A
Aksun äiti
Vieras
Hei,
Poikani on tällä hetkellä 7 kk ja ensimmäiset oireet atooppisesta ihottumasta ilmenivät ennen joulua hänen ollessaan noin 5,5 kk:n ikäinen. Sitä ennenkin oltiin jonkin verran kiinteitä maisteltu mutta ihottuman alettua lopetimme porkkanan. Nyt olen taas antanut porkkanaa eikä ihottumaa ole enää tullut. En tiedä pysyykö iho pelkästään hyvänä runsaalla rasvaamisella. ( saimme hyvät rasvat lääkäriltä kun kävimme ennen joulua).
No, vaikka iho on nyt suht hyvänä niin lääkäri suositteli maitorastin ottamista. Tänään meille sitten lääkäri soitti ja maitorastin tuloksia emme vielä saaneet, mutta sen verran hän osasi sanoa, että yleisverikokeessa oli nähtävissä allergiaa. Mitään ruoka-ainetta, eläintä tms. ei tosin voitu eritellä, koska oli kyseessä vain yleiskoe. Onko täällä ketään kenellä muulla olisi näkynyt verikokeessa allergia? Oletteko menneet erillisiin allergiatesteihin? Lääkäri soittaa ensi maanantaina ne maitorastin tulokset ja hän oli sitä mieltä että odotellaan koska ihokin on hyvänä ja poika on iloinen; syö ja nukkuu hyvin. Eli siis jatketaanko tässä normaalia elämää? Itsekseen en uskalla alkaa millekään välttödieetille, mutta en kyllä haluaisi poikaani turhaan altistaa jos jollekin on allerginen.
HUOH. Olipa siinä asiaa ja hankalakin oli tätä selittää mutta jospa joku tajuaisi jotain sepustuksestani =)
Niin, ja imetin poikaani täysin 4,5 kk vanhaksi ja sitten täytyi alkaa antaa lisämaitoa ja aloitimme perunan ja porkkanan. Mitään hedelmiä esim en ole edes vielä antanut vaan olemme pysytelleet kotimaisissa marjoissa.
Ja sitten toinen asia joka ehkä ei kuulu tänne mutta kirjoitan sen samaan syssyyn. Viime maanataihin asti tissi oli pojalle tosi tärkeä. Noh, minulla alkoi maanantaina kuukautiset ja maito ei enää kelvannut tissistä eikä pumpattuna. Maistuikohan se sitten jotenkin oudolle? Nyt sitten meillä ei enää kelpaa tissi ollenkaan...
Mutta jospa joku viitisi vastata jos vain ymmärsi mitä yritin selittää.
t. aksun äiti