?
:)
Vieras
Yritettiin toista lasta tosi kauan. Halusin vaan ja ainoastaan toisen lapsen, ja jatkaa kotona olemista lasten kanssa, mikään muu ei tuntunut tärkeältä.
Mutta kun tulin raskaaksi, olin varma, että nyt menee kesken ja en saa pitää tätä. Välillä kun esikoinen valvotti, tuli kauhu ja pelko mitä olen mennyt tekemään, miten voin hankkia toisen lapsen kun esikoinenkin on vielä niin pieni ja tarvitseva. (On siis 2 ja puoli kun vauva syntyy). Välillä tuli kaipaus työelämään ja ajattelin olisko sittenkin pitänyt mennä töihin.
Mutta nyt kun kävin ensimmäistä kertaa neuvolassa, tuli omituinen onnen tunne. Tämä ei mene kesken, tämä on oikea päätös, minä synnytän ja kasvatan tämän lapsen ja minä rakastan sitä.
Nyt olen vaan onnellinen!
Esikoisen kanssa ei ollut tällaista tunnemyrskyä ollenkaan. Ihan kun olisi pitänyt jotenkin henkisesti kasvaa tähän raskauteen. Onko muilla ollut tällaista?
Mutta kun tulin raskaaksi, olin varma, että nyt menee kesken ja en saa pitää tätä. Välillä kun esikoinen valvotti, tuli kauhu ja pelko mitä olen mennyt tekemään, miten voin hankkia toisen lapsen kun esikoinenkin on vielä niin pieni ja tarvitseva. (On siis 2 ja puoli kun vauva syntyy). Välillä tuli kaipaus työelämään ja ajattelin olisko sittenkin pitänyt mennä töihin.
Mutta nyt kun kävin ensimmäistä kertaa neuvolassa, tuli omituinen onnen tunne. Tämä ei mene kesken, tämä on oikea päätös, minä synnytän ja kasvatan tämän lapsen ja minä rakastan sitä.
Nyt olen vaan onnellinen!Esikoisen kanssa ei ollut tällaista tunnemyrskyä ollenkaan. Ihan kun olisi pitänyt jotenkin henkisesti kasvaa tähän raskauteen. Onko muilla ollut tällaista?
