Sydänsärkynyt
Tilanteeni on se että olen ollut 21 vuotiaan kanssa on-off suhteessa kaksi vuotta. Alussa oli ihanaa. oli yhteisiä suunnitelmia lapsista ja tulevaisuudesta, missä asuttais ja mitä tehtäis. Muutimme yhteen ja opiskelimme. Isäni tappoi itsensä marraskuussa, joka laukaisi mulla masennuksen. Yritimme miehen kanssa saada lasta, mutta ei tärpännyt. Ajattelimme että on parempi nyt olla lapsen tulematta. Tammikuun 1 päivä menimme kihloihin. Mies lähti töihin vähän kauemmaksi viikonloppuisin. Muutti porukoilleen että meidän suhde paranisi. Uskois kaiken. Kas kummaa olinkin raskaana. Miehelle kertoessa hän itki. itki että hänellä oli suhde jonkun 15 vuotiaan tytön kanssa ja hän lopettaisi sen heti.
Osti mulle hienoja koruja ja sanoi että olisimme perhe. Minä olin petetty, mutta halusin jatkaa. Muutinhan hänen takiaa kauas omien vanhempien ja sukulaisten luonta.
No sitten mies sanoikin että ei osaa seurustella. Ei hänestä ole siihen. Ei hän pysty samaan kun omat vanhempansa. Ei hän pysty keittämään joka päivä lapselle puuroa. Eikä kylvettämään joka ilta. Minä en ole se oikea hänelle. Hän ryyppäsi itseltään kaksi kertaa kortin pois, hänet on hakattu. Hän lähti ryyppäilee ja bilettämään. Hän halusi olla nuori. " Miksi en saa elää kuin ikäiseni nuoret" Lapsi oli välillä hänelle siunaus, välillä kirous.
Hän sekoili, petti. Elimme on-off suhteessa odottaen jos hän haluaisi olla perhe kanssamme. Hän välillä halusi olla, välillä ei. Yhteen emme muuttaneet.
Elämä ei ole ollut yhtään tasaista. Mies sanoi eilen että olemme eronneet jo vuosi sitten toukokuussa.
Hänen tunteensa on sekaisin. Minun tunteeni on sekaisin. Lapsi on 10kk ja olen raskaana hänelle. Hän epäilee onko hän lapsen isä vain minun kiusakseni.
Päätin että muutan takaisin kotikulmilleni. Ei tätä jaksa. Olen täällä niin yksin. Masennun ja ahdistun. Riitelemme exän kanssa paljon. Hän hoitaa poikaa kun häntä huvittaa. Sovimme että hän näkee poikaa joka toinen vkl. Nyt on hänen vkl mutta lähtee nyt ryyppäämään ja sen porukat vahtii lasta. Näin se on mennyt pitemmän aikaan ja näin se varmast tulee menevän. Hänelle sopii että on etä-isä, ns kaveri-isä. Minun pitäisi tukea ja rohkaista häntä, mutta en pysty puhumaan hänestä kauniita asioita. Sanoi jos puhun hänestä paskaa niin hän vierottautuu lapsestaan kokonaan. Se on minun syytäni sitten. Hän itse on haukkunut minun äitiyttä. En pärjää ja uskasi sijaisvanhemmilla jos muutan pois. Siihen ei ole mitään syytä ja neuvolassa sanoivat että terveisiä ukolle, ei tule tapahtumaan. Olen hyvä äiti.
Olen muuttamassa, mutta asunnot on tiukassa. Miehelle eilen puhuin siitä miten hän huijasi minua siinä että halusi perhettä, mutta sitten kun lapsi oli tulossa niin hän otti ja lähtikin. Mies hyökkäsi päälle, repi hiuksista ja puristeli naamasta. Sanoi että olen keksinyt kaiken. Hänellä on masennusta ja syö lääkkeitä. Oli ottamassa jotain pillereitä tai haulikkoa ja töni mua kun estin. Ei hän itseään tappaisi. Hän on vaan niin lapsellinen että haluaa draamaa. Se on aina ollut niin.
Olemme tärkeitä ja rakkaita hänelle, mutta sitten välillä hän puhuu niin paskaa että ..
tiedän että vikaa on minussakin, mutta tämä on jo sairasta.
Miten lapsen ja tulevan vauvan tapaamiset pitäisi isän kanssa järjestää? En luota mieheen yhtään. Lapsi pitäisi ajella 300 km suuntaansa viikonloppuisin. Olla erossa minusta, joka on ollut hänen kiinnehenkilönsä koko hänen elämänsä ajan. Nythän se vielä menee, mutta entä vuoden iässä kun tulee takertumisvaihe että ei pääse vessaankaan yksin? Myös toisen lapsen isyydentunnustusta mietin kaksi kertaa. Hän sanoi että näkee uutta vauvaa joka toinen vkl kunhan se sitten joskus on tarpeeksi iso..
Pitkä viesti.. Anteeksi kun avaudun. On vain kauhean paha olla. Olen yksin iltavuorossa töissä ja mietin näitä asioita. Aivan kamala olo. Miten jaksan tästä eteenpäin? Miten elämäni tulee menemään? Olen aivan hukassa, mutta samalla onnellinen lapsista. vaikka tuntuukin siltä että lapset tein väärän ihmisen kanssa ja lapset ansaitsisivat parempaa..
Pyydän jos olette sitä mieltä että minussa on kamalaa vikaa niin älkää haukkuko kauhean lujaa vaan antakaa rakentavaa palautetta. Pyydän älkää lyökö lyötyä.
Osti mulle hienoja koruja ja sanoi että olisimme perhe. Minä olin petetty, mutta halusin jatkaa. Muutinhan hänen takiaa kauas omien vanhempien ja sukulaisten luonta.
No sitten mies sanoikin että ei osaa seurustella. Ei hänestä ole siihen. Ei hän pysty samaan kun omat vanhempansa. Ei hän pysty keittämään joka päivä lapselle puuroa. Eikä kylvettämään joka ilta. Minä en ole se oikea hänelle. Hän ryyppäsi itseltään kaksi kertaa kortin pois, hänet on hakattu. Hän lähti ryyppäilee ja bilettämään. Hän halusi olla nuori. " Miksi en saa elää kuin ikäiseni nuoret" Lapsi oli välillä hänelle siunaus, välillä kirous.
Hän sekoili, petti. Elimme on-off suhteessa odottaen jos hän haluaisi olla perhe kanssamme. Hän välillä halusi olla, välillä ei. Yhteen emme muuttaneet.
Elämä ei ole ollut yhtään tasaista. Mies sanoi eilen että olemme eronneet jo vuosi sitten toukokuussa.
Hänen tunteensa on sekaisin. Minun tunteeni on sekaisin. Lapsi on 10kk ja olen raskaana hänelle. Hän epäilee onko hän lapsen isä vain minun kiusakseni.
Päätin että muutan takaisin kotikulmilleni. Ei tätä jaksa. Olen täällä niin yksin. Masennun ja ahdistun. Riitelemme exän kanssa paljon. Hän hoitaa poikaa kun häntä huvittaa. Sovimme että hän näkee poikaa joka toinen vkl. Nyt on hänen vkl mutta lähtee nyt ryyppäämään ja sen porukat vahtii lasta. Näin se on mennyt pitemmän aikaan ja näin se varmast tulee menevän. Hänelle sopii että on etä-isä, ns kaveri-isä. Minun pitäisi tukea ja rohkaista häntä, mutta en pysty puhumaan hänestä kauniita asioita. Sanoi jos puhun hänestä paskaa niin hän vierottautuu lapsestaan kokonaan. Se on minun syytäni sitten. Hän itse on haukkunut minun äitiyttä. En pärjää ja uskasi sijaisvanhemmilla jos muutan pois. Siihen ei ole mitään syytä ja neuvolassa sanoivat että terveisiä ukolle, ei tule tapahtumaan. Olen hyvä äiti.
Olen muuttamassa, mutta asunnot on tiukassa. Miehelle eilen puhuin siitä miten hän huijasi minua siinä että halusi perhettä, mutta sitten kun lapsi oli tulossa niin hän otti ja lähtikin. Mies hyökkäsi päälle, repi hiuksista ja puristeli naamasta. Sanoi että olen keksinyt kaiken. Hänellä on masennusta ja syö lääkkeitä. Oli ottamassa jotain pillereitä tai haulikkoa ja töni mua kun estin. Ei hän itseään tappaisi. Hän on vaan niin lapsellinen että haluaa draamaa. Se on aina ollut niin.
Olemme tärkeitä ja rakkaita hänelle, mutta sitten välillä hän puhuu niin paskaa että ..
tiedän että vikaa on minussakin, mutta tämä on jo sairasta.
Miten lapsen ja tulevan vauvan tapaamiset pitäisi isän kanssa järjestää? En luota mieheen yhtään. Lapsi pitäisi ajella 300 km suuntaansa viikonloppuisin. Olla erossa minusta, joka on ollut hänen kiinnehenkilönsä koko hänen elämänsä ajan. Nythän se vielä menee, mutta entä vuoden iässä kun tulee takertumisvaihe että ei pääse vessaankaan yksin? Myös toisen lapsen isyydentunnustusta mietin kaksi kertaa. Hän sanoi että näkee uutta vauvaa joka toinen vkl kunhan se sitten joskus on tarpeeksi iso..
Pitkä viesti.. Anteeksi kun avaudun. On vain kauhean paha olla. Olen yksin iltavuorossa töissä ja mietin näitä asioita. Aivan kamala olo. Miten jaksan tästä eteenpäin? Miten elämäni tulee menemään? Olen aivan hukassa, mutta samalla onnellinen lapsista. vaikka tuntuukin siltä että lapset tein väärän ihmisen kanssa ja lapset ansaitsisivat parempaa..
Pyydän jos olette sitä mieltä että minussa on kamalaa vikaa niin älkää haukkuko kauhean lujaa vaan antakaa rakentavaa palautetta. Pyydän älkää lyökö lyötyä.