~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

MyMa mulla on myös toi Doomoon imetystyyny, sellainen hevosenkengän mallinen, eli pidempi. Otin aikanaan Mandalan neuvosta vaarin (y). Se on muodoltaan kaareva, mutta sen saa aseteltua tosi näppärästi unikaveriksi siten, että toinen pää tulee pään alle (tai mulla tohon rinnan eteen kun en halua pään alle), toinen pää jalkojen väliin ja se keskiosa asettuu kivasti tohon vartalon eteen, mahaa tukemaan. Ihan huippuhankinta! Aika kallis kyllä siinä mielessä, että kangas alkaa olla nyt jo vähän nyppyyntynyt ja täytettä vois mun makuun olla enemmän, ainakin nukkumistarkoituksessa, mutta eiköhän se yhden raskauden ja imetyksen kestä.
 
Esemila, vau.fi kirjanen sanoo, että 8. viikolla koko on 9-14 mm, joten sun alkio on rajoissa. Mulla oli 2.5 mm 6+1 (liian pieni), 7.8 mm 6+4 (just oikean kokoinen) ja 18 mm 8+4 (pari päivää pienempi). Lääkäri ei ole ollut huolissaan missään vaiheessa noista koista, eilen antoi vielä katseen, kun mainitsen 8+4. Onko sun ultrakuvassa se mittaus mukana, olisitko itse mitannut eri kohdasta? Se on vähän niin ja näin näillä viikoilla tuo mittaus. Näkyihän syke?Otahan rauhallisesti ja nauti raskaudesta.
 
Mavli, ole onnellinen, ettei sulla ole pahoinvointia:notworthy:
Meillä käynyt nyt useat vieraat nyt reilun viikon sisään ja olleet yökylässä, lähinnä jomman kumman sisaruksia perheineen ja mun olo ollut niin väsynyt ja huono, että väkisinkin tullut heille kerrottua. Äitini tietää ja muutama ystävä, kun ovat tienneet hoidoista ja olivat ajantasalla, kun viimeksi kävin siirrossa. Laajemmin sukulaisille ja ystäville kerrottiin viimeksi joskun np-ultran jälkeen. Nyt varmaan tehdään samalla tavalla. Kyllä se np-ultra on itselleni iso iso rajapyykki.
Sitte noi alkioiden koot eka ultrassa....mulla oli viimeksi kaikki ihan ookoo, lääkäri sanoi, että näyttää ihan normaali raskaudelta. Siltikin kaikki valui pönttöön kolmen viikon päästä spontaanisti. Ei se kokokaan kaikkea kerro. Siellä joko on kaikki kunnossa, tai ei oo.
Nyt on ollut taas alkuviikon tosi kehno olo. Tänään hiukan helpompi. Väkisinkin tunkee mieleen, että olisko siellä kuitenkin kaksi, tai sitten ei oo muuten kaikki kunnossa. Mulla on yksi keskeytynyt km aiheuttanut todella voimakasta pahoinvointia...tosin se oli elämäni eka raskausyritys, että en tiedä, johtuiko se myös siitä, mutta kaikenlaista on pyöriny mielessä. Vajaa viikko enää, huhhuh:censored:
 
Koska olette muuten ekaa kertaa saaneet dobbleriin jotain kuulumaan?

Tää tuleva varhais uä on mulle neljäs, jos haluaisin ajatella niin, että kun joka toinen kerta on menny pieleen, niin nyt olisi sen onnistumisen vuoro:love:
 
Viimeksi muokattu:
Tämä Doomoo the original ei kahise yhtään vaan on kuin pehmeää t-paita kangasta, jotain vauvan bodyja meillä saman tuntuisia. Tosiaan täytettä voisi olla hieman enemmän niinku Kesis sanoi, varsinkin kun tämä on mulla ollut raskauden ekalta puoliskolta tähän päivään asti siten että tuo 1v4kk sen päällä välillä möyhöää, joten on puolesta välistä vähän löysä. Se toimi hyvin myös pienen liikkumattoman vauvan kanssa ikään kuin suojareunuksena kun pystyi vielä antaa sohvalla yms nukkua. Tai kun alkoi istumaan lattialla mutta oli vielä vaara että kaatua vaikka selälleen niin laittoi tuon turvakaareksi. Tosi monipuolinen ja saanut todellakin rahalle vastinetta!
 
@Siida ja @mavli Täällä vähän sama että tulee puhuttua jotenkin koko aika vaan että "jos olen raskaana" jos ja jos.

@MyMa Mun pomo kans tietää jo. Tai siis sehän on tiennyt koko aika... Piti sille paljastaa kun piti saada hoitojen ajaksi työvuoroja sumplittua. Nyt kerroin sille että kun tietää milloin pikkujoulut on niin pistää mulle työvuoroa seuraavaksi aamuksi ettei tarvi selitellä miksei alkoholi maistu :whistle: Katsoin juuri että jouluna olisi rv14 ja JOS olen raskaana vielä silloin niin olisi aika ihana paljastaa vanhemmille ja muille ilouutiset. Mulla kun tietää tosiaan tästä plussasta ihan vain pari kaveria. Vanhemmat ei edes tiedä mistään hoitorumbasta, ihana olisi vihdoin avautua siitäkin.

@SalamaT ihana kuulla että kaikki hyvin<3

@~SeaWind~ miks mulla on nyt vähän huono fiilis kun susta ei ole kuulunut mitään :unsure:

Huh. Taisin viimeksi sanoa että olot on helpottunut? Not. Eilen kakosin koko päivän, samoin tänään. Hirveä palelu joka nyt osin varmaan voi johtua myös tosta hyytävästä ilmasta ulkona. Tissit on megaturvonnut ja megakipeät. Liivienkin kanssa koskeminen on ihan tuskaa. No on tässä jotain hyvääkin, tänään nimittäin tuli postissa kutsu ensimmäiseen ultraan joka on siis 7.11! Jännittävää:ninja:
 
  • Tykkää
Reactions: SalamaT
Heips kaikille.

Varovaisesti kurkistelen täällä puolella. Tänään pp12 ja toistaisesksi raskaana ollaan. 13.10 siirrettiin kaksi viisi päiväistä alkiota, blasto ja morula. Hailura haamu piirtyi tikkuun ko pp5, siitä viivat vahvistuneet. Maanantaina, pp10 ja vissiin 4+1 mitattiin hcg tk:lla, tulos 110. Tänään pp12/ 4+3 arvo noussut, 253 oli tulos. Minusta nuo kuulostaa melko matalilta, klinikka ei ole vielä kommentoinut muuta kuin tuon ekan arvon mikä on viitearvojen sisällä kuitenkin. Olihan tuossa nousua jopa 130% kuitenkin. Pelko pepussa koko ajan. Tämä meidän toinen siirto, eka viime kuussa mikä alkoi vuotamaan jo pp8. Lahjamunasoluilla mennään.

Palaan paremmalla ajalla, pakko oli pari riviä kirjottaa. Miltäs nuo hcg-arvot kuulostaa kokeneempien korviin?
 
Tervetuloa @Molly3! No eihän nuo sun arvot kuulosta yhtään pöllömmältä, mulla oli päivää nuorempi alkio ja rv4+2/pp12/dpo16 hcg oli 263. Että en olisi yhtään huolissaan, varsinkin koska toisiin vertailu kannattaa vain suuntaa-antavasti ja tuo nousu siinä tärkein on; sullahan on kuin oppikirjasta enemmän kuin tuplaantunut arvo 48h:ssa.(y)
Ootkohan muuten eka/ainoa tällä puolella, jolla olis lahjasoluilla alkanut raskaus(?) Onko sulla ultraa vielä sovittuna?

Mulla on kans vähän huono fiilis uutisista kun ei @~SeaWind~ istä kuulu mitään :(

@Mandala ja @Kesäheinä-78, näin jossain että niihin Doomoon tyynyihin olis jotain täyttöpusseja. Niillä kai sais vähän jatkoaikaa. Mutta luulen kans että semmosen hommaan pian, eiköhän sille käyttöä tuu sit viimeistään kun lapsi syntyy, jos se ei jostain syystä halimakkaraksi sopisikaan;).

@kiuski ihana kun sulla on pomon kanssa noin mutkattomasti menny asiat:rolleyes: Mullakaan perheessä kukaan ei tiedä eikä arvaa eikä koskaan tuu tietämäänkään hoidoista mitään. Joskus oikein ajattelen että melkoista kaksoiselämää tämäkin, kuinka näin ison asian saakin ihan kirkkain silmin pidettyä piilossa.

MyMa 23+3
 
Onnittelut Salama, nyt saa nauttia ihan rauhassa raskaudesta.
Tilasin dopplerin viikko sitten, pitäisi tulla kohtapuolin. Varmasti kokeilen heti, kun saan sen käsiin. Oon jostain lukenut, että mahdollisesti kuuluu jo viikoilla 9-10, riippunee mallista ja hertseistä.
Mulla on "täyslahja" tämä pikkunen. Iän ja itsellisyyden takia hain lahja-alkion Espanjasta. Kaukaa piti hakea, kun asun Aasiassa. Eli MyMa sinne neuvolaan soitto ei onnistu, kun täällä niitä ei tietääkseni ole.
 
  • Tykkää
Reactions: Siida ja SalamaT
Pikaiset huhuilut doppleriin liittyen. Minä sain sykkeen kuuluviin 10+4, edellisen kerran taisin yrittää 9+jotain. Mulla oli silloin istukka kokonaan edessä (nyt neuvolalääkärin mukaan osittain edessä, osittain takana), mutta äänet kuului häpyluun päältä vasemmalta. Ja sieltä samasta paikasta käytännössä melkein aina, kunnes nyt viimeiset pari viikkoa ovat löytyneet myös oikealta ja navan alta keskeltäkin välillä.

Doppleria käyttäessä pitää vaan muistaa pitää pää kylmänä eli ei säikähtää sitä, jos joku päivä ääniä ei löydykään. Etenkin alkuvaiheessa - ja meidän neuvolantädin mukaan myös myöhemmin tietyillä viikoilla - pieni pääsee niin näppärästi piiloon, että ääniä ei tavoita. Itse olen niissä tapauksissa vain kuunnellut uudelleen myöhemmin samana päivänä tai seuraavana ja silloin olen aina saanut äänet kuuluviin. Siis malttia :)

Itse kuulun ehdottomasti dopplerin puolesta puhujiin. Olisin varmasti tullut hulluksi epävarmuudesta ilman sitä monen monta kertaa! Nytkin, kun liikkeitä ei vielä kunnolla tunnu (pieniä aavistuksia vain), on ihana kuunnella sykettä ja pienen touhuja. Välillä potkut ja muu liikkuminen tulee niin kovaa luuriin, että korvaan sattuu :LOL:

Xienna 18+3
 
Bridge, joo syke näkyi ja tuo mittaus on jotenkin hankala ku minusta se kuva on, niin "suttuinen"
Onnea Salama hyvistä ultrakuulumisista
Molly3, mulla oli viispäiväisestä alkiota pp13 hcg 341 ja lääkäri piti vähän alhaisena vaikka viitearvoja sisällä. Tuolloin pp13 viitearvot on 220-840. Eli hyvältä arvoltaan tuo vaikuttaa.
 
  • Tykkää
Reactions: SalamaT
Minä myös kannatan doppleria.
Itselle kävi edellisessä raskaudesta niin, että kun kävin lääkärissä (terveyskeskus) verenvuodon takia joskus rv 12-14 aikoihin, niin sain tuomion, että vauva on menehtynyt. Ei kuulu sydänääniä eikä liiku.

Voivoteltiin vielä enemmän kuin tarpeeksi sitä asiaa kun taas kävi näin. Laittoi siten lähetteen sairaalalle naistentautien polille jatkohoitoon.
Itse olin hyvin levollisen mielin tuosta uutisesta kun en uskonut siihen ollenkaan. Wn tiedä miksi, mutta en uskonut.
Menin kotia ja kaivoin dopplerin esille ja sain sydänäänet kuuuluviin vallan miniosti.
Hyvillä mielin sit seuraavna päivänä sairaalalle ja kaikki oli hyvin. Lapsi syntyi tuosta n 23 viikon päästä.
 
MyMa täällä myös lahjasiittiöt käytössä, kun mieheltä enää kasvaimen takia niitä löytynyt. Kaikkihan eivät välttämättä halua edes tuoda asiaa esille palstalla, jos käyttävät lahjasoluja, kun on kuitenkin aika henkilökohtainen asia. Itseäni ei haittaa kertoa täällä asiasta.

Vau Bridge, ihmettelinkin missäpäin maailmaa mahdat asutella teksteistäsi. Kaipa aasiaan maissa käydään enemmän privaattisynnytyslääkäreillä vähän samaan tapaan kuin USA:ssa?

Tänään tuli täyteen 9+0!
 
@Helios... Niinpä tosiaan, en ole tuolta kannalta ajatellutkaan asiaa. Muuta kuin sen suhteen, että melkoinen salaseurahan tämä on muutenkin ;) Ei mulla ainakaan näin salaista ja henkilökohtaista asiaa elämässä ole mitään muuta kuin tämä. Onneksi täällä saa avoimesti kirjoitella ja keskustella, muuten hajoaisi pää. Vertaistuki on kyllä uskomaton ja tärkeä juttu!

Ja varmaan aika moni lahjasoluilla hoidoissa oleva kirjoittelee tuolla omassa ketjussakin, eikä välttämättä täällä..? Me ollaan miehen kanssa jo etukäteen ajateltu, että jos alkioita jää hoitojen jälkeen yli niin ainakin alustavasti haluttaisiin lahjoittaa ne tarvitseville. Ei kauhean perusteellisesti olla tätä pureskeltu vielä, mutta sellainen fiilis on molemmilla. Vähintäänkin tutkimuskäyttöön annetaan. JOS niitä nyt siis ylenmäärin jää kun tästä hoitoputkesta joskus pois pääsee, meillä on vielä 7 pakkasessa...

MyMa 23+4
 
Me taas ollaan suhtauduttu näihin hoitoihin niin, että tää nyt on "sairaus" siinä missä jokin muukin elimistön häiriötila, jota hoidetaan. En oo koskaan kokenut tässä mitään sen kummemmin outoa, ehkä me ite ollaan outoja ku ajatellaan näin:LOL: On meillä samassa tilanteessa olevia tuttuja, jotka taas ajattelee toisin, me keskenään kyllä jutellaan aiheesta, mutta he eivät halua kenenkään tietävän, miten lapsensa ovat saaneet. Me kaikki koetaan asiat omalla tavallamme. Me kerrotaan tytölle joskus kun hän ymmärtää, että miten hän on alkunsa saanut. Hän on niiiiiiiiin toivottu ja odotettu❤ Kuten on teiän kaikkien muittenkin nyytit!!!!!! Meillä on neljä alkiota pakkasessa ja kaikki aiotaan sieltä itse käyttää, vaikka tulis lapsi jokaisesta.......siis meiän historialla ei taatusti tuu, tuskin niistä yhdestäkään.....paitsi tämä kyydissä oleva saisi kyllä kernaasti tulla!
Ollu kyllä taas niin kehno olo päivä, että huhhuh....onneksi ei oo enää montaa päivää totuuden hetkeen.
 
Siida, mulla on myös ollut tuota palelua lähes koko 10 viikkoa, nyt alkaa vähän helpottaa sekä se, että pahoinvointi ainakin hetkittäin. Oon nukkunut kahden peiton alla ja saunassa ja kuumassa suihkussakin palellut :LOL: ihan siis sellainen kuumeinen olo kuten kuvailit, ja väsynyt. Ja kurjaa kun tulee huono omatunto heti kun "valittaa" koska ei sais valittaa yhtään kun tää on se mitä haluan iniiiiiniiiin paljon ❤ mutta toivottavasti alkaa sullakin olo pian helpottaa.

Onnea Salama! Meillä on aika lähekkäin lasketut ajat, kun mulla 22.5 :)

9 päivää np-ultraan joka jännittää tosi paljon ja samalla ei meinaa malttaa odottaa! ❤

Ps. Onko muut lukeneet kirjaa "tee se itse -vauva" By Karoliina Sallinen? Suosittelen! On siis "fiktiivinen", mutta kuvaa hauskasti raskausaikaa miehen ja naisen näkökulmasta. Ostin tänään ja oon ahminut melki koko kirjan kerralla :LOL: Ei siis kerro varsinaisesti lapsettomuudesta, mutta sitäkin aihetta sivutaan.

#hope, 10 + 4 (2pv ja viikko 12 alkaa!! ❤)
 
  • Tykkää
Reactions: SalamaT
Heippa naiset! Nyt olisi kultaakin kalliimpaa kaikki kikkavitoset mitkä helpottaa pahoinvointia. Olen kärsinyt tästä ihanan etovasta olosta siitä lähtien kun plussasin, mutta tänään tämä on mennyt ihan uusiin mittasuhteisiin. Yleensä kakoilen pitkin päivää (mikä aamupahoinvointi?), tunne tulee ja tunne menee. Tänään olen ollut ihan sohvan orjana sillä muuhun en kykene, tää olo ei vaan mene pois. Yritän syödä jotain pientä pitkin päivää etten pyörry (kylmät hedelmät uppoo ihan jees). Onko jollain kokemusta siitä pahoinvointirannekkeesta? Onko ihan huuhaata? Mitkä muut jutut helpottaa? Tuntuu ihan hirveältä valittaa edes tästä, mutta vähän mietityttää että jos tämä vaan tästä pahenee niin miten suoriudun työpäivästä yrjöömättä sillä siellä en voi kakoilla yhtään. Toi meidän koira tietty aistii sen että mulla on huono olla ja kun olen makoillut tässä sohvalla niin eikö se puske mahan päälle "lohduttamaan" mua jatkuvasti. Ei helpota ei :sick:

kiuski 5+6
 
Kiuski, otan osaa:unsure:(n) Sun pahoinvointi kuulostaa aika rajulta. Kokeile ihmeessä niitä rannekkeita. Osalle odottajista niistä on apua. En ole itse vielä oksentanut, mutta olo on aika kauhea ollut paei viikkoa. Tänäänkin aamusta saakka ja mitään muuta en ole jaksanut tehdä kun makoilla. Heti kun nousen tai meinaan tehdä jotain, alkaa yökkiminen ja pakko rynnätä leikkaan omenalohko tai biitti appelsiiniä tai juustoa tai tomaattia tai kurkkua.....kaikki raikas tekee hyvää, mutta ei se pidä.etomista pois ku korkeintaan 5minuutttia. Mikään mitä tavallisesti vaikka lounaaksi syön, ei oikOkein maistu. Tänään oli pakko tehdä jauhelihakastiketta ja spagettia, normisti en juuri ikinä syö:ROFLMAO: ja toinen mitä tekee mieli on nuudelio_O Ja se hämmästyttää, että oli päivälläkin muka tosi kova nälkä ku aloin syömään, niin kuitenkaan en jaksanut kuin puoli annosta ja olin ihan täynnnä. Hetken päästä sitte tekee mieli taas vähän syödä. Hyvin samoja juttuja, kun mitä oli tytttöä odottaessakin. Ja muistan, että aina kun vaihtui uusi viikko, oli pari kolme päivää pahempaa pahoinvointi.

Latasin puhelimeeni tuon mun dobblerin sovelluksen ja huvikseen miehen kanssa kokeiltiin. Siis nyt on 7+1 ja ääniä en kuullut, mutta näytössä vilahteli hetkittäin, ihan pari sekuntia kerralllaan lukemia 120-200 välillä.....voisko sieltä muka jotain jo nyt saada näkymään!!!??? Kieltämättä kyllä hiukan huojentui mieli:love: se kohta oli hyvin pieni, mistä noi tuli näyttöön, ihan häpyluun vieressä, vähän oikealta. Hurjaa :eek::) Sanoin kyllä miehelle, että varmaan lapamato siinä köllötteli ja sen sykkeitä mittailtiin:LOL:
 
Viimeksi muokattu:
@Siida Joo hassusti menee kyllä vähän aallossa tää huono olo. Pari päivää menee ihan yökköilessä ja sitten seuraavana päivänä voi taas olla ettei tee pahaa yhtään. Jos huomenna vaikka vähän helpottaisi kun joutuu töihin... Ja toi kun touhuaa niin se etova olo tulee herkemmin, esim aina lenkin loppuvaiheessa kakoan ilmaa ja koira kattoo silmät pyöreinä vieressä :ROFLMAO: Oliko sulla jo huomenna se ultra vai vasta tiistaina? Toivottavasti ei sentäs lapamato pelkästään siellä vilautellut sykettään :ROFLMAO::LOL:
 
Kiuski, moni sanoo, että ulkoilma helpottaa oloa, niin mulla on oikeastaan ihan yhtä huono olo sielläkin, välillä jopa hankalampi. Eilen olin koulussa päivän ja ei tehny pahaa ku vasta vähän ennen ruokailua, tietysti oli jo nälkä. Mun ultra on tiistaina aamupäivällä. Viime ja edellisellä viikollakin oli pahimmat päivät su, ma ja ti....loppuviikko meni helpommin. Saa nähdä meneekö nytkin niin. Huomenna kyllä taatusti lentää laatta jos yhtään pahenee tästä päivästä olo. Sulla varmasti töissä olo helpottaa pahoinvointia. Koti tahtoo olla pahin paikka. Toinen mulle hankala paikka on ruokakauppa....tää oli muistaakseni viimeksikin. Eli mies saa hoitaa kauppajutut aina kun vaanahdollista. Yks mikä mulla ainakin vaikuttaa olotilaan on nukkuminen. Jos nukkuminen ei ole säännöllistä tai valvon illalla myöhään, kuten nytkin....seuraavana päivänä on kehnompi olo.
 
Mulla lenkkeily tai kävely oli ihan tuskaa sillon kun oli pahoinvointia enimmillään. Ite aattelin, että mahan hölskyminen pahensi oloa. Noita rannekkeita epätoivoissani kans kokeilin, ei auttanu mulla, teki olon ehkä jopa huonommaks. Mä pystyin pahoina hetkinä syömään vaan suht mautonta puuroa tai jos sekään ei uponnu niin napsin marjoja jäisinä pakkasesta. En löytäny oikeen mitään mikä siihen helpottas, veden juominenkin ällötti jostainsyystä hirveesti. Sitä ihanuutta kesti jonnekki rv 14 asti :D

Nytpä minä sain jonkun flunssan :( ei onneks hirveen kamala tauti tunnu olevan mutta poikakin tietty siihen sairastu. Oon juonu lämmintä mustaherukkamehua ja se auttaa ihan kivasti kurkkukipuun. Perjantaina olisin saanu influenssa rokotuksen mut pitääköhän sitä siirtää sitten.

Caro ja 23+1
 

Yhteistyössä