Anoppi poltti lapseni nenän

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Raivotar
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ajatella, vaikka en ole edes anoppi vaan ihan tavallinen äiti, minullekkin tuo olisi voinut sattua :) Eli siis vaikka rasvaankin tyttöä ahkerasti, niin välillä rasvaa unohtuu lisätä etenkin johonkin nenänpäähän...

Lisätäkseni vielä, ettei tosiaan ole itsestäänselvyys laittaa rasvaa 2 vuotiaalle kun aika vähän on ollut siitä puhetta, että fysikaalisia suojia saa laittaa.. Mullakin oli vielä ennen tuohon apteekintyöhön astumista sellainen käsitys ettei noin pienelle vielä aurinkorasvaa laisinkaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kauris 71:
Anoppi oli hoitamassa torstaina iltapäivän meidän vajaa 2-vuotiasta taaperoamme. En tiedä mitä tapahtui, mutta niin vain hän onnistui pitämään poikaamme sen verran auringossa, että pojan nenä paloi auringosta. :o Arvatkaas olenko vihainen! Minä olen joka aamu rasvannut poitsun kriittisimmät kohdat aurinkorasvalla (ne mitä ei saa vaatteilla piiloon) ja oltiin tähän asti vältytty auringon palamiselta. Anoppi kertoi "sipaisseensa" poitsun kasvoihin jossain vaiheessa Bepanthenea, koska pojallamme on melko kuiva iho. Ettei vain hän olisi sipaissut sitä sitten juuri ennen ulos menoa???!!! :headwall: Ai, että harmittaa ja olen vihainen!!! Itsekin palan helposti auringossa ja nyt sitten paloi poikakin jo. Ja vielä alle kaksivuotiaana! Voi helv...

ei se rasva helteillä riitä. vaatteet on sitä varten ei rasva. kantsii pysyä sisällä niin ei tartte syytellä niitä isoäitejä. oletkos itse virheetön? aatteles niitä mummoja kenen kontolla on vakavampaakin. esim lapsenlapsi vikkeline jalkoineen juossut esim. kadulla.

ja säkö et koskaan tee virheitä. taidat olla täydellinen äiti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja EJK:
Alkuperäinen kirjoittaja Kökkönen:
Alkuperäinen kirjoittaja Liinuska74:
Muistitko sanoa lähtiessäsi, että pihalle mennessä aurinkorasvaa nassuun?
Eihän anoppi voinut tietää.

no mut eiks se ole aika itsestäänselvä asia että aurinkorasvaa laitetaan kun mennään ulos kesällä?

No hyvänen aika sentään! Ei todellakaan ole itsestään selvyys meidän perheessä tölvätä niitä kemikaaleja pikkulapsille.

Sitten ette varmaan käy pihalla siihen aikaan, kun aurinko porottaa taivaalla kuumimmillaan tai/ja suojaat lapset muuten ettei pala. kait se nyt on selvä asia et auringolta suojataan iho, joko rasvalla tai sitte muuten :) Ei jaksa tosta väitellä et käyttääkö rasvaa vai ei ja sopiiko se pienille vai ei, kun jokainen varmaan osaa sitäki asiaa kysästä apteekista/neuvolasta tms.

Mä nyt tähän samalla korjaan tota mun aiempaa viestiä sen verran, että meinasin että suojaudutaan auringolta kun ulos mennään :ashamed: Tulee joskus hätäseen kirjotettua ja osallistua keskusteluun sen enempiä miettimättä mitä kirjotteloo..
 
Harmi juttu, mutta en minä kyllä raaskisi anoppia asiasta soimata :| Vahinko on jo tapahtunut, ja luulempa ettei mummollekaan jäänyt asiasta kiva mieli :/ Jokainen on erehtyväinen, en minäkään muista joka hetki laittaa kuopukselle aurinkorasvaa, aina ei voi olla skarppina joka tilanteessa.

Yritä ajatella niin että mummo oli ihana kun hoiti lastanne :heart: Iho paranee kyllä aikanaan ja mummokin varmasti muistaa seuraavan kerran.
 
Voi jestas!!! Argh! Saitpa taas syn syytellä ja haukkua anoppia. Mä en ainakaan laita mitään aurinkorasvaa lapselle huhtikuun alussa jos mennään ulkoilemaan. Varmaan aika harva laittaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Voi jestas!!! Argh! Saitpa taas syn syytellä ja haukkua anoppia. Mä en ainakaan laita mitään aurinkorasvaa lapselle huhtikuun alussa jos mennään ulkoilemaan. Varmaan aika harva laittaa.

Kaikesta se anoppi voikin miniän miehen pahoittaa!
 
On varmasti todellakin paras, ettet enää ikinä jätä lastasi kellekään ajattelemattomalle juntille vaan hoidat ihan itse kullannuppusesi aina armeijaan asti. Oikein paapot ja hellit a valvot ettei hänelle vaan mitään ikinä satu, ei näe mieshevosia eikä käy 500 metriä lähempänä vesistöjä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Voi jestas!!! Argh! Saitpa taas syn syytellä ja haukkua anoppia. Mä en ainakaan laita mitään aurinkorasvaa lapselle huhtikuun alussa jos mennään ulkoilemaan. Varmaan aika harva laittaa.

katsokaa päivämääriä milloin on kirjoitettu ja juttu tapahtunut???!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Voi jestas!!! Argh! Saitpa taas syn syytellä ja haukkua anoppia. Mä en ainakaan laita mitään aurinkorasvaa lapselle huhtikuun alussa jos mennään ulkoilemaan. Varmaan aika harva laittaa.

Katsopas päivää, milloin ap on viestinsä kirjoittanut
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pömppiäisten äiti:

:laugh: Tätäpä minäkin ensin mietin..

:D Tuo ensimmäinen viesti on kirjoitettu kesäkuussa 07 :whistle: ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja emmi06:

No enpä osannut ajatellakaan. Okei anoppi on siten pökäle jos ap niin haluaa. Paras silti, että hän hoitaa lapsensa itse eikä turhaan lykkää muille kyvyttömille tolloille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Voi jestas!!! Argh! Saitpa taas syn syytellä ja haukkua anoppia. Mä en ainakaan laita mitään aurinkorasvaa lapselle huhtikuun alussa jos mennään ulkoilemaan. Varmaan aika harva laittaa.

Katsopas päivää, milloin ap on viestinsä kirjoittanut

NÄIN JUST! JUTTU ON TAPAHTUNUT LIKI VUOSI SITTEN JA KAIKEN LISÄKSI KESÄKUUSSA, SIIS KESÄLLÄ 2007 !!!!!!???

,MISTÄ TE KAIVELETTE NÄITÄ VANHOJA VIESTEJÄ? kUN AJATELLAAN MITEN PALJON TÄSSÄKIN PALSTALLA ON VIESTEJÄ, EILISET ALOITUKSET KATOAA JONNEKIN JA SITTEN... VOI SÖSSES.

Alkuperäinen kirjoittaja Kökkönen:
Alkuperäinen kirjoittaja Liinuska74:
Muistitko sanoa lähtiessäsi, että pihalle mennessä aurinkorasvaa nassuun?
Eihän anoppi voinut tietää.

no mut eiks se ole aika itsestäänselvä asia että aurinkorasvaa laitetaan kun mennään ulos kesällä?

Meillä ei ole lapsilla kertaakaan vielä käytetty aurinkovoidetta ja iät on 2 ja 4. Kerran esikoinen reilun vuoden iässä meinas palaa, posket alko punottaan. Oltiin pitkään kauheassa helteessä eläinpuistossa, minä poltin olkapääni siellä ite. Mutta ei sillonkaan tullu mitään. Vaatteilla ollaan aina suojattu ja kuumin aika oltu sisällä/varjossa.
 
Yhteistyössä