äitiys saa tuntemaan huonoksi ihmiseksi

["huolestunut"]

mitä tehdä kun äitiys saa minut tuntemaan itseni lähinnä huonoksi ihmiseksi?

Siis käsitän, että tää mun arki on perus kotiäidin settiä ja silti tuntuu etten pärjää tän paketin kanssa. 2vllä on perus uhma lätkii ja potkii ja tekee järjestelmällisesti kiellettyjä asioita, erityisesti silloin kun yritän imettää tai nukuttaa 5kuistani, joka taas on kitisevä kun ei saa rauhassa syötyä ja on siis siksi vähän nälkäinen tai väsynyt kokoajan. Mä rakastan lapsiani ylikaiken ja haluaisin tosi kovasti antaa heille hyvän lapsuuden, jonka he ansaitsevat ja jota en itse ole saanut. Kaikkeni olen yrittänyt tän uhmiksen hillitsemisessä, mutta mun eväät on selkeesti loppu. Huomaan olevani tosi vihainen esikoiselle siitä, ettei hän annan minun antaa vauvalle edes murto-osaa siitä mitä se kaipaa. Ja älyttömintä on, että olen jo valmiiksi väsynyt vauvaan joka on ensin valvottanut ja mitä luultavimmin hänen uhmansa tulee olemaan vielä pahempi kun on sen verran temperamentisempi. Mä äsken kun laitoin heitä nukkumaan ja esikoinen aloitti taas shownsa, läpsäisin häntä takaisin. Tarkoituskaan ei ollut häntä satuttaa enkä niin tejnytkään, mutta siis alennuin niin alas juuri sinne minne mun ei koskaan pitänyt mennä :'(. Mä selvästi olen ihan väärässä paikassa. Meidän elämästä puuttu nauru kun kaikki aika menee perus tarpeista huolehtimiseen ja kaikesta vääntämiseen.

 

["sama"]

Hei, kuulostaa aikalailla meidän elämältä parisen vuotta sitten. Silloin purin rankkaa tilannettamme neuvolassakin avoimesti, mutta koko ajan vakuuttelin itsellenikin, että kohta helpottaa. Nyt muutaman vuoden jälkeen, kun elo lasten kanssakin on helpompaa, en juurikaan muista mitään kuopuksen ensimmäisestä vuodesta -ainoastaan sen että se oli ihan kauhean raskasta. PYYDÄ APUA! Kysy neuvolasta perhetyöntekijää tms. Minun olisi pitänyt osata ottaa/pyytää apuja eikä vaan yrittää ja yrittää jaksaa, toivon että sinä osaat pyytää apuja. Ja lohdutuksena, se kyllä helpottaa vaikka nyt ei siltä tuntuisikaan. Tsemppiä!

 

[juu niin]

No tuota, ei minusta ainakaan ollut huippuäidiks kuin yhdelle. Kahden kanssa elämä kovaa työtä ja huutoa ja itkua ja väsymystä, kun olivat pienempiä. Sellaista se on. Ihailen kyllä yli kaiken niitä, jotka saavat yksin (ei mummoja apuna tai miestä päivisin) arjen rullaamaan hienosti 2 tai 2+ lapsen kanssa kärsivällisesti ja rauhallisesti. kaikki sujuu kauniisti ja tyylikkäästi ja lapset käyttäytyvät kauniisti (ei pelkästään äiti ole rauhallinen viilipytty ja lapset haistattavat vit.ua kaikille ja räyhäävät)

 

[tuttua]

Hei, tuttua mullekin. Mulla on tasan samanikäiset lapset, ja arki on kuin pesu ja linkous, iltaisin olen ihan myllytetty. Välillä pinna palaa ja vajoan alemmas kuin olisin ikinä uskonut - huudan kaksivuotiaalle, ja vauvaa tuhannetta tuntia hytkyttäessänikin kiroilen...

Yritä löytää apua arkeen, mä olen jo alkanut yrittää. Tosin meillä on hirmu vähän sellaisia ihmisiä, jotka voisivat auttaa...

Ja lohdutan sua samoilla sanoilla, jotka mun ystävä sanoi: Lapsetkin ovat kestäviä. En tarkoita, että lasta saisi läppäistä, vaan että niin vauva kuin taaperokin selviävät kyllä raskaista ajoista. Mutta hankin oikeesti apua: lapset tarvitsevat sut, mahdollisimman hyvissä voimissa!

 

[Syöpäläinen]

Mä en ole mikään täydellinen, mutta mä tiedän että olen hyvä äiti omilleni. Jokainen lapsi on omanlaisensa ja kateeksi varmaan käy niitä vanhempia joilla ns. helppoja lapsia.
Ymmärrän sua ja yritä saada apua. Susta ei ole mitään hyötyä lapsille jos masennut tai menet burnouttiin. Lapset vaistoavat kaiken, vaikka äiti ei mitään sano ja lapset myöskin syyttävät itseään jollain omituisella tavalla siitä

usko mua kukaan ei ole täydellinen, mutta jaksamista sinne

 

[..]

mul on puolitoiavuotias ja kakskuinen.jota perässä tullaan. vielä ei oo uhmaa joten toistaiseksi olen uippuäiti ja arki pyörii hyvin. olen yllä monta kertaa miettinyt miten helppoa is vaan laittaa tolle muumit pyörimään areenasta tai nauhalta siks aikaa ku imettää mut toistaseks oon vastustanu kiusausta.. mut tuntus että un tilanteessa ehkä joku tommonen kikka vois toimia että saisit rauhassa imetää

 

[Syöpäläinen]

Yksinhuoltaja, älä pala loppuun! | Perhe | Iltalehti.fi

lukekaa tämä, kyllä näin voi tehdä vaikkei oliskaan yh

 

["Hippu"]

Ei se voi olla todellista, että kahden pienen lapsen kanssa on muka NOIN vaikeeta. Mulle on kaikki aina sanonu, että tee heti toinen lapsi perään; kaksi menee siinä missä yksikin. Eikö se olekaan totta?!?

 

[Syöpäläinen]

[QUOTE="Hippu";23166630]Ei se voi olla todellista, että kahden pienen lapsen kanssa on muka NOIN vaikeeta. Mulle on kaikki aina sanonu, että tee heti toinen lapsi perään; kaksi menee siinä missä yksikin. Eikö se olekaan totta?!?[/QUOTE]

Voipi se olla, riippuu siitä minkälaiset lähtökohdat. Esim minä tässä olen loistava esimerkki siitä =)
Minulla on 2 adhd poikaa ja 1 tytär joka sairastaa syöpää. Olen yksinhuoltaja jolla sattumoisin on reuma, nivelrikko ja pehmytkudosreuma...

 

[näin olen lukenut]

[QUOTE="Hippu";23166630]Ei se voi olla todellista, että kahden pienen lapsen kanssa on muka NOIN vaikeeta. Mulle on kaikki aina sanonu, että tee heti toinen lapsi perään; kaksi menee siinä missä yksikin. Eikö se olekaan totta?!?[/QUOTE]

"Yksi lapsi on harrastus, kaksi on työtä, kolme on hulluutta"

 

["sama"]

[QUOTE="Hippu";23166630]Ei se voi olla todellista, että kahden pienen lapsen kanssa on muka NOIN vaikeeta. Mulle on kaikki aina sanonu, että tee heti toinen lapsi perään; kaksi menee siinä missä yksikin. Eikö se olekaan totta?!?[/QUOTE]

On varmasti aivan kiinni lapsista kuinka helppoa. on. Meillä lapsilla ikäeroa 1v6kk. Kuopus huusi ensimmäisen vuotensa yötä päivää ja oli koko ajan tyytymätön, nukkui kerrallaan max puoli tuntia päivällä ja yölläkin max 1.5h. Esikoinen oli todella mustasukkainen, huomionhakuinen ja aggressiivinen. Lisäksi molemmat sairastivat vakavasti ko vuoden aikana. Oli aivan järkyttävä vuosi! Edelleen pojat ovat todella tempperamenttisia ja osittain haasteellisia tapauksia, mutta onneksi yöt jo nukutaan kohtuudella.

 

["vieras"]

mul on puolitoiavuotias ja kakskuinen.jota perässä tullaan. vielä ei oo uhmaa joten toistaiseksi olen uippuäiti ja arki pyörii hyvin. olen yllä monta kertaa miettinyt miten helppoa is vaan laittaa tolle muumit pyörimään areenasta tai nauhalta siks aikaa ku imettää mut toistaseks oon vastustanu kiusausta.. mut tuntus että un tilanteessa ehkä joku tommonen kikka vois toimia että saisit rauhassa imetää

Meillä on tasan samanlainen tilanne kuin ap:llä. Eikä minkään maailman Muumien pyörittämiset auta kyllä minkään vertaa. Kokeiltu on ja monta kertaa ja monen eri ohjelman kanssa. Voimia ap, kyllä tää elämä joskus helpottaa eikös joo?

 

["vieras"]

Mulla on vasta yksi lapsi (4kk). Ennen mietin, että haluan toisen perään, mutta nyt sivusta monia seuranneena ja 2+kin lukeneena olen alkanut tulla toisiin aatoksiin. Kyllä kahden pienen kans voi uskoakseni olla rankkaa enkä tiedä selviäisinkö sitä.

 

[karvakorvakettu]

Minä myös olen aika ajoin kokenut olevani huono äiti, mutta toisaalta tietyt hetket osoittavat, että aika onnellisia vekaroita meillä on, vaikka äiti joskus äksyilisikin. Esikoisella varsinkin on ollut tosi itkiä uhmakausia, jolloin joka raja on testattu 50 kertaa, mutta nykyään tuo aika tyytyväisenä tottelee kieltoja, koska äiti ei kuitenkaan anna periksi. Turha edes kokeilla.

Puolen tunnin muumit on aika pieni juttu, jos sillä saa arjen mukavammaksi. Parin tunnin telkkarin toljotus kostautuu eli sitä ei kannata kokeilla Kuopuksen uhma ei välttämättä ole ollenkaan niin rankka, joten sitä ei vielä kannata surra. Päivä kerrallaan ja koita keksiä joku kiva juttu päivään. Aamupäivä on hyvä aika, koska silloin olet itse pirteämpi. Lapset ei yleensä kummoista kivaa aikaa kaipaa. Kirjojen luku sohvalla tai hetki äidin kainalossa, kun äiti kertoilee juttuja on yleensä jo huippukivaa. Mä imetin välillä niin, että pyysin esikoisen viereen lukemaan (pientä) kirjaa. Oli esikoisellekin kiva hetki, ainakin välillä. Joskus tuo teki pahojaan, kun tiesi, ettei äiti pääse paikalle.

 

["vieras"]

Voi, kuin minun näppikseltäni! Mulla on lähes samanikäiset muksut, vauva pari kuukautta nuorempi. Täsmälleen samojen asioiden kanssa painin, lisäksi on ongelmia imetyksen kanssa, eikä vauva nuku juurikaan päivisin, on vaan huonolla tuulella. Musta tuntuu niin surkealta, kun mä joudun jättämään vauvan lattialle/sitteriin huutamaan, kun en vaan saa yhdellä kädellä hoidettua esim. esikoisen pottailuja. Eikä kantoliinassa viihdy tietenkään. Nyt kun ei olla vielä edes päästy kunnolla ulkoilemaan eli meidän tutut rutiinit on ollut mahdottomia, niin esikoinen on ollut tavallista levottomampi ja huonotuulisempi. Kiljuu ja raivoaa ja herättää vauvan tahallaan silloin harvoin, kun olen vauvan nukkumaan saanut. Huoh. No, aikansa kutakin. Kyllä me selvitään! Mutta yksin et siis ole ajatuksinesi!