"Aivan tavallinen perhe"

Tässäpä on loistava artikkeli. Se on pitkä, mutta loppuun asti lukeminen palkitsee.

Aivan tavallinen perhe | Image.fi

Paljon uusia ajatuksia heräsi itsellekin tuosta jutusta. Jotenkin oman menneisyyden suhteen on joskus niin epätodellinen olo, vaikka siitä paljon puhunkin. Nyt muistui taas niin voimakkaasti mieleen, millaista se oikeasti oli. Kun piti omassa kodissaan miettiä piilopaikkaa. Aina olla lähtövalmiina. Kassi oven pielessä kaikkine tärkeine varusteineen kun siitä sen sai nopeasti mukaansa. Mulla on edelleenkin kotonani monia puhelimia jotta on aina joku, jolla soittaa hätäkeskukseen, vaikka tietoisesti ymmärrän, ettei täällä sellaista vaaraa ole. No joo. Lukekaa. On hyvä artikkeli.

 

Pitääpä lukaista. Ja juu tiedän tuon tunteen Pesky. Onneksi se aika on takanapäin, mutta vieläkin känniset kovaääniset miehet saa kylmät väreet aikaan :/

 

[QUOTE="sisi";24607135]Pitääpä lukaista. Ja juu tiedän tuon tunteen Pesky. Onneksi se aika on takanapäin, mutta vieläkin känniset kovaääniset miehet saa kylmät väreet aikaan :/[/QUOTE]

Juu. Ja tietyt äänet ja tietyt hajut. Mä sanoin ihan suoraan yhdelle kaverille, että kun mä olen paikalla, niin sä et voi juoda tuota likööriä, kun näin sen heidän kaapissaan. No, nyt huomasin, että olivat lipittäneet sen mun poissaollessani. Vuonna 2007 se likööri ostoskorissa tiesi ihan varmaa väkivaltaa illalla.

 

Jos nainen soittaa poliisin, poliisi saattaa vain poistaa miehen asunnosta pihalle ja käskeä tämän pysymään poissa loppupäivän. Poliisin poistuttua mies voi kävellä takaisin asuntoon.

Tai sitten poliisit ei edes vaivaudu paikalle vaan soittavat 10 minuutin päästä että joko se rauhoittui, ei oo paljon vaihtoehtoja mitä vastata luuriin kun kädet on kurkulla valmiina kuristamaan...

 

Jos nainen soittaa poliisin, poliisi saattaa vain poistaa miehen asunnosta pihalle ja käskeä tämän pysymään poissa loppupäivän. Poliisin poistuttua mies voi kävellä takaisin asuntoon.

Tai sitten poliisit ei edes vaivaudu paikalle vaan soittavat 10 minuutin päästä että joko se rauhoittui, ei oo paljon vaihtoehtoja mitä vastata luuriin kun kädet on kurkulla valmiina kuristamaan...

Totta. Mun täytyy sanoa, että itse olen lähes aina saanut loistavaa kohtelua poliisilta. Paitsi silloin, kun Raision poliisi kieltäytyi poistamasta entistä miestä mun asunnostani, jossa hän ei ollut kirjoilla, ja johon hän oli luvatta tullut. "Me ei sekaannuta näihin perheriitoihin", ne vaan sanoi. :O Mä sitten läksin lapsieni ja koirani kanssa ja mies loisi siellä muutaman päivän ja aiheutti mulle pari varoitusta touhuillaan.

 

Juu. Ja tietyt äänet ja tietyt hajut. Mä sanoin ihan suoraan yhdelle kaverille, että kun mä olen paikalla, niin sä et voi juoda tuota likööriä, kun näin sen heidän kaapissaan. No, nyt huomasin, että olivat lipittäneet sen mun poissaollessani. Vuonna 2007 se likööri ostoskorissa tiesi ihan varmaa väkivaltaa illalla.

tuttu tunne
välillä kun joku pääsee liian lähelle ilman et mä huomaan, ja haisee juuri juodulle oluelle, mä saan sätkyt..se paniikin tunne, vaikkei kestäkkään kuin pienen hetken, on aika kammottava

 

Totta. Mun täytyy sanoa, että itse olen lähes aina saanut loistavaa kohtelua poliisilta. Paitsi silloin, kun Raision poliisi kieltäytyi poistamasta entistä miestä mun asunnostani, jossa hän ei ollut kirjoilla, ja johon hän oli luvatta tullut. "Me ei sekaannuta näihin perheriitoihin", ne vaan sanoi. :O Mä sitten läksin lapsieni ja koirani kanssa ja mies loisi siellä muutaman päivän ja aiheutti mulle pari varoitusta touhuillaan.

:/

 

... .... elän yhä keskellä väkivaltahelvettiä...pakotietä ei ole...mies on ne tukkinut hallitsemalla ihan kaikkea...

 

[QUOTE="suski";24607260]... .... elän yhä keskellä väkivaltahelvettiä...pakotietä ei ole...mies on ne tukkinut hallitsemalla ihan kaikkea...[/QUOTE]

Kyllä siitä varmasti on pakotie, kaikilla on. Se pitää vaan löytää. Ja hakea ja saada apua.

 

[QUOTE="suski";24607260]... .... elän yhä keskellä väkivaltahelvettiä...pakotietä ei ole...mies on ne tukkinut hallitsemalla ihan kaikkea...[/QUOTE]

sä itse olet se pakotie, kukaan ei voi sua auttaa jos et itse sitä halua.Tuossa tilanteessa olleena mä ymmärrän mitä sä nyt ajattelet, mut usko pois et kun lähdet ja saat elämäsi takaisin, et enää ymmärrä miksi joskus noin ajattelit.

 

entäs kun ei ole ystäviä, ei yhtään sukulaista, ei ketään...ja omaa pankkikorttiakaan ei ole kun se on miehellä, joka tyhjentää mun tilin aina heti kun sinne jotain tulee...eli ei edes rahaa lähteä...ja lapsia aika monta...minne menen, millä rahalla jne...pakko alistua ja ajatella että ehkä vanhuksena olen sitten yksin ja rauhassa...jos vaikka elän kauemmin kuin mies...

 

tuosta jutusta puuttui ainakin mun kohdalla ollut syy miksi asiasta en puhunut..mä halusin edes jossain elää normaalia elämää..jos mä olisin kavereille tai sukulaisille asiasta puhunut, olisi nekin hetket olleet sit sen asian kanssa elämistä.

ja kesti pitkään tuon suhteen loppumisen jälkeen päästä itsensä kanssa sinuiksi niin hyvin et asiasta pystyi puhumaan.Ensin kävin läpi monet tunnetilat.Ensin ilo siitä et pääsi sieltä pois, sitten masennus siitä miksi ei lähtenyt aiemmin jne

mut nyt tiedän et asiasta pitää puhua, tai asioista.. sen hiljaisuuden ja vaikenemisen takia mä nykyään suu vaahdossa paasaan koulukiusaamisesta ja sen tuomista ongelmista, ja myös perheväkivallasta, koska tiedän et ne asiat ei muuten ikinä vähene, jos niistä ei ääneen puhuta.

 

[QUOTE="suski";24607355]entäs kun ei ole ystäviä, ei yhtään sukulaista, ei ketään...ja omaa pankkikorttiakaan ei ole kun se on miehellä, joka tyhjentää mun tilin aina heti kun sinne jotain tulee...eli ei edes rahaa lähteä...ja lapsia aika monta...minne menen, millä rahalla jne...pakko alistua ja ajatella että ehkä vanhuksena olen sitten yksin ja rauhassa...jos vaikka elän kauemmin kuin mies...[/QUOTE]

Mene turvakotiin, ne auttaa siellä eteenpäin.
Ellet itsesi takia muka voi lähteä niin tee se lastesi takia.

 

[QUOTE="suski";24607355]entäs kun ei ole ystäviä, ei yhtään sukulaista, ei ketään...ja omaa pankkikorttiakaan ei ole kun se on miehellä, joka tyhjentää mun tilin aina heti kun sinne jotain tulee...eli ei edes rahaa lähteä...ja lapsia aika monta...minne menen, millä rahalla jne...pakko alistua ja ajatella että ehkä vanhuksena olen sitten yksin ja rauhassa...jos vaikka elän kauemmin kuin mies...[/QUOTE]

sitten sä kävelet esim neuvolaan ja kerrot tilanteestasi, tai perheneuvolaan, seurakunnan työntekijälle, ensi- tai turvakotiin, naapurille, poliisille..
sä varmasti saat asunnon, toimeentulotuen jne ja apua, jos sä vaan sitä menet kysymään, kukaan ei sitä tule sulle kotiin ehdottamaan.

 

tuosta jutusta puuttui ainakin mun kohdalla ollut syy miksi asiasta en puhunut..mä halusin edes jossain elää normaalia elämää..jos mä olisin kavereille tai sukulaisille asiasta puhunut, olisi nekin hetket olleet sit sen asian kanssa elämistä.

Mä ajattelin kanssa juuri samaa... meistä on kanssa tehty joskus lehtijuttu, ja sen yksi väliotsikoista oli "kukaan ei saa tietää mitä meillä tapahtuu". Jollain tavallahan se oli noloakin, että sellaista meillä tapahtui. Jotenkinhan toi on sitä, että ei voi myöntää itselleenkään sitä, että asiat on huonosti, koska silloin joutuu ottamaan vastuun ja lähtemään vaikkei oikeasti haluakaan.

 

Mä ajattelin kanssa juuri samaa... meistä on kanssa tehty joskus lehtijuttu, ja sen yksi väliotsikoista oli "kukaan ei saa tietää mitä meillä tapahtuu". Jollain tavallahan se oli noloakin, että sellaista meillä tapahtui. Jotenkinhan toi on sitä, että ei voi myöntää itselleenkään sitä, että asiat on huonosti, koska silloin joutuu ottamaan vastuun ja lähtemään vaikkei oikeasti haluakaan.

aivan.
nyt, vuosien jälkeen, sen ymmärtää mut ei silloin..

 

On totta, mitä tässä on sanottu, että lähtemiseen ei tarvita rahaa, ei välttämättä edes sitä läheisten tukea. Itse olen lähtenyt omasta kodistani mukanani ainoastaan repullinen lasten vaatteita, lasten rattaat ja lapset. Oikeasti ainoa asia, jota välttämättä sieltä tarvitsin, oli lapset.

 

Lastensuojelu ja neuvola tietää..mutta eivät tee mitään...toimeentulotuen on luvanneet, ei muuta...ja nyt mies uhkaa että vainoo mua loppuelämän ja vaikeuttaa kaikin tavoin mun ja lasten elämää...ja sen uskon kyllä...tai sitten että jos mä lähen ja hän ei pystyisi kiusaamaan, eli viranomaiset ois mun puolella, hän tappaa itsensä...se ois mun syy sitten...tätä ei tajua kukaan muu kuin joku toinen joka on ollut/on narsistin uhri, sillä sitä mä olen...

 

aivan.
nyt, vuosien jälkeen, sen ymmärtää mut ei silloin..

Totta. Se on myös jännää, miten siinä tilanteessa on niin sokea. Juurikin tuntee, ettei syystä tai toisesta voi lähteä. Siksi, että mies on uhannut tappaa jos lähdet. Siksi, että mies saattaa tehdä itselleen jotain, jos lähdet. Siksi, että mies uhkaa viedä lapset jos lähdet. Siksi, että mies ei anna rahaa ja luulet että ilman sitä et voi lähteä. Jälkeen päin huomaa, että paljon aikaisemminkin olis voinut lähteä, ja oikeasti lähtemästä ei estänyt mikään muu kuin se oma mieli.

 

On totta, mitä tässä on sanottu, että lähtemiseen ei tarvita rahaa, ei välttämättä edes sitä läheisten tukea. Itse olen lähtenyt omasta kodistani mukanani ainoastaan repullinen lasten vaatteita, lasten rattaat ja lapset. Oikeasti ainoa asia, jota välttämättä sieltä tarvitsin, oli lapset.

tästähän tuossa jutussakin puhuttiin..uhri on aivopesty kuvittelemaan et se ei pärjää yksin, et sillä ei ole mahdollista elää ilman sitä miestä.
mut kyllä sitä pärjää, ja hyvin pärjääkin

 

[QUOTE="suski";24607436]Lastensuojelu ja neuvola tietää..mutta eivät tee mitään...toimeentulotuen on luvanneet, ei muuta...ja nyt mies uhkaa että vainoo mua loppuelämän ja vaikeuttaa kaikin tavoin mun ja lasten elämää...ja sen uskon kyllä...tai sitten että jos mä lähen ja hän ei pystyisi kiusaamaan, eli viranomaiset ois mun puolella, hän tappaa itsensä...se ois mun syy sitten...tätä ei tajua kukaan muu kuin joku toinen joka on ollut/on narsistin uhri, sillä sitä mä olen...[/QUOTE]

sitten sä sanot sille et senkus tapat, sun syys se ei ole.se on edelleen sitä syyllistämistä, alistamista ja väkivaltaa.
sä et ole vastuussa miehesi teoista, se tekee ne itse, ja on itse niistä vastuussa.
mun ex kävi monet kerrat ovella, uhkaamassa ja itkemässä, ja mä jo melkein uskoin, kerran se sitten taas uhkasi lähteä junan alle, ja mä en tiedä mistä ne sanat tuli mut sanoin et oota mä lähden auttamaan, voin tönästä ja varmistaa et tosiaan sinne meet, se lopetti..silloin se kai tajusi et sillä ei ole enää valtaa muhun.

 

[QUOTE="suski";24607436]Lastensuojelu ja neuvola tietää..mutta eivät tee mitään...toimeentulotuen on luvanneet, ei muuta...ja nyt mies uhkaa että vainoo mua loppuelämän ja vaikeuttaa kaikin tavoin mun ja lasten elämää...ja sen uskon kyllä...tai sitten että jos mä lähen ja hän ei pystyisi kiusaamaan, eli viranomaiset ois mun puolella, hän tappaa itsensä...se ois mun syy sitten...tätä ei tajua kukaan muu kuin joku toinen joka on ollut/on narsistin uhri, sillä sitä mä olen...[/QUOTE]

Olen pahoillani, että koet, että tilanne on tämä. Mutta kuten sanottua, se lähteminen tai lähtemättä jättäminen on ennen kaikkea omasta itsestä kiinni. Lähteminen on kuitenkin mahdollista. Vaikka toisin luulisit. Toimeentulolla pärjää. Vainoomisen uhriksi voi toki jotua, mutta senkin välttelemiseen on keinonsa. Miehen itsemurha ei ole sun ongelmasi. Mutta vaikuttaa silti siltä, ettet ole valmis lähtemään. Puolustelet jäämistäsi aika tehokkaasti vielä. Jonain päivänä olet varmasti valmis lähtemään, ja kun olet, saat ihan varmasti apua. Sääli ei auta sinua lähtemään, enkä sitä ole tässä tarjoamassakaan. Se antaisi kenties hetkellisen hyvän olon tunteen sulle, mutta ei niin hyvää, että se peittäisi alleen sen tuskan miltä tuntuu kun rakas ihminen käy päälle. Mutta kuten tässä nyt näet, on paljon ihmisiä, jotka ovat selvinneet ulos täysin vastaavasta tilanteesta. Se on mahdollista.

 

tuttu tunne
välillä kun joku pääsee liian lähelle ilman et mä huomaan, ja haisee juuri juodulle oluelle, mä saan sätkyt..se paniikin tunne, vaikkei kestäkkään kuin pienen hetken, on aika kammottava

Oli kauheaa nähdä, miten miestä satutti suhteemme alkuaikoina se, kuinka mä pelästyin ja suojauduin, kun hän teki äkkinäisen liikkeen ajattelematta.

 

Oli kauheaa nähdä, miten miestä satutti suhteemme alkuaikoina se, kuinka mä pelästyin ja suojauduin, kun hän teki äkkinäisen liikkeen ajattelematta.

:| Se oli varmaan sun miehelle raskasta, mut toisaalta tosi ymmärrettävää sun puolelta, kun sellaista on jotunut kokemaan.

 

:| Se oli varmaan sun miehelle raskasta, mut toisaalta tosi ymmärrettävää sun puolelta, kun sellaista on jotunut kokemaan.

Jep, siinä sitten itkettiin illat yhdessä. :heart: