna aloin pelätä aivokasvainta mulla oli puolivuotta päivittäistä lievää päämsärky. Nyt se on sitten taas jäänyt. Kyllähän jokapäivä jossain kohtaa joku pieni kolotus saattaa tuntua mutta ei mitään sen kummempaa.
Nyt pelkään tällähetkellä leukemiaa. Koska mulle on ruvennut tulla herkästi verenpurkaumia raapiessa ja hangatessa sekä mulla on ympäri kehoa nivelkipuja.
Myöskin syksyllä mulla oli leukosyytit lievästi alhaalla; lääkärin mukaan flunssan takia ja joulun aikaan ne olivat taas ihan normaalit!!
Kaiken päälle minua pelottaa kun olen tupakoitsija. Pitäisi kyllä lopettaa mutta tupakointihan saattaa pahentaa syöpää vielä.
Pelotta silti että mitä jos tälläkertaa olen oikeassa.
Jotenkin tuntuu taas niin todelliselta. Näytän mielestäni peilin edessä kalpealta ja minua heikottaa aika usein!!!!!
Pitäisikö mennä psykiatrille!!???