Ehkä sekoitin sinut viestieni lyttääjään. Hän on taas tänään kaivanut itsestään kaiken mahdollisen saastan.
Jokainen ihminen arvostaa itselleen tärkeitä asioita. Olen sellainen Fransiskus Assisilainen tyyppi. Minua jopa teini-ikäiset lapseni luulivat rikkaaksi yh-vuosinani. Ulkonäköni ja sisäinen maailmani ovat aina olleet ristiriidassa keskenään.
Eläkevuosinani olen vihdoin nahoissani. Saan elää rauhassa itselleni sopivaa elämää, ja voin hyvin. Säälin ihmisiä, jotka kuolevat kaiken maallisen roinansa keskellä. Amerikkalainen ökyelämä on kamalinta. Valtavasti omaisuutta, josta tuskin osataan nauttia. Suomi on aina ollut liikaa Amerikkaan kallellaan.
Eurooppa on täynnä sivistysmaita, joista ei uutisoida lähes ollenkaan.
Olen onnellinen, että lapseni aikoinaan muuttivat ulkomaille.
Minä jäin aikoinaan Suomeen vaikean allergiani takia. Ongelma selvisi myöhemmin Allergiasairaalan testeissä. En siedä ollenkaan tupakansavua ja kännisiä ihmisiä. Käsittämätöntä mistä kaikesta minua parjataan tällä palstalla.
Tuntuu, kuin villipedot nokkisivat kimpussani. Kävelin tällä viikolla kadulla, jossa lintu nokki auton alle jäänyttä rottaa. Samanlainen olo tulee lähes aina tällä palstalla pyöriessäni.
Summa summarum. Kun demarit pääsevat valtaan, itku ja parku Suomessa muuttuvat iloksi, nauruksi ja ilon kyyneleiksi. Sanna Marin esittelee yliopistolla uutuuskirjaansa. Olisipa Suomi täynnä Sannoja.
Fransiskus Assisilaisen rukous:
Herra, tee minusta rauhasi väline,
Niin että sinne missä on vihaa, kylväisin rakkautta,
Missä katkeruutta, toisin anteeksiantamusta,
Missä epäilystä, auttaisin uskoon,
Missä epätoivoa, kantaisin toivoa,
Missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
Missä alakuloisuutta, virittäisin ilon.
Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
Etsiä lohdutusta kuin lohduttaa toisia,
Vaatia rakkautta kuin rakastaa toisia.
Sillä antaessaan saa,
Kadottaessaan löytää,
Antaessaan anteeksi saa itse anteeksi,
Kuollessaan nousee iänkaikkiseen elämään.
yle.fi
