Voe voe voe. Tämä aihe aloittajineen aiheuttaa ainakin minussa aikamoista ahdistusta. Se syntymätön lapsi tulee kärsimään, pelkään.
Ensinnäkin: jos ja kun aloittajalla on elämänlaadun, itsehillinnän ja henkisen tasapainon suhteen haasteita, tulevat nämä asiat kärjistymään lapsen myötä. Sinä et seesty, et löydä kadonnutta tunteidensäätelytaitoa, vaan joudut sellaiseen henkiseen ja fyysiseen myllyyn, jollaista et ole ennen kokenut. Puhun kokemuksesta, minulla on taustalla sitä sun tätä ja ilman vuosien intensiivistä terapiaa en olisi ollut edes kohtuullinen äiti. Nytkin teki tiukkaa, vaikka on koulutus ja hyväpalkkainen duuni, kiva asunto ja hyvä mies. Se lapsi vie sulta mahdollisesti yöunet ja syöksee sut tunteiden vuoristorataan, imee fyysisesti mehut, sitoo sinut neljän seinän sisälle. Kun kärsit univajeesta etkä ole tasapainossa alunperinkään, on vauvan turvallisuus ihan konkreettisesti uhattuna.
Toiseksi: sinä et _missään nimessä_ tule olemaan varakkaampi lapsen myötä. Et ikinä, et missään tilanteessa. Sinun tulosi ja elämänlaatuun käytettävissä olevat varasi tulevat hupenemaan nykyisestä merkittävästi. Laske mitä lasket (ja usein läsket väärin), et todella tajua kuinka paljon lapsen kasvattaminen, ruokkiminen, vaatettaminen maksaa. Meillä on mieheni kanssa hyvät tulot molemmilla ja silti olemme molemmista lapsista olleet reilusti tiukilla, kun äitiysvapaa on lapsen 9 kk synttäreiden tienoilla loppunut. Se ei ole elämänlaatua, että kitkuttelet lapsen kanssa kotona minimivaroin, kierrät samojen hiekkalaatikoiden ja puistojen ja neljän seinän kehää, et pääse minnekään, et saa omaa aikaa. Kukaan lapseton ei VOI tajuta, paljonko lapsi sitoo. Vaikka olisi kaksi vanhempaa!
Summa summarum: jos koet, että elämä on yksitoikkoista ja tiukkaa nyt, se ei todellakaan helpota lapsen myötä. Ja jos olet epätasapainossa, sinulla on itsehillinnän puutetta, lapsi ei sitä tasaa.