Kertokaas mulla mitä teen anoppini kanssa:
Taustatietoja: Anoppi on 67-vuotias eläkeläismummo. Hän uhraa oman elämänsä muiden hyväksi. Ei esimerkiksi tee ikinä sitä ruokaa mistä ite pitää vaan joka kerta sitä ruokaa ja sillä ohjeella, että se maistuu muille. Ruokiaan, leipomuksiaan, ulkonäköään, älyään ym. hän mitätöi.
Hänellä on surkea itsetunto. Hän katsoo aina mitä muut tekee ja tekee samoin kaikessa elämään liittyvissä asioissa. Mm. ruokaohjeita hän ei uskalla kokeilla ruokakirjosta, koska ei voi olla varma onko se hyvää ja maistuuko se muille perheenjäsenille. Vasta sitten kun anoppi on maistanut jonkun toisen tekemää ruokaa/pullaa ja todennut sen hyväksi, hän uskaltaa tehdä samaa kotona.
Anoppi ei ole koskaan matkustanut. Hän ei ole koskaan käynyt esim. Tampereella, Turussa tai Helsingissä. Hän on elänyt viimeiset +40 vuotta samassa talossa ja sitä ennen syntymäkodissaan. Anoppi ja appiukko asuvat Lapissa pienellä paikkakunnalla, syrjäisessä talossa keskellä metsää. Lähimpään naapuriin on 2km. Lähimpään kauppaan 20km. Ja sekin pieni kauppa on pienessä kirkonkylässä. Ajokorttia anoppi ei omista. Appiukko käyttää häntä kaupassa pari kertaa viikossa.
Anoppi pelkää melkein kaikkea. Läheiset tuntuvat olevan vaarassa joka paikassa. Nuorimalle lapselleen, joka on 26-vuotias, hän soittelee perään ja kyselee missä hän on, milloin tulee, milloin menee.
Anopilla ja appiukolla ei ole tapana puhua. He eivät mitenkään hoida parisuhdettaan eivätkä suhteitaan muihin ihmisiin juttelemalla jos sukset menevät ristiin. Anopin ja appiukon puheet keskenään liittyvät suunnilleen päivän ruokaan. Yleensä appiukko ei sano yhtään mitään yhtään kenelekään. Katsoo vain telkkaria hiljaa ja lähtee yhtäkkiä omiin menoihinsa sanomatta mitään muille. Sitä ei edes tiedä jääkö se yöksi sinne minne on menossa. Sen näkee sitten aamuun mennessä tuliko se illalla kotiin. =)
No, nyt mulla menee hermot anopin kanssa, koska anoppi pelkää, että meidän 8kk ikäinen lapsi on vaarassa melkein missä vain. Milloin lapsi on tippumassa, loukkaamassa kätensä, polttamassa sormensa, liukastumassa, lyömässä päänsä, kuristumassa lakkiin, tukehtumassa, halkaisemassa kallonsa ja mitä niitä nyt on ollut. Anoppi vahtaa lasta koko ajan kun toisiaan näkevät. Vaikka minä katsoisin jo lapsen perään, anoppi katsoo silti "varalta". Eikö anoppi luota minun lapsenkasvatukseen?
Muutama ensimmäinen vuosi anopin kanssa on mennyt hyvin. Juttelen ja anoppi juttelee mulle. Puhutaan asioista ja ymmärrän anoppiani. Mutta viimeisen 8kk aikana en ole jaksanut enää ymmärtää anoppia ja sen sähellyksiä. Tuntuu, että se on jotenki niin yksinkertainenkin. Niiden tapa olla puhumatta asioista, on tarttunut minuun. En jutele heille, koska he näyttävät meille esimerkkiä, että asioista ei puhuta.
Vituttaa kun anoppi pelkää koko ajan lapsen puolesta, suojelee sitä koko ajan varmuuden vuoksi, ei puhu mulle mitään eikä usko jos sille sanoo, että lopeta tuo suojeleminen. Sit se ajattelee koko ajan mitä muut ajattelee jos minä teen lapsen kanssa jonkun asian. Jos teen sen mielestä jotain uhkarohkeaa (joka minun ja kaikkien muiden ihmisten mielestä on normaalia), se yrittää puhua minua ympäri, yrittää puhua minun miestä ympäri, yrittää sanoa minun miehelle, että puhuis mulle järkeä, yrittää vedota siihen, että mitä kaikki ajattelee jne. Se saa minut vaan entistä enemmän raivoihini.
Oon ihan "reunalla" jo muutenki anopin kanssa. Räjähdän sille varmaan minä kertana hyvänsä kun nähdään. Me keretään nykyäänki olla suunnilleen puoli tuntia samassa tilassa kun pimahdan jo sen kanssa. Ja sit ku se ei älyä olla puuttumatta siihen lapsenhoitoon. En kaipaa mitään lapsen varakaitsijaa jos ite jo kaitsen lasta. En jaksa sitäkää, että anoppi pitää lasta varmuuden vuoksi kiinni kun lapsi istuu syöttötuolissa ja itse olen lapsen edessä sitä syöttämässä. Eikä lapsi edes venkoile tuolissa. Anoppi on vaa ihan hirveä pelkuri.
Ja nyt kaipaan jotain neuvoja mitä sanon anopille, että se lopettais meikäläisen ärsyttämisen? Ja uskois mitä sanon. Miten saisin sen sanottua niin, että pysyn itse kontrollissa enkä huuda kiro- ja haukkumasanoja päin naamaa? Koska se on tosiaan niin lähellä kaikkien puhumattomien lapseen liittyvien asioiden takia. Kun minäkää en vaa jaksa enää hölöttää niille jos ne itse ei tykkää puhua. En uskalla ottaa sen kans asioita puheeksi ennen ku saan jotain neuvoja mitä sanon sille, että saisin asian perille.