äitiys ei aina ole ihanaa.äiti voi olla kamala.

[Q]

Minä en ole saanut apua mistään jaksamattomuuteeni, en pyytämättä tai pyytämällä. On ihan kammottavaa että on vaan pakko pakertaa eteenpäin. Toivon sydämestäni että valoa joskus näkyisi. Sorrun kaikkeen edellä jo mainittuun, myös siihen tukkapöllyyn. Jälkikäteen on kauhea "krapula". Kun ei vaan paine kasvaisi enää yhtään eikä mitään peruuttamatonta tapahtuisi.

Kysyn sultakin, onko teidän kunnassa kodinhoitajia jotka voisivat käydä tai perhetyöntekijöitä? Jos tilanne noin paha, voisit kysyä sosiaalitoimistosta apua, onko niillä mitään ennaltaehkäisevää perhetyötä?

Ei riitä apua sieltä lapsiperheeseen meidän kunnassa. Neuvola kehoittaa vaan jaksamaan, koska lapsuus on niin lyhyt aika. Läääkärin mielestä miehen pitäisi tehdä enemmän kotona.
Seuraavaksi menen yksityispuolelle lääkäriin josko sieltä apua irtoaisi. Koetan olla luovuttamatta, koska pohjimmiltani olen ihan tiedostava ja tavallinen ihminen, nyt ollaan vaan aika pohjamudissa.

 

[vieras]

Mistä noita perhetyöntekijöitä voisi kysellä? On iso kaupunki, ehkä löytyy. Kodinhoitajat on vähennetty minimiin, tunnen yhden perheen, joka oli kanssa tosi tiukilla, pitkän väännön jälkeen saivat kodinhoitajan, joka kävi 2 h kerran kuussa. Eipä sillä paljon univelkaa lyhennetä.

Kysy sosiaalitoimistosta tai neuvolasta, myös päivähoitotoimi saattaa tietää mistä hakea.

 

[sadankilsanunivelka]

Kaupunkilegenda kertoo, että yksi katkeasmipisteessä oleva äiti meni lapsensa kanssa päivystyspolille ja ilmoitti, ettei lähde sieltä ennenkuin on nukkunut viikon putkeen. Vaan mahtaisikohan toimia oikeasti? Sanoisivat vaan, että höpöhöpö tai väärä osoite. Tai pahinta, otettaisiinko lapsi huostaan/äiti erityistarkkailuun "heitteillejätön yrityksestä"?
Ja silti unettomuus on yksi vanhimpia kidutuskeinoja. Miksi ihmeessä meidän pitää vain koittaa jaksaa tätä???

 

[Koivunkäpy]

Itse jaksamisen äärirajoilla käyneenä, tiedän tunteen kun väsyttää niin jottai pää hajoaa.
Meillä toisen kohdalla tarjottiin sairaalassa apua että lapsi olisi jäänyt osastolle yöksi maitoaltistuksen jälkeen kun silloin viellä näytti että korvike käy.. Kieltäydyin, mutta lupasin palata asiaan jos siltä tuntuu. No eipä starvinnut palata kun lapselle ei käynyt pienenä muu kuin tissimaito..
Ukko löytyy, vaan eipä kehdannut sitäkään vaivata muinoin yövalvomisella, aamuvuoroviikkoina hän heräsi 4aikaan aamuyöllä, pahimpina öinä itse en ollut nukkunut siihen mennessä yhtään.

Onneksi isompikin lapsi nukkui päiväunet että edes hetken sai levätä, ja ukko antoi nukkua viikonloppuisin/ kun hällä oli iltavuoro, mutta ei se paljon auta jos aamulla saa nukkua pidempään jos yöt on yhtä valvomista.

Pikkuhiljaa helpottaa kun junnu on vierotettu tissiltä ja yötkin alka olla inhimillisiä, enää ei päivät mene siinä painavassa sumussa missä ei tajua mistään mitään eikä muista mitään..

Pahinta tosiaan on tuo kun neuvolassa vähätellään: pienet nyt vaan valvoo.. joo onhan se normaalia etä lapsi huutaa yöt läpeensä kun mahaan koskee.. eikä silti meinata laittaa lähetettä tutkimuksiin etä missä pienellä on vika |O

 

[sadankilsanunivelka]

Kiitos vieras ehdotuksesta, mutta enpä taida jaksaa soitella ympäri kaupunkia. Vähän kuin aarrearkkua sateenkaaren päästä jahtaisi..

 

[Koivunkäpy]

Kaupunkilegenda kertoo, että yksi katkeasmipisteessä oleva äiti meni lapsensa kanssa päivystyspolille ja ilmoitti, ettei lähde sieltä ennenkuin on nukkunut viikon putkeen. Vaan mahtaisikohan toimia oikeasti? Sanoisivat vaan, että höpöhöpö tai väärä osoite. Tai pahinta, otettaisiinko lapsi huostaan/äiti erityistarkkailuun "heitteillejätön yrityksestä"?
Ja silti unettomuus on yksi vanhimpia kidutuskeinoja. Miksi ihmeessä meidän pitää vain koittaa jaksaa tätä???

Tästä tulee mieleen kun oma äitini vei minut muinoin päivystykseen kun olin huutanut 2vk, ei olisi viel silloinkaan vienyt ellei kaverinsa olisi pakottanut. Lääkäri oli sitämieltä että kun on yh ja perjantai niin kait minut pitää osastolle ottaa että äiti pääsee ryyppäämään.. No ei ollut mennyt ryyppäämään vaan kotiin nukkumaan, ja minustakin löytyi sillä reissulla syy miksi huusin vain, enkä antanut edes naapureiden nukkua..
:saint:

 

[vieras]

Mitä pinoa sä tarkotat tolla aiemmalla pinolla? Mikä otsikko?

 

[Tammikuu]

Vähän tätä asiaa ajoin takaa tuolla "hermomuorit"-ketjullani. Ja ap-hermomuorit joutuivat lopettamaan eräällä palstalla kokoontumisensa, vaikka se vertaistuki olisi ehkä todellakin tarpeeseen. Toiset äidit uhkailuineen tavallaan siihen pakottivat. Ei tietenkään ole ihan oikein karjua naama punaisena/antaa tukkapöllyä, mutta mitä ihmettä hyödyttää ventovieraan uhata käräyttävänsä moinen "äitihirviö"? Saako siitä jotain itselleen? Lapsen edun en oikein osaa uskoa tässä olevan se ainoa vaikutin. Eihän tässä ole kysymys mistään tunnottomista hakkaavistä hirviöistä, vaan väsyneistä ihmisistä. Ei kaikki ole aina niin kristallinkirkasta. Vertaistuki voi auttaa tosi pitkälle, syyttäminen ja uhkaaminen ei. On toki marginaalitapauksia, jotka voivat kyetä vaikka kuinka pahaan, mutta ei sen pelko saa estää ihmisiä puhumasta asioista niiden oikeilla nimillä. Eikä toisaalta aiheuttaa "annan sinut ilmi"-reaktioita.

Kuunnelkaa oikeasti, olkaa tukena, älkää uhatko/syyttäkö heti sormi pystyssä. Edelleen minä ihmettelen, mistä niitä "täydellisyyksiä syyttämisineen" sikiää. Toki ääritapauksiin pitää puuttua, mutta jotenkin tässä ei nyt minusta ole siitä kyse.

Arkivoimia kaikille, joilla takki tuntuu tyhjältä.
:wave:

Vaikka tossa aiemmin kirjoitin, että oon väsynyt ja oon möykänny eilen lapsilleni kun paineessa koetin ratketa heidän tarpeisiinsa vastaamaan niin haluaisin sano omalta osaltani, että minä en kyllä tukkapöllyä hyväksy enkä muuten käsiksi käyntiä. Jos siihen sortuisin, niin ite hakeutuisin jonnekki neuvolatätien tai muiden juttusille. Silloin homma on menny yli, menny ihan liian pitkälle. Siis mun omissa silmissäni en hyväksyis moista enkä antais itelleni anteeksi. En siis puhu nyt muista ja muiden tekemisistä vaan siitä, että itelleni tuo tukkapölly on liikaa. Äitinä mulla itellä on vastuu tajuta tuo raja ja hakea apua, jos överiksi menee. Monesti pienempi käsiksikäynti voi johtaa pahempiin juttuihin. Homma ei jääkään siihen tukkapöllyyn vaan ajan kanssa otteet kovenee. En halua lähteä tuolle tielle. Mutta siis tiedän kyllä kuinka tupella ihminen voi olla ja kuinka joskus on lähellä että tulee totaali kilahdus. Ja sitähän ei tiedä mitä ihminen siinä tilassa tekee ja siksi tuo tupella olo on pelottavaa. Vaikka siis luulen pysyväni kohtuuden rajoissa ei koskaan voi varmuudella tietää. Ihminen on "vain" ihminen.

On erittäin hieno asia, että tiedostaa itse sen, missä se väsymys/suuttumus menisi liikaa yli. Jotenkin vaan aina mun korviin ottaa, kun joku ulkopuolinen tulee sanomaan, että sen ja senverran pitää jaksaa, aikuinen ei tee niin ja niin... toisen elämää on aika riskipeli mennä ns. mestaroimaan, ja muokkaamaan muka paremmaksi. Onhan lakiinkin jo kirjattu, että lasta ei saa fyysisesti kurittaa, mutta silti minusta ei ole tukkapöllyn antajia syyttämään. En tässä kajoa kysymykseen, hyväksynkö moisen. Kunnioitan lakia, mutta laissakin on , ainakin siinä pitäisi olla. ns. sävyeron huomioiminen mahdollista. Mikä on mitäkin, mikä on esim. sitä tukkapöllyä. Juu, saivartelua, mutta niinhän monet tekee siinäkin asiassa, kun he tietämättä mitään taustoista, ovat heti lätkimässä syyllisen/pahoinpitelijän/huonon äidin leimaa otsaan. Oma ongelmani ei ole fyysinen kurittaminen, huutaminen ehkä kylläkin. Silti EN siedä yhtään, että joku tuntematon sanoo minulle, etten saa huutaa lapsille. Tiedän itsekin, että se ei olisi aina tarpeen/järkevää, tms... Mutta niin se vain joskus menee. Kun tiedostaa tilansa, ja yrittää parantaa tapansa, se on minustakin lapsen parasta parhaimmillaan. Ei äitiys tee ihmisestä kärsivällistä/ymmärtävää, ja alati kaikenkestävää. Mitä ihmettä auttaa ulkopuolisten päivittely/oman itsensä ylentäminen?

 

[vieras]

Kiitos vieras ehdotuksesta, mutta enpä taida jaksaa soitella ympäri kaupunkia. Vähän kuin aarrearkkua sateenkaaren päästä jahtaisi..

Niin no, enpä tiedä veisikö se sen enempää energiaa kuin tänne kirjoittelukaan. Voisi jopa saada apuakin sieltä (ennemmin kuin täältä=))

 

[minä vaan]

tuolla alenpana oli teksti siitä kun joku äiti kiroaa ja halveeraa lastaan.moni äiti jopa lyö lastaan.ja ihan väsymyksestä.kun väsymystään ensin sietää 1vuoden kunnes tajuaa että "HEI,olen väsynyt-siksi en jaksa" tuntuu hetken loistavalta.Kunnes puhuu asiasta miehelle,joka auttaa minlä töiltä voi.Kun puhuu muille äideille,ne katsoo kieroon;"outo äiti-äitiyshän on iloa!".kun puhuu neuvolassa,täti tuumaa :" lapsiperheen arki on rankkaa ja se kuuluu asiaan".Eli olet yksin.Ja sitten vaan tule se päivä kun lyöt pientä vietonta lastasi,joka on täysin syytön.Ja omatuntoa kolkuttaa.Eikä kukaan auta.kukaan ei ymmärrä.Ja sitten tule hetki,että toivoo että kuolisi pois jottei lapsi kärsisi.

En kaipaa voimia-tekstejä teiltä, enkä neuvoa hakea apua.Haluan vain sanoa että tälläistäkin voi elämä joskus olla.Kun joku vieras tai tuttu äiti valittaa väsymystä;kuuntele;älä vähättele tai rupea kertomaan omia kokemuksia tai että se kuuluu asiaan.Voimia teille hyvät äidit!Itse yritän jaksaa.

Lapsiperhe kun halusi pitää vapaata ja kysyi lastenhoitajaa vastattiin on niin rankkaa ollut töissä, etten jaksa.(lapseton nainen)Mutta lapsiperheellä, jossa paljon lapsia ei vapaata ole koskaan.(Tarkoitus oli mennä miehen kanssa edes joskus yhdessä jonnekin)

No ehkä lapseton ei tajua kuin tärkeää ois saada olla joskus ihan rauhassa kahdestaan. Mutta kyllä lapsetonkin nainen voi olla oikeasti tosi väsynyt. Itse ainakin olin silloin töiden jälkeen monesti tosi väsynyt, enkä olis jaksanut toisten vekaroita lähteä kaitsemaan.

 

[päivikki]

miks et voisi hakea apua? Jos tuntuu ettet jaksa. Onko aina pakko olla vahva ja yrittää jaksaa?

En yritä olla täydellinen ja olenkin hakenut apua,neuvolan kautta;mutta minuun ei suhtauduta vakavasti,vähätellään kaikkialla tyyliin " lapsiperheen vanhemmat kokevat aina väsymystä,se kuuluu asiaan ja menee ohi".
Mutta joskus sille väsymyksellekkin tulee seinä vastaan,eikä jaksa edes hakea apua.kun on arkisempiakin asioita joissa jaksettava.Ja lapsi on kaiken edellä,ne viime rippeet jotka jäljellä käytettävä lapseen,eikä itseensä.Hassusti sanottu,jos ajatellaan että itseensä pitäisi panostaa ,jotta jaksaa lapseensa panostaa.

 

[päivikki]

ymmärrän täysin ap:n ajatukset äitiyden varjoista.

Minä kun tulin raskaaksi, lähti mies. Itse sitten hoidin lapsen ja koiran ja olemattomilla tuloilla koitin elää ja olin aina yksin(siis iltaisin ja öisin jolloin sitä tukea tarvitsisi). Muistan hyvin kun lapsi huusi ja koira kerjäsi pihalle pääsyä ja olin todellä väsynyt, niin joskus vain tärisin raivosta, kun en pystynyt ratkeamaan joka paikkaan. Tunsin pelkkää kohdistamatonta vihaa.
Näin jälkikäteen asiaa miettiessäni, olen päätellyt että olin aivan jaksamisen äärirajoilla ja luoja tietää mitä olisi tapahtunut, jos se viimeinen höyhen olisi silloin päälleni laskeutunut.
Äitiys ei todellakaan ole aina iloinen asia.

Kiitos, ymmärryksestä! Minäkin tiedän nousevani,olen noussut jo niin monta kertaa.

 

[päivikki]

vaikka väsyttää kuinka ei saa lyödä lasta!!apua täytyy hakea jos tulee semmosia tuntemuksiakaan,kyllä suomen maassa apua saa,lapsen lyöminen tuo vaan lisä ongelmia!!ei se väsymystä tai mieltä paranna,päin vastoin!!pitää hillitä itsensä ja laskea kymmeneen!

Eikä ihmisiä saa tappaa tai hakata! Kyllähän sen kaikki tiettää,mutta jos ihminen kulkee äärirajoilla,ei voi tietää mitä tapahtuu.Yhteiskunta tai kanssasisaret ei yleensä auta ,vaan tekevät juuri näin kuin sinä; parjaavat huonoa käytöstä. Se ei auta itse ongelmaan,koska ongelma on tiedossa-ratkaisutapa ei välttämättä ole yhtä selkeä ja vaikka olisi sen toteuttaminen hankalaa kun tuki on mitä on( senhän näkee näissä keskusteluissakin,ei äiti toista äitiä auta,vaan lyö lyötyä).

 

[päivikki]

Minä en ole saanut apua mistään jaksamattomuuteeni, en pyytämättä tai pyytämällä. On ihan kammottavaa että on vaan pakko pakertaa eteenpäin. Toivon sydämestäni että valoa joskus näkyisi. Sorrun kaikkeen edellä jo mainittuun, myös siihen tukkapöllyyn. Jälkikäteen on kauhea "krapula". Kun ei vaan paine kasvaisi enää yhtään eikä mitään peruuttamatonta tapahtuisi.

Kiitos kohtalontoveri! Minä en ole kuin kerran lastani lyönyt ja vain yhtä. Ja minulla kuitenkin lapsia neljä. Olen tässä itse syytöksen aikana ja väsymyksessäni myös ymmärtänyt olevani oikeasti hyvä äiti,koska omatuntoni kolkuttaa, koen olleeni huono väärintekijä jne.Haluan sanoa sinulle;että myös sinä olet hyvä äiti,koska pohdit tekojasi.Voimia!

 

[natasja]

tiedättekö että on olemassa ns.tukiperheitä??jossa lapsi/lapset ovat 1-2viikonloppua/kk. minä ymmärrän tämän väsymyksen,1v 10kk kun heräsin 4-12krt joka yö,aamulla 6ylös yms.ja yksin vaativan vauvan ja myöhemmin vilkkaan ja vaativan lapsen kanssa.kyllä alko olee pinna kireällä

 

[sadankilsanunivelka]

Kiitos vieras ehdotuksesta, mutta enpä taida jaksaa soitella ympäri kaupunkia. Vähän kuin aarrearkkua sateenkaaren päästä jahtaisi..

Niin no, enpä tiedä veisikö se sen enempää energiaa kuin tänne kirjoittelukaan. Voisi jopa saada apuakin sieltä (ennemmin kuin täältä=))

Joo, ihan oikeassa olet, pitäisi jaksaa yrittää. Ongelma vaan on se ettei ihan yksinkertaisesti JAKSA. Eikä uskalla, en kestä yhtään enää näitä "koitahan nyt vaan selvitä" - toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos -tätejä. Mieluummin olen sitten ilman heidän "apujaan". Vilautetaan lapselle tikkaria, mutta pannankin sitten pois! Minusta pitäisi olla päivänselvää, että apua saisi, eikä näin että sitä saa turhaan ruinata sieltä tai täältä Yhtälailla harmittavat hyväätarkoittavat neuvojat, jotka ratkovat ongelmani näppärästi kehoittamalla hakemaan apua. Arhg, näen kohta punaista koko sanasta!

Jollain surkuhupaisalla tavalla tämä ketju on kyllä lohduttanut aika paljon, suurkiitos teille!

 

[kp]

Q ja sadankilsanunivelka, mistä päin olette?

 

[päivikki]

Kiitos kaikille.Ja voimia teille.Ensimmäistä krtaa minusta tuntuu,että keskustelu pysyi asiassa ja te olitte ihan rehellisiä.Kiitos.

 

[Siivousapua]

Meillä 2 pientä lasta kotona. Sukulaisia ei mailla eikä halmeilla. Lapset ei oo ollu päivääkään tai edes muutamaa tuntia kellään hoidossa. JOskus on tietty niin, että mies hoitaa ja minä hoidan menoni ja toisin päin. Mutta harvoin. Mutta se mikä meän eloa helpottaa on siivousapu. Me maksetaan kotiapulaiselle, joka siis siivoaa kodin, pesee pyykkiä siinä samalla ja käy ruokakaupassa (teen ostoslistan ja annan rahan). Hän tekisi ruokaakin joskus jos pyytäisin. Näin jää enemmän aikaa olla lasten kanssa ja enemmän niitä hetkiä, jolloin voi huokasta. Meillä lapset nukkuu samaan aikaan päikkäreitä, jos ei koko aikaa niin osan aikaa. Ja kun mun ei tarvi tuolloin tehdä kotitöitä, voin itsekin huilia. Ok, homma on tietty tiukka paikka lompakolle, mutta parempi näin kuin että rätti poikki uupuneena. Totaaliuupuneena ei jaksa iloita perheestä eikä mistään. Mie oon valmis maksamaan siitä, että jaksan iloita lasteni lapsuusvuosista enkä pilaa noita arvokkaita vuosia elämällä hirveen paineen alla. Lapset on pieniä vain kerran.

 

[Maamikki]

Pitäkää nyt kaikki tosi väsyneet äidit huolta siitä, että ette vaan tule raskaaksi ennen kuin edelliset lapset on isoja ja olette saanu nukkua vähintään sen vuoden ajan kaikki väsymykset pois. Uutta raskautta kannattaa suunnitella vasta kun tuntee itsensä hyvinvoivaksi niin henkisesti kuin fyysisestikin.

 

[LisaMarie]

Äitiys on kummallinen asia.
Siihen ei saa väsyä, mutta jos uraohjus sanoo että oli paska päivä töissä, se on ymmärrettävää. JOs himolenkkeilijä ei jokupäivä jaksakkaan lähteä lenkille, se on ymmärrettävää. Jos himokokkaaja ei jonain lauantaina jaksakkaan kutsua kavereitaan lauantaibrunssille, se on ymmärettävää. JOs puoliso tympii välillä, sekin on normaalia....jokaiseen muuhun positiiviseen ja ihanaan asiaan elämässä on normaalia väsyä välillä, mutta jos äiti älähtää että oli kyllä perkeleen paska päivä, niin johan on kummallista.
Minusta tuo on kummallista. Miksi äitiys on repäisty irti koko muusta elämästä ja toimii ihan eri tavalla?

Toisaalta taas hakee äiti apua mihin tahansa, se tungetaan heti "äiti on vähän väsynyt" putkeen, eikä oikeastaan edes kuunnella. Varsinkin jos äiti on työssä, ja työssä on ongelmia jaksamisen kanssa, ei lääkäri edes kuuntele, kun on tekemässä "äiti on vähän väsynyt"-diagnoosia! Äidillä ei sitten vissiin muuta elämää ole, kun ainoa asia, joka voi uuvuttaa, masentaa ja väsyttää on se äitiys :headwall: :headwall: