Ihan pikkuruinen, täydellisen kaunis miehenalku syntyi eilenillalla...vähän yllättäin lähdettiin poikaa keskiviikkona synnyttämään...
(Anteeksi, kiukkusin täällä kitkuttavista työkoneista yms. vielä muutama tunti ennen lähtöä, ehkä oli jo hormooneilla osuutta asiaan)
Keskiviikkona meni vedet ja kaksi päivää kypsyteltiin pienen miehen keuhkoja kunnes päästiin käynnistelemään itse synnytystä.
Sain maailman parhaat tukihenkilöt, oman mieheni ja ystäväni mukaan, vaikka täällä sairaalassa onkin käytäntö että saisi olla vain yksi tukihenkilö. Ystävästä oli kyllä ihana apu ja mies nyt osasikin kaiken jo valmiiksi, mutta pääsin kerrankin kokeilemaan uusia juttuja ( johan oli tietty aikakin, olihan tämä kymmenes lapsi) ja koko synnytyksestä tuli kaunis, seesteinen ja oikeastaan aika hauska. ( ja kerrankin, KIVUTON ! )
Enpä ole ennemmin kätilölle sanonut että "no, annanko tulla vai vieläkö odotellaan jotain" ja kätilö pyysi odottamaan lastenlääkäriä vielä muutaman kymmenen sekuntia.
Saatiin kehuja kätilöltä ja vauvakin sai olla hetken paidan alla kunnes lähti teho-osastolle.
Tänään kävi isommat sisarukset sylittelemässä pientä uutta perheenjäsentä ja isi oli aivan haltioituneena kun sai pojan ekaa kertaa syliinsä. Ystäväni on saanut olla mukanani koko ajan sairaalassa, mikä on ihanan ihmeellistä. Itse olen niin vahvassa kunnossa että tekee mieli lenkille ja kuntosalille.
Tähän on ihana päättää lasten teko.... ja pojan nimi ei oikeasti ole kuitenkaan Alejandro vaikka täällä niin uhkailinkin
ellen sitten sitä yhdeksi nimeksi kuitenkin laita.... B) katotaan nyt miten mun hormoonit tässä heiluu.Ja elämäni ensimmäistä kertaa, en kärsi edes jälkisupisteluista, joten olen selvinnyt jopa ilman särkylääkitystä. Tuntuu ihan että isommat voimat on tässä takana ja siunausta on saatu enemmän kuin on osattu odottaa.
