Anoppini....vastaan minä.

Olen tässä viimepäivinä naureskellut enemmän tai vähemmän, samalla miettien, että pitäisiköhän kuitenkin ennemmin itkeä.
Kyse on anopistani jonka olen tuntenut n. 5 vuotta. Olemme aina tulleet erittäin hyvin toimeen, olemme soitelleet lähes päivittäin, vähintään viikottain ja puhuneet asioista maan ja taivaan välillä.

Tulin alkuvuodesta raskaaksi ja tämän jälkeen anoppini on käynyt sietämättömäksi. Osittain tämä johtuu siitä, että olen saanut tietää anopistani asioita, joita en ennen olisi voinut edes kuvitella.
Tämän vuoden puolella nimittäin kaikki kertomani asiat, tietävät myös miehen kaikki sisarukset, kiitos anopin. Esim. kun tulin raskaaksi, anoppi soitti koko suvun läpi ja kertoi minun olevan raskaana, mies oli tietysti harmistunut, koska olisi tahtonut itse kertoa.
Ennen anoppi ei ole uskaltanut mainita mieheni sisaruksille edes nimeäni. Ja mieheni on tämän perheen nuorin ja perheen keskimmäiset ovat täydellisiä ja vain he voivat olla oikeassa.

Nyt sitten ollaankin vähän sotajalalla anopin kanssa, kun minä en pidä suutani kiinni ja vain nyökyttele anopin juttujen tahtiin, vaan sanon oman mielipiteeni ja uskallan olla erimieltä ja seistä sanojeni takana. Mutta tässä perheessä ei olla totuttu siihen, että lasten puolisot uskaltaisivat jotain sanoa.

Anoppi tahtoo tietää kaiken, päättää kaikesta ja olla mukana kaikessa.
Olin ehkä raskaana viikoilla 15, kun hän oli jo suunnitellut lapsemme ristiäiset, jota varten on nyt sitten myös uusi jääkaappikin ostettu (viimekesänä edellinen ostettu), samoihin aikoihin hän alkoi miettimään nimivaihtoehtoja. Hän sanoi myös: "Pitäähän meidän vauvalle vakuutus ottaa". Tämänkin asian hän olisi varmasti voinut esittää erilailla, esimerkiksi kysymällä, mitä mieltä me olemme vauvan vanhempina asiasta.
Viikonloppuna anoppi kertoi keksineensä nimen, joka kuulemma TULEE meidän lapselle, mieheni kanssa puistelimme päätämme, ettei tule. Johon tokaisi, että tokihan minulla on mummuna oikeus olla mukana päättämässä nimeä, onhan minullakin sanavalta. Totesin, että nimiasiassa ei ole.
No, hän tietysti suttui minulle. Seuraavana päivänä hän halusi lähteä syömään, mutta itse en jaksanut, kun olin edelleen sairaana, Hän halusi silitellä poskeani ja päätäni, johon sanoin, että älä viitsi, en halua. Hän suuttui jälleen ja hänen mielestään olin vihamielinen.
Illalla hän oli jäänyt lukkojen taakse, koska oli unohtanut avaimet sisälle ja nyt selvisi, että on soittanut sisarukset läpi ja kertonut kuinka olen jättänyt hänet lukkojen taakse. Samaisena iltana soitti miehelleni ja käski hänen kiittää minua, kun minusta huokuu pahaa henkeä ja oli varmasti minun toive jättää heidät ulkopuolelle. (Hehän eivät tokikaan huomioineet tätä, että heillä on sisällä 3 avainta, mutta yhtäkään eivät muistaneet ottaa mukaan, kun lähtivät kotoa).
Jokin aika sitten, anoppi oli soitellut miehen sisarukset läpi, että tietävätkö he vauvamme sukupuolen ja minun koulutusasiani (eivät tietäneet), eipä viitsinyt minulta kysyä.

Tällaisia esimerkkejä minulla pisaa kyllä vaikka kuinka paljon!

Olen välillä miettinyt että kumpi meistä on outo, minä vai anoppini?

 

osu ja uppos!

 

Yyh, on sulla sietämistä :O Hyvä että laitatte miehen kanssa yhdessä rajat, esimerkiksi tuossa nimiasiassa. Et kai sä oikein voi mitään sille jos toinen soittelee ja puhuu ihmisten kanssa sun asioita, mutta esimerkiksi noista ristiäisjutuista voitte ihan hyvällä omallatunnolla päättää itse. Välit toki kannattaa koittaa pitää jonkinlaisina, koska syntyvällä lapsella on oikeus mummoon... Mutta toisten kanssa se välien pitäminen vaan on vaikeaa.

Kai anoppi on jo ostanut videokameran jonka kanssa tulee mukaan synnytykseen?

 

en muuta sano, kuin että pysy lujana!

 

En mä sen koomin anopille ole mitään sanonut, kun sain kuulla että kaikki leviää kun kulovalkea.
Pakko mun on joo jonkulaiset välit pitää, mutta kyllä se sen tuntee vielä, että musta tällasen mustanlampaan teki. ;O Ja kyllä mä haluan, että mun lapsella on edes yksmummo, vaikka vähän höperö onkin, eikä tottele alkuunkaan, jos esim sanotaan, että lapselle ei anneta karkkia, voita, maitoa tms.

Anoppi on ostanu kaikkea muuta, tietää ettei miehen kanssa oteta meille kotiin ylimääräistä, mutta kylpytakkeja, että meidän on kivempi olla. Ja sitten ihmeellisiä päähänpistoja joita hän saa, esim, toi meille tehosekoittimen, "tällä on niin kiva tehä marjarahkaa".

 

Toiset eivät vain tajua avuliaisuuden ja tunkeilevuuden rajaa...

Ylimääräiset tavarat ojentaisin kiittäen takaisin. "Kiitos, mutta me ei tarvita tällaista, on vaan tiellä kun kaapeissa ei ole tilaa". Jos ei millään ottaisi takaisin, kysyisin, saanko lahjoittaa tavaran vaikka jonnekin turvakotiin, löytöeläintaloon (esim. pyyhkeitä voi viedä) tai kaverille joka voisi tarvita. Niin että toinen tajuaisi että meille ne kamat ei ihan oikeasti jää.

 

Mulla ei ol emuuta sanottavaa kuin tämä:

The Best of Delivery Room Dramas - Dealing with the Inlaws and FOO (Family of origin) - BabyCenter

Ja tietty kaikki muukin tuolla palstalla.

Henkisen selkärangan vahvuus on kasvanut potenssiin sata sen jälkeen kun eksyin tuonne.

 

Siis ap:llä aivan samanlainen tapaus kuin mun "rakas" anoppi. Onneks pistin välit poikki! Siitäkin tuli täysin päällepäsmäri, kun sai tietää mun raskaudesta. Ja mähän tässä aina oon syyllinen. Keksii valheita musta joita juoruaa pitkin kyliä. Laitoin välit poikki ja ai että on rauhallista, kun se ei voi enää soittaa mulle, kun vaihdoin numeroakin. Häiriköi meinaan soitoilla/ tekstareilla monta kertaa päivässä. Ei lopettanut, vaikken vastannut mihinkään. Jatkoi, jatkoi, jatkoi, kunnes uhkasin, että yksin viesti tai puhelu, niin mun numero vaihtuu. Ja niin tein!

 

Mies heittää äitinsä nähden roskiin, mutta silti ei ymmärrä olla kantamatta lisää.
Vaikka kuinka yritämme sanoa, että ei mahdu, ei mene jakeluun. Meille ei oikeasti mahdu koska asumme tällä hetkellä yksiössä.
Mieheni ei tarvitse juuri koskaan käydä vaateostoksilla, koska äitinsä hoitaa kaiken sen. Minulle hän ostelee tuon tuosta yövaatteita. Kaikki hammasharjat ja -tahnat hän ostaa, vessapapereita myöten kantaa kaikki meille. Me ei vissiin itse osata huoletia omasta hygienisyydestämme.
Toisin sanoen, hän ostaa kaiken meille. Nyt hänellä on "porttikielto" meille, joten nyt ei ole hetkeen tarvinnut ottaa mitään ylimääräistä vastaan.

 

Siis ap:llä aivan samanlainen tapaus kuin mun "rakas" anoppi. Onneks pistin välit poikki! Siitäkin tuli täysin päällepäsmäri, kun sai tietää mun raskaudesta. Ja mähän tässä aina oon syyllinen. Keksii valheita musta joita juoruaa pitkin kyliä. Laitoin välit poikki ja ai että on rauhallista, kun se ei voi enää soittaa mulle, kun vaihdoin numeroakin. Häiriköi meinaan soitoilla/ tekstareilla monta kertaa päivässä. Ei lopettanut, vaikken vastannut mihinkään. Jatkoi, jatkoi, jatkoi, kunnes uhkasin, että yksin viesti tai puhelu, niin mun numero vaihtuu. Ja niin tein!

Mä en voi mitenkää laittaa välejä poikki vaikka kuinka haluaisin. On se kiva, että lapsella on edes yksi mummu vaikka tuommonen onkin..

 

Kuulostaa tutulta. Tosin meidän kohdalla se ei ollut anoppi, mun sukua ja monta ihmistä ja lisäksi meidän tapaukseen liittyi paljon muutakin.

Laitoin välit poikki melkein 2 vuotta sitten, häiriköivät vieläkin... Eikä loppua näy. Ihan sairasta tämän porukan toiminta. Toivottavasti anoppisi rauhoittuu eikä osoittaudu samanlaiseksi kuin tämä poppoo... Siinä vaiheessa kannattaa huolestua kun anoppi "leikisti" haluaa imettää vauvaasi tai keksii kivan leikin, ottaa lapsesi tutin suuhun ja jokeltaa lapsesi pinnasängyssä.. :x Tai selittää kuinka omistaa teidät ja teidän lapsenne. Tai... tai... tai... Hyi hitto mä en tajua miten katsoin tätä porukkaa edes niinkään pitkään!!!!

 

Niin no mä nyt en viitsinyt tässä sen enempää avautua, ihan vaan jo sen takia, ettei tarttis tämän tai kenenkään muunkaan tutun tunnistaa mua.

Mä en muutenkaan viitsi toisesta porukasta edes mitään puhua, mutta tämä anoppi nyt väliin sattuu vähän naurattamaan ja sitä nyt on tullu viime päivinä mietittyä, että kummalla meistä viiraa, ja välttämättä halusin jakaa oman kokemukseni omasta anopista, kun on tällainen vähän huvittava tapaus.

Kyllä mä oon anopille jo nyt niitä veitsiä sydämmeen heitelly, kun se olis halunnu välttämättä mun kanssa lähteä ostamaan vauvalle vaunuja, tietysti se oli maksanu, pahoitti jälleen mielensä, kun hermostuin ja sanoin, että me haetaan miehen kanssa justiin sieltä mistä halutaan, justiin sellaset vaunut jotka halutaan. Kerroin sille myöskin heti sen, ettei sillä oo valtaa nimiasioissa, tai muissakaan tällasissa. Pitkin hampain otin myös sen ostamia vaatteita vauvalle ja ilmoitin, ettei tarvita, kaikki tarpeellinen ja enemmänkin jo on.

 

Mä hiukan nostelen tätä, jos vielä jonkun kanssa sais vähän vatvottua anopeista.

 

Mulla myös ongelmia anopin kanssa. mutta lähinnä siitä syystä, että tahtoisin hänen välittävän enemmän pojastaan ja poikansa lapsista ja olisihan se mukava, jos miniäänsäkin joskus muistaisi. Kävisi edes kylässä ja onnittelisi syntymäpäivänä

 

No mulla oli vähän samankaltainen tilanne. Raskauden myötä anoppi muuttui määräileväksi ja koska en tansinnut hänen pillin mukana, hän keksi juoruta kaikille sukulaisille ja tutuille, mitä ihmeellisempiä tarinoita. Vauvan syntymän jälkeen meno muuttui yhä vaan hullummaks, jolloin hain lähestymiskieloa anoppiin ja tämän myötä välit ovat lopullisesti poikki.

 

Anoppi rahtaa tavarata teille: Viette ne hänelle takaisin! Isoon säkkiin vain ja sanotte että kiitos vain meillä on eikä enempää mahdu. Tai hänen pois lähtiessä tuuppaatte sen säkin hälle mukaan (jaksoi kantaa teille, jaksaa kantaa poiskin)
Vaikka hän tietysti vain "hyvää hyvyyttään halusi poikaansa auttaa"...

Memmeli: Olet jo ottanut oikean linjan, pidä se vaikka se voi tuntua rasittavalta. Anoppi puuttuu ja valittaa, mutta te päätätte miten paljon hän voi elämäänne vaikuttaa.

Mitä se haittaa jos haukkuu sinut? Miehesi ilmeisesti pitää sinun puolia ja hänen sukunsa varmasti jo tietää, ettei yhden höperön juttuihin ole uskominen!

 

Mun anoppi oli ihan samanlainen päsmäri!! Halusi päättää, puhui ärsyttävin sanamuodoin (tyyliin "meidän vauva"), hänelle ei saanut sanoa vastaan varsinkaan minä hölmö mistään tietämätön miniä... Erään kerran mulla sitten napsahti päässä tarpeeks kauan hyssyteltyäni ja nieltyäni kaikkea paskaa ja annoin tulla täydeltä laidalta mitä ajattelen. Anoppi toki suuttui verisesti, mutta mun mies oli mun puolella luojan kiitos! Ja hänkin sitten sanoi (huusi) äidilleen valittuja sanoja. Meni kaksi-kolme viikkoa, ennen kuin anoppi otti yhteyttä, mutta oli ilmeisesti miettinyt asioita ja on nyt ollut ihan toisenlainen. (tästä välikohtauksesta on kohta jo 4 vuotta) Yrittää vieläkin välillä päästä päättämään asioista, mutta miehen ei tarvitse kuin sanoa "eiköhän me tiedetä itse" tms. ja se loppuu siihen. Asenne minua kohtaan on myös muuttunut. Joskus voi käydä näinkin

 

Kuulostaa tutulta! Aiemmin anoppi oli ihan huipputyyppi, mutta muuttui kun odotin esikoista. Sanottiin ettei saa vielä kertoa asiasta kellekkään että itse kerromme, niin samana iltana alkoi miehen puhelin soida ja sukulaiset hihkuivat onnesta. Loukkaannuin ja anoppi tätä miehelle ihmetteli että mistä minikko on suuttunut. Kun raskaus eteni, kokoajan paheni ne touhut. Minä en olisi saanut tehdä mitään, hän oli tunkemassa itteensä siivoomaan meille jne. Vaikka itse olin täysin kunnossa tekemään kaikki. Kantoi meille ruokaa säkkitolkulla, ihan kuin 2 ihmistä olisi jaksanut sitä kaikkea määrää syödä. mm. jauhoja monta pakettia ja lopulta sain viskata niitä roskiin kun päiväykset ehti mennä. Yritettiin sanoa että älä tuo, jos haluat jotain tuoda niin vaikka kahvipaketti tai hedelmiä. Turhaan, ei ottanut kuuleviin korviin. Sitten kyselin miehen kastepuvusta että haluttais siinä kastaa lapsi, no kävi niin että anoppi olikin hävittänyt sen, polttanut tai antanut sen jollekkin. Hän oli ompelija ystävälleen ilmoittanut että tehdä uusi ja minä suunnittelen sen. Minä sanoin ettei tarvitse, että minun suvussa on puku jossa minut on kastettu ja siinä kastetaan lapsi jos kerta miehen pukua ei löydy. Sekään ei tuntunut menevän jakeluun. Lopulta piti ihan ärähtää että usko jo, ei uutta kastepukua, ompeluta jotain muuta jos tahdot! Kokoajan puhui hänen lapsesta ja että se on poika ja suvun vanhoja miehen nimiä esitteli että siitähän voisi tulla se ja se...yksi sukulainen sanoikin hänelle että eihän se SINUN vauva ole, mutta vastaus oli on,on, minun, minun. Sitten kun menin synnyttämään, oli väenväkisin tulossa meille siivoamaan vaikka minä olin siivonnut ennen sairaalaan lähtöä ja kahden aikuisen ihmisen huushollissa paikat ei niin sotkeennu. Miehen piti silloin hänelle kivahtaa ettei saa tulla. Olisi ollut tulossa miehen mukaan minua ja vauvaa sitten sairaalasta hakemaankin, minä sanoin etten halua. Haluan olla oman uuden perheen kanssa. Heti kun tultiin kotiin, anoppi saapui paikalle. Olin tosi väsynyt ja itkuinen(hormoonimyrsky) en olisi jaksanut. Sitten meninkin imettämään vauvaa ja olevinaan nukahdin, niin eikös sinnekkin tule vauvaa paapomaan ja juttelemaan ja silittelemään vaikka vauva oli tissillä. Seuraavana päivänä sama juttu, taas tuli ja illalla uudestaan. Siihen kun päälle kaikki muut vieraat, niin sitten jo sanottiin ettei nyt jakseta enää, vauvakin vaistosi sen minun väsymyksen ja kiukkuisuuden ja tietysti vauva kulki kokoajan sylistä syliin ja oli täten itkuinen. Omalla porukalla ja harvemmalla vierastahdilla vauva oli niin tyytyväinen. Tästäkin sukulaisille huuteli että koliikkivauvahan se on. Ristiäisiä alkoi suunnitella kovaa vauhtia, ehdotti että heillä pidetään ne vaikka meillä oma uusi koti jossa tilaa kyllä oli. Myöhemmin sitten aina kun tuli ilmoittamatta meille ja vauva oli nukkumassa melkein aina(niinkuin vauvat yleensä paljon nukkuu) niin tivahti että ikinä mummo ei nää lasta hereillä. Sanoin että voisit ilmoittaa millon olisit tulossa niin osaisin noin rytmiä kertoa.
Näitä tarinoita ja esimerkkejä olisi satatolkulla. Mutta siis jossainvaiheessa hän jotenkin ymmärsi yskän kun ei noteerattu hänen neuvoja yms ja kieltäydyttiin asioista jotka ei meille sopinut, esim. se ruuan toimittaminen. Hän varmaan koitti vaan tarkoittaa hyvää ja auttaa, mutta emme tarvinneet sellaista apua(kun sitten sukulaisille siitäkin huuteli että hän tuo meille ruokaa, monet sai varmaan sellaisen käsityksen että olen laiska äiti kun en tee ruokaa tai meillä ei ole varaa, ei tuntunut hyvältä).Mutta sitten kävi niin että hän ei tuntunut sitten haluavan auttaa missään muussakaan asiassa jos oikeesti tarvittiin apua. Auttoi toki välillä ja edelleen auttaa, esim on hetken lapsenvahtina mutta aika nihkeetä välillä tuntuu olevan.
Jonkinajan päästä meidän esikoisen jälkeen syntyi hänelle toinen mummotettava jonka omi samalla tavalla ja puuttui perheen asioihin. He eivät kieltäytyneet mistään ja anoppi pääsi mm. tätä vauvaa sitten sairaalasta hakemaan ja kaikkee muutakin mitä ei meidän kanssa saanut tehdä/toteuttaa. Vielä tänäkin päivänä se toinen mummotettava on se ykkönen vaikka sen jälkeen näitä lapsia on sukuun tullut peräti 5kpl. Ollaan ihan ok väleissä, mutta tätä nykyä vaan harmituttaa se anopin eriarvoinen kohtelu lapsenlapsia kohtaan. Tuntuu kuin meille osoittaisi mieltä...kun ei saanut mellastaa meidän perheessä esikoisen vauva-aikaan ym, niin se on meille nyt "kosto" mut ite muuten oon tilanteeseen ihan tyytyväinen, halutaan elää omaa elämää! Ja mummo on elämässä mukana, jollaintavalla ainakin. Tsemppiä ap:lle ja muillekkin ketkä anoppisotaa käyvät

 

Onneksi nykyään anopin kanssa ihan ok välit, vaikka anoppi onkin mitä on. Kai olen alkanut kelvata, vaikken anna hänen päättää asioista.
Hänen elämänsä vain pyörii liian pienissä ympyröissä ja onhan siihen saatava sisältöä... Eikä omia ongelmiaan huomaa, kun keskittyy muiden, keksittyihin ongelmiin!

 

[QUOTE="niinuska";24480460]Anoppi rahtaa tavarata teille: Viette ne hänelle takaisin! Isoon säkkiin vain ja sanotte että kiitos vain meillä on eikä enempää mahdu. Tai hänen pois lähtiessä tuuppaatte sen säkin hälle mukaan (jaksoi kantaa teille, jaksaa kantaa poiskin)
Vaikka hän tietysti vain "hyvää hyvyyttään halusi poikaansa auttaa"...

Memmeli: Olet jo ottanut oikean linjan, pidä se vaikka se voi tuntua rasittavalta. Anoppi puuttuu ja valittaa, mutta te päätätte miten paljon hän voi elämäänne vaikuttaa.

Mitä se haittaa jos haukkuu sinut? Miehesi ilmeisesti pitää sinun puolia ja hänen sukunsa varmasti jo tietää, ettei yhden höperön juttuihin ole uskominen![/QUOTE]

Ollaanhan me sitä tavaraa yritetty palauttaakkin, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Ja mies heittää aina piruuttaan ne roskiin, varsinkin kaikki krääsä jolle ei oikeasti ole mitään tarvetta. Ja nimen omaan, eihän hän koskaan mitään pahaa, hyvää hyvyyttään vaan. Ihan kuin me ei pärjättäisi ilman anoppia ollenkaan.

Rasittavaa tämä onkin, paljon kuitenkin vieraillaan niiden nurkilla, vaikka ei samassa talossa nukuta öitäkään, mutta samassa pöydässä pitäisi pystyä syömään ja anoppi on nyt alottanut mykkäkoulun, jonka vuoksi ahdistaa hyvin paljon mennä istumaan hänen kanssaan samaan pöytään, mutta ei siinä, voin mäkin mykkäkoulua pitää ja hiljaa olla. Mikäs pakko munkaan on anopille yhtään mitään sanoa.

Eikä se mua haittaakkaan vaikka mut haukku, eikä se varsinkaan, että tekee sen miehen sisaruksille, koska niitä harvemmin näkee, ja ne on niitä jotka ovat aina oikeassa ja tietävät kaikesta kaiken ja vain heillä on oikeus ilmaista oma mielipide, mutta minun kanssani se ei niin vain mene, koska minähän en suutani pidä kiinni, jos minulla on mielipide.
Mieheni on niin hyvä sydämminen, ettei paljoa mitään sano. Kahdestaan kyllä mietimme, että mitä tekisimme ja kuinka niiden kanssa pärjäisi hermojaan menettämättä. Väliin kyllä tuumaa äidillensä, että ole hiljaa ja lopeta, yms, mutta ei sen kummemin sano.

Sitten taas minä ulkopuolisen silmin nään tämän tilanteen oikeinkin hyvin ja tekisi mieli kyllä sanoa oikein kunnolla, mutta viimeksi kun ilmaisin mielipiteeni vähän laajemmin, anoppi lorautti tippoja linssiin, appiukko joutui hyssyttelemään häntä ja mies katsoi silmät isolla, että mitäs seuraavaksi.. Ja toki, anopin mielestä vika löytyy vain minusta ja hän ajattelee vain kaikkien parasta ja sitten taas soitellaan kaikki lapset läpi ja kerrotaan hirveästä miniästä.

 

Minusta tuossa on vähän niin, että tilanteeseen on ajauduttu, kun alunalkaen olette niitä vessapapereita ja hammastahnoja ottaneet vastaan. Anoppi on saanut toteuttaa hoivaamisviettiään ja teille on ollut kuitenkin ns helppoa niitä vastaanottaa, kun niitä kuitenkin menee aina ja onhan se säästöäkin, kun joku kantaa tuotteet kotiin. Mutta anoppisi ei ole osannut lopettaa ajoissa, huomata missä menee poikansa perheen ja hänen välisensä raja. Joku sanoo, ettei rajoja tarvita, mutta sinä ja miehesi ilmiselvästi tarvitsette. Tarkoitukseni on siis sanoa, että ainakin pikkuisen on omaa syytännekin (ja tämä on siis vitsahde, eikä oikea syytös) tämä tilanne. =)

 

Kuulostaa tutulta! Aiemmin anoppi oli ihan huipputyyppi, mutta muuttui kun odotin esikoista. Sanottiin ettei saa vielä kertoa asiasta kellekkään että itse kerromme, niin samana iltana alkoi miehen puhelin soida ja sukulaiset hihkuivat onnesta. Loukkaannuin ja anoppi tätä miehelle ihmetteli että mistä minikko on suuttunut. Kun raskaus eteni, kokoajan paheni ne touhut. Minä en olisi saanut tehdä mitään, hän oli tunkemassa itteensä siivoomaan meille jne. Vaikka itse olin täysin kunnossa tekemään kaikki. Kantoi meille ruokaa säkkitolkulla, ihan kuin 2 ihmistä olisi jaksanut sitä kaikkea määrää syödä. mm. jauhoja monta pakettia ja lopulta sain viskata niitä roskiin kun päiväykset ehti mennä. Yritettiin sanoa että älä tuo, jos haluat jotain tuoda niin vaikka kahvipaketti tai hedelmiä. Turhaan, ei ottanut kuuleviin korviin. Sitten kyselin miehen kastepuvusta että haluttais siinä kastaa lapsi, no kävi niin että anoppi olikin hävittänyt sen, polttanut tai antanut sen jollekkin. Hän oli ompelija ystävälleen ilmoittanut että tehdä uusi ja minä suunnittelen sen. Minä sanoin ettei tarvitse, että minun suvussa on puku jossa minut on kastettu ja siinä kastetaan lapsi jos kerta miehen pukua ei löydy. Sekään ei tuntunut menevän jakeluun. Lopulta piti ihan ärähtää että usko jo, ei uutta kastepukua, ompeluta jotain muuta jos tahdot! Kokoajan puhui hänen lapsesta ja että se on poika ja suvun vanhoja miehen nimiä esitteli että siitähän voisi tulla se ja se...yksi sukulainen sanoikin hänelle että eihän se SINUN vauva ole, mutta vastaus oli on,on, minun, minun. Sitten kun menin synnyttämään, oli väenväkisin tulossa meille siivoamaan vaikka minä olin siivonnut ennen sairaalaan lähtöä ja kahden aikuisen ihmisen huushollissa paikat ei niin sotkeennu. Miehen piti silloin hänelle kivahtaa ettei saa tulla. Olisi ollut tulossa miehen mukaan minua ja vauvaa sitten sairaalasta hakemaankin, minä sanoin etten halua. Haluan olla oman uuden perheen kanssa. Heti kun tultiin kotiin, anoppi saapui paikalle. Olin tosi väsynyt ja itkuinen(hormoonimyrsky) en olisi jaksanut. Sitten meninkin imettämään vauvaa ja olevinaan nukahdin, niin eikös sinnekkin tule vauvaa paapomaan ja juttelemaan ja silittelemään vaikka vauva oli tissillä. Seuraavana päivänä sama juttu, taas tuli ja illalla uudestaan. Siihen kun päälle kaikki muut vieraat, niin sitten jo sanottiin ettei nyt jakseta enää, vauvakin vaistosi sen minun väsymyksen ja kiukkuisuuden ja tietysti vauva kulki kokoajan sylistä syliin ja oli täten itkuinen. Omalla porukalla ja harvemmalla vierastahdilla vauva oli niin tyytyväinen. Tästäkin sukulaisille huuteli että koliikkivauvahan se on. Ristiäisiä alkoi suunnitella kovaa vauhtia, ehdotti että heillä pidetään ne vaikka meillä oma uusi koti jossa tilaa kyllä oli. Myöhemmin sitten aina kun tuli ilmoittamatta meille ja vauva oli nukkumassa melkein aina(niinkuin vauvat yleensä paljon nukkuu) niin tivahti että ikinä mummo ei nää lasta hereillä. Sanoin että voisit ilmoittaa millon olisit tulossa niin osaisin noin rytmiä kertoa.
Näitä tarinoita ja esimerkkejä olisi satatolkulla. Mutta siis jossainvaiheessa hän jotenkin ymmärsi yskän kun ei noteerattu hänen neuvoja yms ja kieltäydyttiin asioista jotka ei meille sopinut, esim. se ruuan toimittaminen. Hän varmaan koitti vaan tarkoittaa hyvää ja auttaa, mutta emme tarvinneet sellaista apua(kun sitten sukulaisille siitäkin huuteli että hän tuo meille ruokaa, monet sai varmaan sellaisen käsityksen että olen laiska äiti kun en tee ruokaa tai meillä ei ole varaa, ei tuntunut hyvältä).Mutta sitten kävi niin että hän ei tuntunut sitten haluavan auttaa missään muussakaan asiassa jos oikeesti tarvittiin apua. Auttoi toki välillä ja edelleen auttaa, esim on hetken lapsenvahtina mutta aika nihkeetä välillä tuntuu olevan.
Jonkinajan päästä meidän esikoisen jälkeen syntyi hänelle toinen mummotettava jonka omi samalla tavalla ja puuttui perheen asioihin. He eivät kieltäytyneet mistään ja anoppi pääsi mm. tätä vauvaa sitten sairaalasta hakemaan ja kaikkee muutakin mitä ei meidän kanssa saanut tehdä/toteuttaa. Vielä tänäkin päivänä se toinen mummotettava on se ykkönen vaikka sen jälkeen näitä lapsia on sukuun tullut peräti 5kpl. Ollaan ihan ok väleissä, mutta tätä nykyä vaan harmituttaa se anopin eriarvoinen kohtelu lapsenlapsia kohtaan. Tuntuu kuin meille osoittaisi mieltä...kun ei saanut mellastaa meidän perheessä esikoisen vauva-aikaan ym, niin se on meille nyt "kosto" mut ite muuten oon tilanteeseen ihan tyytyväinen, halutaan elää omaa elämää! Ja mummo on elämässä mukana, jollaintavalla ainakin. Tsemppiä ap:lle ja muillekkin ketkä anoppisotaa käyvät

Kunnon kappalejaot edistää luettavuutta. En viitsinyt lukea, kuin muutaman rivin.

 

Kuulostaa tutulta. Tosin meidän kohdalla se ei ollut anoppi, mun sukua ja monta ihmistä ja lisäksi meidän tapaukseen liittyi paljon muutakin.

Laitoin välit poikki melkein 2 vuotta sitten, häiriköivät vieläkin... Eikä loppua näy. Ihan sairasta tämän porukan toiminta. Toivottavasti anoppisi rauhoittuu eikä osoittaudu samanlaiseksi kuin tämä poppoo... Siinä vaiheessa kannattaa huolestua kun anoppi "leikisti" haluaa imettää vauvaasi tai keksii kivan leikin, ottaa lapsesi tutin suuhun ja jokeltaa lapsesi pinnasängyssä.. :x Tai selittää kuinka omistaa teidät ja teidän lapsenne. Tai... tai... tai... Hyi hitto mä en tajua miten katsoin tätä porukkaa edes niinkään pitkään!!!!

Mä muistan tämän sun tapauksesi, ihan kamalaa ja onneksi otit etäisyyttä!

AP:lle, pysy lujana, kuten joku jo sanoi, ja kannattaa tehdä se nyt, kun vauva ei ole vielä edes syntynyt!!

Välillä on kyllä hirveää lukea näitä anoppi- tai äitijuttuja täältä, ja mietin, mistä heidän käytöksensä oikein johtuu! Toki on mielenterveyden ongelmia, mutta noin yleisesti ottaen täältä lukee välillä niin kauheita juttuja anoppien - ja äitien - tunkeutumisesta nuorten perheiden elämään, että huh huh sanon!

 

Minä rahtasin joskus anopin meille tuoman maton vain hänen oven taa ja ilmoitin että on siellä.

Anoppi oli kyseisen maton ostanut vähistä rahoistaan pitkän valikoinnin jälkeen, mutta ilmeisesti tuli katuma päälle.
Mieheni oli ilmeisesti erehdyksessä äitinsä kuullen sanonut etsivänsä mattoa olkkariin. Mies osti myöhemmin taljan lattialle, eli anopin ruusu-unema ei olisi sopinut muutenkaan.

Minut kuitenkiin haukuttiin maan rakoon, kun en mattoa huolinut. Mieheni ei mitään kivaa saa mitä haluaa. Remonttiin vain rahansa joutuu pistämään ja minä vain tuhlaan rahoja vain omiin juttuihini. Miehelläni on kotiteatterit ja tietokoneet viimisen päälle ja tuohon veneeseen ja kalastukseen uppoaa rahaa. Niin ettei mitään kivaa ikinä saa, hah-hah!

Anopilla ei yleensäkään ole kenestäkään mitään hyvää sanottavaa. Jokaisesta löytyy arvosteltavaa. Itse on kaukana täydellisyydestä...
Minä olen tainnut valituksessa vaihteeksi hieman väistyä, mutta olin pitkään se hänen elämän "kaiken pahan alku ja juuri". Minua ennen se on ollut äitinsä, ex-miehensä, miesystävä...

 

Minusta tuossa on vähän niin, että tilanteeseen on ajauduttu, kun alunalkaen olette niitä vessapapereita ja hammastahnoja ottaneet vastaan. Anoppi on saanut toteuttaa hoivaamisviettiään ja teille on ollut kuitenkin ns helppoa niitä vastaanottaa, kun niitä kuitenkin menee aina ja onhan se säästöäkin, kun joku kantaa tuotteet kotiin. Mutta anoppisi ei ole osannut lopettaa ajoissa, huomata missä menee poikansa perheen ja hänen välisensä raja. Joku sanoo, ettei rajoja tarvita, mutta sinä ja miehesi ilmiselvästi tarvitsette. Tarkoitukseni on siis sanoa, että ainakin pikkuisen on omaa syytännekin (ja tämä on siis vitsahde, eikä oikea syytös) tämä tilanne. =)

Silloin kun mieheni ja minä asuimme vielä eripaikkakunnilla, eihän miestäni haitannut, että äitinsä silloin harvoin kun hänet sisälle päästi, toi hammasharjoja ja vessapapereita, mutta anoppi ei tajunnut kun muutimme yhteen, että osaamme hyvinkin hoitaa itse omat hammasharja ja vessapaperi ostokset. Eli olet siis hiukan väärässä, toisaalta voi johtua siitä, etten tätä ole vain aikaisemmissa kirjotuksissa kertonut.
Eli anoppi toteutti tätä suurta hoivaamisviettiä aikaisemmin, mutta ei tajunnut jättää sitä vähemmälle kun mieheni kanssa muutimme yhteen. Ja välillä hän katoi sitä tavaraa niin ettemme edes tajunneet, koska laittoi esim. eteisen kaappiin suoraan tms.