ALLE KAKSIKYMPPISENÄ LAPSEN SAANEET!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Olen 19 -vuotias ja odotan ensimmäistä lastani. Elämäntilanteeni on hankala, sillä en ole kertonut raskaudesta vanhemmilleni mitään. He eivät hyväksy lapsensaantia näin nuorella iällä, kun en ole vielä opiskellut itselleni ammattia. Lisäksi he eivät halua tutustua poikaystävääni, koska eivät hyväksy suhdettamme. Pelkän siis heidän reaktiotaan enemmän kuin mitään.
Raskaus on tosi alussa, vasta 9. viikolla, mutten ole kertaakaan harkinnut aborttia. Lähes kaikki ystäväni säälivät minua/tilannettani ja kauhistelevat ääneen, miten muka aiomme pärjätä lapsen kanssa. He myös toteavat, etten enää lapsensaannin jälkeen " voi elää kuten muut ikäiseni, vaan olen täysin jumissa". E kai ensimmäisenä mielessä olekaan biletys ja oma napa, kun on vauva, jota täytyy hoivata. En ole kuullut lähes ainoatakaan positiivista kommenttia tilanteestani!
Aion pärjätä, ja olemme miehen kanssa vuokraamassa asuntoa heti, kun sellainen löytyy. En myöskään aio lopettaa opiskelua kuin seinään - totta kai elämä lapsen saannin jälkeen on aivan erilaista, mutten suostu uskomaan, että se olisi pelkkää kurjuutta. Uskon pärjääväni, vaikkei kukaan muu siihen uskoisikaan.

Kysynkin, onko muita nuorella iällä lapsensa saaneita, jotka negatiivisista kommenteista huolimatta kokevat tehneensä täysin oikeanlaisen ratkaisun????????????

 

Itse sain esikoiseni 19-vuotiaana enkä ole katunut päivääkään =) Kävin lukion loppuun kun lapsi oli vuoden ja sen jälkeen olen saanut toisenkin lapsen ja nyt olen hakemassa jatko-opiskeluihin. Itse koen että olen vain tehnyt asiat eri järjestyksessä kuin "normaalisti" mutta mitä väärää siinä on.

 

en ehtinyt ds täyttää 19kun tyttö syntyi. ja aivan oikean ratkaisun tein. elämäntilanne ei ollut hyvä, mutta kaikesta selvitään! Nyt tyttö on 3v ja opiskelen ammattia..

 

mä en enää oo niin nuori, mut sen halusin sanoo että sä tuut kuulemaan miljoona kertaa että "sun elämäs on loppu ja ohi sitte ku saat lapsen" ja sehän ei oo totta

totta että joudut jättämään baarit ja muut hetkeks, mut mitäpä siellä on? tanssia voi kotona, ja sulla on jo mies ei tartte baarista ettiä se mitä sä lapsen saanilla menetät, on hyvin hyvin pientä siihen verrattuna mitä sä saat.

kyllä sä pärjäät ihan varmasti, ainakin vaikutat todella fiksulta ihmiseltä

 

Ihan mielenkiinnosta, mikseivät vanhempasi hyväksy suhdettanne? Ja mä olisin varmaan antanu lapsen tulla aiemmin (nyt rv 39+0 ja täytän kesän lopussa 25v), jos olisin vain ollut valmis sekä olis ollu oikeanlainen kumppani vierellä. Uskon, et sen tuntee kyllä kun on valmis äidiksi. Itse ainakin tunsin sen vahvasti, kuten myös sen kun en vielä ollut.

Onnea sinulle paljon raskaudestasi! :heart: Varmasti pärjäät hyvin. Ja kerro ihmeessä ensimmäisen ultran jälkeen raskaudestasi, vanhemmillasi ei ole siihen sanavaltaa. Ja eiköhän hekin ajan myötä ensishokin laannuttua tue sinua :hug:

 

Olen 19 -vuotias ja odotan ensimmäistä lastani. Elämäntilanteeni on hankala, sillä en ole kertonut raskaudesta vanhemmilleni mitään. He eivät hyväksy lapsensaantia näin nuorella iällä, kun en ole vielä opiskellut itselleni ammattia. Lisäksi he eivät halua tutustua poikaystävääni, koska eivät hyväksy suhdettamme. Pelkän siis heidän reaktiotaan enemmän kuin mitään.
Raskaus on tosi alussa, vasta 9. viikolla, mutten ole kertaakaan harkinnut aborttia. Lähes kaikki ystäväni säälivät minua/tilannettani ja kauhistelevat ääneen, miten muka aiomme pärjätä lapsen kanssa. He myös toteavat, etten enää lapsensaannin jälkeen " voi elää kuten muut ikäiseni, vaan olen täysin jumissa". E kai ensimmäisenä mielessä olekaan biletys ja oma napa, kun on vauva, jota täytyy hoivata. En ole kuullut lähes ainoatakaan positiivista kommenttia tilanteestani!
Aion pärjätä, ja olemme miehen kanssa vuokraamassa asuntoa heti, kun sellainen löytyy. En myöskään aio lopettaa opiskelua kuin seinään - totta kai elämä lapsen saannin jälkeen on aivan erilaista, mutten suostu uskomaan, että se olisi pelkkää kurjuutta. Uskon pärjääväni, vaikkei kukaan muu siihen uskoisikaan.

Kysynkin, onko muita nuorella iällä lapsensa saaneita, jotka negatiivisista kommenteista huolimatta kokevat tehneensä täysin oikeanlaisen ratkaisun????????????

No, itse löysin elämäni miehen 18v, mentiin naimisiin 19v ja olin juuri täyttänyt 20 kun saimme esikoisen. Sitä ei älyttömästi ihmetelty (yksi koulu oli kyllä jo käyty ja työtä oli molemmilla, tosin toisella osa-aikainen ja toisella sijaisuuksia)
Hyvä ratkaisu se oli, pärjättiin hyvin, MUTTA siitä on jo yli 10v eikä sillon ollut nettiä yms. mistä olis saanut vertaistukea, joten aika "yksinäisiä" oltiin, kavereille ei ollut lapsia vielä. Olihan siinä omia vaikeuksia kun piti kaikki opetella itse (lasten kanssa olin kyllä ollut paljon tekemisissä) mutta pärjättiin hyvin. Niin lapsi oli ihan tehty, ei vahinko. Hän sai sisaruksen parin vuoden päästä ja sitten lähdinkin opiskelemaan amk ja luin toisen ammatin (nuorempikin oli 3 kun aloitin opiskelun)
Nyt sitten jo neljäs lapsi tulossa ja tosiaan tämä eka "pari" on 10 ja 12 vuotiaan ja pikkupari on reilu 2v ja pienin syntyy parin kk sisällä.

Tärkeintä olisi ja on että te olette miehen kanssa "samalla puolella" ja teillä on vahva suhde. Kannattaa myös olla tiukasti omien valintojen puolella ja "olla kuulematta" muita kommentteja, siis reilusti ylpeä siitä että saa vauvan eikä sitä salailla tms.
Yleensä vanhemmat heltyy viimeistään vauvantuloon, tärkeää on myös sun vanhempien huomata että olette jo aikuisia ja teette omat valintanne.

Lapsen kanssa voi elää rikasta elämää ja tehdä asioita joita on ennenkin halunnut tehdä, me emme ainakaan katuneet nuorena lapsen tekemistä/saamista.

tsemppiä

 

... vastauksistanne Ne antavat enemmän itseluottamusta ja vahvistavat sitä käsitystä, ettei negatiivisia kommentteja kannata kuunnella! Kyseltiin että mikseivät vanhemmat hyväksy suhdettamme. Surullinen totuus on, etteivät he hyväksy sitä, koska mieheni ei ole suomalainen. Mutta en jaksa enää heidän asenteestaan liikaa välittää, haluan mennä positiivisesti eteenpäin ja elää omaa elämää! :heart:

 

miina, no jos tuo on peruste ja mies on muutoin kunnollinen niin todellakin saavat rauhassa pitää oman kantansa jos noin rasistisia ovat. Itse tiedät kuka sinut onnelliseksi tekee ja millainen elämä sinulle sopii. Kun vain seisot vankasti mielipiteittesi ja toimintatapojesi takana, niin eiköhän he pikkuhiljaa ala huomata, että parempi on hyväksyä tuo mies tai voi lapsenlapsen elämään osallistuminen hieman hankaloitua. Tsemppiä! :heart:

 

Itse sain kans ekan 19.v eikä kyllä käynyt mielessäkään että pitäs päästä baariin. Se elämä tuli nähtyä jo puolessa vuodessa. Enempi mua "säälittää" että ne samat ihmiset jotka silloin ehkä sääli mua jatkavat itse vielä yli 30.v sitä ihanaa baarielämää. Negatiivisiä kommentoijia nyt löytyy joka tilanteeseen. Lapsi tehdään liian nuorena toinen tehdään liian nopeesti perään ja jos lapsi alkaa vielä enempi tulemaan se on jo katastrofi. Omalla kohdalla 5. taitaa olla jo silkkaa hulluuttaa jos muilta kysytään. Samallalailla jossen enempikin panttasin tämän raskauden julkistamista kuin sitä ekaa nuorena tyttönä.

 

... vastauksistanne Ne antavat enemmän itseluottamusta ja vahvistavat sitä käsitystä, ettei negatiivisia kommentteja kannata kuunnella! Kyseltiin että mikseivät vanhemmat hyväksy suhdettamme. Surullinen totuus on, etteivät he hyväksy sitä, koska mieheni ei ole suomalainen. Mutta en jaksa enää heidän asenteestaan liikaa välittää, haluan mennä positiivisesti eteenpäin ja elää omaa elämää! :heart:

Tosta taas kuultaa enemmän se, että vanhemmat on susta huolisissaan ja rakastaa tosi paljon, vaikka/kun eivät miestä hyväksy. Jos mun tyttäreni löytäis ulkomaalaisen miehen niin ei se niin helppoa olisi, kyse ei niinkään ole rasistisuudesta vaan ihan käytönnön asioista, en haluis että mun muruni ehkä muuttaisi ulkomaille, samoin kulttuurierot aiheuttaa helpommin ongelmia kun suomi-suomi parissa. (ja kukaan ei tietenkään saa mun omaa lastani kiusata...)Jos mies taas olisi jostain maissa, jossa esim. naisen rooli on tosi "alhainen" niin olisin taas huolissani (ja siitä jos mies vaikka sieppaa sitten lapsenlapseni enkä näe niitä koskaan) jne

Siis pieni osa ulkomaalaisista on "mulkeroita" samoin suomalaisista, mutta jos tyttäreni tuleva mies olis helmi niin sitten ei olis väliä onko suomalainen tai ulkomaalainen. Summarum... teidän onni on tärkein, vanhempasi tarvitsevat varmasti vain aikaa ja pikkuhiljaa tulevaa luottamusta ja tosiaan lapsenlapsi yleensä kietoo niin älyttömän näppärästi isovanhemmat pikkusormensa ympärille, että kyllä siinä unohtuu toisen taustat aika hyvin...

edelleen tsempitystä kovasti

 

Totta tuo vastaus, vanhemmat ovat huolissaan minusta, eivätkä halua tutustua poikaystävääni, vaikka ollaan vuosi oltu yhdessä. Kerran jopa alkoivat ladella tälle aika ilkeitä juttuja, kuten että onko hän kanssani vain oleskelulupien takia ym......
Mutta toivon, että heidän välinsä voisivat vielä parantua, ainakin lapsen myötä. Itse en aio elää elämääni miellyttäkseni vanhempiani, vaan teen, mikä tuntuu oikealta. Totta kai on normaalia olla huolissaan, kun tytär seurustelee täysin eri kulttuurista olevan henkilön kanssa, mutta jos he edes haluais tutustua poikaystävääni paremmin, saisivat eri käsityksen.... eihän ne ennakkoluulot muuten hälvene.
Mutta hyvä, että ihmiset täällä antavat rohkaisevaa palautetta, ei ainakaan rupee tuntumaan siltä, että mut olis tuomittu vankilaan :heart:

 

Itse olin 17 kun ensimmäinen lapseni syntyi.Nyt odotan 8:tta.Ihmisten kommentit nykyään huvittaa,toisinaan sanon suoraan mitä ajattelen...Koskaan ei voi miellyttää toisia,eikä se olekaan elämän tarkoitus.Jokainen tekee elämässä omat päätöksensä.Itsehän jokainen tietää mikä tekee onnelliseksi.
Älä anna toisten mielipiteiden vaivata.Nenä kohti tulevaa seikkailua perhe-elämässä,nauti kasvavasta masusta ja kyllä ne tosi ystävät ja vanhemmat ovat valmiita tukemaan arjessa.
Ne jotka hylkää,eivät koskaan todella välittäneetkään!Tehän sen lapsen saatte ja kannatte hänestä vastuun eikä kukaan muu.
Onnellista odotusta ja muista;tärkeintä elämässä on olla oikeasti onnellinen :hug:

 

Ihan ensimmäiseksi sanon sen, että kaikkia ei voi miellyttää! Jotkut tykkäävät bailata vanhuksiksi asti, eikä rauhoitu koskaan, toiset taas aloittavat rauhallisemman elämän aikaisemmin.

Itse sain ensimmäisen lapsen 19-vuotiaana ja nyt olen 20 vuotta ja toinen muksu tulossa syksyllä, eli lapsille ikäeroa tulee noin 1v4kk. Ja tästä olen kuullut sekä positiivisia että negatiivisia kommentteja, mutta en välitä, omahan on elämämme ja tosi hyvin on mennyt! Takana on lukio, eli opiskelut ovat vielä edessä, mutta tällä hetkellä lapset ovat etusijalla! :heart: Omilla teoillasi voit näyttää muille/kavereillesi ettei toisista poikkeava elämä aina ole huono asia.

Tsemppiä raskauteen ja muista olla sitkeä, niin kyllä asiat siitä vielä lutviutuu

 

Moikka, itse olin 16 vuotias kun esikoiseni syntyi.
Äitini ja isäni olivat tietenkin kauhuissaan ja alkoivat heti puhua abortista
- jota en edes ajatellut vaihtoehdoksi, sanoin pitäväni lapsen.
Muutin raskauden puolessa välissä pois kotoolta ja hommasimme silloisen poikaystäväni kanssa asunnon. Jäin kerran luokalleni yläasteella - ihan omaa tyhmyyttäni, joten peruskoulukin oli kesken. Raskauden aikana suoritin pikavauhdilla noita yläastejuttuja ja kun vauva syntyi niin joitakin kuukausia tein vielä tenttimallä että sain sen päättötodistuksen käteen.

Erosimme poikaystäväni (vuotta vanhempi kuin minä) kanssa 07/03 tytön ollessa vain 7kk ikäinen - tuo "poika" alkoi käydä väkivaltaiseksi ja oli erittäin omistushaluinen, en saanut tehdä mitään ilman häntä - ja kaiken lisäksi hän hyppi vieraissa sängyissä. Ei mennyt kauaakaan siitä erosta kun tajusin odottavani toista, tälle samalla tyypille - ja abortti ei tullut kuuloonkaan. Olin siis 17 kun sain toisen tyttäreni.

Tytöt saivat olla mummillaan lähes joka toinen viikonloppu ainakin yhden yön, joten sain hieman elää nuoruuttani ja olla niinkuin ikäiseni. Kahden pienen lapsen kanssa yksin oli rankkaa, mutta näin jälkeen päin ajatellen tämä kokemus on tehnyt minusta tämän ihmisen joka nyt olen.

En itsekkään uskaltanut aluksi kertoa vanhemmilleni, se oli todella pelottavaa!
Varsinkin kun tiesi lähes varmasti mitä he ajattelevat asiasta.
Kun tyttö sitten syntyi niin kyllä se mummi ja pappa sitten olikin niin iloisia ettei uskoisi millainen shokki se oli alussa heille. Uskon että myös sinun vanhempasi kyllä lämpeevät ajatukselle loppujen lopuksi =) Ja opiskelevat äidit eivät ole enää mikään harvinaisuus =) tsemppiä odotukseen ja paljon rohkeutta kertomiseen, hyvin se menee!

Niin ja pitää nyt sekin kirjoittaa, että ainakin mulla lasten syntymisten myötä on huomannut ketkä on niitä tosiystäviä.. kummasti ne kaikkoaa jonnekkin pimentoon, näin ainakin siis mulla kävi. Yksikään niistä silloisista ei enää ole yhteyksissä muutakuin, että lähdenkö baariin - yeah right, ihanko mulla ei olisi parempaa tekemistä, mielummin vaikka siivoon kotona ja kömmin sit ukon viereen sohvalle

Täytän kohta 23 ja odottelen neljättä syntyväksi lokakuussa =)

terv. sekavia kirjoitteleva chilitin =)

 

Niin, jos mäkin olisin saanut noin nuorena lapset niin nyt olisin jo aika vapaa menemään ja tekemään mitä vain, ehtisin vaikka opiskella vielä uuden ammatinkin. Mutta nyt on ikää 32 ja eka lapsi vasta tulossa Mulla on mennyt nää toisinpäin.

Että ihan hyvältä idealta kuulostaa saada nuorena lapset