Vappusatanenkin toteutui huomaamatta
Vappusatanen on jo toteutunut. Mediahiljaisuudesta päätellen sitä ei ole vielä huomattu.
santerikarki.fi
Edellä olevan linkin taulukoiden ja tilastojen perusteella voidaan ehdottomasti sanoa, että Rinteen lupaama vappusatanen on kuin onkin toteutunut kaikkein pienituloisimmille ja selvästi. Nykyinen ”vasemmistohallitus” pystyi osoittamaan sen, että politiikassa voidaan pitää lupauksista kiinni ja tukea kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Siinä missä Sipilän hallitus leikkasi johdonmukaisesti eläkkeistä ja työttömien tuista, Marinin hallitus antoi helpotuksia pienituloisten elämään. Sattumaa tai ei, samalla myös työllisyys nousi ennätystasolle ja on ollut pari prosenttia parempi, kuin kertaakaan Sipilän hallituksen aikana.
Kannattaa nyt muistaa että Euroopan laajuinen energiakriisi ja sitä ahnaaseen rahastamiseen käyttänyt yritysten ahneusinflaatio - greedflation ei ollut tai ole hallituksen syytä ja EKP:n korkojen nostokin johtui tästä yritysahneusinflaatiosta. Hallitus ei päätä markkinataloudessa hintoja..mutta ALV:n nostosta se päättää ja OrpoPurran hallitus nosti yleisen ALV:n EU:n toisiksi korkeimmaksi 25,5%:iin 1.9.2024 alkaen. Tähän päälle yritysten hintojen ruuvaus ylöspäin uuteen *.99€ hintaan, niin tulee ALV:n päälle taas ahneusinflaatiolisää.