Ajatteletko mies, että nainen ylpistyy, jos kehut tätä kauniiksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja marita70
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kenellä minkäkinlaista. Meillä tällaista ihanaa autuutta, molemminpuolista ihailua, sensuaalisuutta, rakkautta ja kehumista. Emme oikein kumpikaan edes viihdy tässä suomalaisessa ilmapiirissä. Lienemme molemmat saaneet hiukan epäsuomalaisen kasvatuksen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja marita70:
Nimim. petetty mies kertoi naisen pettäneen tätä, koska vieras mies oli kehunut. Pettämistä en puolustele, mutta olen sitä mieltä, ettei ole ihme, jos eukko jättää, ja lähtee toisen mukaan, ellei kotona saa koskaan kehuja.
Olen kahdelta eri mieheltä saanut kuulla, etteivät he voi kehua, koska silloin nainen alkaa luulla itsestään liikoja, lähtee sitten toisen matkaan. Siis mikä ihmeen logiikka näillä miehillä on?
Tajutkaa nyt pahvit, että nainen, oli sitten kuinka susiruma tahansa, haluaa kuulla, että oma mies ihailee hänen ulkonäköään.

Raakaa tekstiä. Alkaa tuntumaan että olisin voinut estää tapahtuman kehumalla naistani.
Olisi suorastaan ihmeellistä jos hyppäsin hetkeksi toisen kelkkaan siksi että joku nainen kehuisi minua..
Mutta miten on Ellit, kehutteko miestänne? Taitoja, ulkonäköä yms
Vai onko se mieheltä naiselle ominaisempaa toimintaa?
 
Kehun joka päivä. Olen äärimmäisen onellinen, että olen saanut niin ihanan miehen. Olin sinkkuna yli kolmikymppiseksi, ennen kuin napsahti oikea kohdalle. Huonon kanssa ei kannata koskaan alkaa seurustella eikä itseään halvalla myydä.
 
Ei nyt niin kauheasti tee mieli kehua, kun hän itse hoitaa sen puolen: "olen niin kaunis, oon paljon kauniimpi kuin suomalaiset tytöt, arvostan että näet minussa muutakin kuin kauneuteni"... ja jos kehun jotain hänen ominaisuuttaan, niin toteaa vaan että tottakai, tai "kyllä, olen pomo!" tms...mennyt fiilis kyllä kehua, enemmänkin tullut sellainen vastafiiilis että mitä hän kuvittelee itsestään, kun ei mikään ihmeellinen kuitenkaan ole saatikka kauniimpi kuin kaikki suomalaiset tytöt..
 
Ei nyt niin kauheasti tee mieli kehua, kun hän itse hoitaa sen puolen: "olen niin kaunis, oon paljon kauniimpi kuin suomalaiset tytöt, arvostan että näet minussa muutakin kuin kauneuteni"... ja jos kehun jotain hänen ominaisuuttaan, niin toteaa vaan että tottakai, tai "kyllä, olen pomo!" tms...mennyt fiilis kyllä kehua, enemmänkin tullut sellainen vastafiiilis että mitä hän kuvittelee itsestään, kun ei mikään ihmeellinen kuitenkaan ole saatikka kauniimpi kuin kaikki suomalaiset tytöt..

Tuollainen itsekehu on osoitus joko huonosta itsetunnosta tai epärealistisesta luonteesta.
Miksi pitää alentaa toisia ylentämällä itseään? Veikkaan, että tulevaisuus ei ole sinulle kovin ruusuinen, jos jatkat seurustelua tuollaisen naisen kanssa. Hän vaikuttaa ilkeältä ihmiseltä, eikä sellainen paremmaksi muutu vanhetessaan.
 
Viimeksi muokattu:
Tulee nyt väkisin mieleen että mies joka ottaa itselleen "susiruman" naisen on joko itse myös todella ruma tai omaa erittäin huonon itsetunnon. Miksi ihmeessä joku alkaisi suhteeseen ihmisen kanssa joka on hänen mielestään ruma? Ellei sitten ajattele itse olevansa niin ruma ettei voi parempaakaan saada... Sitäpaitsi kauneus on katsojan silmässä. Joku joka minun mielestäni on todella ruma nainen (esim CLaudia Schiffer) voi toisen mielestä olla mielettömän kaunis ilmestys. Eli jos naisesi on mielestäsi ruma niin varo vain, ehkä hän löytää itselleen miehen jonka mielestä hän on se kaikkein kaunein. Sitten on turha enää kitistä.

Itse olen siinä onnellisessa asemassa että poikaystäväni kehuu minua nätiksi ja söpöksi aika usein. Pakko sanoa että on todella mukavaa kuulla että hän pitää ulkonäöstäni. Ja omastakin mielestäni olen ihan suloisen näköinen. Sellaista miestä en ottaisi joka ei osaisi arvostaa ulkonäköäni tai jonka ulkonäköä en itse arvostaisi.

Pitikö mun tämäkin lukea? Claudia Schiffer on kirjoittajan mielestä todella ruma nainen?
Palaa arkitodellisuuteen. Claudia Schiffer on täydellisen kaunis nainen, joten suotta hän ei ole ollut maailmankuulu huippumalli. Lisäksi vielä suloinen, mutta todellinen rotunainen. Onko kirjoittajan itsetunnossa jotain vialla?
 

Yhteistyössä