Annanko periksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kiin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Kiin

Aktiivinen jäsen
05.10.2004
7 343
0
36
Ollaan yritetty lasta vuosi ja tutkimuksissa ollaan oltu 2kk. Siis ei olla vielä hoidoissa.

Viikonloppuna iski väsymys. Haluanko oikeasti käydä läpi kaikki hoidot ja tehdä lapsen yrittämisestä julkista toimintaa...? Onko oikein väkisin yrittää kaikkien lääketieteellisten kikkojen kanssa, kun maailma on täynnä orpoja lapsia, jotka toivovat itselleen vanhempia?

Tuntuu, että ei me ikinä mitään lasta edes saada, turha edes yrittää. Syksyllä mennään naimisiin ja sillon saisi aloittaa adoptioprosessin.

Tiedän, että ihmiset yrittävät vuosia, jopa yli kymmenen vuotta, omaa lasta, mutta tuntuu, että miulla loppui voimat jo kalkkiviivoille...
 
Lohdutuksen sananen: uskon, että kaikille jonkinlaisesta lapsettomuudesta kärsiville tulee jossain vaiheessa se hetki kun tuntuu ettei enään jaksa. Kaikki kuitenkin ovat omia persooniaan ja käsittelevät asiat omalla tavallaan: toiset jättävät leikin kesken ja toiset jatkavat vuosia hoidosta hoitoon.. Onnistumisista saa lukea täälläkin niin paljon, että minä ainakin saan uskoa onnistumiseen ja toivoa tulevaan.
No, tulipas sekava juttu. Lohtu :hug: sinulle!
 
Ei sitä voi periksi antamiseksi tai heikkoudeksi sanoa, jos adoptio tuntuu järkevämmältä vaihtoehdolta, ja ettei halua hoitoihin. Itselläni on usein saman suuntaisia ajatuksia, mutta mies haluaisi ainakin ensin yrittää kaikki keinot. Ainakin toistaiseksi jatketaan. Jutelkaa miehesi kanssa yhdessä, kumpi vaihtoehto tuntuu paremmalta. Molemmissahan lopputuloksena on oma lapsi. Voimia vaikeiden päätösten tekoon.
 
Ymmärrän sinua hyvin. Välillä kun lukee tätäkin palstaa, tuntuu että lasten saamisesta /yrityksestä on tullut jonkinlainen harrastus. Luulisin, että menee paljon aikaa ja rahaa kun alkaa selvittelemään kaikkia vaihtoehtoja.

Olemme itse yrittäneet lasta noin vuoden verran aivan normaalilla tavalla. Emme ole ainakaan vielä lähteneet mihinkään hoitoihin, enkä jo vähitellen pitäisi.

Kaikki nuo lääkemerkkien lempparit (luultavasti), paikat ja keskustelut tuntuvat olevan kuin toiselta planeetalta. Tällaistako on nykyään saada lapsia?

Mistä siis aloittaa?
 

Tunteet ja ajatukset heittelevät niin paljon, ennen hoitoihin menoa, ja niiden aikana.
Itse odotin innolla hoitojeni alkua, silloin tiesin että voin joskus saada oman lapsen, koska luomusti sitä en pysty saamaan.
Adobtiotakin olimme jo alkaneet pohtimaan, koska hoidot olivat vaikeita,pettymyksiä, ja kipeitä asioita.
Tällä hetkellä en enään tiedä jatkaisinko hoitojani.
Minusta ei kannata mennä hoitoihin jollei ole niihin valmis.
Aikaa kun kuluu niin voi mielesi muuttua, ja haluatkin mennä hoitoihin.
Adobtiokin on hyvä ratkaisu.
Koskaan ei kannata antaa periksi vaikka siltä tuntuisikin. Aika näyttää tuleman.

kaikkea hyvää päätöksellesi!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.04.2006 klo 16:09 mietintää kirjoitti:
Ymmärrän sinua hyvin. Välillä kun lukee tätäkin palstaa, tuntuu että lasten saamisesta /yrityksestä on tullut jonkinlainen harrastus. Luulisin, että menee paljon aikaa ja rahaa kun alkaa selvittelemään kaikkia vaihtoehtoja.

Olemme itse yrittäneet lasta noin vuoden verran aivan normaalilla tavalla. Emme ole ainakaan vielä lähteneet mihinkään hoitoihin, enkä jo vähitellen pitäisi.

Kaikki nuo lääkemerkkien lempparit (luultavasti), paikat ja keskustelut tuntuvat olevan kuin toiselta planeetalta. Tällaistako on nykyään saada lapsia?

Minulle ei ainkaan lapsen saaminen ole mikään harrastus/liiallista yrittämistä!
Olen koko elämäni halunnut tulla äidiksi, ja aina pitänyt selvänä asiana oman lapsen saamisen. Mutta kun asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia.
Minun miehelläni on kaikki kunnossa, mutta minulla ei ole siksi lapsen saaminen on hankalaa. Tämä on nin todellista meille.
tiedät joskus miltä tuntuu, kun ei lasta kuulu monien vuosien jälkeen ja päätätte mennä lääkärille.
Sitten tiedät ettei tämä ole harrastusta meille lapsettomille, vain todellisuutta
 
Kiitos kannustavista vastauksista, olette ihania :heart:

Päätin nyt kuitenkin jatkaa tutkimuksia ainakin siihen asti, kun mennään naimisiin. Silloin tulisi kyseeseen myös tämä adoptiovaihtoehto. Hoitoja meillä ei aloiteta ennenkuin olen saanut painoa pois. Lääkäri sanoi, ettei kannata elimistöä rasittaa kemiallisilla hormoneilla, jos asia voisi korjaantua ihan vaan lahduttamalla. Olen itsekin vakaasti samaa mieltä.

Ollaan jokatapauksessa miehen kanssa päätetty, että luovutetuilla soluilla ei lähdetä yrittämään. Lapsen pitää olla molempien biologisesti oma tai sitten kokonaan ottolapsi.

Ihanaa keväänjatkoa teille kaikille :wave:
 
Moi!
Ymmärrän todella hyvin miltä susta tuntuu... Olen nyt kolme vuotta juossut hoidoissa... henkisesti tosi raskasta koska ei ole tuottanut tulosta.. Olemme myös menossa syksyllä naimisiin ja todennäköisesti aloitamme adoptio-prosessin silloin. Kaikki hoidot on ollut samalla klinikalla joten voi olla että kokeilen jossain muualla vielä kerran ennen häitä niin ei jää ainakaan miettimään että entä jos...
Todella vakavasti olemme nyt miettineet adoptiota ja tilanneet jo kaikki esitteetkin, se alkaa pikkuhiljaa tuntua ainoalta oikealta vaihtoehdolta.
Tällä hetkellä tuntuu että kolme vuotta elämästä on mennyt hukkaan joten olisimme oikeastaan voineet miettiä adoptiota jo aikaisemmin.
Jos susta tuntuu että et jaksa hoitoja niin se on ihan ymmärrettävää...
Adoptio on todella mahtava juttu...
Tsemppiä sulle mitä sit ikinä päätätkin tehdä!!!!!
 

Yhteistyössä