P
Pohdin vain
Vieras
Olisko jollakulla ideoita, kuinka oppia ymmärtämään anoppiani?
Kyseessä on ihminen, joka osaa olla halutessaan fiksu ja huomioonottava. Anoppi muistaa lastamme isolla lahjamäärällä aina kun hänet näkee. MUTTA. Tämä näkeminen tapahtuu n. 4-5 kertaa vuodessa... Anoppi ei tule käymään kutsuista huolimatta, ja joskus meidänkin kyläily anoppilaan päin on torpedoitu jollakin hätäisesti keksityllä verukkeella.
Anopilla on selvästi vaikeaa suhtautua minuun. Meillä on asialliset, mutta viileät välit. Kun mies ei kuule, hän toisinaan naljailee minulle aika alhaisestikin (esim. raskauskiloistani, jotka kyllä karistin puolessa vuodessa kertoen kaaaaikista tietämistään naisista, jotka eivät lihonneet juuri ollenkaan raskauden aikana). Ja tämä tapahtuu aina niin, että mies ei kuule. Ihan aina.
Kun olemme anoppilassa kylässä, anoppi palvelee miestäni aivan uskomattomalla antaumuksella, mutta ei ota minua oikein huomioon. Hän saattaa esimerkiksi kysyä kaikilta muilta, haluavatko he kahvia paitsi minulta jne. Ja tämä toistuu koko ajan. Kuitenkin, anoppi muisti KOKO perhettämme lapsemme synnyttyä aika huomattavalla tavalla. Eli otti aika epäsuhtaisen hienosti muuhun käytökseensä nähden minuakin huomioon.
Usein käy niin, että olen ajatellut, että nyt välit anopin kanssa ovat viiimein lämmenneet, mutta sitten hän taas sanoo jotakin hirmuisen inhottavaa. Ja tämä sanominen tulee aivan puun takaa.
Lahjoista huolimatta olen huomannut, että anoppi ei pyri niin paljon lapsemme lähelle häntä tavatessaan, eli ei leiki, juttele tai lepertele lapselle kuin hyvin vähän. Lapsi ikäänkuin on vain siinä, eikä hän ole todellakaan mikään huomion keskipiste harvojen vierailujen aikana.
Onko niin, että anopin on vaikea suhtautua lapseen minun takiani? Ja hän ei siksi halua lasta kovin usein nähdä? Jos hän ei olisi lapsesta kuin pakosta kiinnostunut, miksi hän haluaisi upottaa hänet lahjoihin?
On niin surullista, että meidän miniä-anoppi -suhteemme ei toimi, ja surku että lapsemme ei pysty muodostamaan läheistä sidettä toisiin isovanhempiinsa... Anoppi on pois työelämästä ja pitkästynyt, joten aikaa hänellä kyllä riittäisi.
Kyseessä on ihminen, joka osaa olla halutessaan fiksu ja huomioonottava. Anoppi muistaa lastamme isolla lahjamäärällä aina kun hänet näkee. MUTTA. Tämä näkeminen tapahtuu n. 4-5 kertaa vuodessa... Anoppi ei tule käymään kutsuista huolimatta, ja joskus meidänkin kyläily anoppilaan päin on torpedoitu jollakin hätäisesti keksityllä verukkeella.
Anopilla on selvästi vaikeaa suhtautua minuun. Meillä on asialliset, mutta viileät välit. Kun mies ei kuule, hän toisinaan naljailee minulle aika alhaisestikin (esim. raskauskiloistani, jotka kyllä karistin puolessa vuodessa kertoen kaaaaikista tietämistään naisista, jotka eivät lihonneet juuri ollenkaan raskauden aikana). Ja tämä tapahtuu aina niin, että mies ei kuule. Ihan aina.
Kun olemme anoppilassa kylässä, anoppi palvelee miestäni aivan uskomattomalla antaumuksella, mutta ei ota minua oikein huomioon. Hän saattaa esimerkiksi kysyä kaikilta muilta, haluavatko he kahvia paitsi minulta jne. Ja tämä toistuu koko ajan. Kuitenkin, anoppi muisti KOKO perhettämme lapsemme synnyttyä aika huomattavalla tavalla. Eli otti aika epäsuhtaisen hienosti muuhun käytökseensä nähden minuakin huomioon.
Usein käy niin, että olen ajatellut, että nyt välit anopin kanssa ovat viiimein lämmenneet, mutta sitten hän taas sanoo jotakin hirmuisen inhottavaa. Ja tämä sanominen tulee aivan puun takaa.
Lahjoista huolimatta olen huomannut, että anoppi ei pyri niin paljon lapsemme lähelle häntä tavatessaan, eli ei leiki, juttele tai lepertele lapselle kuin hyvin vähän. Lapsi ikäänkuin on vain siinä, eikä hän ole todellakaan mikään huomion keskipiste harvojen vierailujen aikana.
Onko niin, että anopin on vaikea suhtautua lapseen minun takiani? Ja hän ei siksi halua lasta kovin usein nähdä? Jos hän ei olisi lapsesta kuin pakosta kiinnostunut, miksi hän haluaisi upottaa hänet lahjoihin?
On niin surullista, että meidän miniä-anoppi -suhteemme ei toimi, ja surku että lapsemme ei pysty muodostamaan läheistä sidettä toisiin isovanhempiinsa... Anoppi on pois työelämästä ja pitkästynyt, joten aikaa hänellä kyllä riittäisi.
En tiiä, mikä auttais. ...meillä tuo tilanne meni muista syistä ohi.
!! Ja sen voin sanoa suoraan miehelle (joka kuitenkin pakottaa mut muukaan matkaan), että en suostu jäämään kaksin anopin kanssa. Saa anoppi oppia pitämään mölyt mahassaan ja shown pyörimässä
Mutta toivon sinulle kaikkea hyvää :hug:
