Alkuraskauden ultra

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Huolissaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Huolissaan

Vieras
Hei,

Haluaisin kysyä onko kenelläkään käynyt siten, että neuvolan terveydenhoitajan tekemä alkuraskauden ultra olisi heittänyt kovasti siihen mitä itse arvioi.

Oman laskuni mukaan nyt olisi rvko 10+4, mutta neuvolassa arvioitiin sikiön koon perusteella eilen olevan rvko 9+0. Tämä ei voi mielestäni pitää paikkaansa, sillä tiedän sekä ovulaatiopäivän (sillä raskautta on yritetty jo pidemmän aikaa ja siksi tikut ovat olleet käytössä) että mieheni lähti kyseisen päivän jälkeen työnmatkalle kahdeksi viikoksi, joten näin paljon myöhempi hedelmöittymiskohta ei ole mahdollinen.

Nyt olenkin huolissani että onko sikiö kasvanut riittävän nopeasti vai eikö kaikki ole kunnossa vai onko mahdollista että mittauksessa sattuu näin iso virhe? Näimme ultrassa liikkeet ja sydämen lyövän ja terkkari yritti sanoa että mitään hätää tämän perustellaa ei olisi. Uusintaultra saatiin vasta viikon päähän ja aika tuntuu pitkältä odottaa.

Onko jollakin kokemusta tai tietoa tämän tyyppisestä tilanteesta?

Kyselee Huolissaan
 
hmm.. no enpä olisi huolissani. Mulla heitti n. 1-2 vkoa viikkoa siitä mitä itse laskeskelin sen tapahtuneeksi. Neuvolassa on tietty kaava mitä ne noudattaa eli muistaakseni 2 vkoa viimeisistä kuukautisista. Minä söin pillereitä ja siksi se ei voi olla ns. ""normaalikierto"" eli mulla tapahtu hedelmöittyminen ihan varmasti paljon myöhemmin ku se neuvolan laskema. Mulla oli hirveitä kipuja aluksi ja siks kävin jo heti ultrassa ja siellä ei näkyny vielä sitä hedelmöittynyttä solua ja epäilivät, että olenkohan ensinnäkään raskaana ku pitäs olla jo ruskuaispussit ja kaikki, no verikoe näytti toista ja parin viikon uusinta ultran jälkeen sitten näkyi jo ruskuaispussi ja syke. Nyt on viikkoja jo n. 26 ja aika lähellä ihanne käyrää mennään ja kaikki oli ok ainaki viime ultrassa. Eli ihan varmasti voit rauhassa odotustasi jatkaa :-) Niin ja vielä lisäksi nyt neuvola ja khks ""taistelevat"" lapsen lasketusta ajasta, ovat eri mieltä. Minä sanoinki, että mulle ei ne muutaman päivän heitot merkkaa mitään, ei se kuitenkaan sillon just synny.
 
Kiitos kommentista, Maiju =)

Vielä sen tiedon lisäisin, että kuukautiskierron perusteella neuvolan terkkarin antamat viikot on 11+4, eli viikon omaa laskelmaani edellä. Mutta kiertoni on aina ollut 28 pidempi. Eli tähän tuli eilen ultrassa 17 päivän heitto.

 
Älä hätäile. Mulla siirtyi kans LA alkuraskauden ultrassa melkein 2 viikkoo, mut sitten kun oli rakenne uä niin kätilö kovin ihmetteli et miten on silleen mitattu kun ois pikkuaivojen koon perusteella paljon lähempänä alkuperäistä laskettua aikaa... Sillon sanovat et just tosta pikkuaivojen koosta saadaan kaikista tarkin arvio.
 
Hohhoijakaa. Nyt on kyllä sekä ultrattava että ultraava kätilö olleet aivan hakusalla. Jos kätilö nyt on pikkuaivoista edes puhunut. Alkuraskauden ultrassa ei todellakaan voi näkyä vielä pikkuaivot, koska eivät ole kehittyneet lainkaan tuossa vaiheessa. Eli nyt taitaa olla käsitteet sekaisin kirjoittajalla.
Tuo kromosomihäiriöveto oli myös asiaton. Voi jättää omaan arvoonsa.
 
Minulla on myös laskettu aika korjaantunut ekassa ultrassa viikon pidemmäksi siitä mitä kuukautisten mukaan laskien sen pitäisi olla. Lisäksi kaikissa muissakin ultrissa vauva on ollut pari päivää vielä lykättyä laskettua aikaa pienempi. Lääkärin mukaan munasolun hedelmöittyminen ja kiinnittyminen kohtuun kestää eri yksilöillä eri ajan ja vauvat kasvavat eri vauhtia.
 
Jos luet tarkemmin, huomaat että RAKENNEULTRASSA katsottiin pikkuaivojen koon perusteella lasketun ajan olevan lähempänä alkuperäistä kun alkuraskauden uä:n perusteella siirrettyä laskettua aikaa.
 
Heippa kävin ite alkuraskauden ultrassa ja silloin oli 10+1 ja koko vastasi 9+1... vaihtoivat samantien np-ultrassa sitten la:ta 30.6---->5.7 ....rakenneultrassa koko vastasi 20+2 ja viikkoja silloin 20+1 eli silloin mentiin hyvissä mitoissa sen edellisen mittauksen kanssa siis samoilla viikoilla:) kaverillani heitti juuri laskettuaika kahdella viikolla ja hän on menossa lisätutkimuksiin ensi viikolla ja olivat hänelle sanoneet ettäå voi johtua siitä et istukka edessä ja vauva ei saa tarpeeksi(itsellä myös istukka edessä ja vauva ihan hyvän kokoinen kummiskin) tai olivat antaneet hänelle myös vaihtoehdoksi tuon kromosomihäiriön,se on totuus mitä siellä sanottiin turha sitä on miksikään muutella,en halua toki pelotella sinua mitenkään toivotaan että sinulla ja kaverillani kaikki hyvin!!!! vauvat kasvavat niin eri tahtia jokainen ja kun vielä vertaillaan keskenään niitä niin eroja kauheasti joten peukut vaan pystyyn ja masu kasvuun!!! ultraa aina odottaa kauheasti jo pari viikkoa etuajassa,mutta zemppiä odotukseen ja kaikkeen teille sinne!!!

tyttö82 rv23+1
 
Hei,

Alkuraskauden ultrassa tulee usein ""mittausvirheitä"". Jo muutaman millimetrin mittausvirhe saattaa aiheuttaa ko. laskennallisen heiton. Riippuu siis paljon ultraajan kokemuksesta tuossa ihan alkuraskaudessa. Niskapoimu ja rakenneultra kertovat jo enemmän. Älä huoli, varmasti kaikki on kunnossa. Jos haluat mielenrauhaa voit tietysti käydä yksityisellä gynellä ultrassa. Ovat kokeneempia käyttämään ultria kuin neuvolan terveydenhoitajat! Täällä Etelä-Suomessa ei edes neuvolassa ultrata...
 
Kiitos kommenteista.

Täällä meillä on sellainen ongelma että yksityisille lääkäriasemille on pitkät jonot ultraan ja en pääse sinne ennen neuvolan uusintaa. Sitä olen kylllä itsekin miettinyt.

Tähän tarinaan liittyy vielä yksi pieni, mutta itselleni merkittävä asia: Heti pää-perämitan otettuaan terveydenhoitaja puhui minulle että raskaus näyttäisi olevan viikolla 10+3 eli juuri siinä kohdassa, kun sen mielestäni piti olla. Sitten kun olin jo lähdössä niin terkkari totesi lasketun ajan ja viikot 9+0, josta hämmennyin (siis muutoksesta) niin paljon etten enää muistanut kysyä mitä hän tarkoitti keskustelussa aiemmin esittämällään 10+3:lla. Kun sitten seuraavana päivänä puhelimitse asiaan palasin hän ei luonnollisesti asiaa enää muistanut.

Tämä antaa minulle kuitenkin lohtua siitä, että josko hänelle olisi käynyt joku inhimillinen erehdys ja pienellä olisi kaikki kunnossa (pahintahan sitä kuitenkin pelkää).
 

Yhteistyössä