Alati uusiutuva ja paheneva masennus/yleinen ahdistuneisuushäiriö.

["vieras"]

Liikunta varmasti auttaa, mutta jos sairastaa vakavaa masennusta ei voi aloittaa liikuntaa, koska ei kerta kaikkiaan pysty. Ihan sama kuin jos joku sairastaa vakavaa syöpää tai sydänsairautta, liikunta auttaisi, mutta kun tila on paha ei voi liikkua. Ensin pitää päästä vähän parempaan kuntoon, että sen liikunnan voi aloittaa. Mutta eipä kukaan varmaan mene syöpäsairaalle sanomaan, että "hei, lähes vähä pyöräileen, se auttaa, siis ihan oikeasti"... Sellaista ihmistä pidettäisiin ajattelemattomana ja röyhkeänä. Masennus ei ole mitään alakuloisuutta, vaan vakava sairaus. Vähän niin kuin syöpä ei ole rasvapatti, vaan vakava sairaus.

 

["joku"]

[QUOTE="alkup";27835555]Totta. Se veskiin pääsykin on välillä tuskan takana. Aamulla sängystä nouseminen on voimainkoitos. Hygienista en jaksa juuri välittää. Saattaa mennä viikko etten peseydy. Ällöttävää mutta totta. En vain jaksa mitään. En pääse ovesta ulos.

Kaupassa saan kamalia oloja. Välillä alan mm. kuulla äänet ihan oudosti. Saatan pysähtyä ja katsella ympärille, kaikki puuroutuu korvissani ja kaikki on jotenkin epätodellista. Vaikea selittää. Sitten tulee kiire pois, äkkiä kotiin ns turvaan.[/QUOTE]

tääkin viittaisi dissosiaatioon, kuvailet tuossa nimenomaan dissosiaatiota. pyydä tosiaan psykiatria tutkimaan sulta diss.häiriöiden mahdollisuus. sen seurannaisoireina on yleensä masennusta, ahdistuneisuutta jne joihin ei lääkkeet tehoa

 

["alkup"]

[QUOTE="joku";27835569]tääkin viittaisi dissosiaatioon, kuvailet tuossa nimenomaan dissosiaatiota. pyydä tosiaan psykiatria tutkimaan sulta diss.häiriöiden mahdollisuus. sen seurannaisoireina on yleensä masennusta, ahdistuneisuutta jne joihin ei lääkkeet tehoa[/QUOTE]

Juu, mä googletin tuon mut en oikein ymmärtänyt mitään niistä teksteistä..

 

[joogi]

[QUOTE="alkup";27835532]Niin, pitäisi ja pitäisi. Mutten enää osaa. Piti aloittaa nyt tänään valokuvauskurssikin, niin vaan jäi menemättä. En uskaltanut, en jaksanut. Uinti on jäänyt, koiran kanssa käyn vain pakolliset pissatukset. Ennen puuhattiin perheen kanssa vaikka mitä, lasketeltiin, hiihdettiin, uitiin, matkusteltiin. Nyt mies tekee tuon kaiken yksin lasten kanssa. Minä möllötän kotona. En vain pääse ovesta ulos vaikka kuinka koitan [/QUOTE]

Kokeile joogaa! Hengitys harjoitukset ja tietoisuusharjoitukset(mindfulness) voivat ihan oikeastikin auttaa. Hanki minfulness kirja (suomalainen kirjakauppa myy kirjaa joka kertoo mindfulnessista ja masennuksesta, basam books), sitä voit itseksesi lukea ja ehkä innostut siitä menemään kurssille. Missä asut?

Ja jos et saa itseäsi liikkeelle kotoa pois, katso tv;stä, sieltä tulee joka aamu helppo lyhyt jooga, olikohan se kanava ava ?Netistäkin löytyy ilmaista joogaa.
Fyysinen rasitus vie huomion ainakin hetkeksi pois ahdistuksesta.

Ota itsellesi paljon aikaa;lepää, älä syyttele itseäsi missä kunnossa olet, hemmottele; sauna, kylpy, hieronta?, kasvohoito tms.

Tee sellaisia rentouttavia asioita mitä voit tehdä kotona, kun esim mies ja lapset ovat ulkona.

 

["vieras"]

Mikään aktiiviseen toimintaan johtava kehoitus ei ainakaan itseäni vakavassa masennuksessa olisi auttanut. Pikemmin lisää ahdistusta. Minua on auttanut vuosien terapia. Masennus on minusta lyhyesti sanottuna myrkylliset ajatukset itsestä. Ja jos jotenki pystyy niitä muuttamaan niin olo helpottuu. Se vain on aivan mielettömän vaikeaa.

Itse en ole vieläkään parantunut, mutta haluan parantua. Ehkä joskus.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";27836840]Mikään aktiiviseen toimintaan johtava kehoitus ei ainakaan itseäni vakavassa masennuksessa olisi auttanut. Pikemmin lisää ahdistusta. Minua on auttanut vuosien terapia. Masennus on minusta lyhyesti sanottuna myrkylliset ajatukset itsestä. Ja jos jotenki pystyy niitä muuttamaan niin olo helpottuu. Se vain on aivan mielettömän vaikeaa.

Itse en ole vieläkään parantunut, mutta haluan parantua. Ehkä joskus.[/QUOTE]

Mindfulness auttaa juuri tähän; myrkyllisten ajatuksien tiedostamiseen ja muuttamiseen.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";27836918]Mindfulness auttaa juuri tähän; myrkyllisten ajatuksien tiedostamiseen ja muuttamiseen.[/QUOTE]

En ole ap, mutta kiitos vinkistä. Pitänee tutustua aiheeseen.

 

["onneli"]

[QUOTE="vieras";27836840]Mikään aktiiviseen toimintaan johtava kehoitus ei ainakaan itseäni vakavassa masennuksessa olisi auttanut. Pikemmin lisää ahdistusta. Minua on auttanut vuosien terapia. Masennus on minusta lyhyesti sanottuna myrkylliset ajatukset itsestä. Ja jos jotenki pystyy niitä muuttamaan niin olo helpottuu. Se vain on aivan mielettömän vaikeaa.

Itse en ole vieläkään parantunut, mutta haluan parantua. Ehkä joskus.[/QUOTE]

Minulla masennus tarkoitti "ei tunteita"-tilaa. En osannut tai uskaltanut tuntea oikeita tunteita, sen sijaan olin apaattinen ja masentunut. Pitkän terapian aikana tuli ensin hirveä viha siitä, mitä olin joutunut lapsuudessani kokemaan, sen jälkeen suru ja sitten kaikki mahdolliset tunteet, myös hyvät. Masennus katosi tunteiden tulon myötä, mutta esim. sen vihan kanssa eläminen oli ihan yhtä vaikeaa kuin masennuksekin. Nykyään kaikki tunteet ovat hallinnassa, en ole vihainen menneisyydestäni, surullinen vain jos niitä aikoja mietin, mutta en jää siihenkään piehtaroimaan. Olen onnellinen ihminen ja vaikka tulee vaikeuksiakin, en masennu enää, vaikka olisinkin olosuhteiden vuoksi ahdistunut tai huolissani. Kun pitkä masennukseni oli helpottanut, panikoin pieniäkin tylsistyneitä ja apaattisia hetkiä, ennen kuin aloin luottaa siihen, etten enää masennu.

Uskoisin että ap:nkin masennukselle on joku syy. Voi olla että syy ei selvinnyt terapiassa tai niitä tunteita ei ole saatu käsiteltyä. Minä sain apua sympaattiselta ja eläytyvältä terapeutilta. Kylmän analyyttiset terapeutit eivät pystyneet auttamaan minua varmaan sen takia, kun lapsuuteni ongelmana oli juuri tunnekylmät vanhemmat. Minusta oli myös sietämätöntä kun koitin kysyä tuollaisen terapeutin mielipidettä tai neuvoa johonkin asiaan, vastaus oli: "Minkä merkityksen itse annat tälle asialle?". Niissä istunnoissa sai puhua kuin seinälle. Minä en kaivannut sellaista enää.

Ymmärrän tuonkin neuvon, että pitäisi keskittyä elämässä johonkin muuhun kuin pelkkään omien tuntemuksien kanssa muhimiseen. Sellainen neuvo saattaisi olla paikallaan vähemmän masentuneen ihmisen kohdalla, myöhäisessä toipumisvaiheessa. Minullakin oli yhdessä vaiheessa taipumusta turhaan itsessäni ja itsesäälissä piehtarointiin. Paraneminenkin voi olla pelottavaa, jos tuntuu että koko elämä on ollut yhtä ongelmaa. Minulla oli pelko, että mitä minusta jää jäljelle, jos päästän ongelmistani irti.