5
53278
Vieras
Eka raskaus menossa. Ennen raskautta olin ihan normaalipainossa painoindeksiltäni. Vähän sinne normaalin ylärajoille kallistui (pari kiloa timmimpi olisin voinut olla, mutta itse en pitänyt asiaa pahana, koska olin sitä edeltävänä vuonna laihtunut 20kg!).
Jo niskapoimu-ultran aikoihin, sairastuin pahaan lenssuun, eikä tietenkään silloin voinut jumpata ja käydä uimassa tms liikuntaa mitä olisin halunnut. Normaalisti siis tykkään liikkua ja käydä jumpissa, lenkillä, spinningissä..
Yskä ja nuha ei kuitenkaan helpottaneet ja tässä olen nyt koko syksyn ollut tauotta kipeänä.
Tutkivat että mikä minua vaivaa ja lääkäriltä, sekä neuvolasta on tullut ohjeet, että mihinkään jumppaan ei lähdetä, ennen kuin on selvillä että mikä minua vaivaa (ei kuulemma toisaalta välttämättä mikään, vaan yskä on vain pitkittynyt muuten). Saan käydä kävelylenkeillä, siinä kaikki. Asiaa ei yhtään helpota se että olen nyt joutunut tarkkailemaan välillä kivuliaaksi käyneitä harjoitussupistuksia joista myös puhuttu neuvolassa.
Ja se painonnousu ahdistaa! Syön normaalia kotiruokaa, kasviksia ja salaattia päivittäin, ja herkut olen pitänyt minimissään. Neuvolatädit on vaihtuneet useaan otteeseen minulla raskausaikana, ja n. rv. 17 aikoihin ollut neuvolatäti sanoi että paino on noussut juuri sopivasti ja että näiden viikkojen aikaan paino monilla nouseekin eniten ja tasaantuu loppuraskautta kohti.
Rv 21 aikoihin, oli eri neuvolatäti, joka katsoi painonnousuani (n. 500g/viikko) ja sanoi, että painon ei pitäisi vielä tässä vaiheessa raskautta nousta ollenkaan! Kyseli ankarasti, että syönkö herkkuja ja sokeria, mitä siis en ahda naamaani, en muutenkaan pidä makeasta.
Kohta olisi rv 25 neuvola edessä ja taas vuorossa eri neuvolatäti. Ahdistaa jo etukäteen, tuleeko valitusta painosta, ja olen suorastaan neuroottisena tarkkaillut vaakaa, että ei kai vain paino nouse liikaa.
Tähän mennessä painoa on siis tullut yhteensä n. 6kg lähtöpainosta.
Teinivuosien syömishäiriöstä on jäänyt kammo siihen painonnousuun ja vaa'alla käyntiin, samoin siitä että yhdessä vaiheessa kilpirauhasen oikuttelun takia lihoin reilusti hyvin lyhyessä ajassa, ja siitä sitten karistin ne tekstin alkupuolella mainitut 20kg enkä tosiaan halua niitä takaisin.
Ultrissa kuitenkin todettu että vauvan koko vastaa viikkoja ja mulla on myös kaikki arvot olleet kohdillaan, mutta