Ajatukset solmussa

Ajattelin vuodattaa tuntojani tänne, kun ei ole oikein ketään jolle puhuisin.
Mieltäni painaa parisuhteeni joka on tuntunut jumahtaneen paikalleen.

Olen ollut mieheni kanssa reilu neljä vuotta, ensimmäiset kaksi vuotta meni erittäin hyvin. Elimme aivan normaalia opiskelija parin elämää, kaikkea oli niukati mutta selvisimme hyvin.
Sitten mieheni valmistui ja sai töitä ulkomailta. Muutin miehen perässä. Olin vieraassa maassa yksinäinen, kohdistin turhautumiseni tietysti mieheen kun ei ollut muutakaan kohdetta. Tulin jo muutaman kuukauden kuluttua suomeen takaisin ja miehenikin palasi vähän sen jälkeen.
Muutimme uudelle paikkakunnalle, miehen työn perässä. Miehelläni oli paikkakunnalla jo ennestään paljon tuttuja ja hän sopeutui hyvin muutokseen. Itse olin juuri valmistunut, mutta jäin työttömäksi olin hukassa uudella paikkakunnalla, mutta pikkuhiljaa kotiuduin.
Mieheni oli ulkomailla ollesaan tottunut moninkertaisiin palkkoihin verrattuna kotimaan palkkoihin. Hän alkoi pikkuhiljaa pelata uhkapelejä koko ajan enemmän. Huomasin asian, mutta asia ei ollut vielä kovin huolestuttava, muutama euro silloin tällöin pelikoneeseen...
Vähän reilu vuosi sitten mieheni tiputti pommin, hän oli pelannut kaikki rahansa ja myös paljon velka rahaa. Yhteensä n.50 000?.
Itse opiskelen jälleen, mutta olen jonkun verran töissä koulun ohella.
Kävimme velkaneuvojalla, joka lohdutti ettei tilanne ole aivan toivoton, koska miehelläni on kohtalaisen hyvät tulot ja minäkin tienaan jonkin verran.. Teimme maksusuunnitelmat velkojien kanssa, joita mieheni alkoi noudattaa. Kaikki sujui ensimmäiset puolivuotta hyvin. Uutinen veloista oli minulle raskas, mutta kun näin että selviämme, niin olo helpottui.
Mutta.. puoli vuotta sitten mieheni jäi Yt-neuvottelun tuloksena työttömäksi. Kaikki raha-asiat ovat menneet aivan sekaisin. Laskuja on isoja pinoja, yöt mietin miten kaiken maksan. Mahdollisimman vähällä yrittää selvitä, mutta sekään ei riitä.
Vähän sen jälkeen kun mieheni jäi työttömäksi sain tietää olevani raskaana, tuleva lapsi on esikoisemme.
Koko kevät ja kesä on ollut yhtä riitaa. Minua huolettaa miten selviämme, tuntuu kun hakkaisi päätä seinään. Mieheni on minua jonkin verran vanhempi, mutta tuntuu kun olisin hänen töinen äiti. Hän ei osaa huolehtia laskuistaan eikä muista asioista. Jos muistutan niin silloin nalkutan.
Jos otan asian puheeksi hän raivostuu lähtee kävelemään ja huutaa aina perään, että hanki uus mies itelles.
Olen koko kesän paiskinut töitä, että saisin vähän rahaa säästöön vauvahankintoja varten, mutta aina säästöön menevillä rahoilla on pitänyt maksaa miehen "yllättäviä" laskuja.
En haluaisi erota, mutta niillä hetkillä kun mieheni sanoo että mun pitä ettiä uusi mies, niin mieli tekisi sanoa että niin etsinkin.
Mietin illat miten pärjäämme kun vauva syntyy ja miten parisuhteemme käy.
Olen hyvin onnellinen raskaudesta, koska olen aina halunnut äidiksi, ja mihenikin on onnellin ja hänestä tulee varmati hyvä isä..
Mutta silti en tiedä miten olisi paras, en keksi enää miten tästä eteenpäin, koska nämä ikuiset riidat repivät meitä vaan eroon toisistamme. Emme osaa enää puhua vaikeista asioista vaan aina sorrumme riitelyyn. Kaipaan niitä aikoja, kun pystyimme puhumaan kaikesta toisillemme. Siitä tuntuu olevan jo ikuisuus.
Tässä tämä vuodatus, helpotti kummasti kun kirjoitti ajatuksiaan...
Ja jos jollain on hyviä vinkkejä, otan ne kiitollisena vastaan..

 

Ensiksi :hug:
Tää ei varmaan paljoa auta, mutta sanon nyt kuitenkin. Minust tuntu raskaana ollessa, et siipi oli koko ajan maassa :/ Mut kyl se sitte helpotti, kun lapsi synty.
Tietty samat asiat olis varmast ärsyttän/masentanu/aiheuttanu ehkä riitoja, mutta todennäkösesti pienemmissä mitta suhteissa.

Puhuminen on joskus hankalaa eikä kaikki välttämättä osaa "avautua" naamatusten tai ilman et keskusteluun vedetään syyttävä sävy tai vanhoja asioita tms jotka sit aiheuttaa riidan.
Kannattaa ehkä kokeilla kirjoittaa kirje ja pyytää miestä lukemaan se ja vastaamaan kirjoittamalla sitten kun on ajatellut mitä sinä kirjoitit.

 

Oon huomannu et kaikki tuntuu kyll nykyään kaksin verroin pahemmalta, kuin ennen raskautta. Itku tulee aina ilman syytäkin..
Mutta kyllä tää kaikki painoi toisaalta mieltän jo ennen raskauttakin. Mutta nyt kaikki tuntuu vaan entistä pahemmala ja ei nää oikein mitään ratkaisua tilanteeseen..

Kirje voisi olla kyllä hyvä idea. Olen joskus miehelle puhunut, että kirjoitattaisiin toisillemme tuntoja, mutta hänen mielestä se oli aivan turhaa. Mutta jos itse kirjoittaisin ensin, niin ehkä hänkin sitten ymmärtäisi idean.
Kiitos Zoe-F ymmärryksestä! =)

 

Eipä mitään kiittämisiä Koettakaahan saada asiat mallillee jotenkin päin, aamulla kaikki on aina paremmin kuin iltahämärässä ja otat kynän käteen, mietit ensin mistä haluat kirjottaa, teet vaikka sellasen "muistilapun" ja sitten rupeet rustaamaan kirjetta.
Saattaahan se vähän hassulta vaikuttaa kirjotella ihmiselle, jonka kanssa asuu, mutta se saattaa oikeasti auttaa. Kirjettä kirjottaessa kuitenkin joutuu vähän funtsimaan, niin ei välttämättä tule kirjoitettua sellaista, mikä johtaisi riitaan.

 

Eikä ainakaan kannata erota nyt raskausaikana. Silloin tunteet on niin pinnassa. Eikä kyllä heti synnytyksen jälkeenkään. Aina sanotaan, että pikkulapsi aikanakaan (ennen kuin lapsi on 3v) ei pitäisi erota. Mutta kannattaa katsoa nyt mihin kaikki johtaa ja kuinka saatte asiat reilaan. Onko lainaa vielä edelleen suht sama summa jäljellä? Tuo olisi kyllä aikamoinen pommi jos itse saisin tietää tuollaisen miehestäni.. Silloin ei luottamus pelaisi kyllä enää ollenkaan :ashamed: Joten jaksamisia siulle! :hug:

 

En edes tiedä nykyistä velan määrää. suurin osa veloista on mennyt miehellä ulosottoon, eli sitä kautta varmaan kasvaneet roimasti..
Epäilen jokaista asiaa, mikä jollain tavalla liittyy rahaan. On liian monta kertaa saanut pettyä, kun on luulut että toinen hoitaa asioitaan. Asumistukikin on jäänyt hakematta mieheltä sen takia, että eihänhän sitä omasta mielestään paljoa saisi, minusta tuo n.200? kuussa olisi jo suuri apu tässä tilanteessa.
Aamulla mieheni ilmoitti, että hän myy autonsa, jotta olisi enemmän rahaa. Tottahan se on, että auto on suuri rahareikä, mutta minun työssäkäynti vaikeutuu huomattavasti ja voi tulla jopa mahdottomaksi, koska en pääse töihin julkisilla. samoin mieheni työnhakukin supistuu, koska työpaikka pitäisi sitten löytyä julkisenliikenteen reiteltä.
Harmittaa myös se, että muksu pääsee sitten tosi harvoin mummolaan joka on n.500km päässä kodistamme. Junalla liikkuminen ei muksun ja kahden koiran kanssa oikein vielä mieltä lämmitä. Mutta kaikkeen varmasti tottuu. Ehdotin kyllä että jos muuttettaisiin takaisin kotipaikkakunnalleni, mutta ei tainnut ehdotus ottaa tuulta siipiensä alle..

 

Hei,luin juttusi ja siinä oli paljon tuttua. Mun mielestä nyt tärkeintä olisi tietää pelaako miehesi edelleen? jos pelaa niin hänen on haettava ehdottomasti apua ammattiauttajalta. Sinäkin varmaan tarvitset ihan ulkopuolista apua. Ota yhteys vaikka parisuhdeneuvontaan. Sinne voi mennä myös yksin juttelemaan. Jos olet Tampereen seudulta niin siellä on joku kirkon neuvontakeskus mitä on erittäin hyvä paikka. Nimeä en vaan muista. Älä aja itseäsi nyt ihan loppuun. Tulet tarvitsemaan paljon voimia kun vauva syntyy. Mulle voi laittaa yv:tä.

 

Tee nyt vauva tuohon tilanteeseen. Miten ihmiset ei ajoissa tajua jos menee huonosti. Naiset ajattelee juuri niin, että vauvan saanti korjaa kaiken ja parisuhde alkaa kukoistamaan. Asia on päivastoin, nainen on lopulta vielä enemmän "kusessa".