J
"Jere"
Vieras
Viimeaikainen keskustelu opettajien oikeuksista puuttua oppilaiden häiriökäyttäytymiseen kouluissa on tuskin jäänyt keneltäkään huomiotta. Jokaisella on varmasti mielipiteitä asian suhteen. Yleinen kysymys tuntuu olevan, onko maalaisjärjelle enää tilaa?
Vallalla tuntuu olevan kahdenlaisia käsityksiä. Toinen perustuu siihen, että aikuisella täytyy olla oikeus laittaa lapsi kuriin, lievintä mahdollista fyysistä keinoa käyttäen. Jos lait suojaavat lasten ja nuorten koskemattomuutta on lopputuloksena nuoriso, johon ei saa koskea muut kuin poliisi. Aikuinen ilman uniformua voi korkeintaan huutaa tärykalvon lepattamaan, mutta loppujen lopuksi aikuisen rageeminen on oikeastaan hauskaa, koska, mitä siitä muka seuraa? Toisten mielestä koko kukkahattuhyssyttelystä pitäisi palata malliin, jossa lapsi laitetaan kuriin. Piste.
Edellistä kauhistelee koulukunta, jonka mielestä asiat täytyy kyetä hoitamaan kanssakäymisellä, dialogilla ja vuorovaikutuksella, eikä eläinmaailmasta tutulla murisemisella, hampaiden näyttämisellä ja puremisella. Tähän koulukuntaan kuuluvat ne, jotka pyrkivät käymään kahdenkeskisiä dialogeja vanhemmuudesta ja säännöistä tuttia imevän taaperon kanssa.
Ääripään käsitysten välillä on erilaisia sovellettuja maalaisjärjen malleja. Kysymys kuuluukin, mikä on maalaisjärkeä? Muutamassa kymmenessä vuodessa kaikenlainen fyysinen rankaiseminen on pudotettu pois suomalaisen vanhemman, opettajan ja talonmiehen työkalupakista, ja ennen vanhaan niin sopivasta tukkapöllystä vastataan nyt tuomarille ja lastensuojelulle, ei vain omalletunnolle. Mutta mitä on annettu tilalle?
Kaikki nuoret eivät enää kunnioita aikuisia. On toki olemassa hyvin käyttäytyviä, järkeviä ja asiallisia nuoria. Tätä kutsutaan enemmistöksi. Kuitenkin niin kuin aina, se pieni prosentuaalinen osuus on syynä suuriin otsikoihin. Tämä sama pieni prosentuaalinen osuus aiheuttaa häiriötä opetuksessa ja koulussa sekä saa opettajat tuntemaan itsensä voimattomaksi ja pelkäämään työssään. Tunnetusti opettajalla on vastuu omasta luokastaan, muttei mahdollisuutta käyttää tervettä järkeä, tämän vastuun kantamiseen.
Saman voimattomuuden ja avuttomuuden tunteen tietää varmasti jokainen vanhempi, jonka jälkikasvun korvien ohi saarnat, uhkaukset ja lahjontayritykset valuvat kuin vesi hanhen selästä. Vanhasta kolmiyhteydestä lahjonta, uhkailu ja kiristys vain ensimmäinen on se, josta ei tarvitse keskustella viranomaisten kanssa. Ja tämän lisäksi vanhemmat saavat vielä lisäkseen yhteiskunnan ja koulun syytökset huonosta vanhemmuudesta.
Missä lopulta on vika? Koulu ei voi ratkaista ongelmia, jotka syntyvät kotona. Koti ei kyseisiä lapsia näe kuin vilaukselta eteisessä. Porukassa tyhmyys tiivistyy ja pojat on poikia, sanotaan. Yhteiskunta levittelee käsiään ja perustaa työryhmiä, joka julkaisee päätelmiä, joista työryhmän jäsenillä ei ole aavistustakaan. Iltapäivälehdistö hykertelee ja säätelee vettä myllyyn.
Koska aikuisten kunnioittaminen on kokenut inflaation? Kenen pää pölkylle? Vapaa kasvatus, taitaa olla jo tuomittu? Yhteiskunta, joka vie normaalin ihmisen keinot kasvattaa lastaan? Vastuuttomat vanhemmat, jotka siirtävät lasten kasvatuksen päiväkodille ja koululle? Ulkoistaminenhan on ajan henki. Eikä laatuaikaa ole tapella ja passittaa nassikka huoneeseen, jokaisesta märähdyksestä ja naaman vääntelystä. Yhteisen ajan puute? Kuinka monessa perheessä esimerkiksi ruokaillaan yhtä aikaa saman pöydän ääressä? Naskalit juoksevat kavereillaan, parkouraavat ja roikkuvat netissä, jolleivät pelaa kännykällä maindcräftiä tai faseta, sillä aikaa kun vanhemmat luovat uraa ja kiinteytyvät body pumpissa. Teevee ja pleikkari pääsevät myös tulilinjalle, vaikka harvaan talouteen pleikkarikaan on käynyt yön hiljaisuudessa salaa taloksi.
Kukaan ei tunnu ottavan vastuuta tilanteesta, jossa lapsen tai nuoren mielestä kaikkia vajaita saa dissata ikään, sukupuoleen ja yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Mitä se kellekään kuuluu, ja jos häiritsee niin voi vaikka soittaa poliisin.
Onko yhteistyö akselilla vanhemmat, harrastukset, päiväkoti, koulu sitä, että jokainen tekee omaa juttuaan välittämättä kokonaisuudesta? Onko tulevalla Hitti-Litillä velvollisuus kohdella kaikkia tasapuolisesti silläkin ehdolla, että joukkueen maalitykki istuu vaihtopenkillä, eikä valmentaja saa kruunua aladivariuralleen F-poikien Helsinki-Cupissa. Junnuvalmentajan ei tarvitse hävetä, sama ongelma oli Mancinillakin.
Mielestämme keskustelu siitä, pitäisikö kouluihin hankkia vartijat tai, onko opettajan tehtävä vain opettaa ja jättää kurinpito vartijoille, lipsuu jo vahvasti sivuraiteille. Eikö selvintä olisi se, että yksilön täytyy kunnioittaa yhteisöä jos hän haluaa siihen kuulua?
Näin varmasti, mutta jos häiriökäyttäytyjät lomautetaan koulusta pariksi viikoksi, tohdimme epäillä rangaistuksen tehoa. Kahden viikon loma silloin kun huvittaa on sekä leppoisaa että lisää striit redibilitettiä kelpo määrän. Pitäisikö häiriökäyttäytyjille luoda rangaistusluokat, anteeksi pienryhmät, joissa kuri olisi kovaa ja stewari stalkkaisi koko koulupäivän kannoilla tarvittaessa. Tarpeeksi nuorena aloitettuna kokeilu voisi vähentää kärjistyneitä tilanteita.
Jokainen nuorten parissa työskennellyt varmasti tietää, että jos sääntöjen noudattamista vaaditaan ensimmäisen kerran rippikouluiässä, niin konflikteilta on vaikea välttyä. Jos rangaistusluokkajaksot, anteeksi rajoitetusti yksilölliset-intervallikokeilut, aloitettaisiin jo ensimmäiseltä luokalta, niin oppi saattaisi mennä perille. Rangaistusluokalla, siis erityisintensiivisesti tuetuilla oppimisryhmillä, emme tarkoita mielivaltaista kuria ja väkivaltaa vaan tiukkoja sääntöjä ja nollatoleranssia käytöksen suhteen.
Yhteisöllisyys vaatii sääntöihin sitoutumisen ja ennen kaikkea yhteisön kunnioittamisen. Palaamme eläinyhteisöön. Yhteisön sääntöjä noudatetaan tai yhteisö sulkee ulkopuolelle. Omassa yhteisössämme syrjäytyminen on toinen ongelma, mutta lisäämmekö vai vähennämmekö me oikeasti syrjäytymistä sillä, että tällä hetkellä yhteisössämme ei tunnu olevan selkeitä pelisääntöjä? On vaikea kuulua yhteisöön, jonka sääntöjä ei tunne.
Minna Akkala, Jere Pätäri & Riikka Laakso
Sosiaalialan opiskelijat / Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
Vallalla tuntuu olevan kahdenlaisia käsityksiä. Toinen perustuu siihen, että aikuisella täytyy olla oikeus laittaa lapsi kuriin, lievintä mahdollista fyysistä keinoa käyttäen. Jos lait suojaavat lasten ja nuorten koskemattomuutta on lopputuloksena nuoriso, johon ei saa koskea muut kuin poliisi. Aikuinen ilman uniformua voi korkeintaan huutaa tärykalvon lepattamaan, mutta loppujen lopuksi aikuisen rageeminen on oikeastaan hauskaa, koska, mitä siitä muka seuraa? Toisten mielestä koko kukkahattuhyssyttelystä pitäisi palata malliin, jossa lapsi laitetaan kuriin. Piste.
Edellistä kauhistelee koulukunta, jonka mielestä asiat täytyy kyetä hoitamaan kanssakäymisellä, dialogilla ja vuorovaikutuksella, eikä eläinmaailmasta tutulla murisemisella, hampaiden näyttämisellä ja puremisella. Tähän koulukuntaan kuuluvat ne, jotka pyrkivät käymään kahdenkeskisiä dialogeja vanhemmuudesta ja säännöistä tuttia imevän taaperon kanssa.
Ääripään käsitysten välillä on erilaisia sovellettuja maalaisjärjen malleja. Kysymys kuuluukin, mikä on maalaisjärkeä? Muutamassa kymmenessä vuodessa kaikenlainen fyysinen rankaiseminen on pudotettu pois suomalaisen vanhemman, opettajan ja talonmiehen työkalupakista, ja ennen vanhaan niin sopivasta tukkapöllystä vastataan nyt tuomarille ja lastensuojelulle, ei vain omalletunnolle. Mutta mitä on annettu tilalle?
Kaikki nuoret eivät enää kunnioita aikuisia. On toki olemassa hyvin käyttäytyviä, järkeviä ja asiallisia nuoria. Tätä kutsutaan enemmistöksi. Kuitenkin niin kuin aina, se pieni prosentuaalinen osuus on syynä suuriin otsikoihin. Tämä sama pieni prosentuaalinen osuus aiheuttaa häiriötä opetuksessa ja koulussa sekä saa opettajat tuntemaan itsensä voimattomaksi ja pelkäämään työssään. Tunnetusti opettajalla on vastuu omasta luokastaan, muttei mahdollisuutta käyttää tervettä järkeä, tämän vastuun kantamiseen.
Saman voimattomuuden ja avuttomuuden tunteen tietää varmasti jokainen vanhempi, jonka jälkikasvun korvien ohi saarnat, uhkaukset ja lahjontayritykset valuvat kuin vesi hanhen selästä. Vanhasta kolmiyhteydestä lahjonta, uhkailu ja kiristys vain ensimmäinen on se, josta ei tarvitse keskustella viranomaisten kanssa. Ja tämän lisäksi vanhemmat saavat vielä lisäkseen yhteiskunnan ja koulun syytökset huonosta vanhemmuudesta.
Missä lopulta on vika? Koulu ei voi ratkaista ongelmia, jotka syntyvät kotona. Koti ei kyseisiä lapsia näe kuin vilaukselta eteisessä. Porukassa tyhmyys tiivistyy ja pojat on poikia, sanotaan. Yhteiskunta levittelee käsiään ja perustaa työryhmiä, joka julkaisee päätelmiä, joista työryhmän jäsenillä ei ole aavistustakaan. Iltapäivälehdistö hykertelee ja säätelee vettä myllyyn.
Koska aikuisten kunnioittaminen on kokenut inflaation? Kenen pää pölkylle? Vapaa kasvatus, taitaa olla jo tuomittu? Yhteiskunta, joka vie normaalin ihmisen keinot kasvattaa lastaan? Vastuuttomat vanhemmat, jotka siirtävät lasten kasvatuksen päiväkodille ja koululle? Ulkoistaminenhan on ajan henki. Eikä laatuaikaa ole tapella ja passittaa nassikka huoneeseen, jokaisesta märähdyksestä ja naaman vääntelystä. Yhteisen ajan puute? Kuinka monessa perheessä esimerkiksi ruokaillaan yhtä aikaa saman pöydän ääressä? Naskalit juoksevat kavereillaan, parkouraavat ja roikkuvat netissä, jolleivät pelaa kännykällä maindcräftiä tai faseta, sillä aikaa kun vanhemmat luovat uraa ja kiinteytyvät body pumpissa. Teevee ja pleikkari pääsevät myös tulilinjalle, vaikka harvaan talouteen pleikkarikaan on käynyt yön hiljaisuudessa salaa taloksi.
Kukaan ei tunnu ottavan vastuuta tilanteesta, jossa lapsen tai nuoren mielestä kaikkia vajaita saa dissata ikään, sukupuoleen ja yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Mitä se kellekään kuuluu, ja jos häiritsee niin voi vaikka soittaa poliisin.
Onko yhteistyö akselilla vanhemmat, harrastukset, päiväkoti, koulu sitä, että jokainen tekee omaa juttuaan välittämättä kokonaisuudesta? Onko tulevalla Hitti-Litillä velvollisuus kohdella kaikkia tasapuolisesti silläkin ehdolla, että joukkueen maalitykki istuu vaihtopenkillä, eikä valmentaja saa kruunua aladivariuralleen F-poikien Helsinki-Cupissa. Junnuvalmentajan ei tarvitse hävetä, sama ongelma oli Mancinillakin.
Mielestämme keskustelu siitä, pitäisikö kouluihin hankkia vartijat tai, onko opettajan tehtävä vain opettaa ja jättää kurinpito vartijoille, lipsuu jo vahvasti sivuraiteille. Eikö selvintä olisi se, että yksilön täytyy kunnioittaa yhteisöä jos hän haluaa siihen kuulua?
Näin varmasti, mutta jos häiriökäyttäytyjät lomautetaan koulusta pariksi viikoksi, tohdimme epäillä rangaistuksen tehoa. Kahden viikon loma silloin kun huvittaa on sekä leppoisaa että lisää striit redibilitettiä kelpo määrän. Pitäisikö häiriökäyttäytyjille luoda rangaistusluokat, anteeksi pienryhmät, joissa kuri olisi kovaa ja stewari stalkkaisi koko koulupäivän kannoilla tarvittaessa. Tarpeeksi nuorena aloitettuna kokeilu voisi vähentää kärjistyneitä tilanteita.
Jokainen nuorten parissa työskennellyt varmasti tietää, että jos sääntöjen noudattamista vaaditaan ensimmäisen kerran rippikouluiässä, niin konflikteilta on vaikea välttyä. Jos rangaistusluokkajaksot, anteeksi rajoitetusti yksilölliset-intervallikokeilut, aloitettaisiin jo ensimmäiseltä luokalta, niin oppi saattaisi mennä perille. Rangaistusluokalla, siis erityisintensiivisesti tuetuilla oppimisryhmillä, emme tarkoita mielivaltaista kuria ja väkivaltaa vaan tiukkoja sääntöjä ja nollatoleranssia käytöksen suhteen.
Yhteisöllisyys vaatii sääntöihin sitoutumisen ja ennen kaikkea yhteisön kunnioittamisen. Palaamme eläinyhteisöön. Yhteisön sääntöjä noudatetaan tai yhteisö sulkee ulkopuolelle. Omassa yhteisössämme syrjäytyminen on toinen ongelma, mutta lisäämmekö vai vähennämmekö me oikeasti syrjäytymistä sillä, että tällä hetkellä yhteisössämme ei tunnu olevan selkeitä pelisääntöjä? On vaikea kuulua yhteisöön, jonka sääntöjä ei tunne.
Minna Akkala, Jere Pätäri & Riikka Laakso
Sosiaalialan opiskelijat / Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
peukut sille. Olen aivan samaa mieltä, että tämä ns. vapaa kasvatus on todella huono asia.
