Apua! Mä en oikeasti jaksa 12-vuotiastani

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja avuton äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Kuulkaas:
No kertokaas että miten???? Mikä on se keino mikä tehoaa tollaiseen esiteiniin että jää haistattelu yhdestä kerrasta??

Ei siihen olekaan mitää taikalääkettä, vaan kyse on huolella tehdyistä pohjatöistä. Ei tilanteita voi ratkoa päivä kerrallaan, vaan lapsen kanssa pitää alusta asti vetää rajoja, keskustella, pitää kiinni linjauksista ja olla aikuinen lapselle. Tilanteenne kuulostaa siltä, että pitkin matkaa on menty vikaan ja lopputulos on tuo. Siksi niin moni tässä ketjussa on suositellut perheneuvolaa, psykologia, yksityistä palvelua, MITÄ TAHANSA, että pääsisitte korjaamaan tilannetta ammattilaisen avulla. Kotikeinot eivät teillä näytä riittävän, kuten itsekin sanot.

On teidän tehtävänne vanhempina saada tilanne hallintaan. Jos ette tee mitään, niin olette pelanneet lapsenne elämänkortit hankalimmalla mahdollisella tavalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mietteitä:
Miten paljon tämä 12 vuotias saa vanhemmiltaan aikaa? Kirjoitat että on vakituiset työt molemmilla ja perheessä myös erityislapsi. Huomoidaanko tätä vanhempaa lasta tarpeeksi vai meneekö hän "siinä sivussa", kun on jo noin "isokin" että pitäisi pärjätä yksin? Ottakaa joko sinä tai mies omaa aikaa VAIN tämän yhden kanssa. Leffaan kahdestaan, tai syömään, tai mikä nyt vois olla jotain "omaa aikaa". Uimahalliin, laivalle, geokätköilyä. Mikroautoradalle tai mitä ikinä. Ulos, pois kotoa, omistaudu sille tenavalle, näytä teoin ja sanoin että se muksu on teoistaan huolimatta tärkeä. Yksi kerta pois kotoa tuulettumassa ei riitä, ottakaa tavaksi.
Teillä ei ole sellaista suhdetta, että voisi olettaa lapsen noin vain kertovan, mikä mättää, miksi hän käyttäytyy kuten käyttäytyy. Rakentakaa ensin sitä suhdetta, vielä sille ei ole myöhäistä. Ehkä se suhde on ollut olemassa, mutta se on jäänyt piiloon pahan olon alle.

Kunnioitus ansaitaan olemalla reilu ja rakastava, mutta myös rajat asettava Aikuinen. Nyt lapsi häilyy jossain välimaastossa. Lapsi tuntuu olettavan ettei aikuisia tarvitse kunnoittaa. Pyytääkö hän anteeksi haistatteluitaan? Pahaa oloa saa huutaa, kunhan sen myös "pui" loppuun. Anteeksi pitää pyytää.
Missään nimessä ei aleta vääntämään FYYSISESTI kenelle kaukosäädin kuuluu. Voitko kuvitella että tappelisit (niin, tuosta on enää hiuksenhieno askel nujakkaan) miehesi kanssa kaukosäätimestä?
Millainen on tyypillinen keskustelu teillä aikuisten välillä? Näytättekö miehen kanssa tunteita lasten nähden? Pyysitkö anteeksi kun kolhaisit lasta kaukosäätimellä?

Heittelen vain ajatuksia ilmaan. Kukaan ei voi näkemättä ja kuulematta lasta ja vanhempia auttaa teitä, hakeudu perheneuvolaan, tai seuraava osoite voi tosiaan olla sosiaalihuolto. Tästä vähän vanhempia lapsia tulee asiakkaaksi jatkuvasti.

Lapsi TARVITSEE nyt jotain, onko se aikuisen seuraa, olkapäätä, uudenlaisia toimintamalleja, vai tiukempia rajoja, sitä ei voi näin sanoa.

Asiaa!
 
Kahden teinin äitinä voin allekirjoittaa, meillä kahdenkeskinen aika ei aina ole mitän luksusta, vaan ihan vaikka leffan katselua tai juttelua yhdessä. Perheessä on muitakin lapsia ja kaikkia yritetään myös kuunnella ja huomioida. Joskus tehdöön sit esim. pieniä matkoja vain yhden lapsen kanssa, otetaan harrastusreissulle vaan 1-2 lasta jne.
Johdonmukaisuus, rajat, reiluus jne. on tärkeää, mutta pitää myös osoittaa että lapsi ja hänen asiansa ovat tärkeitä, että välitetään ja rakastetaan, silloin saa myös kunnioitusta. Tietty napina ja kapina kuuluu murkkuikään, mutta mitä tahansa ei tarvitse sietää.
Alkuperäinen kirjoittaja mietteitä:
Miten paljon tämä 12 vuotias saa vanhemmiltaan aikaa? Kirjoitat että on vakituiset työt molemmilla ja perheessä myös erityislapsi. Huomoidaanko tätä vanhempaa lasta tarpeeksi vai meneekö hän "siinä sivussa", kun on jo noin "isokin" että pitäisi pärjätä yksin? Ottakaa joko sinä tai mies omaa aikaa VAIN tämän yhden kanssa. Leffaan kahdestaan, tai syömään, tai mikä nyt vois olla jotain "omaa aikaa". Uimahalliin, laivalle, geokätköilyä. Mikroautoradalle tai mitä ikinä. Ulos, pois kotoa, omistaudu sille tenavalle, näytä teoin ja sanoin että se muksu on teoistaan huolimatta tärkeä. Yksi kerta pois kotoa tuulettumassa ei riitä, ottakaa tavaksi.
Teillä ei ole sellaista suhdetta, että voisi olettaa lapsen noin vain kertovan, mikä mättää, miksi hän käyttäytyy kuten käyttäytyy. Rakentakaa ensin sitä suhdetta, vielä sille ei ole myöhäistä. Ehkä se suhde on ollut olemassa, mutta se on jäänyt piiloon pahan olon alle.

Kunnioitus ansaitaan olemalla reilu ja rakastava, mutta myös rajat asettava Aikuinen. Nyt lapsi häilyy jossain välimaastossa. Lapsi tuntuu olettavan ettei aikuisia tarvitse kunnoittaa. Pyytääkö hän anteeksi haistatteluitaan? Pahaa oloa saa huutaa, kunhan sen myös "pui" loppuun. Anteeksi pitää pyytää.
Missään nimessä ei aleta vääntämään FYYSISESTI kenelle kaukosäädin kuuluu. Voitko kuvitella että tappelisit (niin, tuosta on enää hiuksenhieno askel nujakkaan) miehesi kanssa kaukosäätimestä?
Millainen on tyypillinen keskustelu teillä aikuisten välillä? Näytättekö miehen kanssa tunteita lasten nähden? Pyysitkö anteeksi kun kolhaisit lasta kaukosäätimellä?

Heittelen vain ajatuksia ilmaan. Kukaan ei voi näkemättä ja kuulematta lasta ja vanhempia auttaa teitä, hakeudu perheneuvolaan, tai seuraava osoite voi tosiaan olla sosiaalihuolto. Tästä vähän vanhempia lapsia tulee asiakkaaksi jatkuvasti.

Lapsi TARVITSEE nyt jotain, onko se aikuisen seuraa, olkapäätä, uudenlaisia toimintamalleja, vai tiukempia rajoja, sitä ei voi näin sanoa.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Blue:
Alkuperäinen kirjoittaja mietteitä:
Miten paljon tämä 12 vuotias saa vanhemmiltaan aikaa? Kirjoitat että on vakituiset työt molemmilla ja perheessä myös erityislapsi. Huomoidaanko tätä vanhempaa lasta tarpeeksi vai meneekö hän "siinä sivussa", kun on jo noin "isokin" että pitäisi pärjätä yksin? Ottakaa joko sinä tai mies omaa aikaa VAIN tämän yhden kanssa. Leffaan kahdestaan, tai syömään, tai mikä nyt vois olla jotain "omaa aikaa". Uimahalliin, laivalle, geokätköilyä. Mikroautoradalle tai mitä ikinä. Ulos, pois kotoa, omistaudu sille tenavalle, näytä teoin ja sanoin että se muksu on teoistaan huolimatta tärkeä. Yksi kerta pois kotoa tuulettumassa ei riitä, ottakaa tavaksi.
Teillä ei ole sellaista suhdetta, että voisi olettaa lapsen noin vain kertovan, mikä mättää, miksi hän käyttäytyy kuten käyttäytyy. Rakentakaa ensin sitä suhdetta, vielä sille ei ole myöhäistä. Ehkä se suhde on ollut olemassa, mutta se on jäänyt piiloon pahan olon alle.

Kunnioitus ansaitaan olemalla reilu ja rakastava, mutta myös rajat asettava Aikuinen. Nyt lapsi häilyy jossain välimaastossa. Lapsi tuntuu olettavan ettei aikuisia tarvitse kunnoittaa. Pyytääkö hän anteeksi haistatteluitaan? Pahaa oloa saa huutaa, kunhan sen myös "pui" loppuun. Anteeksi pitää pyytää.
Missään nimessä ei aleta vääntämään FYYSISESTI kenelle kaukosäädin kuuluu. Voitko kuvitella että tappelisit (niin, tuosta on enää hiuksenhieno askel nujakkaan) miehesi kanssa kaukosäätimestä?
Millainen on tyypillinen keskustelu teillä aikuisten välillä? Näytättekö miehen kanssa tunteita lasten nähden? Pyysitkö anteeksi kun kolhaisit lasta kaukosäätimellä?

Heittelen vain ajatuksia ilmaan. Kukaan ei voi näkemättä ja kuulematta lasta ja vanhempia auttaa teitä, hakeudu perheneuvolaan, tai seuraava osoite voi tosiaan olla sosiaalihuolto. Tästä vähän vanhempia lapsia tulee asiakkaaksi jatkuvasti.

Lapsi TARVITSEE nyt jotain, onko se aikuisen seuraa, olkapäätä, uudenlaisia toimintamalleja, vai tiukempia rajoja, sitä ei voi näin sanoa.

Asiaa!

Tässä tosiaan on asiaa, ja koitan panostaa lapsien kanssa kahdenkeskiseen aikaan. Lapsella on isänsä kanssa yhteistä aikaa harrastuksen parissa ja juttelevat harrastusmatkat rauhassa kaksistaan viikoittain (isä siis mukana tässä harrastuksessa joukkueen toimihenkilönä).
Vielä en koe että ollaan tilanteessa jossa tarvitsisin ulkopuolista apua. Ja tottakai pyysin anteeksi kaukosäätimellä kolhaisua!
 
Ja selvennöksenä vielä että aloitusviesti on kärjistetty ja kiukuissaan kirjoitettu. Lapsi on muuten aivan ihana, fiksu ja toisten kanssa toimeentuleva. Nää on näitä murrosiän kuohuja...
 
Mulle tuli myös heti mieleen tää kahdenkeskinen aika. Äiti-tytär hetki. Silloin lapsi vois toivoo mitä puuhaatte vai puuhaatteko lainkaan. Keskustelua ihan mistä vain tai olla puhumatta. Kunhan oot läsnä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja NaN:
Alkuperäinen kirjoittaja Kuulkaas:
Alkuperäinen kirjoittaja yep:
Alkuperäinen kirjoittaja Blue:
Mun lapsi kun kerrankin haistattais mulle noin niin tietäis tehneensä viimeisen kerran. :o

sama täällä. Yksikin haistatus niin tietäis olla koskaan enää sanomatta niin...

No kertokaas että miten???? Mikä on se keino mikä tehoaa tollaiseen esiteiniin että jää haistattelu yhdestä kerrasta??

Ne keinot on tehty jo vuosia vuosia sitten!

Anteeksi vaan mutta näyttää sädekehän kiillottamiselta, kunnei voi niitä hyviä keinojaan muka jakaa. Mahtaako sellasta oikeesti ollakkaan??

Kasvatus. Kuri ja Järjestys. Rakkaus. Lapsesta saakka ( ei vasta silloin kun paska ns osuu jo tuulettimeen )
Joko soittaa kelloja vai pitääkö ratakiskosta alkaa vääntämään?!
 
Alkuperäinen kirjoittaja NaN:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja NaN:
Alkuperäinen kirjoittaja Kuulkaas:
Alkuperäinen kirjoittaja yep:
Alkuperäinen kirjoittaja Blue:
Mun lapsi kun kerrankin haistattais mulle noin niin tietäis tehneensä viimeisen kerran. :o

sama täällä. Yksikin haistatus niin tietäis olla koskaan enää sanomatta niin...

No kertokaas että miten???? Mikä on se keino mikä tehoaa tollaiseen esiteiniin että jää haistattelu yhdestä kerrasta??

Ne keinot on tehty jo vuosia vuosia sitten!

Anteeksi vaan mutta näyttää sädekehän kiillottamiselta, kunnei voi niitä hyviä keinojaan muka jakaa. Mahtaako sellasta oikeesti ollakkaan??

Kasvatus. Kuri ja Järjestys. Rakkaus. Lapsesta saakka ( ei vasta silloin kun paska ns osuu jo tuulettimeen )
Joko soittaa kelloja vai pitääkö ratakiskosta alkaa vääntämään?!

Siis oikeestikko sinä luulet, että ne lapset ovat jääneet ilman kuria ja rakkautta, jotka ei ole sieltä halpoimmasta päästä. Voin kertoa, että mulla sisko, joka oli nuoruudessaan tosi vaikea. Rakkautta ja johdonmukaisia rajoja oli meillä kotona, meitä kun on 4 tyttöä. Siitä huolimatta on tehnyt kaikenlaista, mutta rikollista ei tullut ja on täyspäinen aikuinen erittäin hyvässä ammatissa. Että sellasta.
 
Mulle tuli sellainen olo, että lapsellasi on jostakin syystä paha olla. Aina ei äitikään tiedä syytä tällaiseen pahoinvointiin. Oletko yrittänyt keskustella lapsen kanssa? Voisit ihan rauhallisesti kysyä asiaa ja selittää, että olet huolissasi hänestä, koska käyttäytyminen on niin häiriömäistä. Voisit myös selittää, ettet jaksa hänen käyttäytymistään ja että hän rasittaa koko perhettä.
 
MEillä selvisi kiukuttelun ja uhmaamisen takaa oppimisvaikeuksia. Koulu meni myös penkin alle. Opettaja tuli vaan päivittelemään mulle et mikähän tuolla teidän lapsella on kun on muuttunu niin paljon huonompaan suuntaan. Ite jouduin viemään asiaa eteenpäin. Ensin tenttasin lasta ja opettajaa vuoron perään ja sitte taas tinkasin ja tinkasin että mitä tälle asialle voidaan tehdä/tehdään.
Nyt sai mukautetun englannin, tukiopetusta äidinkieleen ja toimintaterapiaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Katse peiliin!:
Niinpä niin. Olisko kannattanut kasvattaa se lapsi eikä antaa elää kuin pellossa. Sitä niittää mitä kylvää.
Ja kyllä, menee vielä pahemmaksi. Pistä navigaattoriin jo valmiiksi reitti kotoa poliiasemalle jne. Tuleva sosiaalihuollon ja poliisin vakioasiakas..

Kiitos vaan asiallisesta vastauksesta sullekin. Sun lapsi taitaa olla max 3v?
Kasvatettu kyllä on, rajat on (ennemminkin liian tiukat kuin löysät, niitäköhän vastaan kapinoi?).

Mitkä rajat? Jos lapsesi jatkuvasti haistattelee sinua etkä saa häntä kuriin, ei hänellä todellakaan ole rajoja, puhumattakaan siitä että olisi tiukkoja rajoja! Hae ammattiapua ja myönnä se, että olet hukassa kasvatuksen kanssa. Huonommaksi tuo tilanne menee, jos et sitä näe.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hm:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja yep:
Alkuperäinen kirjoittaja Blue:
Mun lapsi kun kerrankin haistattais mulle noin niin tietäis tehneensä viimeisen kerran. :o

sama täällä. Yksikin haistatus niin tietäis olla koskaan enää sanomatta niin...

Ja miten te sen estätte?!? Tämän haluaisin todellakin tietää, ei auta uhkailut rahan tulon loppumisesta, tietokone- tai pelikiellot!

Kyllä mun muksu tietää tehneensä väärin jo pelkästään siitä miten äiti häntä katsoo. Koskaan ei olla fyysisesti kuritettu, aina menty lapsen tasolle ja sanottu s-e-l-v-ä-l-l-ä suomen kielellä mitä teki väärin jne. En tiedä, onko mulla sitte niin pelottava ja vakuuttava ääni :D Arestiakin on käytetty ahkerasti. Poika kohta 11vee ja ei koskaan kiroile mun kuullen ja tottelee ihmeellisen tehokkkaasti. Tää on niin siitä vanhempien tavasta kiinni.


Älä viitti, vain typerys luulee olevansa noin autoritäärinen vanhempi! Teini-iässä se vähät välittää sun katseistas.... arestit, pelikiellot, rahatulon stoppaaminen .. joskus ne vaan on "ihan sama" nekin. Sun kundi on vasta 11
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ja tottakai pyysin anteeksi kaukosäätimellä kolhaisua!

Hyvä :) tosiaan heittelin vain ajatuksia ilmaan. Ja kiva että kirjoitit vielä selvennöksenkin, että lapsi on sinusta ihana, ettei se aina ole niin kaoottista :D

Jos tosiaan syynä on se että mukelo kaipaa huomiota, niin turhautuneelle lapselle kelpaa myös negatiivinen huomio.
Hän tuntee kiukkua ja turhautumista tilannetta kohtaan, ja se purkautuu suoraan ja suodattamatta, aggressiivisuutena, kun ei osaa niistä tuntemuksista puhua. Jos lapsi ei edes tunnista omia tunteitaan, niin kuinka sen pukisi sanoiksi, ei kuinkaan.

Mutta tunteiden kuvaamista sanoin voi opetella.
Yhteiset säännöt joku mainitsi. Miten lapsi vastaisi siihen, jos ehdottaa säännöksi että sanoo "Mä olen vihainen! (siksi että...)" sen sijaan että sanoisi "haista vittu".
Vain kertomalla kiukun syyn, voi äiti auttaa asiaa.
Ja hyvä ehkä tähdentää, että sen saa sanoa, että on vihainen. Siitä ei suututa "takaisin".
 
Jaa-a, on meilläkin haistatellut ja ollut kaikinpuolin hankala.. se alkoi tuossa 13v iässä ja pahin vaihe kesti parisen vuotta. Lapsi oli välillä ihan ihanakin, mut kai se teini-iän mylllerrys ja nykyiset valtavat paineet otti osansa ja kotona sit piti saaha purkautua.

Ite en mistään "haista vitusta" edes loukkaannu, tuolloin teini meni kämppäänsä vaikka ohjattuna, jos ei muuten. Tuli sit takas, mutis anteeksi ja sillä selvä. Tikulla silmään joka vanhoja muistelee... seuraavana päivänä saatto olla sama juttu.

Aina en toki jaksa olla niin kärsivällinen et ottaisin tyynen vakaasti ja päättäväisesti nuo jutut, huudettu on puolin ja toisin ja paiskottu ovia.. mut se on vaan elämää.

Nyt teini on 15v ja monenmonituisten kommelluksien, vastoinkäymisten ja jopa traagisten tilanteitten kautta elämä rauhottunut uomiinsa... olipa jännä nähä eräs päivä kun teini oli kirjottanu feissariinsa että "äiti <3"

:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja mietteitä:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ja tottakai pyysin anteeksi kaukosäätimellä kolhaisua!

Hyvä :) tosiaan heittelin vain ajatuksia ilmaan. Ja kiva että kirjoitit vielä selvennöksenkin, että lapsi on sinusta ihana, ettei se aina ole niin kaoottista :D

Jos tosiaan syynä on se että mukelo kaipaa huomiota, niin turhautuneelle lapselle kelpaa myös negatiivinen huomio.
Hän tuntee kiukkua ja turhautumista tilannetta kohtaan, ja se purkautuu suoraan ja suodattamatta, aggressiivisuutena, kun ei osaa niistä tuntemuksista puhua. Jos lapsi ei edes tunnista omia tunteitaan, niin kuinka sen pukisi sanoiksi, ei kuinkaan.

Mutta tunteiden kuvaamista sanoin voi opetella.
Yhteiset säännöt joku mainitsi. Miten lapsi vastaisi siihen, jos ehdottaa säännöksi että sanoo "Mä olen vihainen! (siksi että...)" sen sijaan että sanoisi "haista vittu".
Vain kertomalla kiukun syyn, voi äiti auttaa asiaa.
Ja hyvä ehkä tähdentää, että sen saa sanoa, että on vihainen. Siitä ei suututa "takaisin".

Tältä kirjoittajalta tulee hyvin empaattista ja käytänöllistä tekstiä. Lisäksi osaat kirjoittaa ajatuksesi hyvin selkeään muotoon.
 

Yhteistyössä