~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Lullaby huhhuh kun on ollu raskas terkka.. Periaatteessa ymmärrän pointin, mutta pitäshän ne arvot kertoo. Ja niistä on aika vaikee päätellä oikein mitään. Mullakin oli esim eri yksikössä ne kun monella muulla ja muutenkin netin ihmeellinen maailma ei onneks tarjonnu kauheesti mitään niiden tulkitsemiseks. Kyllä mä saattaisin valittaa tosta terkasta..

Meillä meni ihan pidemmän kaavan mukaan käynti tänään..lääkäri ultras TUNNIN! Pyysi toisen lääkärin myös katsomaan kun ei saanut aortan läppää näkyviin. Eivät sitä yhdessäkään löytäneet, joten varattiin ensi viikolle aika uuteen ultraan jossa on paikalla myös lasten kardiologi. Kokonaisuutena muuten rakenteet yms oli normaalit eikä mikään viitannut siihen, että lapsivesipunktiota tarvittaisiin, joten ei haluttu sitä tehdä. Lapsivettä on vähän, mutta sitä on. Taisi jossain kohtaa sanoa että on normaalin alarajoissa, mutta ei sanonut sitä enää uudelleen vaikka hieman yritinkin onkia. Jatko todennäköisesti nyt niin että veden määrää ja vauvan kasvua seurataan äitiyspolilla. Uskon että tuo aortan kaari löytyy ensi viikon ultrassa, koska se siellä vielä viime viikolla oli. Tuskin on kadonnut mihinkään. :D

Ei siis mitään huonoja uutisia! Oon vähän itsekin hämmentynyt että miksi viime viikolla reagoin niin vahvasti asiaan, mutta se taitaa olla se menetyksen pelko joka hyppäs niskaan siellä rakenneultrassa jälleen. Heti ru:n jälkeen iski paniikki ettei meille tule vauvaa ja sitten kotimatkalla tajusin että syntyyhän tämä joka tapauksessa.. Mutta nyt jo parempi mieli vaikka tokihan sitä varmasti huolehtii tuosta veden määrästä ja vauvan kasvusta koko raskausajan.
 
Viimeksi muokattu:
Hienoa Mavli, että tilanne vaikuttaa jo hieman paremmalta. Samoin marrasmaille tsempit, että teillekin tulisi vahvistus niille paremmille uutisille.

Maljakolle onnea hyvistä kuulumisista sekä henrietalle vauvan syntymästä.

Ymmärrän Lullaby, että harmittaa ku et saanut tuloksia, mutta ei niillä yksinään oikeastaan tee mitään, kun niihin riskilukuihin tarvitaan ultrasta tiedot ja se laskukaava. Jos arvot ovat jotenkin "vääränlaisen oloiset", niin tulee vaan turhaa huolta niistä.

Täällä on myös toppahousuongelma käsillä. Jotenkin ei vaan tekisi mieli mennä ostamaan uusiakaan tässä vaiheessa... No jos maaliskuusta tulee niin kylmä kuin lupaavat, ei taida olla vaihtoehtoja edes.

Helios 24+6
 
@lullaby no onpas kyllä erikoinen asenne terkalla. Siis joo kans ymmärrän jotenkin mitä hän siinä varmaan ajoi takaa, mutta toisaalta ei mun mielestä voi valita, että toiset potilaat saa hoitoaan koskevat tiedot ja toiset ei koska "oot hermoilija" vai mitä nyt sanoikaan. Sullahan on siis lakiin perustuva oikeus saada potilastiedot itselles, että jos ei ala tippua niin teet vaan neuvolaan esim. Vastaavalle hoitajalle kirjallisen pyynnön ja ne pitää luovuttaa sulle. Mutta tuskin tuohon nyt joutuu, varmaan saat ne jos nyt vaikka kysyt toiselta terkalta/lääkäriltä. Mutta ei sun tarvi seuraavaa käyntiä joutua odottamaan, ja vaikka ne luvut olis täyttä hepreaa niin halutessas saat ne kyllä. Ehkä soittaisin sinne?

@mavli onpas ihanaa, että tuli jo parempia uutisia :love: Mun mielestä se sun viimeviikkoinen reaktio oli ihan täysin oikeutettu, ei mitenkään liioiteltu. Olisin itte ainakin maani myynyt ja voini syönyt alkujärkytyksestä. Onneksi yleensä pieni ajan kanssa pureskelukin auttaa. Eli oliko niin että aortan kaari vai läppä oli hukassa? Tosi kiva kun ei tarvi sitä lapsivesipunktiota edes nyt miettiä.

Facebookin äitiysvaate-ryhmässä näyttää kans kovasti olevan kysyntää noille äitiystoppiksille. Itte ei oikein niille ollu tarvetta kun en ulkoile "riehakkaasti" vaan pärjäsin koko menneen talven lenkkeilyt ja vieläkin löysillä collareilla+merinovillakerraston housuilla (jotka jää kyllä tonne pitkälle navan alle) :D Maaliskuusta luvattiin tosiaan kylmää, mä ajattelin että alkais jo kevättää kun me päästään vauvan kanssa ulos:eek:
Ittellä ei mitään uusia fiiliksiä, iltaisin supistelee ja nivuseen vetää suonta, mutta maata mennessä rauhoittuu. Että samoissa mennään ku ennenkin.

MyMa 39+3
 
Mavli, onpa ihanaa että teitä nyt seurataan tarkemmin ja tilanne olikin jo parempi. Jospa se aortan kaarikin sieltä taas löytyisi.

Mullakin on ensi viikolla taas ultra. Jotenkin ihan kummallista, että onko tässä muka vierähtänyt kuukausi edellisestä:eek: Taas alkanu jännittään, vaikka kuinka olikin viimeksi kaikki hyvin. Äkkiäkö se tilanne muuttuu, jos on jotain muuttuakseen. Koko ajan varautuu johonkin takapakkiin. Tuntuu että liian helposti tähän saakka mennyt:unsure:
Vauvojen voinnin puolesta siis helposti, mutta nyt tulee valitusta, eli oma vointi voisi olla kyllä hiukan parempi. Mua vaivaa todellakin jo häiritsevän kovat liitoskivut. Eilisen illan kävelin niin, että otin tukea huonekaluista, kun erehdyin tytön kanssa muutaman kerran laskemaan päivällä pulkkamäkeä, siis todellakaan en kävellut mäkeä kuin ihan vähän matkaa ylös ja tätä tein ehkä 3kertaa kun tyttö ei jostain syystä tykkää laskemisesta...herkkä vatsainen :LOL: Pari juoksuaskelta erehdyin ottaa ja sitten takaisin kotiin kävellessä olinkin jo niin kipeä, että kävely oli aikamoista köpöttelyä. Illan menin sitten seiniä pitkin, eikä tämäkään päivä oo helppo ollut. Harmittaa vähän, kun muuten on olo helpompi, niin tuli toisenlaisia rajoitteita. Eilen sitten menin nettiä lukemaan, niin kyllä aika monella tuplia odottavalla liitoskivut on puolenväli maissa alkaneet ja hyvin usealla kestäneetkin sitte loppuun saakka.....eipä kyllä naurata:(

Toppisongelma on kyllä todellinen. Miehen kevytuntuvatakki mahtuu, muttei varmaan paria viikkoa kauemmin:LOL: Eli miehen vaatteet käytössä....hänen korehousut vaan niin pitkät, että eivät kovin fiksuilta näytä päällä. Ei se tässä kotioloissa oo väliksi, mutta ärsyttää kyllä lähteä noissa kuteissa kavereiden kanssa mökkeilemään. Pitäiskö mun vaan lämmitellä takkatulen ääressä ja mies saa tytön kanssa ulkoilla;)

Voi isosti tsemppiä teille loppusuoralaisille❤
 
Kiitos tsempeistä! Ja hienoa mavli että teillä sentään hyviä uutisia!

Käytiin tänään Suomessa vielä ultrassa, jossa kaikki muut rakenteet ja kasvu todettiin normaaliksi, paitsi sydän. Myös ne munuaiset joista edellinen lääkäri säikytteli, näyttivät täysin normaaleilta. Mutta: sydämessä on kyllä aika paljon vikaa. Eteisten ja kammioiden välillä on valtava reikä, ja suuret sydämestä lähtevät suonet ovat ihan vinksallaan. Veikkasi myös tämä lääkäri Fallot’n tetrologiaa. Ennuste on tosiaan keskimäärin tosi hyvä, mutta riippuu vähän vian vaikeusasteesta. Down-lapsilla korjausleikkaus haastavampi. Nyt vaan toivotaan hartaasti, ettei vika pahene raskauden edetessä.

Trisomiat 13 ja 18 (fataaleja) lääkäri käytännössä rajasi pois, eli hän sanoi pitävänsä niitä äärimmäisen epätodennäköisinä. Downia ei voi ultran perusteella sulkea pois, mutta sain kyllä lääkärin puheista käsityksen ettei hän sitäkään pitänyt kovin todennäköisenä. Jännittää kyllä silti NIPT-tulokset.

Omat raskauskrempat on kyllä tehokkaasti unohtuneet tässä hötäkässä, jos nyt jotain hyvää haluaa tästä kaivaa.
 
Semiplussannut toisesta ryhmästä huutelee toppisongelmaan ratkaisuksi tokmannin halpishousuja. Ostin alesta (10€) 2 kokoa isommat mustat toppahousut joissa on narukiristys. Olin ostohetkellä varmaan rv 10 ja menivät koko talven. Mulla pömppömaha ilman raskauttakin niin menevät edelleen. Ostin niin paljon isomman koon että näyttää vielä ok:lta reisistä ja takapuolesta (niitä mulla ei ole). Ei mitään ärsyttävää kuminauhaa tms. On paljon mukavemmat ja halvemmat kuin esim mamaliciouksen!
 
Marrasmai, huhhuh, kylläpä saitte ystävänpäivä uutisia:unsure:Nyt vaan pikkuselle tusina enkeleitä, että kaikki menisi hyvin❤ Kaikki muut asiat oli onneksi kunnossa, mutta onhan tuossa kyllä pureskeltavaa kerrakseen. Voimia teille sylillinen.

Lullaby, tylsä lääkäri kun ei antanut tietoja, mutta ehkä hän vain ajatteli sinun parasta, ettei tuu turhaa huolta. Yritä malttaa ja odottaa, se ei oo kyllä näissä jutuissa varmasti kenenkään vahvuus❤ Jumpse kuului kuitenkin. Nyt voit jo kyllä alkaa jo uskomaan että sieltä on pikkuinen syntymässä syksyllä.

Kopkop, Täällä niitä pefaa ja reisiä nyt kyllä tällä hetkellä löytyy:LOL:. Tokmannikin löytyy tuosta aika vierestä, kiitos vinkistä...taidanpa pyörähtää huomenna. Tänään kävin intersportissa ja siellä ei ollu mitään järkeviä.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kaikille onnitteluista ja tsempeistä etisen istukan suhteen. Ja Ranua hyvä, kun muistutit toisenlaiset äidit jaksosta. Oon kans katsonu sen aiemmin ja muistinkin, että siinä tehtiin sektio, mutten muistanu minkä takia. Ny katsoin uudestaan ja sain taas lisähelpotusta huoliini

Pikkasen elättelen vielä toiveita, jos istukka kuitenkin vielä nousisi. Luin jostain, että jopa 30 prosentilla todetaan rakenneultrassa etinen istukka, mutta vain murto-osalla se ei nouse siitä kohdunsuulta raskauden edetessä pitkälle. Lääkäri kyllä oli tosi varman oloinen ja sanoi, että meidän tapauksessa se todennäköisesti jää siihen. Toivon kuitenkin, jos lääkäri olisi vaikka vain ollut tökerö ja ei tarpeeksi asiantunteva. On helpompi elää nää lähiviikot siinä illuusiossa, että ehkä tilanne vielä muuttuu.

Henriettalle onnea vauvasta! :love:

Lullaby olipa outo hoitaja. Kaikilla on kyllä oikeus saada omat potilastietonsa, jos ne kerran haluaa tietää. Olipa sitten minkälainen huolehtija tahansa.

Mavli hyvä, että sielläkin näyttää valoisammalta :)

Marrasmai ihana, että asiat todennäköisesti järjestyykin :) Hyvä, että diagnoosi rupeaa olemaan jo varmempi ja siinä on hyvä ennuste. Ja munuaisetkin näytti normaaleilta. Silti varmasti huoli on kova, mutta päivä kerrallaan. Tsemppiä ja uskotaan, että kaikki menee hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Hienoa mavli että ultrasta jäi nyt positiivinen mieli, ja että marrasmailla ne fataalit on lähes varmuudella jo pois suljettu!

MyMa, siellä on vaan yks numero jossa esim. juuri tänään päivysti se ärsyttävä hoitaja, ei oo erillisiä numeroita omille hoitajille... Kävin iltapäivästä siellä mut ei siellä ollu enää ketään paikalla. Huomenna meen heti aamusta taas, on lähellä lapsen hoitopaikkaa. Tuskin kellekään muulle siinä mitään ongelmaa on antaa ne. Mietin silti laitanko jollekin kaupungin potilasasiamiehelle palautetta tosta vai annanko vaan olla.. ehkä kysyn ensin toiselta hoitajalta mitä mieltä on sen toiminnasta. Toisaalta jos en laita, niin voiko se tehdä muillekin samanlailla kiusaa...
Siida, se oli siis terv.hoitaja joka päätti mielivaltasesti ettei ilmota lääkärillekään joka ois varmasti voinu ne mulle tekstiviestinä lähettää..
Haluan kuitenkin tietää ne, kun niistäkin saattaa jotain viitteitä johonkin suuntaan saada.. http://www.terveyskirjasto.fi/terveysportti/uutissorvi_uusi.lue_abstrakti2?iid=15639&iprint=23&p_rss=
http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2001/3/duo92056
Täällä joskus aiemmin oli linkki missä oli käyrää viitearvoistakin ym. tietoo, sitä en nyt löytäny mut tuolla jotain vastaavaa (s. 19 ja 20).. https://www.thl.fi/documents/10531/106516/laivuori_ignatius_2008.pdf
 
Lullaby tylsää että on ollut noin ankea hoitaja. Mä en kyllä koskaan saanut tietää niitä mun tarkkoja arvoja, vain riskiluvut sitten nt-ultrassa. Saako ne Suomessa yleensä tietää tarkasti?
Ruotsissa ei ole vielä sellaista kovin toimivaa nettipalvelua, johon kaikki tulokset tulisivat, vaan ne pitää kirjallisesti pyytää joltain keskuslautakunnalta. Jotkut terveysasemat satunnaisesti lisäilevät jotain tietoja nettipalveluun. Mutta mullahan ei oo edes mitään neuvolakorttia. Oon kyllä monta kertaa ollut kade kanta.fi-palvelusta.
 
Marrasmai, en minäkään niitä lukuja kysellyt, enkä edes tajummut, että niitä voi etukäteen kysellä. Kun Nt ultrassa sitten kätilö ne kertoi, niin kysyin vaan, että oliko kaikki ookoo ja hän sanoi, että on.....tyydyin siihen. Oon muutenkin laiska itse selvittämään noita, ku pelkään vaan saavani turhaa huolta. Kaikkea kun voi tulla ja tapahtua kaikesta huolimatta.

Ymmärrän kyllä täysin senkin, että tuollaiset asiat haluaa nopeesti tietää, me ollaan erilaisia ihmisiä❤

Maljakko, mulla oli tyttöä odottaessa rakenneultrassa vähän kohdunsuun päällä istukka, mutta se sitten siirtyi itsekseen turvallisen matkan päähän. Kyllä varmaan lääkäri sen näkee ja osaa arvioida, siirtyykö se niin paljon, että riittää turvalliseen synnytykseen, vaikko eikö. Toivotaan että ois virhearvio ja siitä siirtyisi vielä kokonaan pois. Eihän se sektiokaan kiva juttu ole.
 
Myma huomasin itekin että olin kirjotellu läppää ja kaarta sekasin ja yritin viä korjata, mutten näköjään onnistunu.. :D Aortan kaari siis kyseessä.

marrasmai kuulostaa siltä että ootte löytäneet hyvän lääkärin, jonka kanssa selvittää asiaa. Hyvä kuulla että fataalit jutut on nyt suljettu pois. Huolta ja murhettahan tuo toki varmasti aiheuttaa, sitä kun toivoo saavansa vain hyviä uutisia kaiken jälkeen. Nyt vain voimia asian sulatteluun <3

maljakolle onnea vielä poikalupauksesta! Varmasti sielläkin huolta tuo istukka-asia, mutta toivotaan että kaikki menee parhain päin.

Toppahousuongelmaa täälläkin..ei mee kiinni. Mulla on onneksi pitkä untuvatakki joka näyttäis menevän koko talven ja se juuri peittää sen että toppikset on auki. Mutta kyllähän se vähentää intoa ulkoilla.. Mietin että laittaisin siihen housujen päälle jonkin ns masutuubin tyyppisen, mutta en tiedä pysyykö se siinä tuolla touhutessa.

Siida auts kun kuulostaa oikein ikäviltä nuo sun liitoskivut :( Toivotaan ettei nyt kovin rajoittaisi koko loppuraskautta.

Listaan voi päivittää meille sinistä väriä.. :) Näin kätilö sanoi viime viikolla enkä enää eilen sitä kysellytkään, kun kätilö oli niin varma asiasta.
 
Ihme hommaa tuo lukujen pimittäminen. Mun kummassakin neuvolakortissa -13 ja 16 luvut ovat selvästi merkattuna kortin alalaitaan. Näin täällä Oulun seudulla. Toki pelkät luvut ei vielä sano mitään, ultran kanssa riskisuhteet lasketaan, mutta kyllä ne luvut pitää asiakkaalle antaa tämän kysyessä. Riskisuhteille on omat lokeronsa neuvolakortissa, johon ne sitten merkataan.

Minusta sinä voisit lullaby tehdä jonkun kirjallisen huomautuksen tämän terkkarin toimista, koska tuolla asenteella hän voi saada pahaa aikaan herkempien asiakkaiden kanssa, eikä asiakasta voi todellakaan nimitellä, ehkä sitten jos on ihan tuttu ja hyvät välit, mutta ymmärsin, että näin ei ole... Kyllä hän nyt siinä rajalla liikkuu, onko tuo ollut asiallista toimintaa ollenkaan.

Etinen istukka oli mun kälyllä viimeisimmässä raskaudessa, hänelle sovittiin sektio 38+0. Mutta hän kyllä taisi hiihtää ja elää ihan normaalia elämää vielä parin viikon päähän sovitusta ajasta, kun ei ollut vuotoa eikä supisteluja. Tosin vähän sitä ihmettelin, itse olen niin varman päälle pelaaja etten kyllä hiihtänyt olis ainakaan... o_O
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Kyllä ainakin edellisillä kerroillakin oon ne saanu kysyttäessä vaikka ei kai ne niitä yleensä rutiinisti kerro.. mutta joo, surkeen matalathan ne nyt on, s-papp VAIN 212 (pitäs olla lähempänä 1000) ja hcg-b 48 (normaalisti 70 paikkeilla) :cry: Viime kerralla luvut oli 852 ja 86, keskenmenneessä 3pv myöhemmin otettuna 310 ja 28 (oli tosin kaksoset ja sillon jo kuolleet että en tiedä miten suoraa vertailukelposta mut kuitenkin..).
Sen tietää jo ettei tälläsillä tuu puhtain paperein pääseen seulasta ja ilmeisesti jo pelkästään iänkin takia hälyyttää automaattisesti. Onhan tollasille arvoille jotain "mukavampiakin" syitä olemassa, esim. keinoalkuisuus (no ei vaikuttanu viimekskään), ja sikiön hitaampi kasvu (mikä jo todettukin) mikä voi johtua jostain istukan ongelmasta, mutta voi viitata myös niihin vakavampiin trisomioihin.. että silleen. Ihme ois jos tästä mitään tervettä syntyis. :cry:
 
Viimeksi muokattu:
Lullaby voi toki olla että puhutaan eri yksiköistä, enkä muista noita viitearvoja, mutta mulla nuo molemmat arvot oli alle sadan. Toinen hieman yli 70 ja toinen hieman yli 80. Korjatuissa Mom-arvoissa tuo s-papp-a on matala, mutta se yksinään ei olisi tarkoittanut muuta kuin kontrolliultran rv 28 jossa katsotaan sikiön kasvua ja istukan toimintaa. Elä luovuta vielä! <3
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Lullaby, Ei siihen kesken menneeseen kannata ainakaan verrata, kun sun arvot todennäköisesti verikokeen ottamisen hetkellä jo lähteneet laskuun, eikä oo verrannollinen.
Yritä olla miettimättä vielä kauheita. Ei noi arvot vielä kerro yhtään mitään. Ultran jälkeen oot jo viisaampi. Ei auta kun toivoa että siellä olisi terve pikkuihminen tuloillaan kaikesta huolimatta. Kovasti voimia odotteluun.
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
@mavli ihana että saitte vähän parempia uutisia ja että mielikin on jo parempi! Tietty sitä aina hermoilee ja maalailee kaikki kauhuskenaariot mielessään kun tuollaiset uutiset tulee ihan puskista. Eiköhän se kaari sieltä löydy jos kerta oli aikaisemminkin! Ja hyvä sekin että vettä löytyi, vaikka olikin alarajoilla. (y)

@marrasmai onneksi sieltäkin tuli nyt vähän enemmän tietoa ja varmuutta että missä vika. Teilläkin varmaan nyt tiheämmät kontrollit? Toivotaan ettei nyt ainakaan pahemmaksi mene, ja että jollain pienellä leikkauksella vian saisi sitten korjattua. Piinaavat ajat varmasti tulossa! Hirveästi jaksamisia ❤

@Siida n liitoskivut kuullostaa ikävältä :( säki vissiin aika pikkunen mimmi muuten ja sitten saat vielä tuplamahan niin ihmekkös tuo että nyt jo melkein kuolemankielissä. Ja herranjestas miten se maha onkin jo kasvanut! :eek:

@lullaby Voi että kun taas koetellaan :( ensin typerä terkka ja sitten vielä noi tulokset... Koskas sulla oli se seuraava ultra? Mulla edes mitään hajua mitä noiden numeroiden pitäisi olla tai mitä oli omat. Mullekkin lääkäri vaan sanoi että kaikki ok niin en edes kysellyt sen enempää mistään luvuista. Mutta älä nyt vielä toivoa menetä vaikka nyt vähän huonolta vaikuttaa, se ultra kertoo sitten enemmän. Joo ei varmaan lohduta yhtään kun jokainen hermoilisi tuossa samassa tilanteessa..:unsure:

Täällä jatkuu helppo keskiraskaus. Suoli toimii, ei koske pahemmin mihkään kun höllää ajoissa, mieli ei heittele ihan niin tiuhaa, ruoka maistuu ja paino on nyt mitä oli ennen plussaa. Ainoa että en saa välillä nukuttua mutt yleensä sitten kolmentana yönä nukun kuin pieni porsas. Vauvasälää hankittu tasaseen tahtiin kun löytyy halvalla jotain ja poika potkii iltaisin niin että maha heiluu.

Kiuski 21+4
1A2A6F1E-222F-4965-B674-79A9D7A839B2.jpeg
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Kiuski kyllä se valitettavasti on vähintään yksi iso leikkaus tiedossa, ja todennäköisesti myös yksi pienempi. Kammioiden ja eteisten väliset alueet ovat melkein yhtä suurta reikää, eikä ole juuri toivoa että ne raskauden edetessä umpeutuisivat. Kunhan nyt eivät enää pahenisi. Ja verisuonien väärät paikat eivät tietysti enää voi muuttua. Mutta siitä huolimatta, jos tilanne pysyy stabiilina ja täysiaikainen tyttönen saadaan mahasta ulos hengissä, niin ennuste on kyllä hyvä. Noin 20-30 saman vian omaavaa lasta syntyy Suomessa vuosittain, ja vika johtuu yleensä puhtaasta sattumasta. Tuntuu kyllä että näitä kivoja ”sattumia” on ollut meidän taipaleella jo ihan tarpeeksi. Kyllä me tästäkin selvitään, mutta välillä suoraan sanoen vituttaa että TÄMÄKIN VIELÄ, ihan kuin olisi jotenkin piru vie helpolla päässyt tähän mennessä.

Anteeksi purkaus, ottaa vaan välillä päähän tämä kaikki.
 
Marasmai, sun turhautuminen on kyllä ihan oikeutettua. Kyllä teiän tie on ollu tällä saralla jo varmasti riittävän kuoppainen :( Mutta te selviätte tästä voittajina kaikki❤

Kiuski, kiitos, mutta en minä oo kovin pieni....pituuttakin on 169cm ja painoa kohta yhtä paljon:LOL: Ja maha hytkyy välillä kunnolla täälläkin!! Tuo tyttö on tosi herkkä reagoimaan, jos vähääkään jokin vastaa mahaa vasten...vaikka vaan kutoessa käsivarsi, niin kohta alkaa möykkäämään:rolleyes:

Helios, sulla ei kyllä maha vielä näy juurikaan. Se on niin jännää tää oottaminen. Toisilla meillä näkyy heti plussaamisen jälkeen (minulla esim.) Toisilla vasta kun on jo loppusuora pitkällä. Silti samanlaisia pötkylä mussukoita siellä kasvaa:love:
 
@marrasmai Tarkoitukseni ei siis ollut väheksyä, meinasin vaan sillä että onneksi siitä leikkaukesta on todennäköisesti apua eikä peli ole vielä tässä kohtaa menetetty. Tottakai sua ottaa päähän, jokaista ottaisi, varsinkin näillä taustoilla ja se on ihan ymmärrettävää! Ja vaikka se vittuperkele ei asiaa korjaakkaa niin kyllähän se välillä hyvää tekee kun saa huutaa. Ja kaikki täällä sen ymmärtää!
 
Ja @Siida kai mulla on vaan jäännyt joku mielikuva (kuten se että salee sulla on tummat hiukset) tosta sun pituudesta :ROFLMAO: mutta olenhan mäki sitten sua lyhkäsempi.. hahaha :LOL:

@Helios... jännästi kyllä kasvaa massut eri tahtiin vaikka samankokonen rimpula siellä onkin suunilleen menossa :) mulla yks kaveri samoilla viikoill ja se painattaa vielä menemään omissa (tiukoissa) housuisa ja itse käyttänyt näitä mammapökiä jo pari kuukautta... turvotusta turvotusta :whistle:
 
Kyllä ainakin edellisillä kerroillakin oon ne saanu kysyttäessä vaikka ei kai ne niitä yleensä rutiinisti kerro.. mutta joo, surkeen matalathan ne nyt on, s-papp VAIN 212 (pitäs olla lähempänä 1000) ja hcg-b 48 (normaalisti 70 paikkeilla) :cry: Viime kerralla luvut oli 852 ja 86, keskenmenneessä 3pv myöhemmin otettuna 310 ja 28 (oli tosin kaksoset ja sillon jo kuolleet että en tiedä miten suoraa vertailukelposta mut kuitenkin..).
Sen tietää jo ettei tälläsillä tuu puhtain paperein pääseen seulasta ja ilmeisesti jo pelkästään iänkin takia hälyyttää automaattisesti. Onhan tollasille arvoille jotain "mukavampiakin" syitä olemassa, esim. keinoalkuisuus (no ei vaikuttanu viimekskään), ja sikiön hitaampi kasvu (mikä jo todettukin) mikä voi johtua jostain istukan ongelmasta, mutta voi viitata myös niihin vakavampiin trisomioihin.. että silleen. Ihme ois jos tästä mitään tervettä syntyis. :cry:
Mulla jälkimmäisessä raskaudessa hcg-b-v 32, pappa 701, ensimmäisessä hcg-b-v 45 pappa 1055. Nuo voi näköjään vaihdella tosi paljon, mä olin kans tuosta hcg:sta huolissaan, mut luin että hoitoalkuisissa nuo on matalampia. Noista ei voi vielä päätellä mitään, tarvitaan korjattu MoM, jotta noista voi vielä sanoa mitään eli niskaturvotuksen millimetrit. En olis ainakaan tosta hcg-arvosta yhtään huolissaan. Nuo sun arvot ei käsittääkseni viittaa just muuhun kuin ehkä istukan ongelmaan, mutta jos siinä havaitaan jotain ongelmaa, istukkaa varmasti loppuraskaudesta seurataan tarkemmin. Suurin osa raskauksista, joissa on matalat arvot, päättyy kuitenkin hyvin. Tsemppiä!!
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby

Yhteistyössä