Nyt kaivattais vinkkejä 6 kk vauvan uniongelmiin. Etenkin haluaisin kuulla teitä, joiden lapsella on todettu allergia tai refluksi unihäiriöiden aiheuttajaksi.
Vauva nukkui suht hyvin noin 3 kk ikäiseksi, mutta sen jälkeen yöheräilyt ovat jatkuvasti lisääntyneet. Nyt herää noin tunnin,parin välein, ja ainoa keino saada vauva takaisin unten maille, on antaa hänelle rintaa.
Vauva on atoopikko ja pulauttelee runsaasti. Usein myös nieleskelee ja jauhaa suutaan ikään kuin olisi purkkaa suussa. Allergiatesteissä ei löytynyt mitään positiivisia reaktioita. Hänelle tehtiin myös maitoaltistus, jolloin pulauttelu jossain määrin lisääntyi, mutta allergialääkäri oli sitä mieltä, että jos vauva kasvaa hyvin, ei pulauttelusta tarvitse välittää (kun altistuksen aikana ei tullut esim. ripulia eikä ihottuma pahentunut). Vauva ei ole kipeän oloinen, eikä päivisin juurikaan itke. Tai jos itkee, siihen auttaa syli, tissi tms. Eikä yöitkukaan minusta ole sen kuuloista, että vauvaa koskisi johonkin. Jos vauva olisi kipeä, nukahtaisiko rinnalle niin nopeasti?
Nyt mietin, onko se vain tapa, että vauva herätessään alkaa itkeä (kun ei osaa nukahtaa itsekseen) vai onko heräilyn takana esim. refluksi tai allergia. Kun vauva herää yöllä, ähisee hetken sängyssään, ja kun mitään ei tapahdu, alkaa itkeä. Jos yritän tassuttaa, itku sen kuin yltyy. Heti, kun otan vauvan rinnalle, hän tyyntyy ja nukahtaa yleensä noin viidessä minuutissa.
Nyt parin päivän ajan myös päiväunille nukahtaminen on alkanut olla hankalaa. Ennen vauva nukahti vaunuihin hetkessä, nyt nukahtaminen on kamalan taistelun takana. Vauva huutaa ja rimpuilee. Lopulta on niin väsynyt, että nukahtaa.
Olisi siis kiva kuulla, miten allergiat tai refluksi ovat vaikuttaneet unihäiriöihin? Onko vauva ollut silloin kivuliaan oloinen? Vai onkohan kyse tosiaan puhtaasta uniassosiaatiosta, eli että vauva ei vain osaa nukahtaa ilman tissiä.
Olen ajatellut kokeilla unikoulua, mutta ensin pitäisi tietysti selvittää, mistä unihäiriöt johtuvat. Kipeää lastahan ei tietenkään saa unikouluttaa.