@maljakko , mä ymmärrän oikein hyvin sen, että on iso kynnys lähteä vauvan kanssa minnekään. Mullahan meni ekat neljä-viisi kuukautta niin, että aika harvoin käytiin missään. Meidän poika ei oikein viihtynyt vaunuissa ja saattoi milloin vain herätä huutamaan kurkku suorana, ja mietin vaan että mitä jos niin käy jossain ruuhkabussissa / kahvilassa / kauppakeskuksessa enkä saa vauvaa hiljenemään millään. Ihan tyhmäähän se oli tuollaista miettiä eikä se tosiaan olisi mikään big deal lopulta ollut vaikka niin olis käynytkin, mutta joka tapauksessa koin pienen vauvan kanssa liikkumisen aika hankalana ja stressaavana.
Omasta puolestani voin kertoa, että tilanne on helpottunut meillä koko ajan pojan kasvaessa. Varsinkin siirtyminen vaunuista rattaisiin joskus 5-6 kuukauden vaihteessa auttoi tosi paljon, kun poika näki ympärilleen ja alkoi viihtyä reissussa ihan eri tavalla. Plus että muutenkin isompaa vauvaa on helpompi lukea, päivissä on paremmin ennakoitava rytmi jne. Ja toki sitä on itsekin saanut enemmän itseluottamusta jokaisen onnistuneen reissun jälkeen. Me ollaan nyt kyllä otettu vahinko takaisin korkojen kanssa ja nykyään käydään melkein joka päivä jossain: harrastuksissa, leikkipuistossa, lounaalla, kauppakeskuksissa jne.
@Mandala n tavoin minäkin siis kannustan kovasti lähtemään vauvan kanssa liikenteeseen. Ja vaikka tosiaan nyt olisi jäänyt menot vähiin niin koskaan ei ole myöhäistä aloittaa! En tiedä missä päin asutte, mutta ainakin isommissa kaupungeissa on vaikka minkälaista aktiviteettia tarjolla, kuten Mandalakin jo mainitsi – leikkipuistojen ohjattu toiminta, perhekahvilat (mm. MLL järjestää), muskarit (esim. MLL ja seurakunnat järjestää), äiti-vauvajumpat ym. Ne on todellakin matalan kynnyksen paikkoja mennä vauvan kanssa, kun kaikki muutkin on siellä samassa tilanteessa ja kaikenlaiset kitinät ja kiukunpuuskat suorastaan kuuluu asiaan.
Mullakaan ei monta äitikaveria ole, mutta olen välillä tavannut vauvattomia, työssä käyviä ystäviä lounaan merkeissä. Ja joskus olen Mandalan tavoin käynyt lounaalla ihan kaksinkin pojan kanssa. Sen jälkeen, kun poika oppi istumaan syöttötuolissa, on yleensä viihtynyt siinä ihan hyvin sen vartin-puolisen tuntia, mikä mulla on mennyt syömiseen. Eihän se niin sosiaalista puuhaa tietty ole, mutta saadaanpa molemmat vähän vaihtelua arkeen ja äippä lisäksi uusia makuelämyksiä, ja välttyypä samalla kotona kokkailulta.
Jos muuten olet pk-seudulta niin meillähän on pian tulossa palstalaisten lounastapaaminenkin, sinne saa myös oikein mieluusti tulla mukaan!
Äh kun en nyt ehdi pidemmästi kirjoitella, mutta pikakommenttina vielä että ihan samanlaisia fiiliksiä mullakin oli alussa kuin mistä @Mandala kirjoitti. Kyllä mullakin vei jonkin aikaa, ennen kuin sellainen ihan pakahduttava rakkaus vauvaa kohtaan syntyi. Ja kyllähän sitä joskus yön pimeinä tunteina, kun ties monettako kertaa heräsi vauvan parkuun kesken unien, kävi mielessä miten paljon mukavampaa lapseton elämä olikaan. Mutta ne oli kuitenkin vain ohikiitäviä hetkiä, ja nuo fiilikset kaikkosi kyllä viimeistään seuraavana aamuna pikkumiehen hampaattoman hymyn myötä.
Roxanne ja poitsu 11 kk
Omasta puolestani voin kertoa, että tilanne on helpottunut meillä koko ajan pojan kasvaessa. Varsinkin siirtyminen vaunuista rattaisiin joskus 5-6 kuukauden vaihteessa auttoi tosi paljon, kun poika näki ympärilleen ja alkoi viihtyä reissussa ihan eri tavalla. Plus että muutenkin isompaa vauvaa on helpompi lukea, päivissä on paremmin ennakoitava rytmi jne. Ja toki sitä on itsekin saanut enemmän itseluottamusta jokaisen onnistuneen reissun jälkeen. Me ollaan nyt kyllä otettu vahinko takaisin korkojen kanssa ja nykyään käydään melkein joka päivä jossain: harrastuksissa, leikkipuistossa, lounaalla, kauppakeskuksissa jne.
@Mandala n tavoin minäkin siis kannustan kovasti lähtemään vauvan kanssa liikenteeseen. Ja vaikka tosiaan nyt olisi jäänyt menot vähiin niin koskaan ei ole myöhäistä aloittaa! En tiedä missä päin asutte, mutta ainakin isommissa kaupungeissa on vaikka minkälaista aktiviteettia tarjolla, kuten Mandalakin jo mainitsi – leikkipuistojen ohjattu toiminta, perhekahvilat (mm. MLL järjestää), muskarit (esim. MLL ja seurakunnat järjestää), äiti-vauvajumpat ym. Ne on todellakin matalan kynnyksen paikkoja mennä vauvan kanssa, kun kaikki muutkin on siellä samassa tilanteessa ja kaikenlaiset kitinät ja kiukunpuuskat suorastaan kuuluu asiaan.
Mullakaan ei monta äitikaveria ole, mutta olen välillä tavannut vauvattomia, työssä käyviä ystäviä lounaan merkeissä. Ja joskus olen Mandalan tavoin käynyt lounaalla ihan kaksinkin pojan kanssa. Sen jälkeen, kun poika oppi istumaan syöttötuolissa, on yleensä viihtynyt siinä ihan hyvin sen vartin-puolisen tuntia, mikä mulla on mennyt syömiseen. Eihän se niin sosiaalista puuhaa tietty ole, mutta saadaanpa molemmat vähän vaihtelua arkeen ja äippä lisäksi uusia makuelämyksiä, ja välttyypä samalla kotona kokkailulta.
Jos muuten olet pk-seudulta niin meillähän on pian tulossa palstalaisten lounastapaaminenkin, sinne saa myös oikein mieluusti tulla mukaan!
Äh kun en nyt ehdi pidemmästi kirjoitella, mutta pikakommenttina vielä että ihan samanlaisia fiiliksiä mullakin oli alussa kuin mistä @Mandala kirjoitti. Kyllä mullakin vei jonkin aikaa, ennen kuin sellainen ihan pakahduttava rakkaus vauvaa kohtaan syntyi. Ja kyllähän sitä joskus yön pimeinä tunteina, kun ties monettako kertaa heräsi vauvan parkuun kesken unien, kävi mielessä miten paljon mukavampaa lapseton elämä olikaan. Mutta ne oli kuitenkin vain ohikiitäviä hetkiä, ja nuo fiilikset kaikkosi kyllä viimeistään seuraavana aamuna pikkumiehen hampaattoman hymyn myötä.
Roxanne ja poitsu 11 kk