alapääongelmia:(

  • Viestiketjun aloittaja kohta tulee masennus
  • Ensimmäinen viesti
kohta tulee masennus
Hei.

Olen 26-vuotias nainen ja minulla on tuore suhde meneillään. Masentaa aika paljon, kun olen onnistunut nyt saamaan jonkinlaisen emätintulehduksen tai muun vaivan. Tämä saattoi saada ensimmäisen sysäyksensä siitä, kun kerran seksissä limakalvot varmaan hiukan kärsivät, erityisesti virtsaputken suun alueelta.

Ensimmäisinä oireina tuli viileää tunnetta limakalvoilla sekä ajoittain jopa tuskallisen kovaa virtsahädän tunnetta. Nämä ovatkin olleet hallitsevimmat oireet koko ajan. Välillä voi olla myös lievää kirvelyä, mutta kirvely ei ole mennyt missään vaiheessa kovin voimakkaaksi. Vuoto ei ole runsasta vaan päinvastoin tuntuu, että limakalvot olisivat kuivat eikä vuotoa tule edes normaalia määrää. Virtsakoe on otettu kaksi kertaa, ja muuta ei ole ollut kuin hyvin pieni määrä valkosoluja, mikä voi kuulemma johtua emätintulehduksesta. Klamydiaa ei ole. Clue-soluja löytyi valkovuotonäytteestä, ja oireiden uusittua kolmannen kerran sain Flagyl Comp -puikkokuurin, joka ei kuitenkaan helpottanut vaivoja missään vaiheessa vaan ehkä jopa pahensi (esim kirvelyä en muista olleen ennen sitä, nyt sitä on välillä vähän).

Maitohappobakteereilla olen yrittänyt hoitaa (sekä piimää suun kautta että Gynocapseja ja Lactalia alapäähän) ennen ja jälkeen tuon kuurin, mutta se ei tunnu ainakaan suuremmin vaikuttavan. Suurimman avun olenkin ehkä saanut Bepanthenista, jota olen laittanut monta kertaa päivässä (aina vessassa käynnin jälkeen, kun ensin olen huuhdellut vedellä. Huomasin nimittäin virtsan lisäävän sitä viileää tunnetta limakalvoilla).

Virtsahätäoiretta ei nyt pariin viikkoon ole ollut, mutta sekin on välillä ollut poissa joten en oleta sen kadonneen kokonaan, koska limakalvot eivät edelleenkään tunnu normaaleilta. Kuukautiseni ovat juuri loppumassa, ja nyt taas jopa hiukan kirvelee. Ostin kuukupinkin, jotta en hautoisi siteillä ja tamponeilla alapäätäni. Olen desinfioinut sitä vähän väliä, saippualla en ole pessyt ollenkaan. Silloin, kun en ole käyttänyt kuppia, olen käyttänyt Vuokkoset Cotton-siteitä. Kuppi vaikuttaa suht hyvältä idealta, mutta välillä tuntuu, että sekin ärsyttää limakalvoja.

Bepanthenin lisäksi olen hoitanut Ovestin-voiteella tässä 2-3 viikkoa, eikä siitä varmaan ainakaan haittaa ole ollut. Ei näköjään kuitenkaan mitään ilmiömäistä tehoakaan ole, koska edelleen limakalvot kiukuttelevat. Seksiä en ole harrastanut yli kuukauteen, enkä myöskään ole sheivannut. Olen vain kaikin tavoin yrittänyt nyt hoitaa limakalvojani mutta hiukan epätyydyttävin tuloksin. En käytä hajusteellisia pesuaineita ja olen nyt viime aikoina vielä käyttänyt lisähuuhtelua vaatteita pessessäni. Ennen pesua olen kaatanut alushousuille kiehuvaa vettä.

Niin, ja lääkärilläkin olen käynyt. Limakalvot näyttivät kuulemma kohtuullisen hyviltä. Joistain kohdista hieman ärtyneiltä muttei ollenkaan pahasti. Tällöin minulla tosin olikin kutakuinkin oireeton päivä menossa muutenkin. Jo samana päivänä kuukupin kokeilun jälkeen pieni oireilu taas kuitenkin alkoi. Lääkäri neuvoi vain jatkamaan Bepanthenin käyttöä, mutta oloni alkaa olla pikkuhiljaa epätoivoinen kun ei vaiva ota talttuakseen.

Olisi niin helppoa, jos tämä olisi vain jokin tulehdus, johon voisi syödä jonkin pillerin ja sillä selvä, mutta suhtaudun aika pessimistisesti noihin lääkkeisiinkin tuon Flagylin jälkeen. En ainakaan haluaisi lääkkeillä enää pahentaa tilannetta , toisaalta taas enemmän kuin mitään haluaisin vain jonkin lääkkeen, jolla tämän saisi pois :(

Haluaisinkin nyt erittäin mielelläni kuulla muiden mahdollisia kokemuksia siitä, mitä tämä voisi olla ja miten tästä voisi päästä eroon...
 
lisäksi kokeile
Ovestin on hyvä limakalvoa hoitava tuote. Nythän olet jo saavuttanut sen tason, että pari kertaa viikossa pitäisi riittää ylläpitoon.

Päivittäiseen käyttöön neuvoisin Ceridalin (lipolotion tai intime sopii). Sitä öljyä saa apteekista. Se toimii perusvoiteena ja sitä voi käyttää niin monta kertaa päivässä kuin haluaa. Se on hyvin siedetty, monet gynekologitkin käyttävät sitä liukasteena.

Bebanthen on tietysti hoitava, mutta kun luovut siitä, niin ota tuo Ceridal.

Limakalvoja parantavaa on myös seksi, ei hurjastellen, mutta nautiskellen.

Ruokavalio kannattaa katsoa kuntoon. Kiinnitä erityistä huomiota hyvään rasvaan ja A-vitamiiniin, suosi porkkanaa ja tomaattia.

Alapääpesussa pyri kertaan päivässä, jos ei seksin tai kuukautisten takia ole tarvetta enempään. Älä käytä pesunesteitä, pelkkä haalea vesi on paras.
 
luonnollisesti
Kokeile suolavettä, lusikallinen merisuolaa lasilliseen vettä ja huuhtele sillä vessassa käynnin yhteydessä aina kun mahdollista tai vähintään kerran päivässä esim. suihkun yhteydessä.
 
kohta tulee masennus
Kiitos vinkeistänne! Lisääkin kuulen mielelläni, koska tuntuu että kaikki keinot on jo käytetty... Ceridalia käytin oireiden ollessa vielä lieviä, mutta tuntui, että sekin vain ärsytti. Ovestin ei varmaankaan ole auttanut oletetulla tavalla, kun parannusta ei ole parissa viikossa tapahtunut. (Tai no, virtsaoire on kadonnut mutta limakalvojen kirvelyä sen sijaan on.) Porkkanan ja tomaatin vaikutuksista en ole tiennytkään, tosin syön niitä muutenkin paljon... Alapään olen aina pessyt pelkällä vedellä, mutta nykyään kyllä joudun huuhtoa vedellä jokaisen vessakäynnin jälkeen, koska virtsa pahentaa kirvelyä. Seksin harrastaminen taas kuulostaa vähän pahalta, kun muutenkin kirvelee :( Suolavettä olen kokeillut vain kerran. Ehkä voisi sitten sitä koittaa näiden muiden keinojen lisäksi. Varmaan tässä jotain emätintulehdustakin kyllä on edelleen, kun kirvelyäkin pukkaa. Huoh :(
 
sairas paska
mulla alkoi vulvodynia juuri noin. ja mitä enemmän käytin emätinpuikkoja ja voiteita, sitä pahemmaksi se tuli. mene jorma paavoselle helsinkiin töölön mehiläiseen, hän kyllä osaa auttaa. jäkälä tai vulvodynia, se selviää koepalasta. vulvodynia helpottaa ajan kuluessa ja siihen on kyllä hoitomuotoja. älä ota liian vakavasti kaikkia netissä olevia tietoja, ne masentavat. voin kirjoitella sulle privaatisti jos laitat meiliosoitteen. tsemppiä!
 
kohta tulee masennus
Vulvodynia on ollut juuri se pahin pelkoni :( Jotenkin se on vaikuttanut ainakin nettikeskustelujen perusteella aika invalidisoivalta vaivalta, ja erityisesti näin uuden suhteen alussa se tuntuisi pahimmalta mahdolliselta tuomiolta. Punajäkälääkin olen miettinyt, mutta olen luullut siihen liittyvän kutinaa...

En asu Helsingissä eikä rahaa ole paljon, joten tuo Jorma Paavonen kuulostaa sikäli vähän hankalalta vaihtoehdolta. En tiedä, mistä sitä löytäisi lähempää lääkärin, joka osaisi tässä auttaa... Kiitos todella paljon tuosta sähköpostitteluvaihtoehdosta! Kun ehdin tehdä itselleni sellaisen osoitteen, jonka viitsin tänne sivuille laittaa, niin voisin laittaa sen tänne.

Haluaisin myös kuulla, olisiko tätä samaa vaivaa ollut jollakin, jolla EI ole vulvodyniaa. Sitä kuitenkin olen tässä itsekin eniten pelännyt, kun luulisi emätintulehduksen edes hetkeksi helpottaneen siihen tarkoitetulla lääkkeellä...
 
kohta tulee masennus
Tuli vielä mieleeni tuosta punajäkälästä, että liittyykö siihen juuri tuota viileää tunnetta? Olen välillä ollut tuntevinani myös huulilla ja silmissä ja suussa sitä samaa, mutta en ole ollut varma kuvittelenko koko jutun. Olen aika lahjakas tuottamaan päässäni itselleni oireita, kun tarpeeksi asioita pyörittelen päässäni...

Entä voiko punajäkälää tosiaan olla vain limakalvoilla ja ilman kutinaa? Huomasin aiemminkin jossain keskustelussa maininnan punajäkälästä ja googlasin aiheesta, mutta päädyin siihen että sitä minulla tuskin on, koska iholla ei ole mitään oireita eikä kutinaa muutenkaan. Enkä ole nähnyt niitä valkoisia "kuvioita" joita siihen liittyy.
 
kohta tulee masennus
Alkuperäinen kirjoittaja sairas paska:
mulla alkoi vulvodynia juuri noin. ja mitä enemmän käytin emätinpuikkoja ja voiteita, sitä pahemmaksi se tuli. mene jorma paavoselle helsinkiin töölön mehiläiseen, hän kyllä osaa auttaa. jäkälä tai vulvodynia, se selviää koepalasta. vulvodynia helpottaa ajan kuluessa ja siihen on kyllä hoitomuotoja. älä ota liian vakavasti kaikkia netissä olevia tietoja, ne masentavat. voin kirjoitella sulle privaatisti jos laitat meiliosoitteen. tsemppiä!
Kiitos! Tässä mailini: anxxiety@live.com

punajäkälä
Alkuperäinen kirjoittaja kohta tulee masennus:
Tuli vielä mieleeni tuosta punajäkälästä, että liittyykö siihen juuri tuota viileää tunnetta? Olen välillä ollut tuntevinani myös huulilla ja silmissä ja suussa sitä samaa, mutta en ole ollut varma kuvittelenko koko jutun. Olen aika lahjakas tuottamaan päässäni itselleni oireita, kun tarpeeksi asioita pyörittelen päässäni...

Entä voiko punajäkälää tosiaan olla vain limakalvoilla ja ilman kutinaa? Huomasin aiemminkin jossain keskustelussa maininnan punajäkälästä ja googlasin aiheesta, mutta päädyin siihen että sitä minulla tuskin on, koska iholla ei ole mitään oireita eikä kutinaa muutenkaan. Enkä ole nähnyt niitä valkoisia "kuvioita" joita siihen liittyy.
Ei aina välttämättä kutise, jos ei ole samalla hiivaa. Mulla on ainakin ajoittain vaan kova kirvely ja alavatsan limakalvotkin ihan tulessa, samoin virtsatiet. Nyt on taas ollut hyvä jakso pitkään. Se punajäkälä ei välttämättä näy alapään limakalvoilla. Koepala selvittää asian. Paavosella käynti ja koepalan otto maksa n. 250 euroa.
 
kohta tulee masennus
Ei aina välttämättä kutise, jos ei ole samalla hiivaa. Mulla on ainakin ajoittain vaan kova kirvely ja alavatsan limakalvotkin ihan tulessa, samoin virtsatiet. Nyt on taas ollut hyvä jakso pitkään. Se punajäkälä ei välttämättä näy alapään limakalvoilla. Koepala selvittää asian. Paavosella käynti ja koepalan otto maksa n. 250 euroa.[/quote]

Voi ei mikä hinta :( Onkohan gynekologit yleisesti niin epätietoisia näistä vaivoista miltä nettikeskustelujen perusteella vaikuttaa? Taidan yrittää ensin päästä YTHS:n kautta erikoislääkärille, ja jos ei siellä natsaa niin sitten on varmaan pakko alkaa ryöstelemään pankkeja tai jotain :p

Toisessa keskustelussa eräs kommentoija sanoi hänellä olleen samanlaisia oireita kuin minulla, ja että hän sai sen kuuriin kuukausia kestäneellä Ovestinin käytöllä sekä Sibicort-voiteella. Punajäkäläähän voi yrittää helpottaa kortisonilla? Sopisi sikäli kuvaan... Tuo vulvodynia kuulostaa jotenkin tosi pelottavalta vaivalta, mutta en sitten tiedä onko punajäkälä sen parempi, jos sekin on vaikeasti hoidettava...

punajäkälä
Kyllä sen koepalan voi varmaan ottaa kuka tahansa gynekologi. Niille ei vaan ekana tule mieleen punajäkälä. Muakin hoidettiin pitkään diagnoosilla epäspesifi emätintulehdus. Käytin itse myös Sibicortia, mutta en saanut siitä apua. Sitäpaitsi kortisoni ohentaa vielä ihoa, niin ei ole ohuille limakalvoille hyväksi. Jossain vaiheessa kokeilin myös helokkiöljyä ja mielestäni siitä oli apua. Tärkein kuitenkin on hiivanhäätö ja nimenomaan suun kautta otettavilla lääkkeillä. En voi kuvitellakaan käyttäväni mitään puikkoja ym. Punajäkälä on autoimmuunisairaus, eikä koskaan parane, joten toivon sydämestäni, ettei sinulla ole sitä.
 
kohta tulee masennus
Alkuperäinen kirjoittaja punajäkälä:

Olen itsekin tuota miettinyt, että mitäköhän tuo kortisonin ohentava vaikutus tekee limakalvoille. Tai tekisi, en ole vielä ainakaan kokeillut. Vulvodyniapotilaita vissiin kyllä on hoidettu kortisonillakin, näin olen käsittänyt. Ehkäpä samanaikainen Ovestinin käyttö voisi vähän kompensoida tuota ohentavaa vaikutusta. Noh, ainakaan vielä en kortisoniin taida tarttua. Lopulta en kuitenkaan edes tiedä, ONKO minulla ohuet limakalvot vai oireilenko muuten vaan; lääkärin mielestä ainakin paikat näyttivät suht hyviltä. (Silloin tosin olikin hyvä päivä, prkl.)

Mitenköhän sitä saisi lähetteen tuohon koepalan ottoon... Veikkaan, että sillä epäspesifi-diagnoosilla tässä joutuu kuitenkin menemään. Kai tämä hyvässä tapauksessa voisikin olla vain sitkeä epäspesifi, mutta tietyt jutut hämäävät kuten se VIILEÄ TUNNE, joka ei tunnu kuuluvan minkään taudin "virallisiin" oireisiin. Ilmeisesti siis punajäkälästä ja vulvodyniasta kärsivillä tätä on. Toinen hämäävä asia on se vuodon vähyys, kun tyypillisin epäspesifin oire on juuri vuoto. Lääkäri kylläkin sanoi, että tuo epäspesifi voi joskus oireilla pelkästään virtsaoireillakin, eikä välttämättä ole vuotoja tai hajuja tai kirvelyä. Tuossa menkkojen lopulla kyllä alkoi jo tuntuakin enemmän "oikealta tulehdukselta", kun tuli vähän vetistä vuotoa ja kirveli. Ehkä sitä voisi uskaltaa vielä pyytää jonkin suun kautta otettavan antibiootin tulehdukseen, tosin pelottaa kun se Flagyl Comp vain pahensi eikä auttanut missään vaiheessa kuuria.

Nyt olen taas jollain ilveellä (eli Bepanthenilla, Bevita R:llä ja Ovestinilla) saanut kirvelyn helpottamaan suurimmalta osin. Eilen vielä kirveli, joten voihan sekin vielä taas tulla uudelleen. Kaikenkaikkiaan oireet ovat siis pahentuneet pikkuhiljaa, mitä nyt tuo virtsaoire on pysynyt aika hyvin poissa. Erityisesti siihen on tuntunut tuo Bepanthen ja Ovestin auttavan. Varmaankin rauhoittavat limakalvoja juuri sen verran, että se pahin virtsaoireita aiheuttava ärsytys ei pääse jylläämään.

Tulipas taas pitkä selostus. Miten muuten olet sitä helokkiöljyä käyttänyt ja mistä sitä saa? Suoraan limakalvoille vai suun kautta? Käytän kalaöljykapseleita päivittäin suun kautta, mutta niistä tuskin on tähän suuremmin apua. Punajäkälälläkin on vissiin taipumusta tulla esiin stressissä? Olen ollut pitkän aikaa hyvinkin ahdistunut, mikä voi hyvinkin olla osatekijänä tässä vaivassa, mitä ikinä sitten onkaan. Aika vaikeaa vaan siinä vaiheessa, kun mieliala olisi muuten jo hyvä, mutta se onkin sitten se itse vaiva joka aiheuttaa masennusta.

Suurkiitos vastauksista. Tuntuu todella hyvältä, että jotakuta jaksaa kiinnostaa ventovieraan ongelmat:)
 
punajäkälä
Sivelen sitä helokkiöljyä suoraan limakalvoille. Helokkiöljyä saa luontaistuotekaupasta ja ainakin Sokoksen luontaistuoteosastolta. Syö vaan niitä kalaöljykapseleita tai vastaavia. Itse syön Efamolia. Olen myös jatkuvasti syönyt D-vitamiinia, koska sehän pitäisi estää tulehduksia. Stressi on pahasta, mutta kun on aina kipeä, niin kyllä se ahistaa. Mulle on lääkäri määrännyt Doximyciniä, kun pahin tulehduskierre päällä. 5 päivän kuuri riittää. Flagyl ei auta yhtään, eikä Dalacin tai Zidoval. Tsemppiä sulle.
 
Kiitos!:)

kohta tulee masennus
Sain nyt kuitenkin taas kuurin tulehdukseen, tällä kertaa Flagylin suun kautta kun en mitään limakalvoille pistettäviä myrkkyjä ihan ensimmäisenä halunnut kokeilla. Näytteessä siis oli clue-soluja edelleen ja toivon, että oireeni johtuisivat vain tulehduksesta. Pahoin pelkään, että eivät kuitenkaan johdu, vaikka tapanani onkin usein "pelätä pahinta". En tiedä, VOIKO tavallinen tulehdus tosiaan aiheuttaa tällaista...? Kuukautisten jälkeen minulla kyllä oli tyypillisemmät tulehduksen oireet eli kirvelyä ja (pitkästä aikaa) runsaampaa vetistä vuotoa. Olisihan sitäkin mielenkiintoista kuulla, onko jollain emätintulehduksesta kärsivällä ollut vastaavia oireita (ja päässyt niistä) vai pitäisikö tässä vain hyväksyä se, että kyseessä on jokin hankalampi juttu :(
 
senser
Cluesolut viittaavat emätintulehdukseen, olet saanut aivan oikean lääkityksen ja se auttaa! Ettet joudu tulehduskierteeseen kannattaa käyttää maitohappobakteereita jo hiivankin estämiseksi, yleensä kannattaa pyytää suunkautta otettava hiivalääke antibioottikuurin rinnalle jos siihen on taipumusta. Jos et ole käynyt papakokeessa kannattaa se seuraavaksi jos ei oireet antibioottikuurin jälkeen selvene.
 
Milliana
Toivottavasti saat apua vaivoihisi tuolla lääkityksellä! Minulla on ollut viimeiset puoli vuotta samankaltaisia ongelmia, ja nyt tuntuu että hermot menee, en kestä enää. Eli tiedän täsmälleen kuinka ahdistavia nämä ongelmat voivat olla.

Omat ongelmani lähtivät liikkeelle pitkän ja vahvan antibioottikuurin seurauksena. Söin myös Diane nova -e-pillereitä. Tuli ärhäkkä hiivatulehdus, johon käytin apteekin voiteita ja lääkärin määräämiä hiiva-antibiootteja. Kaiken tämän tuloksena olikin, että alapään oma kosteustoiminta meni täysin sekaisin, limakalvot kuivuivat ja ärtyivät, eivätkä ole vieläkään kunnossa. Olen käynyt niin yleislääkärillä kuin gynegologeilla. Sain estrogeenitabletteja (vagifem) ja vaihtaa pillerimerkkiä. Nyt päätin lopettaa e-pillerit, ne jäävät kesken liuskan (viikko jäljellä), mutta ei voi mitään. Uudet pillerit ovat nimittäin aiheuttaneet muita ongelmia (turvotuksen tunnetta, välillä tuntuu että huimaustakin). Ei seksikään maista, mutta en tiedä johtuuko se pillereistä vai tästä limakalvoärsytyksestä. Kyllähän tämä vaikuttaa myös parisuhteeseen, vaikka yllättävän ymmärtäväinen poikaystävä on ollut.

Käytätkö pillereitä? Ne voivat nimittäin lisätä emätin-/hiivatulehduksia ja kuivattaa limakalvoja. Toinen, mikä minua on auttanut (ainakin tuntuu siltä), on tyrniöljy ja b-vitamiini. Ja kyllä kai ne vagifemitkin auttoivat, aika hitaasti tosin. Ne loppuivat, ja oireet ovat nyt palanneet. Oireena punoitusta, ärtyneisyyden tunnetta ja yhdyntäkipuja. Enää limakalvot eivät tunnu kuivilta. Lääkärin mukaan näyttävät ihan hyviltä (siltä ei kuitenkaan tunnu!). Olen uudella vagifem-kuurilla. Itse en huomannut maitohappobakteereista mitään iloa, mutta ei niistä kai haittaakaan ole. Jotenkin tuntuu, että kortisoni voisi auttaa - kun se auttaa aina kaikkiin muihinkin iho-ongelmiini. En ole sitä vielä uskaltanut kokeilla, mutta jos parissa kuukaudessa ei tapahdu paranemista, saatan kokeillakin. Itselläni ultrassa ei näkynyt mitään, papa oli puhdas, ei sukupuolitauteja. Olen miettinyt, että olisiko minullakin kuitenkin jokin tulehdus tai piilevä hiiva, edelleen.

Anteeksi tämä purkaus, mutta olen vähän epätoivoinen. Toivottavasti nämä ongelmat helpottavat ajan kanssa!
 
kohta tulee masennus
Alkuperäinen kirjoittaja senser:

Toivon tosiaan, että auttaa. Flagy Comp puikkona tosiaan ei auttanut YHTÄÄN, joten hiukan on heikko luotto tuohon aineeseen. Hiivaa minulla ei ole ollut elämässäni kuin ehkä kerran tai kaksi, joten siihen ei (ainakaan vielä........) ole taipumusta. Maitohappobakteereita olen käyttänyt tässä vähän väliä, mutta nekään eivät tunnu ongelmaa vievän pois. Aion nyt taas tämän antibioottikuurin aikana käyttää Gyno-Capseja sen hiivariskin vähentämiseksi. (Tuohon tulehdukseen, tai mikä nyt ikinä onkaan, ne eivät tunnu ainakaan tarpeeksi auttavan.)
 
kohta tulee masennus
Alkuperäinen kirjoittaja Milliana:
Toivottavasti saat apua vaivoihisi tuolla lääkityksellä! Minulla on ollut viimeiset puoli vuotta samankaltaisia ongelmia, ja nyt tuntuu että hermot menee, en kestä enää. Eli tiedän täsmälleen kuinka ahdistavia nämä ongelmat voivat olla.

Omat ongelmani lähtivät liikkeelle pitkän ja vahvan antibioottikuurin seurauksena. Söin myös Diane nova -e-pillereitä. Tuli ärhäkkä hiivatulehdus, johon käytin apteekin voiteita ja lääkärin määräämiä hiiva-antibiootteja. Kaiken tämän tuloksena olikin, että alapään oma kosteustoiminta meni täysin sekaisin, limakalvot kuivuivat ja ärtyivät, eivätkä ole vieläkään kunnossa. Olen käynyt niin yleislääkärillä kuin gynegologeilla. Sain estrogeenitabletteja (vagifem) ja vaihtaa pillerimerkkiä. Nyt päätin lopettaa e-pillerit, ne jäävät kesken liuskan (viikko jäljellä), mutta ei voi mitään. Uudet pillerit ovat nimittäin aiheuttaneet muita ongelmia (turvotuksen tunnetta, välillä tuntuu että huimaustakin). Ei seksikään maista, mutta en tiedä johtuuko se pillereistä vai tästä limakalvoärsytyksestä. Kyllähän tämä vaikuttaa myös parisuhteeseen, vaikka yllättävän ymmärtäväinen poikaystävä on ollut.

Käytätkö pillereitä? Ne voivat nimittäin lisätä emätin-/hiivatulehduksia ja kuivattaa limakalvoja. Toinen, mikä minua on auttanut (ainakin tuntuu siltä), on tyrniöljy ja b-vitamiini. Ja kyllä kai ne vagifemitkin auttoivat, aika hitaasti tosin. Ne loppuivat, ja oireet ovat nyt palanneet. Oireena punoitusta, ärtyneisyyden tunnetta ja yhdyntäkipuja. Enää limakalvot eivät tunnu kuivilta. Lääkärin mukaan näyttävät ihan hyviltä (siltä ei kuitenkaan tunnu!). Olen uudella vagifem-kuurilla. Itse en huomannut maitohappobakteereista mitään iloa, mutta ei niistä kai haittaakaan ole. Jotenkin tuntuu, että kortisoni voisi auttaa - kun se auttaa aina kaikkiin muihinkin iho-ongelmiini. En ole sitä vielä uskaltanut kokeilla, mutta jos parissa kuukaudessa ei tapahdu paranemista, saatan kokeillakin. Itselläni ultrassa ei näkynyt mitään, papa oli puhdas, ei sukupuolitauteja. Olen miettinyt, että olisiko minullakin kuitenkin jokin tulehdus tai piilevä hiiva, edelleen.

Anteeksi tämä purkaus, mutta olen vähän epätoivoinen. Toivottavasti nämä ongelmat helpottavat ajan kanssa!
Mitäpä tuosta, purkautumiseen minäkin tätä palstaa käytän :) Ja tietysti epätoivoiseen tiedonjyvien hakemiseen, kun ei oikein riitä aina usko lääkärienkään kaikkitietävyyteen.

Minäkin olen tuota kortisonia miettinyt, mutta en nyt ainakaan vielä aloita. Jos nyt ensin kokeilen vain hoitaa tuota tulehdusta, JOS vaikka kaikki oireeni tosiaan johtuisivat vain siitä. Ovestin ja Bepanthen ovat minulla olleet suurin apu. Ovestin kai onkin samankaltainen kuin Vagifem. B-vitamiinia syönkin jo, mutta tyrniöljyä en ole kokeillut. Käytätkö sitä siis suun kautta vai limakalvoille?

E-pillereitä en käytä. Ne voisivatkin hyvin selittää ongelman, koska tunnetusti voivat heikentää limakalvoja. Se tässä vähän pelottaakin, että mikä sitten tällaisella pillereitä käyttämättömällä voi näitä kuivuusongelmia aiheuttaa. Voi toki olla, että tulehdus vain on heikentänyt limakalvoja, kun se kuitenkin jossain määrin on ollut kolmisen kuukautta päällä. Kahden ensimmäisen kuukauden aikana harrastin seksiä normaalisti, jos vain oireet eivät olleet päällä. Nyt reiluun kuukauteen en ole harrastellut mitään, mutta eipä tuosta "levostakaan" ole näköjään apua ollut. Yhdyntäkipuja ei ole ollut, tosin tämän pahimman ongelma-ajan olenkin ollut selibaatissa joten eipä sitä tiedä, vaikka sekin ongelma olisi tässä vielä ilokseni saapunut.

Lääkärin (ja netin) mukaan emätintulehduksilla kyllä on taipumusta uusia ja uusia, kunnes ne sitten vain mystisesti loppuvat. Tulehduskierre ei siis sinällään ole mikään hirveän poikkeuksellinen juttu. Todella masentavaa vain, puhumattakaan siitä, jos vaiva on tai jos siitä kehkeytyy jotain pahempaa kuten vulvodynia :( Ja viime kädessä se pahin pelko on tietenkin se, että oireet tekevät minusta lopullisesti "impotentin" tai vajavaisen ja tuhoavat suhteeni. Siinä vaiheessa ei varmasti ole katolta hyppääminen kaukana. Toivottavasti tuo on vain se worst case scenario, joka ei koskaan toteudu.

Onko sinulla ollut tuota mainitsemaani "viileää tunnetta"? Se on se minua eniten huolestuttava oire, koska sen tuntuvat vulvodyniasta kärsivät tunnistavan, mutta perus emätintulehduksesta kärsivät kai eivät. Vaiva ei toki ole tuskallinen muuten kuin henkisesti, kun sitä miettii sitten että onko se alkua pahemmille vaivoille niin kuin monilla on tuntunut olevan.

Noh, täytyy kai toivoa, että pessimisti ei pety...
 
Milliana
Minulla tuota viileää tunnetta ei ole ollut... Päinvastoin, hiivatulehduksen ollessa päällä tunne oli pikemminkin kuumottava. Joskus aikoja sitten minulla on ollut virtsatietulehdus, olisiko silloin ollut jotain, mitä ehkä voisi kuvata viileäksi tunteeksi. Älä nyt vielä pohdi worst case scenariota - jos sinulla olisi vulvodynia, eikö siihen liittyisi nimenomaan seksikivut?

Tyrniöljyn on tieteellisesti todistettu edistävän limakalvojen parantumista. Gynegologikin suositteli sitä. Olen käyttänyt sitä sisäisesti, mutta kyllä sitä ulkoisestikin voisi käyttää. Itselläni ceridal tuntui vaan vähän ärsyttävän, joten ajatus öljystä limakalvolla ei tunnu niin hyvältä. Voiteista vielä: gynegologi suositteli minulle rasvaisia perusvoiteita, mutta tavallaan pidän enemmän siitä tunteesta, mikä kevyempien perusvoiteiden (aqualan l, essex) käytöstä tulee. Gynegologi suositteli myös banaanin ja sipulin syömistä (???), edistäisi kuulemma hyvän bakteeritasapainon syntyä. En kuitenkaan ole löytänyt tutkimusta, jossa noiden teho olisi jotenkin todistettu... Olen muutenkin tässä lääkäreissä ravatessani huomannut, että lääkäreillä on keskenään aika ristiriitaisia näkemyksiä. Mistä sitten tietää, kuka on oikeassa? Huokaus!
 
Täytyypä kokeilla tuota tyrniöljyä heti, kun sitä jostain käsiini saan. Minulla on sama juttu tuon Ceridalin kanssa, en oikein ole siihen tykästynyt edes terveinä aikoina. Minäkin pidin enemmän Bepanthenin kevyemmästä versiosta, mutta nyt olen kyllä alkanut käyttää sitä rasvaisempaa. En tiedä, mutta voisin kyllä kuvitella sellaisen kevyemmän voiteen antavan limakalvoille enemmän omaakin tilaa toipua, kun taas rasvaiset tavallaan "tukkivat". Nääh, enpä tiedä miten se sitten oikeasti on.

Vulvodynia kai alkaa hiljalleen (näin olen käsittänyt) ja minun oireeni (viileä tunne ja virtsahädän tunne) ovat kai tyypillisiä vulvodynian alkuoireita. Ja seksikivuista en oikeastaan nyt tiedä, kun en ole hetkeen kokeillutkaan ja oireet kuitenkin ovat pahentuneet. Ainakin äsken maitohappokapselin laittaminen kirveli hiukan emättimen suulla. Ja vulvodyniaahan on olemassa myös sitä toista muotoa, jossa kipu on jatkuvaa eikä vain kosketukseen liittyvää. Välillä olen ollut tuntevinani kihelmöintiä sisäreisissäkin, mutta voi HYVIN olla, että kauhuissani vaan kuvittelen nuo vähän epämääräisemmät oireet. Selvät oireet, jotka eivät voi olla kuviteltuja, ovat tuo virtsahädän tunne, viileä tunne/kirvely/kuivan turvonnut tunne (nuo kolme vaihtelevat koko ajan, yleensä on aina jokin noista).

Ainakaan vielä ei Flagyl-kuuri ole auttanut yhtään, mutta enpä tosin ole ottanutkaan kuin vasta kolme tablettia. Luottamukseni tuon lääkkeen apuun vain on todella heikko, vaikka sen pitäisi aika kova aine ollakin. Eipä ollut ainakaan paikalliskuurina tarpeeksi kova vaikuttamaan missään vaiheessa parantavasti :p

Se se onkin ankeaa huomata, että eivät ne lääkäritkään kaikkea tiedä. Olisi niin mukavaa pystyä luottaa sataprosenttisesti siihen, että saadut lausunnot pitävät paikkansa. Ehkä sillä olisi jotain lumevaikutusta...
 
kohta tulee masennus
Alkuperäinen kirjoittaja ..........:
tuo viileä tunne ja virtahädän tunne sopii kyllä myös virtsatietulehduksen oireisiin.
Jaa, virtsatulehduksessa siis voi olla tuota huolestuttavimpana pitämääni oiretta, hmm... Kirvelyä virtsatessa minulla ei ole ollut (ainoastaan limakalvojen myöhempää ärtymistä virtsasta, jos en huuhdo virtsaa), vain sellaista yliaktiivisen rakon tapaista oiretta. Virtsakoe on otettu 3-4 kertaa, mutta mitään kummempaa ei ole ollut. Viimeksi kyllä oli sekabakteeria, mutta lääkäri (ja minä itsekin) epäili sen johtuvan emätintulehduksesta, koska oireet ovat selvästi limakalvoärsytyksen yhteydessä. Virtsahätäoireet ovat hyvin ailahtelevat; ne voivat kadota yhtäkkiä ja olla pitkäänkin poissa, ja sitten jostain pienestä ärsytyksestä (kuten eilen kun istuin farkut jalassa koneella) se saattaa taas iskeä päälle. Olen kyllä menossa vielä kerran virtsakokeeseenkin nykyisen kuurini jälkeen kaiken varalta, ja sitten varmaan saan virtsatulehdukseenkin kuurin, jos vielä pöpöjä on. Luulen kuitenkin, että virtsatulehduksesta ei ole kyse, vaikka se olisi kyllä toisaalta aika hyvä vaihtoehto :p Paitsi että sekin olisi sitten kai jo kroonistunut...
 
Samat oireet aikoinaan
Itselläni oli vastaavat oireet kun aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa. Pari kuukautta kärsin kuvailemistasi oireista, tosin minulla oli todella paljon vetistä vuotoa. Minulla tulehtuivat myös Bartholin rauhaset ja välillä kävelykin oli tuskaa.

Sain myös Flagyl emätinpuikkoja, maitohappobakteeripuikkoja ja lopulta Flagyliä tabletteina. En muista enää että miten lopulta asiat paranivat. Ainakin avuksi oli puhtaat pikkuhousut (runsaan vuodon takia vaihdoin housuja varmaan 3-4 krt päivässä). Ja kotona ollessa kannattaa antaa paikoille ilmakylpyjä, eli ilman pikkareita niin paljon kuin mahdollista. Varsinkin rasvauksen jälkeen kannattaa tuulettaa paikkoja. Oireet pahenivat aina jos piti esim. farkkuja tms. kiristävämpiä housuja. Olin siis mahdollisimman paljon väljässä hameessa ja käytin vain puuvillaisia pikkareita. Gefilus tuotteita nautin myös paljon.

Toivottavasti vaivasi paranee!
 
Yhteistyössä