~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Paljon onnea Caro! :love:

Täällä oli vähän jänniä hetkiä viikonloppuna, kun lauantaina oli pitkin iltaa suppareita, jotka yötä kohti muuttuivat kivuliaiksi. Lähdettiin päivystykseen, jossa kaiken todettiin onneksi olevan ok. Kohdunkaulan pituus oli kuitenkin normaalin alarajoilla, joten tuli nyt seksikielto ja rehkimiskielto toistaiseksi. Vauvan lempiasento on pää alaspäin, voikohan se vaikuttaa tohon kohdunkaulan pituuteen..?
 
Kyllähän niiden vauvojen kuuluukin olla pää alaspäin mahassa, joten uskoisin, ettei se ainakaan pitäisi kohdunkaulan pituuteen vaikuttaa? Silloinkin kun ollaan ihan raskauden lopussa ja vauva kiinnittyneenä niin eihän sekään yksistään pitäisi paineellaan kohdunkaulaa lyhentää.
 
Ok, kiitos Mandala. Huomaan koko ajan enemmän kuin pihalla oon näistä raskaushommista, kun on vuosia keskittynyt vain hedelmöitysjuttuihin. Jotenkin kuvittelin että olisivat ainakin välillä toisinpäinkin :D Tuntuu että tyttö on käytännössä aina pää alaspäin, ja näin on ollut myös jokaisessa ultrassa. Lääkäri tuumasi, että kohdunkaula saattaa näyttää ultrassa vähän lyhentyneeltä koska tyttö oikein punki sitä vasten, mutta ei ollut varma johtuuko siitä vai onko muuten vaan vähän lyhyempi.
 
Onnea Caro87 terveestä pikkumiehestä ja onnistuneesta synnytyskokemuksesta! <3

Mulla todettiin esikoista odottaessa ru:ssa normaalia lyhempi kohdunkaula, vain noin 1cm kun normaalisti jotain 2,5cm. Ilmeisesti on vaan joku anatominen poikkeema. Pelkäsin sillon tietenkin monet viikot että alkaa syntyyn ennenaikojaan, mutta yliajallehan se meni lopulta kuten seuraavakin. Hyvä puolihan tossa on et avautumiset on menny tavallista nopeemmin eli ei oo joutunu niin monia tunteja kärvisteleen niissä kivuissa.

Melko varmasti oon jo viikonloppuna tuntenu/nähny myllerrystä/painetta ja hentoja hipasuja kohdun seudulla..nyt ollu taas hiljasempaa. Toisaalta en tiedä oisko helpompaa ettei mitään liikettä ois ehtiny havaita ollenkaan jos vielä joutus päättään keskeytyksestä tms. hirveetä. Kyllä kammottaa mitä sieltä tulee ultrassa paljastuun...

11+4
 
Mut voi poistaa listalta. Tuomio oli tuulimuna :cry: Ei auta kun koittaa jaksaa taas odottaa seuraavaan siirtoon, joka toivon mukaan saatais tehtyä heti seuraavista menkoista, n. 6 viikon kuluttua.
Tsemppiä ja haleja kaikille! Toivottavasti nähdään taas pian :)
 
Haikara matkalla :love:

nimim. ... hoito ... monesko tulossa ... LA

MyMa ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 18.2.2018
Ranau ... 1. IVF ... toinen ... 26.2.2018
Xienna ... 2.ICSI 1.PAS ... toinen (1.yhteinen) ... 26.3.2018
#hope ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 22.5.2018
SalamaT ... 3.IVF 3.PAS ... ensimmäinen ... 31.5.2018
Helios ... 4.ICSI 8.PAS (lahjasiittiöt) ... ensimmäinen ... 31.5.2018
Bridge ... 5.ICSI:n jälk.lahja-alkio ... ensimmäinen ... 1.6.2018
esemila ... 9.PAS (lahjamunasolut) ... toinen ... 5.6.2018
Siida ... 3.ICSI 1.PAS ... toinen ja kolmas... 15.6.2018
mavli ... 2.IVF/ICSI 1.PAS ... toinen ... 20.6.2018
kiuski ... 2.ICSI 1.PAS ... ensimmäinen ... 25.6.2018
maljakko ... 3.ICSI 2.PAS .. ensimmäinen ... 29.6.2018
marrasmai ... 5.ICSI ... ensimmäinen ... 8.7.2018
Zoona ... 2.IVF 3.PAS ... toinen ...11.8.2017
lullaby ... 7.IVF ... kolmas ... 6.9.2018


Myöhemmin onnistuvat :unsure:

Toiveikas81 (1.ICSI - myöh. km)
Lia_ (2.ICSI - keskeytys rv22+1)
Tinnu (3.hoito/4.alkio - kkm)
Nenna81 (2.IVF 3.PAS - kkm)
AdeliinaJosefiina (2.ICSI 2.PAS - km)
Ravishing (1.IVF - kkm)
love- (1.ICSI ?.PAS - kem)
Jantzu (1.ICSI 2.PAS - kkm)
reason (2.IVF - kkm)
Molly3 (2 IVF+1 hoito lahjasoluilla 2.pas - tm)
Iiqu (? - kkm)
gemmy (3.IVF/1.PAS - kkm+tm)
Domi (4.IVF/1.PAS - tm)
An1z81 (1.IVF 1.PAS - tm)


Maaliin päässeet (y)

Haaveilija87 ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 40+2 ... 17.2.2017
Mamido ... 2.IVF ... toinen ... 40+1 ... 27.4.2017
shelterme... 1.IVF ... ensimmäinen ... 38+1 ... 9.5.2017
Reuna ... 1.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 39+5 ... 12.5.2017
VienoUnelma ... 6. ICSI 3.PAS ... ensimmäinen ... 41+4 ... 13.6.2017
pussipiru ... 1. ICSI 2. PAS ... ensimmäinen ... ??+?
Yrittäjä J ... 2.IVF/ICSI ... ensimmäinen yhteinen ... 37+3 ... 16.6.2017
Sphinx ... 3.IVF/ICSI ... ensimmäinen yhteinen ... ??+? ... 24.6.2017?
adelmiina_ ... 3.IVF ... ensimmäinen ... ??+? ... 14.7.2017
Toive* ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... ??+? ... 16.7.2017
Viljonkka_ ... 2.IVF/ICSI 1.PAS ... ensimmäinen ... ??+? ... 3.8.2017
Gerbera_81 ... 3.IVF ... ensimmäinen ... 39+5 ... 5.8.2017
Emmiina85 ... 3.IVF ... ensimmäinen ... ??+? ... 7.10.2017
vipe1986 ... 2.IVF/ICSI 1.PAS ... toinen ...??+? ... 12.10.2017
Blob ... 1.ICSI 1.PAS ... ensimmäinen yhteinen ... 37+3 ... 8.11.2017
Roxanne ... 6.ICSI ... ensimmäinen ... 40+4 ... 20.11.2017
Kesäheinä-78 ... 6.IVF 1.PAS ... ensimmäinen .. 38+3 ... 11.12.2017
Evangelina ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 36+4 ...15.12.2017
Giraffen__ ... 3.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 39+0 ... 19.12.2017
Voikukka... 3.IVF 3.PAS ... ensimmäinen ... 39+0 ... 19.12.2017
Henrietta77 ... 1.ICSI ... toinen ... 39+3 ... 13.1.2018
Caro87 ... 2.IVF 1.PAS ... toinen ... 38+6 ... 17.2.2018


************
Päivitykset siten, että ota [ quote ] alusta ja lopusta pois. Jokainen voi päivittää itse tai jättää punaisella värillä / muuten selkeästi päivityspyynnön


*******
Voi ei :cry: pahottelut An1z!!
 
  • Tykkää
Reactions: An1z81
Anzu voi ei..ei tuota soisi enää kenellekään joka on joutunut jo muutenkin vaikeimman kautta käymään tämän tien.. :( Tulehan pian takaisin!

Lullaby koska se ultra nyt olikaan? Eikö se tällä viikolla oo?

Keskiviikkona taas Taysiin ultrattavaksi, nyt toivottavasti se aortan kaari löytyy taas ja varmaankin päätetään miten usein jatkossa seurataan. Tottakai on käynyt mielessä että mitäs jos sitä kaarta ei löydykään..mutta onhan sen siellä oltava kun muistan kätilön sanoneen ensimmäisessä rakenneultrassa kun näki sen.
 
  • Tykkää
Reactions: An1z81
Voi ei Anzu, piti tämäkin vielä tulla eteen:cry: Voimia nyt pettymyksen käsittelyyn, mutta hyvä asenne sulla kuitenkin että ei muuta kuin uutta matoa koukkuun! Kuitenki kuten Siida sanoi niin nämä itkut pitää itkeä ja varsinkin kun olit jo niin ehtinyt uskoa, että uutiset olis jotain ihan muuta(n)

@marrasmai joo samaa sanoisin kuin Mandala, että ei se pää alaspäin olo itsessään pitäisi mikään kohdunkaulaa lyhentävä tekijä kai olla..? Noilla viikoilla vaan vauva vielä mahtuu kääntymään miten päin vaan että periaatteessahan saattaa ihan heitellä kuperkeikkaa vielä täysin toisinkin päin. Mutta hyvähän se olisi jos pysyis nyt jo pää alaspäin loppuun saakka :) Liittyikö ne supistelut siis nimenomaan sitten tuohon lyhyeen kohdunkaulaan?

@mavli Ei kai se aortan kaari mihinkään kadotakaan voi niinkuin itte aiemmin sanoitkin, kun se siellä kerran on jo näkynyto_O Aorttahan on ihmisen suurin verisuoni että tuskin sitä kovin äkkiä mihinkään sekoittaakaan..? Toivottavasti saatte hyvät jatkosuunnitelmat ja mielenrauhaa keskiviikkona!

Ittellä olot jatkuu ei-synnytysfiiliksissä:ROFLMAO: kaiken maailman kouraisuja ja menkkajomotuksia ja tuikkaisuja tuntuu joka päivä, mutta menevät ohi melkein ennen kuin kunnolla alkavatkaan. Limaa ei ole nyt eilen ja tänään näkynyt. Että samaa tasaisen piinaavaa odotusta vaan tästä ikuisuuteen:sleep: Yliaikaisuuskontrolli tulee ensi viikolle sairaalaan, toivotaan että syntyy jo siihen mennessä.:)

MyMa 40+1
 
  • Tykkää
Reactions: An1z81
Tsemppiä mavlille ja Lullabylle ultriin!

MyMa mulla ihan samat fiilikset. Mitään ei tapahdu ja taidan hautoa tätä hamaan tappiin saakka. Kaiken maailman supistuksia, kipeitä ja harkkareita tulee ja menee. Ja välillä kouraisee oikein kunnolla, mutta ei. Eilen imuroin tuskanhiki päällä ja oksennuksen maku suussa mutta eipä sekään auta. Ei vaan jaksa makoillakaan tekemättä mitään.
 
Mä muistan kun oikein halusin raskauden venyvän, että pääsisi yliaikaiskontrolliin :ROFLMAO: siellä kun kuulemma ultrataan yms tutkitaan niin olin innoissani, että sais vähän lisätietoa ja ehkä rohkaisua synnytystä varten tms.
Mutta tietty sitten meni vedet kotona 41+4 kun 41+5 olisi pitänyt mennä kontrolliin.
Tsemppiä lopussa olijat, se olla lähtö ihan nurkan takana vaikka ei siltä nyt tuntuisikaan!
 
@lullaby Ai, kauhee! Millanen täti sulle osui. Kyllähän Suomen kaltaisessa valtiossa, ihmisellä on oikeus tietää itseensä liittyviä asioita. Mä oon varmaan outo, kun en ole kummassakaan raskaudessa tiennyt mitään noita arvoja.

@mavli hyvä, että oma mieli on vähän rauhallisempi. Loppujen lopuksi kaikki voi mennä hyvin. Ainakin niin kannattaa yrittää uskoa, ettei olisi liian rankkaa

@Siida tsemppiä liitoskipuihin. Toivottavasti helpottaa jossain vaiheessa.

@marrasmai voimia. Mä ymmärrän kyllä täysin, että vaikea tilannetta on mitenkään päin kokea reiluksi.

@An1z81 :cry: voimia.

@Caro87 onnittelut!

Mulla menee vielä omat pöksyt päälle ja kiinnikin, silloin kun en istu.Eli ehkei tarve mahakuvalle :unsure: Muuten aikas tylsää edelleen. Välillä tuntuu, että on ollut raskaana jo ikuisuuden ja toinen ikuisuus on edessä. Välillä tuntuu liikkeitä. Välillä voi mennä päiviä etten tunne (tätä kirjoittaessa alkoi kyllä hipsuttelu) Vähän enemmän ruvennut taas painamaan huoli kaikenlaisista pienistä jutuista. Ruokajutuista, taudeista jne.

Eilen tajusin, että koska mulle on tehty loop leikkaus, paikat kypsyi viimesikin tosi aikaisin ja oli jo aikaisin sen sormenpään verran auki. Myös kohdunkaula on lyhyempi. Ja, kun vähän tutkin asiaa, niin selvisi, että ennenaikaisen syntymän riski on suurempi, myös nopea avautuminen todennäköistä. Mulle ei kerrottu tällaisesta mitään silloin, kun odotin esikoista. Vasta, kun aloin käydä seurantaultrissa istukan vuoksi, niin käynnistyksen tehnyt lääkäri mainitsi tästä. Torstaina on neuvolalääkäri. Ajattelin, ottaa asian puheeksi. Toisiahan seurataan näissä tarkemmin. Minua ei olisi seurattu, ellei vauvan kasvu olisi pysähtynyt. Taidan ainakin loppuviikot pysytellä tiiviisti kotiseudulle.

zoona 15+3
 
  • Tykkää
Reactions: An1z81
Ihana aurinko ulkona :)
Lahopää ei nyt muista, onnittelinko jo Caroa... jos en, niin ONNEA!

Kyllä on jännä jännätä MyMan ja Ranaun viime metrejä! Oma esikoiseni syntyi 40+6 ilman limoja tai mitään ennusmerkkejä siihen saakka, kun lapsivesi meni. Ja siitä 5 tunnin päästä olikin jo vauva rinnalla :love: eli ei ne aina juuri etukäteen varoittele.

Sae vähän itseä ni jännittääkin, että miten nopeasti homma tällä kerralla etenee, kun kohdunsuu on jo valmiiksi sormelle auki, niin kuin aiemmn synnyttäneillä kai usein on. Onneksi sairaala on 5 minuutin matkan päässä (y)

Marrasmai, Anzu, Mavli: voimia jokaiselle!

Toppavaatekeskusteluun sellainen vinkki, että itse tilasin H&M:n verkkokaupasta takin, joka maksoi vain 15 euroa (norm 60). Alkutalvesta Torista löytämäni mammauntsikka kun on ihana ulkoiluun, mutta ihan liian kuuma autoiluun ja kauppareissuilla - ja alkaa myös olla aika napakan kokoinen mahapallon kohdalta :D Vaikka tuota uutta ehtisi vain muutaman viikon käyttää, niin hinta oli mielestäni siihen sopiva. Toppahousujen kanssa koitan pärjätä vyötäröjatkeen (mikä ihme sen oikea nimi onkaan) kanssa. Ulkoilemaan on kuitenkin pakko päästä etenkin näin ihanalla säällä!

Omasta olosta sen verran, että yöunet on muuttuneet pätkittäisiksi. Vähintäänkin kyljen kääntämisen tarve herättää parin tunnin välein, mutta joinain öinä myös pissalla ramppaamisen tarve, kun vauva on sopivasti hollilla.

Ensi viikolla neuvola + synnytystapa-arvio. Niiiiiiin toivon, että sektiota ei tarvitse tehdä.

Xienna 35+1
 
  • Tykkää
Reactions: An1z81
Kiitos kaikille kokemuksensa jakaneille nopeasta synnytyksen alkamisesta, luo vähän uskoa edes että kaikki saattaa alkaa ihan yllättäenkin... Mulla on nyt ollut joka ilta nukkumaan mennessä kaiken maailman aika voimakkaitakin jomoja ja vihlaisuja ym, mutta sitten ne menee yöllä ohi! Perskules:LOL: Limaisuus ja valkovuodon tapainen lieru on lisääntynyt, täytyy jo pientä sidettä pitää...

@Mandala ihan tosi monella on muuten toi sama tarina, että yliaikakontrolli olis seuraavana päivänä ja sit alkaakin synnytys. Ehkä kroppa pelästyy sitä stressiä:ROFLMAO: Siellä olis tosiaan lääkärin tekemä uä ja sit kuulemma "rankempi ronklaus" tiedossa, että kun kohdunsuuta sörkitään niin sit vois lähteä käyntiin.

Nlassa ainakin sanoi että jos kaikki on hyvin niin käynnistystä voidaan odotella vielä ihan sinne 42+0 tienoille asti. On tässä sinne nyt vielä aikaa. En haluaisi kans käynnistystä niinkuin @Xienna (oliko sulla siitä kokemusta?) vaikka ei se nyt mikään maailmanloppu kai ole. (EDIT: eikun sektiosta sä puhuit eikä käynnistyksestä!) Eniten alkaa jännittää nyt vaan ettei vauva ehtisi kauhean isoksi kasvaa, kyllä tää tässä muuten menee.

@Ranau
mua kans oikein ärsyttää kun tulee vaan olla möllötettyä. Ulkona käyn joka päivä mutta kun sen max 30 min jaksaa lenkilläkään olla niin aika paljon jää vielä hengailuaikaa päivään :p On kyllä ihanaa kun aurinko paistaa.

@mavli hirmuisesti tsemppiä ja peukkua sinne tän päivän ultraan, toivottavasti siellä jotain selviää! (y)

Mitäs muuten kuuluu @Bridge @esemila @SalamaT ja @Tupsuli? Te tulitte nyt ekana mieleen joista ei oo ihan just kuulunu :)

MyMa 40+3
 
MyMa ja Ranau, kyllä ne teidänkin pienet kohta syntyy :)

Kiitos kaikille onnitteluista :love:

Tosiaan sain sillon tarkkailussa kaks kertaa supistustenesto pistoksen, mutta tokalla kerralla se ei enää juuri auttanut. Supistukset alko olla jo tosi inhottavia. Aamulla lääkäri kävi ilmottamassa, että kohta leikataan :eek: hyvä, että mies kerkes paikalle :D toki valmisteluissa meni aikaa leikkaussalissa ja mies ootteli sen aikaa ulkopuolella. Epiduraalin ja spinaalin laitto oli tosi epämukavaa, mutta muuten itse sektiosta ei mitään huonoa sanottavaa. Poika synty 10.57 ja ekat rääkäsyt kuulu pian. Poika oli hyvä vointinen ja isä pääsi mukaan hoitamaan ja leikkaamaan napanuoran. Mulle näytettiin poika sen jälkeen mutta en saanut rinnalle koska ei mahtunut siihen sermin alle. Sit kun mut oli kursittu kasaan niin pääsin heräämöön jossa mies oli pojan kanssa. Siellä sain pojan sitten rinnalle. Muutenkin hyvin sujunu ja hyvin oon toipunu sektiosta. Imetys ei ihan vielä riitä täysin että lisämaitoa menee. Ja sokerit laski välillä pojalla niin niitä tarkkailtiin pidempään. Eilen päästiin kotiin ja nyt opetellaan arkea kahden lapsen kanssa. Ainakin toistaseks vauva on perustyytyväinen kaveri :love:

Tsemppiä kaikille, varmasti luen vielä teidän juttuja pitkään!

Caro ja poju 5vrk
 
Voi ihana kuulla Caron kuulumisia, melkein tuli tippa linssiin kun kaikki kuulosti jotenkin niin ihanalle. <3

Myma mullakin esikoisen synnytyksessä vesien meno tuli ihan puskista kun olin menossa nukkumaan. Tsemppiä viimeisiin hetkiin!

Ranaulle myös tsemppiä!

Marrasmai tsemppihalaukset täältä, onpas teilläkin ollut jännittäviä hetkiä siellä. Aivan kuin niitä ei muuten olisi.. <3

Täällä ultra ohi ja kardiologin sanoin kaikki normaalia ja poika oikein esitteli aortan kaarta joten lääkärikin sitten oikein ihaili sitä. :D Nyt sitten veden määrän seuranta jatkuu, kahden viikon päästä ultrataan taas uudelleen. Lääkäri sanoi tänään että aivan kuin olisi hieman enemmän kuin viimeksi. Mutta seurantaa pitää tietysti jatkaa. Onneksi hän kuitenkin on toistaiseksi kasvanut hyvin ja normaalisti.

Jotenkin tosi jänniä fiiliksiä kun nyt kolmas kerta tosiaan kolmeen viikkoon kun ultrattiin ja joka kerta ajattelen että jospa kaikki on aivan hyvin niin nautin vähän; mennään miehen kanssa lounaalle ja mennään katsomaan esim jotain vaatetta vauvalle. Sitten ultrassa herää joku ’kuinkahan tässä tulee loppujen lopuksi käymään’-fiilis ja sitten haluan taas vain kotiin enkä uskalla fiilistellä mitään (vaikka tänäänkin saatiin oikeastaan pelkästään hyviä uutisia).

23+0
 
Aivan huikeeta Mavli, ihanaa kun kaikki hyvin. Veden määräkään ei oo onneksi vähentynyt.
Yritä nyt jollain konstilla rentoutua vähän. Vaikka kyllä mää ihan täysin ymmärrän tuon hankintojen tekemisen vaikeuden. Sama vaikeus on täälläkin. Yhet bodyt ja yhet kollarihaalarit on ostettuna ja pienet lakit. Siinä kaikki....musta tuntuu vähän jopa hankalalta kattoo noita valmiiksi ostettuja pikkuvaatteita...aina se hiipii mieleen, että mitä jos....ja sitten vaan jää odottamaan seuraavaa etappia, että sen tai sen jälkeen uskaltaa sitten tehdä hankintoja.
Kaksosia odottaessa niitä hankintoja kyllä suositellaan tehtäväksi jo hyvissä ajoin:oops:

Ihanaa vauva-arkea teille Caro, onpa kiva kuulla, että kaikki meni nyt niin hyvin ja oot toipumassa hienosti❤
 
Meillä on diagnoosi vahvistumassa nyt Fallot'n tetralogiaksi. Vakavuusasteesta ei ole vielä täyttä selvyyttä, joten seuraava ultra taas reilun parin viikon päästä. Joka tapauksessakin tätä raskautta tullaan seuraamaan 2-4 viikon välein sikiökardiologin ultrassa. Melko todennäköistä on, että joudutaan synnyttämään Lundissa, jonne tän maan vastasyntyneiden sydänleikkaukset on keskitetty. 2-3 leikkausta on joka tapauksessa edessä, parhaassa tapauksessa vain kaksi. Jos on se vaikeampi muoto, mitä tällä hetkellä epäilevät, tulee eka leikkaus jo ihan parin päivän ikäisenä. Ennuste on kuitenkin hyvä ja kovasti optimistisia olivat, kunhan ei nyt sitä downia tai muita lisäongelmia olisi.

Surettaa kun tietää jo valmiiksi, ettei vauvan kanssa pääse ainakaan kovin pian kotiin ja että joutuu synnyttämään toisella puolella maata, mutta toki kiitollinen siitä että vika on ylipäänsä mahdollista korjata.

Oma sydän meinaa vaan särkyä kun ajattelee edessä olevia suuria leikkauksia. Voi meidän pientä maanantaikappale-reppanaa :cry:
 

Yhteistyössä