pettynyt
ollaan mieheni kanssa oltu 12v yhdessä, lapsiakin siunaantunut kaksi. viime vuoden lopulla aloin ihmetellä mieheni outoa käytöstä, oli etäinen, paljon poissa kotoa ja kulki puhelin jatkuvasti kädessä mitä ei aijemmin tehnyt yms....olin aivan varma että on pettänyt,mutta mies vaan kielsi asian....lopulta saatiin aikaa keskustella kunnolla ja hänen mielestään avioliittomme oli lopussa ja hän haluaisi muuttaa pois ja alkaa elämään OMAA elämäänsä.....edelleen tivasin liittyykö asiaan toista naista,mutta edelleen kiisti....sitten hän alkoi etsimään asuntoa itsellee ja vietti välistä öitä systerillänsä,mutta erään kerran tuli kännissä yhteiseen kotiimme luuli minun nukkuvan ja jutteli puhelimessa....minähän hiippailin hiljaa taakse kuuntelemaan ja kuulin ämmän sanovan luurin toisessa päässä mm "voi että ku mä vaan haluisin olla sun kanssas......."siitähän meille suuri neuvottelu kunnes ukko lopulta sammu ja minä tutkin puhelimen josta löytyi mm viesti jossa hehkutettiin miten paljon rakastaaymsyms...........silloin minun sydän särkyi...........ja edelleen mieheni kiisti kaiken vaikka sankin numeron perusteella nimenkin selville,mutta silti sitkeesti intti ettei mitään suhdetta....kunnes kuukauden valehtelun jälkeen vihdoin myönsi asian.........suhde kesti kaikenkaikkiaan 3 kk ja sinä aikana minun luottamus ihmisiin rusentui täysin.........luin ja kuulin heidän yhteisistä tekemisistään ja näin mällit mieheni kaulassa ja minä menin niin rikki ja palasiks ku ihminen vaan voi mennä..........minuun sattui todella....ja silti piti jaksaa hoitaa työni, lapset ja itsenikin vaikka ei millään olis jaksanut.......olin todella väsynyt ja välillä niin raivoissani että olisin voinut tappaa mieheni........näistä asioista on kulunut aikaa puoli vuotta, mutta edelleen sattuu ja asiaa mietin lähes päivittäin.....ollaan asumuserossa,mutta ollaan harkittu jos alotettais uudestaan...hän on viettänyt öitä luonamme ja haluaisin älyttömästi luottaa ja uskoa, mutta luulen etten enään ikinä pysty luottamaan vaikka kuinka haluaisin......aina mieleeni tulee kuinka #&%?$!* sujuvasti hän VALEHTELI ja kuinka tunteettomasti hylkäsi hetken huumassansa perheensä........pelkään tajuttomasti että tekee sen uudestaan ja sitä tuskin pääni enään kestäis.......ja tämän kaiken keskellä huomaan olevani raskaana.........olen tosissani miettinyt keskeytystä,mutta tuskimpa luontoni antaa periksi.....onko teillä ollu samanlaista tilannetta?ootteko pystynyt antamaan anteeksi ja unohtamaan vai "kummitteleeko" asia?Tällä hetkellä meillä menee toisinaa hyvin,mutta sit ku hän lähtee johonkin niin heti herää epäilykset.......ja nyt mietin pystynkö oikeesti antamaan anteeksi ja elämään asian kanssa vai huijaanko vain itseäni jos otan hänet takaisin?????????
