A
anonyymi
Vieras
Tällä palstallahan on aika paljon porukkaa, jotka ovat ihan avoimesti itsestään faktoja, näyttäneet kuvansa yms, eli eivät tunnistamisesta välitä, tämä kirjoitus ei ole siis teille osoitettu, huomautettakoon heti aluksi 
Alkoi vain ihmetyttämään yksi asia. Täällä pyörii jatkuvasti ketjuja (eräskin päivä yhden saman harmaan nimimerkin aloittamia ties kuinka monta) joissa tiedustellaan kotikaupunkia, nimeä, asunnon kokoa ym kaikenlaisia "tunnistetietoja". Välillä oikein tuntuu, että näillä kyselyillä yritetään täältä jotain tiettyä ihmistä metsästää.. Näihin sitten kirjoittajat vastaavat tyytyväisinä kaiken mahdollisen faktatiedon lapsuudenperheestään lemmikkieläimiin, ja seuraavana päivänä kaikki yksityiskohdat itsestään kertonut nikki kirjoittaa jotain "salaisia tunnustuksia, joita ei voi kertoa kenellekään irl".
Sama juttu kuin sen tissiketjun aikaan monille tuntui tulevan yllätyksenä, että palstaa tosiaan seuraavat monetkin sellaiset, jotka eivät tänne edes kirjoita mitään.
Hetki sitten yksi kirjoittaja kertoi pettäneensä miestään, ja kirjoitti vielä erinäisiä yksityiskohtia tapauksesta. Miehelleen "ei tietenkään" aikonut tästä kertoa, vaan halusi jakaa tekonsa vain tällä palstalla.. nimimerkin suojissa..
Hetken päästä toisessa ketjussa paljasti asuinpaikkansa ja toisessa nimensä, eli tulipa tunnistettua yksi samassa kylässä asuva..
Ei sillä, että itseä kiinnostaisi pätkääkään kenenkään pettämisjuttuja yms juoruilla eteenpäin, mutta aika paljon on ihmisiä, joita kyllä se juoruilu kiinnostaa. Eli jos noin kovasti haluaa jonkun asian salata, miksi se pitää täällä palstalla yksityiskohtaisesti kailottaa. Lähinnä tässä mun pointtina on se, kuinka sinisilmäisiä ihmisiä vaan tuntuu riittävän. Ei muuta tällä kertaa 