O
Odette
Vieras
Tapasin kesällä aivan upean miehen. Kaikki näytti jo alussa todella lupaavalta: mies oli upean näköinen, vei minua jatkuvasti syömään, teatteriin ja elokuviin, hänen elämänsä tuntui olevansa järjestyksessä ja meillä oli todella hauskaa toistemme seurassa.
Olemme nyt seurustelleet puoli vuotta. Kaikki on edelleen ihan hyvin, suunnittelemme yhteistä ulkomaanmatkaa ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Tein miehelle jo alussa selväksi, etten ole valmis muuttamaan yhteen 1-2 vuoteen, hän sanoi sen olevan ok. Nyt on kuitenkin alkanut ilmetä outoja merkkejä kateudesta, nimittäin hän vihastuu minulle aivan mahdottomasti, jos joku päivä vietänkin aikaa (naispuolisten) ystävieni seurassa.
Todellisuudessa ystäväni ovat ehdottomasti jääneet taka-alalle tämän suhteen myötä: musiikkibisneksessä pyörivä, syötävän hyvännäköinen motoristi on saanut elämäni aivan sekaisin. Onko miehen mustasukkainen ja omistavainen käytös hälyyttävää? Eilen jouduin vannomaan hänelle, että hän on aina tärkeämpi kuin ystäväni jne. Sitä ennen hän kutsui minua lesboksi, perustellen sen sillä, että vietän niin paljon aikaa naisten seurassa.
APUA, onko kyseessä juuri sellainen narsistimies, joka vie elämästäni kaiken muun?