äitiyspäivärahasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tyhmä(kö)
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tyhmä(kö)

Vieras
Kysytään nyt täältäkin, jos joku olisi jo asiaa yrittänyt selvittää.

Eli la 2.2. Äitiysloma alkaa 30 arkipäivää ennen sitä. Se on joulukuun loppupuolella. Verotusko menee silti vuoden 2003 mukaan? Itsellä erotus vuodelta 2003 vuoteen 2004 on n. 3000 euroa. Tekee n. 5 euron eron päivärahaan, kuukaudessa siis jo 125 eur. Mielestäni jo huomattava.

No, jos tulot ovat viimeisiltä 6 kuukaudelta 20% enemmän kuin vuonna 2003, laskettaisiin päiväraha sen mukaan. Ihan tähän en normaaleilla tuloilla pääse. Kannattaako siis ottaa ylitöitä rahana viimeiset kuukaudet, jotta saisi tuon 20% kiintiön täyteen ja päiväraha laskettaisiinkin viimeisten 6 kk:n tulojen mukaan? Tuolloin päiväraha olisi jo melkein 69 euroa. Nämä kaikki laskettu kelan laskurin mukaan.

Niin, ja milloin äitiyslomalle on jäätävä? Voinko sinnitellä tammikuun 1. päivään ja kuitata päivärahan vuoden 2004 verotuksen mukaan?

Olisin tosi kiitollinen tiedoista! Mukavaa odotusta kaikille :-)
 
Äitiyspäiväraha lasketaan viimeisimmän valmistuneen verotuksen mukaan eli jos vuoden 2004 päätös ehtii tulla, kun haet äitiyspäivärahaa tän vuoden lopulla niin silloin se mielestäni lasketaan sen mukaan. luulisin, että ehtii valmistua, eikö ne yleensä tule syys-lokakuussa tieto, tuleeko mätkyjä vai mitä. Soita Kelalle ja kysy varmistuaksesi.

Äitiysloma tulee aloittaa viim. 30 arkipäivää (la lasketaan arkipäiväksi) ennen laskettua aikaa.
 
Minä taas olen käsittänyt asian niin, että kaikki tänä vuonna myönnettävät äitiysrahat lasketaan vuoden 2003 verotuksen mukaan. Kannattaa varmistaa asia suoraan Kelalta. Äitiyslomasi alkaa vuoden 2004 puolella tämän 30 päivän säännön mukaan.
 
Minä olen käsittänyt niin, että jos äitiysloma alkaa vasta lokakuun alun jälkeen niin saa itse päättää käyttääkö viimeistä kuutta kuukautta vai viimeistä valmistunutta verotusta?
 
Jos la 2.2. , siitä 30 arkipäivää taaksepäin on 28.12. Harmittavan lähellä, mutta niin kaukana. Mutta että itse saisi päättää, kumpaa verotusta? Onko noin?
 
Lokakuun uudistus on se, että 6 kk:n tulojen mukaan voidaan laskea vaikka työsuhde ei olisi kestänyt 6 kk:tta ennen äitiyslomaa, jos voidaan todistaa että se olisi jatkunut. 6 kk:n tulojen mukaan voidaan laskea vain, jos ne ovat yli 20% suuremmat kuin edellisessä verotuksessa, ei muuten.
 
?:lle toinen kysymys. 6 kk:n tulojen mukaan voidaan laskea, jos tulot ovat yli 20% suuremmat kuin edellisessä verotuksessa. Eli jos minuun sovelletaan joulukuun lopussa 2003 vuoden verotusta, VAIKKA vuoden 2004 verotus on jo valmis, katsotaanko tulojen nousu myös vuoden 2003 verotuksesta? Eli siis siitä, mihin päivärahakin perustuisi, eikä jo valmistuneeseen 2004 vuoden verotukseen?

Kiitos vielä!

 
Kävin just eilen Kelalla. Tänä vuonna käytettävä verotusvuosi on todellakin 2003 (en sitten tiedä miksi). Itselläkin tilanne, että häviän noin 8 euroa päivässä. Ja viimeistä kuutta kuukautta käytettäessä todellakin tarvitsisi olla 20 prossan ero. Minulla jää 300 euroa vaille... Kela ei kuitenkaan evää keneltäkään oikeutta hakea viimeisten kuukausien perusteella. Päättävät vain sitten itse mitä käyttävät. Itsekin hakemukseni jätin 6 kk perusteella ja yritin kirjoitella perusteita perään. Mutta hakija itse ei sitä todellakaan saa päättää. Käsitykseni mukaan äitiyslomalle täytää jäädä viimeistään 30 päivää ennen la, mutta tästä en ole varma. Kannattaa tarkistaa neuvolasta. Kelakin kyllä neuvoo mielellään, ainakin täällä pienellä paikkakunnalla. Mutta täytyy myöntää, että itku meinasi päästä, kun tajusin miten pieneksi tuloni jäävät...
 
Nim.merkille= tyhmä(kö)!!!

Nää faktat on suoraan kelan sivulta:

Työtulo voidaan 1.10.2005 alkaen arvioida vuosityötuloksi (=12 kuukauden tuloksi) myös vähintään kuukauden työtulon perusteella edellyttäen, että hakija esittää työnantajan todistuksen (esim. työsopimus) tai muun luotettavan selvityksen (esim. selvitys hakijan työhistoriasta) siitä, että työssäolo olisi jatkunut vähintään kuusi kuukautta, ellei hakijan oikeus vanhempainpäivärahaan olisi alkanut.

HUOM!--> Muutos koskee niitä vanhempia, joiden oikeus vanhempainpäivärahaan alkaa 1.10.2005 tai sen jälkeen.

Eli kyllä , kun sinun vanhenpainRAHAkautesi alkaa vasta 1.10.05 jälkeen eli joskus 2006vuoden puolella kun Laskettu aikasi on 2.2.06--> niin sulla on oikeus valita määritetäänkö sun päiväraha viimesen valmistuneen verotuksen ( tod.näk 2004) mukaan vaiko Viimeisen väh. 1 kk tulojen perusteella ( joka sitten kerrotaan 12:lla)...

Eli ei syytä huoleen!!
Aurinkoista kesäpäivää!
 
Veronicalle: Vanhempainpäivärahoihin lasketaan äitiys-, isyys- ja vanhempainraha, ihan tarkennuksena.

Ja Kela laskee päivärahan AINA parhaimman vaihtoehdon mukaan, oli se sitten verotus tai 6 kk:n tulot, kunhan itse huolehtii mahdolliset palkkatodistukset Kelaan.

Niin ja tänä vuonna äitiysloman aloittaville viimeisin valmistunut verotus on 2003, koska vuoden 2004 verotus valmistuu lokakuussa eikä sitä tasapuolisuuden nimissä käytetä laskennoissa ennen ensi vuotta. Mutta kysyä kannattaa!!
 
olen kyllä tietoinen että vanhempainraha, äitiys-ja isyysraha kuuluvat kaikki samaan( siis kelan maksamia päivärahoja ).

Mutta ymmärtääkseni jos LA on 2.2.06 niin joka tapauksessa, vanhempain-, äitiys- tai isyysrahakausi alkaa vasta 1.10.05 jälkeen, jonka jälkeen käsittääkseni tulevalla etuudenhakijalla on oikeus valita käytetäänkö päivärahan määrityksen perusteena edell.valmistunutta verotusta vai "" senhetkisiä"" työtuloja.
Ja vaikka äippäloman ottais varhennettuna ( 50 arkipäivää enne LA:ta) niin siltikää se rahakausi ei ala ennen 1.10.05, ainakaan mun laskutaidon mukaan....

ELi siis kelan sivuilla kyllä sanottiin että uudistus koskee perheitä joiden oikeus äitiys-isyys tai vanhempainrahaan alkaa vasta 1.10.05 jälkeen....

Että jos kela nyt uudistetun lain mukaan näitä makselee niin kyllä se niin pitäis olla että ko. hlö saa sitten valita kummasta päiväraha määritellään vanhasta verotuksesta vai viimehetken työtuloista....?

Voin tietysti olla väärässä mutta näin sanoo kelan nettisivut.
Asiahan kannattaa tietty tarkistaa kun se tulee ajankohtaiseksi!

 
Ei todellakaan saa valita, lasketaanko 6 kk:n tulojen mukaan, jos tulot eivät ole 20% suuremmat kuin edellisessä verotuksessa. Uudistus 1.10. koskee alle 6 kk kestänyttä työsuhdetta, mutta silloinkin tulojen täytyy olla suuremmat. Jos nykyiset tulot ovat 20% suuremmat kuin 2003 niin silloin tietenkin lasketaan niiden mukaan, se sääntö on voimassa tälläkin hetkellä.

Eli: 1-6 kk:n tulojen perusteella päiväraha voidaan laskea VAIN jos nuo tulot ovat yli 20% suuremmat kuin 2003 verotuksen tulot, ei muuten.
 
Ja viel pieni tarkennus....
Lakiuudistus 1.10.05 koskien äitiys + vanhempain+isyysrahaa, on nimen omaan se että HAKIJA saa valita kumpaa käytetään päivärahanmääritysperusteena työtuloja vai vanhaa verotusta?

Tähän astihan on myös saanut lähettää kelaan 6 kk:n työtulot , joiden mukaan Kela laskee. Mutta ero nykyiseen on hyvä. Koska tällä hetkellä kela päättää kumman mukaan myöntää rahat, vanhan verotuksen vai 6 kk:n työtulojen....l

Lokakuusta lähtien HAKIJA on se joka saa päättää...ja siihen riittääkin sitten jopa 1 kk:n tulot ( jotka vaa kerrotaa 12:lla) Elikkäs huomattava parannus tulee, onneksi =)

Ja mikä parasta jos tekee toisen muksun heti perään voidaan uusi äippäraha määrittää esim. samojen tulojen mukaan kun esikoisen kohdalla!! ehtona vaan se et pikkukakkosen on synnyttävä enne ku esikoinen täyttää 3 vuotta!!
 
Selvennyksenä että se Kelan ""uudistus"" on se, että aiemmin ei ole voinut käyttää alle 6 kk kestäneen työsuhteen tuloja päivärahan laskennassa, nyt voi jos työsuhde jatkuisi ilman äitiyslomaa vähintään 6 kk.
 
missään kelan sivuilla ei kyllä sanota että uudistus koskee vaan niitä joiden työsuhde kestäisi enintään 1-6kk.....???????
eli joku pikkupätkä..

kyllä se koskee niitä joiden työnantaja esittää kelalle virallisen todistuksen siitä että työt olisivat jatkuneet VÄHINTÄÄN 6kk tai enemmän ellei ko.hlö olisi jäänyt äitiyslomalle.

Ja olen samaa mieltä ku veronika, et kyllähän tätä päivärahaa hakee semmoset ihmiset uusien työtulojen perusteella, joilla Tulot on noussu, luonnollisesti!!

Eihän sinä muuten oiskaa järkee. et jos tulot ois samat ku vanhas verotukses tai vähemmän.
Mutta niin mulle on kyl kerrottu et uudistus on nimenomaan se että hakija saa päättää mistä tuloista se päiväraha maksetaan.

Mutta ehkä tähän kaikkeen jokainen löytää varmimman vastauksen ku soittaa omaan KELAAN.
 
Asiat solmussa :)

Kelan 1.10.2005 uudistus:

Työtulo voidaan 1.10.2005 alkaen arvioida vuosityötuloksi (=12 kuukauden tuloksi) myös vähintään kuukauden työtulon perusteella edellyttäen, että hakija esittää työnantajan todistuksen (esim. työsopimus) tai muun luotettavan selvityksen (esim. selvitys hakijan työhistoriasta) siitä, että työssäolo olisi jatkunut vähintään kuusi kuukautta, ellei hakijan oikeus vanhempainpäivärahaan olisi alkanut.

Suomeksi: Jos jäät äitiyslomalle ja olet ehtinyt olla töissä ennen sitä alle 6 kk, voidaan äp-raha laskea vaikka 1kk:n tulojen perusteella jos työsuhde muuten jatkuisi yli 6 kk. Aikaisemmin tämä ei ole ollut mahdollista, vaan töissä on täytynyt olla se 6 kk ennen äitiyslomalle jäämistä.

Uusistus ei millään tavalla koske ""päätäntävaltaa"". Jos tämänhetkiset tulot eivät ole 20% suuremmat kuin 2003, ei äp-rahaa lasketa tämänhetkisten tulojen mukaan vaikka hakija kuinka haluaisi!

Todellakin, soittakaa sinne Kelaan!
 
ai et kela päättää kumman mukaan maksaa äippärahaa, vanhojen verotusten vai nykyisten tulojen mukaan....musta se on ihan totta.!!

Koska jos tulot on kuitenkin noussut mut ei riittävästi ...eli ei oo noussu sitä 20%:a...niin silloinhan se kela tavallaan laskee huonompien tulojen mukaan!!!!
eikä tässä tapauksessa katso asiaa hakijan parhaaksi!!

Niin onhan se totta että kela päättää! ja kyl se nii massiivinen vuositulojen muutos tarttee vissii olla että harvalla se toteutuu....
Mut saapa nähä , omaa päätöstä tässä vielä odottelen!
Olen kyl lähettänyt kelaan 6 kk:n tulot, mut voi olla että tipalle menee, onks ne sen 20%:a paremmat nyt ku 2003 vuonna.
 
Rautalangasta: JOS on olemassa useampia mahdollisuuksia päivärahan määräytymiseen, laskee Kela aina parhaimman vaihtoehdon mukaan. Ei tietenkään silloin jos esim. tuo 20%:n tulojen nousu ei täyty. Ja kyllähän tulot nousevat huimastikin jos on ollut vuonna 2003 vaikka opiskelija ja nyt töissä tai jos on työpaikka vaihtunut tai palkkaus noussut.
 
Päiväraha lasketaan äitiysloman alkamista edeltävänä vuonna vahvistetun verotuksen mukaan. Eli jos äitiysloma alkaa tänä vuonna, käytetään viime vuonna vahvistettua eli vuoden 2003 verotusta, vaikka vuoden 2004 verotus ehtisikin valmistua ennen äitiysloman alkua. Näin siis siinä tapauksessa, jos se päiväraha lasketaan verotuksen perusteella. Ja käsittääkseni ei ole mahdollista aloittaa äitiysrahakautta myöhemmin (mikä tuntui esikoista odottaessa tyhmältä, kun kulutin aikaani kotona mm. suursiivouksella yms. fyysisesti kevyen työni sijaan).
 
Myös äitiyspäivärahassa on olemassa minimi, joka on vähän yli 15 euroa päivä. Itse pelästyin kun kelassa otetaan huomioon vain palkkatulot ja mulla niitä oli 2003 vain n 5000e. Muuten olen ollut ä-lomalla.

Mutta sitten kävin paikanpäällä selvittämässä asioita ja ilmeni että lyhyitä työsuhteita voidaan yhdistellä jos välillä on ollut työttömänä työnhakijana. Eli ehdin olla 4kk töissä ennen ä-lomaa ja puuttuvat 2 kk ( puolesta vuodesta) otettiin edellisestä työsuhteestani vuodelta 2004. Näin saatu puolen vuoden tulo kerrottiin kahdella että saatiin vuositulot ja sillä perusteella saatiin ihan kohtuullinen päiväraha.

Kannatta käydä kelassa kysymässä ja pyytää paikalle henkilöä joka on perehtynyt ko. asiaan
 
Eli summa summarum: Minun kannattaa tehdä ylitöitä tässä syksyllä reippaasti ja ottaa kaikki rahana ulos. Onneksi niitä on jo sisälläkin, jos alkaa väsy pukkaamaan. Silloin saan sen 20% ylittymään vuoden 2003 tuloihin verrattuna ja päiväraha lasketaan äitiyslomaa edeltäväviltä 6 kuukaudelta.

Nopean laskutoimituksen mukaan äippäraha nousee tällä metodilla 60,5 yli 69 euroon. Onko tämä ihan hyväksytty menetelmä? Onko joku muu ottanut laskelmoidusti rahaa ulos juuri ennen äitiyslomaa?
 
Juuri noin kannattaa tehdä! Muista kuitenkin että tuloista on tehtävä ensin vähennykset (esim. työmatkakulut, liiton jäsenmaksut) jotka muutenkin laitat veroilmoitukseen. Vähennysten jälkeen jäävää summaa verrataan sitten vuoden 2003 tuloihin (nekin vähennysten jälkeen).
 
Vielä teille asiantuntijoille sellainen kysymys, että minulla todennäköisesti on mennyt tuo 20% rikki, mutta mietin nyt että kun olemme ostaneet asunnon, niin lasketaanko asuntolainan korkovähennyksetkin mukaan vähennyksiin jos kerran matkakulutkin lasketaan? Jos näin tehdään, niin silloin meidän ei kannata niitä vielä verotukseen ilmoittaa.
 
huomioikaa myös se, että Kela tekee veroon, joka siis on jo vahvistettu oman indeksikorotuksensa ja hups vaan ei täyty tuo 20% suuremmat tulot ja hyvillä mielillä he laskevat sinulle pienemmän mukaan päivärahan. Näin se menee, itse asiasta tappelin ja jäin sitten pienemmälle summalle. olisi ollut myös 3000 ekua suuremmat tulot, mutta se jäin kiinni 300 ekusta.... Aina oppii eli jos suinkin niin kaikki mitä saat ota rahana ja huomioi ettei maksupäivä ole se peruste vaan se milloin rahat ansaittu.
 

Yhteistyössä