vierailija
Hei! Tuttava sai aivoinfarktin ennen Joulua.
Oltiin aiemmin hyviä kavereita, nyt hän on katkaissut välit käsittämättömältä tuntuvasta, vähäpäyöisestä syystä. Hänen käytös on uhkaavaa, ailahtelevaa, aggressiivista, arvaamatonta.
Hän on katkaissut välit myös lähes kaikkiin tuttaviinsa, kavereihinsa. Tuntuu, että hän elää osittain harhassa, kuvittelee asioita, jotka eivät ole totta ja pitää niitä ehdottoman todellisina. Eli ei jousta yhtään näkemyksistään, vaikka ne on ihan puuta heinää.
Koen hänet vaaralliseksi, koska hänellä on monta asetta kotona. Lähipiiri, eli vanhempansa ovat tehneet huoli-ilmoituksia, mutta niistä ei ole seurannut mitään.
Henkilö osittain pystyy feikkaamaan olevansa täysin kunnossa.
Ahdistaa tuollainen uhkaava käytös, joka perustuu hänen omiin harhaluuloihinsa.
Hermostuu suunnattomasti, jos asian ottaa puheeksi hänen kanssa. Välillä hänellä on silmissä ns hullun kiilto, silloin hän on erityisen pelottava.
Mielestäni hänet pitäisi saada pian hoitoon, psykiatriseen sairaalaan.
Onko muilla kokemusta vastaavasta? Tuttu mielenterveysalalla toimiva nainen sanoi, että kuuluisi pakkohoitoon, mutta ei osannut neuvoa muuten, kuin että tehdä huoli-ilmoitus. Mutta niitä jo tehty, tuloksetta.
Eli pitääkö oikeasti vain odottaa, että jotain ikävämpää tapahtuu?
Hän ei ole enää sama henkilö, kuin ennen.