Alituinen tarkkailu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ämmä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

Ämmä

Vieras
Mitä mieltä olette siitä, että mieheni seuraa kaikkea verkkoliikennettäni? Hän tietää milloin olen keskustelupalstalla, chatissa, mesessä ja mitä sinne kirjoittelen ja kenen kanssa. Samoin hän lukee sähköpostini. Kaikki tämä ilman lupaani.

Syy siihen miksi hän tämän tekee, on se että jäin kiinni suhteista. En tosin ole ainoa tässä parisuhteessa joka on käynyt vieraissa, mutta minä olen käynyt viimeksi. (Omien tietojeni mukaan.)

Tarkkailemalla käyttäytymistäni hän haluaa selvittää jatkanko pettämistä ja jatkanko valehtelemista. Valehtelemista olen todisteiden valossa jatkanut, mutta mistä saan todisteet sille etten petä? Pettämisestä todisteet olisi niin paljon helpompi hankkia, mutta yritän tämän hoitaa vaikeimman kautta.
 
Kyse ei ole enää pettämisestä eikä valehtelusta. Kummankin olen lopettanut. Eikä kyse ole salasanojen vaihtamisesta, hän sai ne selville aiemminkin ja yhtä helposti hän saa selville ne nytkin. Tai ehkä kyse onkin noista...

Minulle tilanne näyttäytyy sellaisena että kotini ei ole turvapaikkani, vaan ahdistava paikka jossa jokainen sanani on kontrollin ja puntarin alla. Jokainen tekoni, ilmeeni, eleeni ja niiden puuttuminen puntaroidaan. Ajatukseni ja käytökseni eivät vielä ainakaan ole olleet kovin montaa päivää hyväksyttäviä, aina tulee huomauttamista.

Eikä minulla kohta ole enää mitään sanottavaakaan, koska mieheni tietää jo etukäteen kaiken.

Mutta kyllä tällainenkin kierre jotenkin katkeaa :). Onneksi sentään rakastamme toisiamme. Se ei helpota tilannetta, mutta antaa toivoa että ehkä joskus opimme olemaan toistemme kanssa normaalisti ja terveesti.
 
Luin teidän tarinaa toisesta viestiketjusta, jo silloin tuli mieleen että miehesi on asentanut kotikoneellenne vakoiluohjelman jolla se seuraa mitä kirjoittelet. Salasanojen vaihdot ei auta kun jokainen lyönti raportoituu miehellesi.
 
Minulla on ikioma kannettava jota kukaan muu ei käytä.... ;) Joten vakoiluohjelmat on toisaalla...

Toisaalta tämä on niin paljon helpompaa. Voin tavallaan keskustella mieheni kanssa niin monella eri tavalla. Yllätysmomenttina tosin on se, etten koskaan tiedä mitkä kaikki viestini ovat menneet perille.

Kuulostaapa vittumaiselta. Ehkä olenkin vaikka tunnen voimakasta myötätuntoa miestäni kohtaan. Tämä on hänelle paljon raskaampaa kuin minulle.
 
Jos olette molemmat täysiä ääliöitä, niin ei paljon mahdollisuuksia jää kuin rimpuilla nettien ja puhelimien ja liikkumisten kyttäämisen parissa.
Mä sitten jaksan aina hämmästyä, että pitää olla ihmisen niin pieni. Minkä takia teillä kiinnostaa edes olla yhdessä jos se kerran on jo tuohon pisteeseen mennyt? Perustakaan suoraan se avoin suhde, niin saa pettää luvan kanssa. MOlemmat kuitenkin haluatte sellaista. Vai onko pääasia että saa toisen aina välillä kiinni jostain, ja saa alistaa sillä asialla toista. Lapsellista. On varmaan ylevä fiilis kuolinvuoteella kun muistelette mihin tuli elämän parhaat vuodet käytettyä. Ja varmasti petaatte nyt vanhuuden turvaksi hyvää avioliittoa, luottamusta ja toisen tuntemista. Paskat, ei muuta kuin ainaista valtapeliä. Siinähän valitatte, tuollaiset ihmiset sitten kyselee neuvoja, tietää jo etukäteen että syynä siihenkin on vain dramatiikan hakeminen, järki ei päätä pakota eikä yksikään neuvo edistä teidän parisuhdetta, etsitte vain konsteja saada toinen taas häviämään senhetkisen kilpajuoksun vittuilun määrässä ja pahan mielen aiheuttamisessa toiselle. Mutta se on teille molemmille tuollaisille varmasti ansionne mukaan.
 
Vittuako menit pettämään huora! Olisit lähtenyt suhteesta silloin kun miehesi jäi kiinni tai olla sen verran järkevämpi ja olla itse pettämättä. Oma vikasi tuo tilanteesi, kärsi siitä, minä nauran!
 
Ihan sairasta. Mitä rakkautta tuollainen on? Huvittavia nämä jutut täällä ""mies vakoilee, rajoittaa elämääni, ahdistaa ja pelottaa minua, käy vielä vieraissakin, mutta me rakastamme toisiamme niin kyllä se riittää... ja plaa plaa...""

Ratkaisu tilanteeseen on ero mutta sitähän sinä et halua kuulla... Onnea vaan elämään.
 
Rakkautta on monenlaista ja useinkaan rakastaminen ei ole helppoa. Tietenkin voi olla kyse itsepetoksesta ja silloin olisi parempi erota. Mutta en tiedä miksi pitäisi pahojenkaan vaikeuksien vuoksi hylätä rakastamansa mies?

Meidän kaikkien vaan täytyy tunnistaa omat tunteensa ja halunsa ja yrittää kärvistellä niiden kanssa.
 
Ei ole mahdollista onnistua tunteiden noudattamisessa ilman minkäänlaista järkeä-Jos toimii oikein niin ei tarvitse kärvistellä minkäänlaisten tunteiden takia. Aina tietää kuka on ja miksi tekee niinkuin tekee. Et ehkä käsitä sitä, että hylkäämistä ei ole se että eroaa, hylkäät miehesi sillä hetkellä kun alat pettää häntä. Ja kun olette sen tehneet molemmat toisillenne, niin kaikki on senjälkeen sama asia kuin rakentaisi taloa lentohiekkaan. Paska ei muutu leivokseksi vaikka siihen vetäisi kilon kermavaahtoa päälle.
 
Olipa osuvasti sanottu. Lentohiekkaan rakentaminen ja paska ei muutu leivokseksi.

Katsoin eilen puolesta välistä Kotikatua. Siinä veteraaninäyttelija Matti Ranin sanoi osuvasti parisuhteessaan jahkaavalle nuorelle uraputkinaiselle.
""Pitkän elämäni aikana näyttelijänä olen huomannut, että elämässä ei ole yhtä totuutta. Elämässä on lukemattomia vaihtoehtoja ja hyviä ja huonoja ratkaisuja.""

Minusta tuo oli sarjan fiksuimpia lauseita. Varmasti pitkään harkittu repliikki.

Elämässään voi tehdä monenlaisia valintoja ja ne kaikki ovat tavallaan hyviä ja oikeita. Jokaiseen valintaan liittyy hyviä ja huonoja puolia. Joskus on kuitenkin tehtävä ratkaisuja. Ei niitä voi loputtomiin pitkittää.

En sietäisi minkäänlaista kyttäämistä. Kirjoittelen Elleissä ilman nimimerkkiä ja täälläkin niskassani on kyttääjiä.

Ehkä kyttääminen on joillekin toinen luonto. Tunnen erään miehen, joka jatkuvasti tiiraa naapurien tekemisiä ja menemisiä.


 
No mitä sanotte sellaisesta, että vaimo chattasi, meilasikin ja joskus jonkun puhelunkin soitti. Hänellä oli hinku saada vastakohteesta profiili ja jos vieläkin parempi, vastapuolen nimi. Keskustelut olivat laidasta laitaan, asiallisia, hauskoja, mahtui sinne muutama nettiseksikin, jonka vaimo tikahtuakseen nauraen vei läpi. Jos joku vastapuoli tuntui olevan liikaa tosissaan, ei vaimo häntä kiusannut. Sillä kiusaamistahan tämä oli.

Mutta mitä tapahtui, Mies selasi välimuistit ja sivuhistoriat ja noina modeemiaikoina toi vielä puhelinlaskutkin näytille. Häntä oli petetty! Tuollainen vaimo pitää lempata. Nettiseksistä hän toi luettavaksi artikkelin, jossa opastettiin miten päästä irti nettiseksiriippuuvuudesta. Kerroin, että tämä oli minun hyvin omalaatuista huviani, han luokittteli minut sairaaksi.

Mainittakoon, että tänä aikana en päässyt mihinkään työpaikan naisten järjestämään ravintolailtaan ilman kärsivää ilmettä ja parin päivän murjotusta. Hän kulki kaikki kissanristiäiset.

Tästä on kulunut jo aikaa mutta nyt jos ollaan erillään, kummallisia tarkistussoittoja tulee 11-12 välillä ja asiaa on aina jollekin muulle perheenjäsenelle myös. Että taatusti olen kotona! Alkaako se taas? Jos laitankin puhelimen äänettömälle ja puhun lapset samaan jekkuun. Mikähän paniikki sitten kehittyisi?
 
No et kyllä ihan terve tunnu olevankaan jos tuollaisesta saat hupia ja ihmettelet vielä miksi hinkusi tehdä tuollaista kumppaniasi hämmästyttää. Sitä saa mitä tilaa.
 

Yhteistyössä