S
Syväolo
Vieras
Minusta tuntuu, että koko elämää ja varsinkin parisuhdetta viedään täysillä hormonien johdolla. Kunhan saan tarpeeksi seksiä (viikottain), aurinko paistaa. Teen iloisesti, vaikka kaikki kotityöt: siivoukset, pyykkäykset, kaupassakäynnit, ruuanlaitot. Mieheni on rakastettava ja täydellinen, kuten koko elämäni.
Puutteessa kaikki on mustaa. Kotityöt pelkkää nalkutusta ja lehdestä selailen jopa asuntosivuja ja mietin, miten tästä vielä lähden. Näistä synkistä ajatuksista en ole koskaan miehelleni (enkä muillekaan) mitään puhunut, koska tiedän kyllä silloinkin, mistä on kysymys ja kuinka herkästi mieli muuttuu.
Vaikeaa se on joka tapauksessa. Onko kenelläkään muulla samanlaisia kokemuksia? Auttaakohan vaihdevuodet vai onko se tätä samaa vuoristorataa hormonit jarrumiehenä koko elämä?
Puutteessa kaikki on mustaa. Kotityöt pelkkää nalkutusta ja lehdestä selailen jopa asuntosivuja ja mietin, miten tästä vielä lähden. Näistä synkistä ajatuksista en ole koskaan miehelleni (enkä muillekaan) mitään puhunut, koska tiedän kyllä silloinkin, mistä on kysymys ja kuinka herkästi mieli muuttuu.
Vaikeaa se on joka tapauksessa. Onko kenelläkään muulla samanlaisia kokemuksia? Auttaakohan vaihdevuodet vai onko se tätä samaa vuoristorataa hormonit jarrumiehenä koko elämä?