Olet asian ytimessä

Nykyinen aika on vain kaventanut, ennenkaikkea hämmentänyt miehen mahdollisuuksia olla ympäristön toiveiden mukainen.
Luultavasti ennen oli helpompaa olla mies, sillä oli selkeästi määritelty kuinka miehen tulee toimia ollakseen hyväksytty, niin miesten kuin naistenkni keskuudessa.
Nykyään pitäisi olla liian montaa asiaa yhtäaikaa ja kun ei oikein tiedä mikä sen roolin yhteiskunnassa pitäisi olla, mies yrittää tyydyttää yhtä aikaisesti montaa erilaista roolia.
Olla niin äijää kavereiden seurassa, pikku kodinhoitoapulaista kodissaan, lapsen tasolle taantuvaa peräkammarin poikaa lapsuudenkodissaan ja hänen täytyy näyttää miehisyyttään ulospäin 657 hevosvoimaisella autollaan, josta käyttää 30 hevosvoimaa viedessään lapsia päivähoitoon tai hakeakseen lähikaupasta äidinmaidonvastikkeita, vaippoja ja kortonkeja, vaikka useimmat näistä rooleista syövät miehestä sen vähänkin itsetunnon, eikä niille kortongeillekaan ole käyttöä kuin ehkä kerran vuodessa kun matkustetaan malediiveille, että perheen äiti voi päivittää someensa kuinka iiihanaa elämää me täällä valkoisessa 345 neliön omakotitalosamme vietämme oman pikku ydinperheemme kanssa.
Samaan aikaan harkitaan erilleen muuttoa kun mies vain käy yötä päivää työssä rahoittaakseen tämän kaiken, eikä osaa enää ottaa minua kuin eläin, eikä vaihda pirkkopetterille vaippoja tarpeeksi usein.
Voi mies parkaa