L
"lego"
Vieras
No nyt on sitten kaikki tullut nähtyä ja kuultua.
Ystäväperheen lapsi suuttui kun oma lapseni osti itselleen tänään samanlaisen lelun kuin hänellä.
Ystäväperheen lapsi ensin kehui ettei niitä ole kuin tämä yksi maailmassa tehty ja silloin minä vaan asian sivuutin kommentoimalla että kyllähän leluja nyt enemmän tehdään kuin yksi,
siis tuo muksu tuli minullekin kertomaan kuinka ei ole siis kuin se yksi.
No nyt oma lapseni osti samanlaisen lelun,
ja nyt tuo ystäväperheen lapsi kuin perhe suuttui.
Siis ensin tuo lapsi lähti meiltä suuttuneena ja hetken päästä äitinsä itkee minulle facebookissa että miksi opetamme lapsemme matkimaan toisia.
Siis täh?
Lelu on lapseni milestä kiva ja kun sen alelootasta vielä saimme niin olisiko pitänyt lasta kieltämästä sitä ottamasta kun on viikkorahojaan säästellyt,
joulun alennusmyyntien vuoksi.
On heilläkin paljon samoja leluja jotka on ensin meille hankittu enkä todellakaan ole osannut ajatella että se olisi nyt ystäväperheeltä matkimista kun samoja on hankkineet, jopa PS3 pelejäkin.