ällöttävä anoppi

[on helppo]

heittää. että väkit vaan poikki, jos ei anoppi muuten tokene. Oikeassa elämässä on kuitenkin kyse äiti/poika-suhteen katkaisemisesta. Sellaisen ratkaisun tekeminen vaatii kyllä aina jonkin verran aikaa ja vaikka helpotus onkin suuri, kun eroon on päästy, niin silloin alkaa surutyön tekeminen. Eli muistakaa, jos näin radikaali ratkaisu tehdään, tukekaa toisianne.

 

[lkj]

tiedän, että terapeutista voi olla apuakin, mutta äidille joka on poikansa elämässä tiukasti kiinni, seon juuri tuommonen kauhistus.
Ei niitä välejä tarvitse katkaista kokonaan, vaan parempi olisi aikuisten ihmisten puhua nuo asiat selväksi, kaihdetaanko tätä asiaa niin paljon, että tupistaan mielluummin vain selän takana.
Asuin itse anoppini kanssa liki 20v saman katon alla ja siitä johtuen en puutu poikani perheen elämään. Ne oli sellaiset oppivuodet, että osaisin olla maailman v-maisin anoppi, mutta ne opetti minulle myös sen, kuinka toisin voi toimia. Anoppi-miniä suhdehhan on yleensä se sukupolvelta toiselta periytyvä "sukukalleus", tapaa jatketaan omien katkerienkin kokemusten takia, mutta jonkun olisi hyvä katkaista se ketju.

 

[Yhdessä ja erikseen]

Kukaan ei ymmärtääkseni ole sanonut täällä, että välit äitiin pitää panna poikki. Kysymys on siitä, että äiti on liikaa takertunut lapseensa. Kun lapsi on 18-vuotias, vanhemman "velvollisuus" on passittaa lapsi omaa elämäänsä elämään ja itsenäistymään. Yhteyttä voi pitää ja tavata ja soitella ja auttaa puolin ja toisin. Monet etenkin äidit eivät tajua päästää irti aikuisista lapsistaan. Se on eräänlaista vallankäyttöä sekin, halua hallita toisen elämää, kun pitäisi ryhtyä omaa elämäänsä elämään.

 

[Aciryl]

Minulle "anoppikokelas" ei aiheuta ongelmia. Hän kohtelee minua mukavasti ja pidän hänestä. Hän saa oloni tuntemaan kotoisaksi, kun käyn heillä. Mutta... ongelmana onkin kultaani reilusti vanhempi isosisko, joka on perheetön nainen ja on tottunut tukeutumaan veljeensä monenlaisissa elämäntilanteissa. Olen hänen mielestään itsekäs, kun hän ei saa enää sisustaa veljensä asuntoa, joka nyt siis on meidän yhteinen asuntomme ja olemme sen yhdessä sisustaneet. Hän myöskin muistaa kommentoida ruokaani tai leipomuksiani niin, että niissä on aina joku vika. Keittämäni kahvi on aina joko liian laihaa, liian vahvaa, liian kylmää tai liian kuumaa. Onnekseni kultani on tehnyt selväksi, että jos siskonsa ei halua käyttäydyä minua kohtaan normaalin ihmisen tavoin, niin ei ole pakko käydä kylässä.

 

[vapaaksi syntynyt]

Minua on aina hämmästyttänyt se, että pojalta vaaditaan "napanuoran" katkaisua äitiinsä ja yleensä perheeseen ja sukuun, mutta tyttö saa olla äidin napanuorassa kiinni hyvinkin pysyvästi ja sitä pidetään normaalina.

 

[nähnyt, kokenut, ei uskoisi]

Kumpi on lasten huoltaja ja päättää heidän asioistaan ( sekä on vastuussa heidän hyvinvoinnistaan psyykkisesti ja fyysiesti) sinä vai anoppi?

Älä anna anoppisi vähitellen ohjelmoida lapsia ja arvojasi sinua vastaan. Olet lastesi ainoa äiti.

Mummon rooli on olla "vain" mummo. Sinä olet se, joka lapset kasvattaa ja heille opettaa elämän tärkeitä asioita, suvaitsevaituutta, ymmärrystä, lähimmäisen rakkautta jne.

Omalla mallillasi annat lapsille käsityksen että sinusta voi puhua noin, sinua ja mielipiteitäsi ei tarvitse arvostaa, ethän tee niin itsekään, vaan anoppi on teistä se vahvempi. Vahvempi saa lapset kasvamaan oman arvonsa mukaisesti.

Ps. En tahdo olla ilkeä. Puhun nimittäin kokemuksesta. Pelkkä äitiys käsitteenä ei riitä. Sitä pitää olla myös henkisellä tasolla. Vahva pitää olla ja kasvattaa lapset sekä omalla mallillaan että mielipiteillään ja käytöksellään omien arvojen mukaisesti mikäli aikoo ne lapsilleen siirtää.
Tässä auttaisi kovin jos molemmat vanhemmat olisivat samoilla linjoilla. Muutoin tuloksena on tuo.

Jos olisin aikoinani tiennyt yhtä paljon kuin nyt, olisin juossut ja kovaa lapset kainalossa enkä olisi alistunut anopin ja poikansa "pelkäksi lasten synnyttäjäksi". Juoksinkin, mutta liian myöhään ja siinä vaiheessa yksin, ilman lapsia. Anoppi oli jo heille tärkeämpi esikuva kuin minä. Oma moka.

anoppi vahvempi tarkoitit varmasti hullumpi. Se ei kummoista vahvuutta vaadi, kun päässä viiraa. Yleensä onnistuvat piilottamaan tautinsa siksi aikaa, että suurin vahinko on tapahtunut, nainen on perheellistynyt, ottanut ison asuntolainan ja sitten alkaa pojan pelastusoperaatio.

 

[kuulostaa tutulta]

Minulle "anoppikokelas" ei aiheuta ongelmia. Hän kohtelee minua mukavasti ja pidän hänestä. Hän saa oloni tuntemaan kotoisaksi, kun käyn heillä. Mutta... ongelmana onkin kultaani reilusti vanhempi isosisko, joka on perheetön nainen ja on tottunut tukeutumaan veljeensä monenlaisissa elämäntilanteissa. Olen hänen mielestään itsekäs, kun hän ei saa enää sisustaa veljensä asuntoa, joka nyt siis on meidän yhteinen asuntomme ja olemme sen yhdessä sisustaneet. Hän myöskin muistaa kommentoida ruokaani tai leipomuksiani niin, että niissä on aina joku vika. Keittämäni kahvi on aina joko liian laihaa, liian vahvaa, liian kylmää tai liian kuumaa. Onnekseni kultani on tehnyt selväksi, että jos siskonsa ei halua käyttäydyä minua kohtaan normaalin ihmisen tavoin, niin ei ole pakko käydä kylässä.

Taitaa siskos olla t yökamuni. OTan osaa-

 

[joulun vierailija]

Minulle anoppi ei ole yhtään mitään!! Kemiamme ei suju, kun arvomaailmamme on erilaiset. Hän ei ymmärrä että lapsemme kulkee minulle rakkaassa harrastuksessa mukana ja että lähden lepäämään omien vanhempieni luo kun vauvalla on ollut huono yö. Myöskin hän on haukkunut minua perkeleen miniäksi, johon en pystynyt sanomaan mitään, kun menin täysin lukkoon. Sellaiseen sukuun ei halua mennä. Lapsemme viihtyy minun vanhemmilla todella hyvin ja miehen äiti on siitä kateellinen.
Mietin jopa viime yönä että perunko häät, kun en kestä sitä akkaa!!!
Äiti tukee minua viimeiseen asti ja hoitaa 100% lapsemme jos minulle jotain sattuu.
Miesten ei pitäisi olla liian kiinni äitissään. Vaimot on YKKÖSIÄ ja oma äiti tulee sitten vasta. Ahdistaa joka kerta kun sinne pitää mennä, se on sellaista kaksinaamaisuutta.
t.surullinen pienen lapsen äiti

 

[E-edelliselle]

Entäs itse, miten kiinni sinä olet omassa äidissäsi? Tuleeko sinulle miehesi ensiksi ja äitisi sitten?

 

[kukkuluueuu2]

Minulle anoppi ei ole yhtään mitään!! Kemiamme ei suju, kun arvomaailmamme on erilaiset. Hän ei ymmärrä että lapsemme kulkee minulle rakkaassa harrastuksessa mukana ja että lähden lepäämään omien vanhempieni luo kun vauvalla on ollut huono yö. Myöskin hän on haukkunut minua perkeleen miniäksi, johon en pystynyt sanomaan mitään, kun menin täysin lukkoon. Sellaiseen sukuun ei halua mennä. Lapsemme viihtyy minun vanhemmilla todella hyvin ja miehen äiti on siitä kateellinen.
Mietin jopa viime yönä että perunko häät, kun en kestä sitä akkaa!!!
Äiti tukee minua viimeiseen asti ja hoitaa 100% lapsemme jos minulle jotain sattuu.
Miesten ei pitäisi olla liian kiinni äitissään. Vaimot on YKKÖSIÄ ja oma äiti tulee sitten vasta. Ahdistaa joka kerta kun sinne pitää mennä, se on sellaista kaksinaamaisuutta.
t.surullinen pienen lapsen äiti

Oletkohan sinä liian kiinni omassa äidissäsi ja lapsuuden kodissasi?

 

[en ole onneksi anoppi]

Minäkin olen saanut ällöttävän anopin ja sellaiset ihmiset joilla ei tätä ongelmaa ole eivät voi sinua ymmärtää. No ei voi yleistää, on ihmisiä jotka ymmärtävät. Meillä ei ole lapsia mutta olen saanut kuulla ja huomata etten ole sopiva hänen rakkalle pojalleen. Iloitse ihmisistä jotka pitävät teistä ja välttele tätä paholaista. Eivät lapsetkaan pidä ihmisestä joka on mustavalkoinen. Tarpeeksi kauan kun annatte tämän anopin olla yksin, niin pahan puhuminen loppuu. Et ole yksin tämän ongelman kanssa. Meitä ilkeästä anopista kärsiviä on suomi pullollaan, vaikka tuskin se kamalasti lohduttaa. Gooletappa ilkeä anoppi sanoilla Miehensä voi valita muttei miehen sukua. Aina voi valita kuitenkin ihmiset joille aikaansa antaa.

Useimmiten se on miniä, joka pilaa suhteet. Uhkaillaan anoppia tekemään sitä tai tätä tai muuten ei saa tavata lapsenlapsia. Miniän pillin mukaan on mentävä tai ei mennä ollenkaan. Valitettavasti nämä miniät osaavat manipuloidan miehensäkin omaa perhettään vastaan ja yht´äkkiä anopilla ei ole enää poikaakaan lapsenlapsista puhumattakaan, kun "prinsessa" vaatii olla ainoa ihminen miehensä elämässä. Todella vastenmielistä.

 

[nyt katse peiliin]

Minulle anoppi ei ole yhtään mitään!! Kemiamme ei suju, kun arvomaailmamme on erilaiset. Hän ei ymmärrä että lapsemme kulkee minulle rakkaassa harrastuksessa mukana ja että lähden lepäämään omien vanhempieni luo kun vauvalla on ollut huono yö. Myöskin hän on haukkunut minua perkeleen miniäksi, johon en pystynyt sanomaan mitään, kun menin täysin lukkoon. Sellaiseen sukuun ei halua mennä. Lapsemme viihtyy minun vanhemmilla todella hyvin ja miehen äiti on siitä kateellinen.
Mietin jopa viime yönä että perunko häät, kun en kestä sitä akkaa!!!
Äiti tukee minua viimeiseen asti ja hoitaa 100% lapsemme jos minulle jotain sattuu.
Miesten ei pitäisi olla liian kiinni äitissään. Vaimot on YKKÖSIÄ ja oma äiti tulee sitten vasta. Ahdistaa joka kerta kun sinne pitää mennä, se on sellaista kaksinaamaisuutta.
t.surullinen pienen lapsen äiti

Avioliitossa vaimo on miehelle ykkönen, mutta myös mies on vaimolle ykkönen. Vaimon äiti on aivan samassa asemassa, kuin miehen äiti, anoppeja molemmat ! Onnistunut avioliitto on tiivis yksikkö, jossa kenenkään suku ei ole "sörkkimässä" ei miehen, eikä myöskään vaimon. Jos ei ole valmis itsenäistymään, elämään ilman äitiään, avioliitto on syytä unohtaa.

 

[nainen 30+]

Osittain samaa mieltä kuin ££- nimimerkki. Jos tilanne menee mahdottomaksi, niin täytyy sopia miehen kanssa pelisäännöt mitä noudatetaan. Esim. ettei kylään mennä, eikä tulla kutsumatta. Eikä kaikkea ole pakko kertoa, jos kysellään ja neuvotaan voi todeta ykskantaan jotain ympäripyöreää ja lopuksi sanoa, että taidamme kuitenkin toimia näin. Samaten vierailutkin voi pitkälle hoitaa siten, ettet ole itse mukana kuin pakollisilla käynneillä. Kohteliasta smaal talkia ja asiallista ympäripyöreää keskustelua. Ei lastenkasvatus ja lastenhoito/kyläily asioita tai raha-asioita tarvitse juurta jaksain kertoilla, perheen "ulkopuolelle" etenkin jos tiedossa on, että niistä tulee kritiikkiä tai muuta sanomista.

Kannattaa todella sopia miehen kanssa "oman kodin pelisäännöt" mitä noudatetaan. Jos joku tulee kutsumatta, voitte alkaa "tehdä lähtöä" muualle. Voitte aivan hyvin sanoa, että teillä on sovittua menoa. Kumpikin voi hoitaa ns. omat sukulaisensa. Vierailut ja kyläilyt sukulaisten luokse kumpikin voi tehdä miten haluaa. Mutta sopikaa miten teidän kodissa toimitaan ja mitä "teidän perheen sisäisiä asioita" kerrotaan sukulaisille. Kaikkea ei todellakaan tarvitse kertoa edes omille vanhemmille.

 

[Doriz]

Minulle anoppi ei ole yhtään mitään!! Kemiamme ei suju, kun arvomaailmamme on erilaiset. Hän ei ymmärrä että lapsemme kulkee minulle rakkaassa harrastuksessa mukana ja että lähden lepäämään omien vanhempieni luo kun vauvalla on ollut huono yö. Myöskin hän on haukkunut minua perkeleen miniäksi, johon en pystynyt sanomaan mitään, kun menin täysin lukkoon. Sellaiseen sukuun ei halua mennä. Lapsemme viihtyy minun vanhemmilla todella hyvin ja miehen äiti on siitä kateellinen.
Mietin jopa viime yönä että perunko häät, kun en kestä sitä akkaa!!!
Äiti tukee minua viimeiseen asti ja hoitaa 100% lapsemme jos minulle jotain sattuu.
Miesten ei pitäisi olla liian kiinni äitissään. Vaimot on YKKÖSIÄ ja oma äiti tulee sitten vasta. Ahdistaa joka kerta kun sinne pitää mennä, se on sellaista kaksinaamaisuutta.
t.surullinen pienen lapsen äiti

Avioliitossa vaimo on miehelle ykkönen, mutta myös mies on vaimolle ykkönen. Vaimon äiti on aivan samassa asemassa, kuin miehen äiti, anoppeja molemmat ! Onnistunut avioliitto on tiivis yksikkö, jossa kenenkään suku ei ole "sörkkimässä" ei miehen, eikä myöskään vaimon. Jos ei ole valmis itsenäistymään, elämään ilman äitiään, avioliitto on syytä unohtaa.

Kuka niin määrää, että puoliso on ykkönen? Ihmeellisiä sääntöjä. Eikös sitä saa pitää ketä tahansa elämänsä ykkösenä, vaikka aidanseivästä? Minulle ainakin ystäväni menevät kaiken muun edelle. Puolisot voivat vaihtua monta kertaa elämän aikana, ystäväni taas ovat olleet lapsesta asti minulle tärkeimpiä. Samoin vanhempani. Joten ei lähdetä yleistämään vaan jokainen saa pitää elämänsä tärkeimpänä asiana vaikka itseään.

 

[d-molli]

miksi edellisellä kirjoittajalla puolisot vaihtuu... Jos kaverit ja koko suku tulee ennen puolisoa, niin ilman parisuhdetta saapi tuo immeinen oleilla. Mutta vapaa on valinta.

 

[Doriz]

miksi edellisellä kirjoittajalla puolisot vaihtuu... Jos kaverit ja koko suku tulee ennen puolisoa, niin ilman parisuhdetta saapi tuo immeinen oleilla. Mutta vapaa on valinta.

Minulla on pitkä parisuhde takana ja hyvin menee edelleen. Minä vain voin elää omana itsenäni eikä tarvitse mielistellä miestä, kuten nämä, jotka päästävät äijän elämänsä tärkeimmäksi asiaksi. On valitettavan paljon naisia, jotka tekevät mitä tahansa, ettei tarvitsisi jäädä vanhaksipiiaksi. Hylätään ystävät ja sisarukset ja palvotaan miestä, joka saattaa minä päivänä tahansa ottaa ja häipyä. Tai ainakin juoksee vieraissa ja teeskentelee kunnon miestä olemalla vaimostaan mustasukkainen. Onnettomat naiset pitävät mustasukkaisuutta jopa rakkauden merkkinä, kun se on epäluottamusta ja osoitus kaikesta muusta kuin rakkaudesta.

Minulla ystävät ja sukulaiset tulevat aina ennen puolisoa, joka on vieras ihminen. Silti voi mennä ihan kivasti, kun ei olla sairaalloisen riippuvaisia yhdestä ihmisestä.

 

[mullon]

puoliso ensiksi, sitten vasta ystävät. En ole ystävien kanssa naimisissa.

 

[vierailija]

Mitä tehdä ikävälle anopille. Paitsi tukkia korvat. Makeilee ja on mairea lastenlastensa edessä, mutta heti toisessa huoneessa pojalleen suhisee, miten on väärän naisen valinnut, lapsetkaan tuskin ovat pojan (valitettavasti ovat). Perheemme pärjää perheenä ihan hyvin, mutta anoppi tuo seläntakana pahanpuhumisillaan paljon murhetta perheeseemme. Lasten pitäisi mummoa käydä tapaamassa, mutta näkevät jo itsekkin, millainen kaksinaamaisuus siellä rehottaa.

Mun anoppi haukkuu jopa oman tyttären, jonka hylkäsi ja laittoi adoptioon. Vittumainen luonne ja tuli suoraan sanomaan siitä, että tytär on lesbo, että mitä ne tekee makuuhuoneessa. Sanoin, että paremmin varmaan kun Mie hänen oman didlon lahjoituksen jälkeenÄllötys on kova.

 

[vierailija]

Olet vainoharhainen?

Taidat olla samanlainen anoppi