Alkuvuodesta synnyttäneet

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nelly
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Rotarokotteesta: se pitää tosiaan ottaa niin että eka satsi 3kk iässä ja toinen 4kk iässä, joten eli esim sun tapauksessa Masi se olis jo myöhästä, jos olen oikein ymmärtänyt.

Meillä flunssa meni jo melkein ohi, mutta nyt tuntuu pojalla taas nokka valuvan. Tuntui myös että ton rotarokotteen myötä kakkaa alkoi tulemaan useammin, sellaista porkkanakeittotyyppistä useampaan otteeseen. Ja sit kun sen kanssa sai olla vielä varovaisempi, ettei virus tartu meihin. Vai oisko se sitä korvikekakkaa, kun äidinmaito kakka on ryynimäisempään (?). Meillä kuitenkin täysimetys + se iltakorvike.

Outoja kiukkukohtauksia tulee välillä, muuten ollu illat helpompia.

Isäntä lähtee viikonloppureissuun ja oon paniikissa ketä kaikkia järkkään itselleni seuraksi - en vaan kestä olla yhtä päivää kauempaa kahdestaan pojan kanssa. Ei kuitenkaan yövieraita olla ajateltu. Suurimman ongelman aiheuttaa aina ruuanlaitto,ja suihkussa käynti. Mutta täytyy sit enemmän yrittää saada aikaseks pojan nukkuessa, eikä aina itse lepäillä samalla.
 
Viikonlopusta selvittiin ilman isää, mutta onneksi oli muuta seuraa, ja viihdyttäjiä pojalle.

Nyt on öistä tullut ongelma - alkuyö menee ihme ähinässsä ja kitinässä, vaikka nukahtaiskin ensin ihan hyvin. Itse en sit saa nukkua juuri ollenkaan ennen ensimmäistä syöttöä. Noh oli tossa sentään yksi onnistunutkin yö, ja tunsi pitkästä aikaa itsensä vähän pirteämmäksi. Myös päiväunet on olleet pätkittäisiä. Yritän mahdollisuuksien mukaan itse myös ottaa päikkäreitä, mut lyhyiksi ne jää.

Mua ihmetyttää, kun mullahan alkoi menkat tulee sännöllisesti, mutta en kyllä osais päätellä ovulaatioajankohtaa, sillä sellaista munanvalkuaislimaa tulee vähän väliä(?!)

Poika innostuu enemmän ja enemmän leluista - oikein hihkuu, ja tietty syö kaiken märäksi ;)
 
Huoh, meilläkin yöt hulinaa. Tyttö syö monesti ja haluais aamuyöstä nukkua tissillä. Onkohan taas tiheänimunkausi. Tänään ollut hermoja raastava päivä. Kävin kahdesti lasten kanssa ulkona ja molemmilla kerroilla tyttö huusi rattaissa. Välillä iskee epätoivo ja päätän, etten enään ikinä lähde ulos. Jotenkin on alkanut niin ärsyttämään, kun tyttö herää aina rattaillessa ja sitten huutaa. Päiväunetkin on olemattomia.

Paras lähteä itsekin unten maille ettei taas verenpaine nouse näitä ajatellessa.
 
Heips taas!

Meillä poju oli 4 kk neuvolassa 63 cm pitkä ja painoa oli 6705g. Masulleen pyörähdetään vasemman kyljen kautta :)

Emme ole vielä aloittaneet kiinteiden syöntiä vaan edelleen mennään pelkällä tissillä. Ja ajatuksena jatkaa näin ainakin siihen saakka et täyttää 5-6 kk.
 
Jokohan tämä ketju kuoli?
Nooh..
Mein pojalla oli 4kk mitat: 67.5cm ja 7.55kg.
Meillä syödään jo bonaa ja vellejä,ainoo vaan ettei ole kuin muutama mitä suostuu syömään.Pakko vaan yrittää totuttaa useampaan,vaikka vähän irvistelläänkin.Kohta saa ottaa myös puuron mukaan :)
Meillä opittiin myös jokunen viikko sitten kääntymään vatsalleen,mutta samantien unohtui kuinka käännytään takaisin selälleen,heh.
Yöt menee helteestä huolimatta eri hyvin,mutta päivällä ei nukuta kun kahet mini päikkärit..
Hyviä viikonloppuja jo etukäteen!
 
Eikai me tätä ketjua kuopata :)

Meillä opittiin kääntymään massulleen neljän kuukauden ikäisenä ja nyt nostetaan peppu ylös ja yritetään kovasti liikkeelle. Etuosa ei vaan ala vielä yhteistyöhön.

Meillä mennään edelleen pelkällä rintamaidolla. Katsellaan tuossa puolen vuoden ikäisenä, josko sitten alettais maisteleen perunaa. Ois kiva kun saatais ekat maistelu perunat omasta maasta.

Onko teillä muilla kuvia lapsistanne netissä?
 
Mä jo ajattelin että kaikki on kadonnu - kyllä mä tuolla muissa ketjuissa kyllä kirjottelen - aina jotain ongelmaa riittää. ;)

4kk neuvolassa mitat 64cm, 6535g, käyrä on lähtenyt vähän alaspäin, muttei kuulemma vielä ois pakko soseita aloittaa, ajattelin kuitenkin ryhtyä perunaa maistattaa jne ja 6kk ikäisenä sit ryhtyä kunnolla syöttämään.

On tämä kesä vauvan kanssa kyllä aikamoista - ihan niin paljoa ei tule ulkona oltua, kun ehkä muuten olisi - sisällä unetkin onnistuu paremmin.

kirjoitellaan.
 
Huokaus. Jotkut sanoi silloin alkuaikoina että kyllä se siitä kuukaus kuukaudelta helpottaa - nyt kuitenkin tuntuu että on menossa vaikeampi jakso kuin esim kuukaus sitten. Oon ihan ärsyyntynyt itseeni kun koko ajan vaan valitan - mutta sitä se väsymys teettää, että positiiviset ajatukset kadonneet, ja kun vielä paikkoja särkee.
Yöt on ollu tosi levottomia. Nyt poitsu on jopa kieltäytynyt ottamasta lisämaitoa niin paljoa illalla kuin yleensä - kyllähän sen tietää mitä siitä seuraa. Kiinteiden maistelu ei ole edistynyt, vauvauinti ei suju, autossa ei viihdytä, päiväunet todella vaihtelevia, mutta siis sentään nukutaan aina yhteensä n. 3,5h päivässä. Noh sentään ne iltaiset koliikki-itkut taakse jäänyttä elämään, ja nyt lelut ja puuhamatto kiinnostaa. Yks harmi on kanssa se että poika voi alkaa yhtäkkiä itkemään pelokkaasti ja hätääntyneesti, mihin ei auta kuin äidin syli - tätä ei siis tapahdu kotona, mutta muualla. Onkohan se niin että tuon ikäiselle tulee ahdistus jos on liikaa kaikkea ympärillä, ei kuitenkaan vielä vierasta. No, eipä me olla kyllä paljoa touhutukaan, ja kaikki kesäretket jäissä, kun kerran autoilu on pojalle piinaa. Muuten kyllä reipas tahtotapaus meillä, joka jokeltee paljon, ja jopa välillä nauraa ääneen. Viikonloppuiset kyläilyt piristää, mutta samalla myös väsyttää.

Miten teillä?!
 
Nelly: meillä poju alkoi vierastamaan muistaakseni kolmikuisena. Ja siihen liittyi sekä kamala itku, jos joutui jonkun muun kuin äitin syliin, että myös vieras ympäristö sai itkut tulemaan. esim. mummiloissa ei juurikaan vierailtu kun oli pahimmillaan. Nyt onneksi on alkanut helpottamaan eli ei enää pariin viikkoon ole itkenyt vieraassakaan ympäristössä.

Eilen kävimme 5 kk neuvolassa ja mitat olivat 65cm ja 7350g. Poika on vielä ihan pelkällä tissimaidolla.
Tänään sitten aamulla lattialla ollessa poju huomasi puolen metrin päässä olevan leppäkerttu lelunsa, joka oli tietysti pakko saada. Oli siis keinolla millä hyvänsä päästävä lähemmäksi ja niimpä sinne nytkyteltiin ryömien ja pyörien, mutta lelu saatiin käteen :)
Istuminenkin onnistuu jo tosi hienosti, tietysti vielä tukien.

Voimia Nelly!
 
Moi pitkästä aikaa. Kirjoittelu jäänyt vähemmälle, kun mies jäi kesälomalle. On reissattu ja tehty kaikenlaisia tekemättömiä hommia. Talonrakennussuunnitelmia on, joten piirustuksia on väsätty.

Tyttö on nyt 4 kk ja 3 vk. Painoa oli 4 kk neuvolassa 5950g ja pituutta 63 cm, eli aikas pikkuinen tyttö. Soseet aloiteltiin neuvolan jälkeen, kun näytti ettei tissimaito riitä. Tutteliakin olen vähän antanut, mutta sen juominen on aika hidasta. Soseita tyttö söisi vaikka miten paljon. Vähän on pitänyt toppuuttaa, kun näyttää masu menevän kovalle. Ensimmäinen allergiaoire tuli omenasta. Annoin päärynäomena sosetta ja seuraavana iltana huomasin ihottumaa. Löytyi selitys yöheräilyille ja kitinälle. Saas nähdä tuleeko muista aineista ihottumaa. Poika ei ole ollut millekään allerginen.

Päiväunet on pääsääntöisesti 30-40 minsaa. Yöt on olleet rauhattomia. Viimeyönäkin heräsi viisi kertaa. No, eiköhän aika paranna yöunia. Näin kesällä ei pieni univaje tunnu missään. Tyttö on äiskän mielestä niin lutunen, ettei pienet uniongelmat tällä hetkellä haittaa. Syksyllä voi asiat olla taas toisin.

Jahas. Tyttö heräs ja tämä perhe lähtee luontoretkelle. Tytön laitan rintareppuun. Kirjoittelen lisää myöhemmin.



 
Meillä oli myös 5kk neuvola, 70cm ja 8.3kg.Saatiin toinen rokote samalla,ei onneksi tullut mitään.

Meilläkään ei nukuta päivisin kun kolmet puolen tunnin päikkärit,mutta illalla laitetaan kahdeksalta nukkumaan,herätään 1-2 kertaa yössä ja aamulla noustaan joskus 8-9 aikoihin,että siinä ei kyllä ole valittamista.

Eilen huomattiin pojulla 2 (ala) etuhammasta puhjenneen :)
Ei ollut edes mitään kitinää tai mitään muutakaan.

Vellit maistuu maidon seassa,muutamat hedelmäsoseet menee,mutta liharuoat ja puurot ei olleskaan.No ehkäpä ajan kanssa sitten,täytyy vaan malttaa tuputtaa..
Hyvinpä tuo kasvaa,ettei nyt hätäpäivää ole ;)

Meillä ei vielä ryömitä,yritys on kova.pomppukeinussa viihtyy hyvin,onneksi;on edes hetki aikaa huilia/tehdä kotitöitä päivällä.

Meilläkin isukki jäi nyt 5vk lomalle!Pääsee vähän reissaamaan ja tuulettumaan ja muutenkin viettämään aikaa enempi yhdessä koko perhe :D

 

Yhteistyössä