Apua, mies ei myönnä pettämistä.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mairea
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mairea

Vieras
Hankala tilanne siis, olen jo jonkin aikaa epäillyt, että seurustelukumppanini pettää minua. Ei asuta vielä yhdessä, mutta ollaan kuitenkin alettu etsimään yhteistä asuntoa. Olin mieheni luona kylässä, ja meillä oli pientä riitaa aamulla ennen töihin lähtöä. Hän lähti töihin aiemmin, ja päätin sitten raivonpuuskissani penkoa laatikoita, jota en koskaan aiemmin ollut tehnyt, koska ei vain ole ollut tarvetta mennä toisen laatikoille.

Sieltäpä sitten yllätys löytyikin. Kasapäin naisen jättämiä kirjeitä, sydänlappusia, vihjauksia seksiin liittyen, kiittelyitä yhteisistä ihanista hetkistä ja öistä. Päivämäärät viime kuukausilta.

Soitin sitten miehelle vihaisen puhelun, että en halua kuulla yhtä ainoatakaan valhetta enää ikinä, ja sanoin tietäväni tasan tarkkaan missä mennään. Hän sitten sanoi, että eipä minulla ole mitään todisteita mistään, ja että ei hän minua voisi ikinä pettää. Enkä minä halua kertoa, että olen mennyt penkomaan hänen laatikoitaan, ja että todisteita kyllä löytyy! En halua, että mies alkaa syyttämään minua epäluotettavuudesta laatikoiden penkomisen takia. Juttu olisi eri, jos koti olisi yhteinen, tottakai voisin mennä mille laatikolle tahansa.

Mitä ihmettä teen? Mies ei myönnä muuta, kuin että hänellä on kyllä eräs nainen elämässään, joka on hänen pitkäaikainen ystävänsä.
 
Juu, mäkin saan sanoa ne kuuluisat sanat kuten Leonor, selvittelen kurkkuani ensin, ootas...

Jätä se sika.

Voimia. :hug:
 
Eiköhän teidän suhde ole entinen, kun on noin kova epäluottamus, pitää penkoa tavaroita, sieltä löytyy viestejä. Vai uskotko, että jollain tavalla luottamus häneen vielä voisi palautua? Miksi alunperin aloit epäillä uskottomuutta?
 
  • Tykkää
Reactions: LaMamanMorbid
En usko, kuka muka kirjoittaa sydänlappusiin tai kiitos-viesteihin (paperille kirjoitettuihin) päivämäärät? :D



Niin, en uskoisi itsekään, mutta niin siellä vain oli päivämäärät ja kaikki.

Aloin epäilemään ensimäisenä siitä, kun mies näpyttelee viestejä vähän väliä mutta lopettaa heti ja laittaa puhelimen taskuun kun tulen paikalle. Myös puhelinsoittoja on tullut yöllä, joihin mies ei ole suostunut vastaamaan.
 
Kyllä me joskus seurusteluaikana laitettiin miehen kanssa päivämäärät rakkauskirjeisiimme.
 
Voi turhaa tekopyhyytta. Pettamista epaillessa toki saa ratsata kampan ja kannykan ja sita muutenkin ihmiset harrastavat jo oman turvallisuuden vuoksi kun on uusi kumppani. En tajua mita miehelta nyt odotat. Sano etta loysit laput tai ala sano, mutta turha tuohon jaada roikkumaan kun jo tuossa vaiheessa on huonosti asiat.
 
Mihin sinä niitä todisteita enää tarvitset? Sinähän olen jo nähnyt ne ja tiedät tilanteen. Tee päätöksesi jatkon suhteen sillä perusteella. Ei sinun enää miehelle mitään todisteita tarvise antaa, kyllä hän tietää tilanteesna itse, mutta ei vain myönnä sitä sinulle. Ei tietenkään.
 
itse varmaan jättäisin kirjeet keittiönpöydälle lojumaan ja laittaisin vaikka päälle lapun "tässä sulle todisteet, moro".
Ja ihan sama mitä mieltä mies on penkomisista, ei vois enää vähempää kiinnostaa. Siinähän kimpoilee sitten yksikseen tai menköön vaikka sinne hoitonsa tykö hakemaan lohtua.
 
Tässä käy niin, että ap antaa miehelle mahollisuuden puhua itsensä ympäri ja he muuttavat yhteen ja mies on kunnolla ehkä, jonkin aikaa, kunnes pettää jälleen. Tee itelles palvelus ja häivy miehen elämästä vähin äänin, petät itsees jos jäät tohon suhteeseen roikkumaan, koska mies tuskin kovin kiinnostunu susta on. Löydät varmasti parempaa, kuin tollasen pettävän porsaan.
 

Yhteistyössä