äitiys ei aina ole ihanaa.äiti voi olla kamala.

[päivikki]

tuolla alenpana oli teksti siitä kun joku äiti kiroaa ja halveeraa lastaan.moni äiti jopa lyö lastaan.ja ihan väsymyksestä.kun väsymystään ensin sietää 1vuoden kunnes tajuaa että "HEI,olen väsynyt-siksi en jaksa" tuntuu hetken loistavalta.Kunnes puhuu asiasta miehelle,joka auttaa minlä töiltä voi.Kun puhuu muille äideille,ne katsoo kieroon;"outo äiti-äitiyshän on iloa!".kun puhuu neuvolassa,täti tuumaa :" lapsiperheen arki on rankkaa ja se kuuluu asiaan".Eli olet yksin.Ja sitten vaan tule se päivä kun lyöt pientä vietonta lastasi,joka on täysin syytön.Ja omatuntoa kolkuttaa.Eikä kukaan auta.kukaan ei ymmärrä.Ja sitten tule hetki,että toivoo että kuolisi pois jottei lapsi kärsisi.

En kaipaa voimia-tekstejä teiltä, enkä neuvoa hakea apua.Haluan vain sanoa että tälläistäkin voi elämä joskus olla.Kun joku vieras tai tuttu äiti valittaa väsymystä;kuuntele;älä vähättele tai rupea kertomaan omia kokemuksia tai että se kuuluu asiaan.Voimia teille hyvät äidit!Itse yritän jaksaa.

 

[PahaSilmä]

Kyllä sä jaksatkin. Joskus se auttaa, että ei ota niin vakavasti, vaan yrittää nähdä asioiden koomiset puolet. Kotihommat ei ole niin tärkeitä, kuin pitää hetken lasta sylissä ja helliä. :hug:

Tiedän, että vaikeaa voi olla.

 

[vieras]

mutta joskus on helppoa piiloutua noiden ap:n kertomien juttujen taakse. tarkoitan.. kaikki äidiksi tulevat eivät ole hyviä äitejä lapsilleen. ja väsymys ei todellakaan aina ole sen takana.
ajatella, äiti voi olla paha muutenkin. valitettavasti =(

 

[miks]

miks et voisi hakea apua? Jos tuntuu ettet jaksa. Onko aina pakko olla vahva ja yrittää jaksaa?
Minuu kyllä auttoi, kun luovuin yrittämästä olla täydellinen ja tehdä kaikkeni toisten eteen. Siis otin itsekkäästi edes vähän omaa aikaa ja jätin kotitöitä tuonnemmaksi. Jaksan paremmin pienten lasteni kanssa ja lapset voivat paremmin, vaikka koti ei kiiltokuva olekaan.

 

[se siitä parisuhteesta]

tuolla alenpana oli teksti siitä kun joku äiti kiroaa ja halveeraa lastaan.moni äiti jopa lyö lastaan.ja ihan väsymyksestä.kun väsymystään ensin sietää 1vuoden kunnes tajuaa että "HEI,olen väsynyt-siksi en jaksa" tuntuu hetken loistavalta.Kunnes puhuu asiasta miehelle,joka auttaa minlä töiltä voi.Kun puhuu muille äideille,ne katsoo kieroon;"outo äiti-äitiyshän on iloa!".kun puhuu neuvolassa,täti tuumaa :" lapsiperheen arki on rankkaa ja se kuuluu asiaan".Eli olet yksin.Ja sitten vaan tule se päivä kun lyöt pientä vietonta lastasi,joka on täysin syytön.Ja omatuntoa kolkuttaa.Eikä kukaan auta.kukaan ei ymmärrä.Ja sitten tule hetki,että toivoo että kuolisi pois jottei lapsi kärsisi.

En kaipaa voimia-tekstejä teiltä, enkä neuvoa hakea apua.Haluan vain sanoa että tälläistäkin voi elämä joskus olla.Kun joku vieras tai tuttu äiti valittaa väsymystä;kuuntele;älä vähättele tai rupea kertomaan omia kokemuksia tai että se kuuluu asiaan.Voimia teille hyvät äidit!Itse yritän jaksaa.

Lapsiperhe kun halusi pitää vapaata ja kysyi lastenhoitajaa vastattiin on niin rankkaa ollut töissä, etten jaksa.(lapseton nainen)Mutta lapsiperheellä, jossa paljon lapsia ei vapaata ole koskaan.(Tarkoitus oli mennä miehen kanssa edes joskus yhdessä jonnekin)

 

[Omppu07]

no kun itellä ei ollut perhettä, niin tein pajlon töitä, enkä olisi kyllä jaksanut kavereitten muksuja katella.. enkä odota että kaikki kaverit kattelis mun muksuja.

 

[vieras]

ymmärrän täysin ap:n ajatukset äitiyden varjoista.

Minä kun tulin raskaaksi, lähti mies. Itse sitten hoidin lapsen ja koiran ja olemattomilla tuloilla koitin elää ja olin aina yksin(siis iltaisin ja öisin jolloin sitä tukea tarvitsisi). Muistan hyvin kun lapsi huusi ja koira kerjäsi pihalle pääsyä ja olin todellä väsynyt, niin joskus vain tärisin raivosta, kun en pystynyt ratkeamaan joka paikkaan. Tunsin pelkkää kohdistamatonta vihaa.
Näin jälkikäteen asiaa miettiessäni, olen päätellyt että olin aivan jaksamisen äärirajoilla ja luoja tietää mitä olisi tapahtunut, jos se viimeinen höyhen olisi silloin päälleni laskeutunut.
Äitiys ei todellakaan ole aina iloinen asia.

 

[simba]

vaikka väsyttää kuinka ei saa lyödä lasta!!apua täytyy hakea jos tulee semmosia tuntemuksiakaan,kyllä suomen maassa apua saa,lapsen lyöminen tuo vaan lisä ongelmia!!ei se väsymystä tai mieltä paranna,päin vastoin!!pitää hillitä itsensä ja laskea kymmeneen!

 

[vieras]

Mulla on kaks pientä lasta ja täytyy sanoa,että jos itse olen nukkunut vähän ja väsymys vaan kasvaa, niin menen kyllä ihan jaksamisen äärirajoille. Silloin en kestä tippaakaan lapsen itkua,kiukuttelua huutoa...tuntuu vain,että pää hajoaa ja tekisi mieli vain lähteä pois katsomatta taakseen. Ja tämä kaikki vain johtuu väsymyksestä ja kertyneestä univelasta. Mikä tähän auttaa? Nyt kun asiaa vakavasti mietin niin ehkä ratkaisu olisi unilääke...Itse menen monesti nukkumaan ajoissa,mutta uni vain ei tule. Onneksi itselläni väsymys purkautuu vain lapsille(ja miehelle) huutamisella,lyönyt en ole koskaan.

Jotenkin tuntuu,että monet ajattelee,että väsymys kuuluu äitiyteen ja että kyllähän se helpottaa, kun lapset kasvaa...joo ei se kuule helpota moneen vuoteen,koska ne lapset on riippuvaisia vanhemmistaan kauan. Ennen lapsia väsymyksen pystyi nukkua pois tai kun tuntui,ettei jaksa mitään tai ärsyttää niin lähti vain lenkille,kauppaan,baariin,pisti nukkumaan tms...nyt kun lapsia on niin pitää vain jaksaa,vaikka kroppa sanoo,että lepää...

 

[M]

Täälläkin äiti surkeissa fiiliksissä. Eilen tuli tiuskittua lapsille ja äristyä (en huuda heille kurkku suorana mutta tarpeeksi ikävästi on tullu sanottua) kun koko iltapäivä ja ilta (miehellä työmeno joten oltiin kolmestaan) oli sitä, että olis pitänyt ratketa kahtia molempien lasten tarpeita tyydyttämään. Toinen, eli parikuinen, roikku tissillä ja toista piti ulkoiluttaa, syöttää, leikittää, tehdä iltapesut, huolehtia iltapalasta jne. Ja kun toiselle koetin hommia laittaa niin toinen huusi ja sama toisin päin. Leikkikentällä ulkoillessamme kuljin 1,5 vuotiaan taaperon perässä vauvaa imettäen kun vauvalla oli joku ihmeen nälkäkurki-ilta ja kotihommat illalla ja heidän laittaminen nukkumaan oli yhtä sirkusta vauvaa tuon tuosta tissillä roikottaen. Kyllä vaan alko tuntua, että pää hajoaa ja tuli paineessa tiukittua ilkeästi. Siinä paineessa on niin vaikea kestää sitä itkua ja huutoa jos sitä tulee molemmilta vielä yhtä aikaa. Ihan karseeta kun oarhaas yrität ja silti huuto vain yltyy, olit miten nopea ja tehokas vaan. Ei riitä kuitenkaan. Noin siis pahimpana hetkenä. Ei tää tietty tämmöstä koko aikaa oo. Molemmilla lapsilla on katkonaiset yöt, eli herätyksiä on aika paljon nyt. Puoliso jeesii ihan kympillä silloin kun ei oo töissä, mutta vaikka hän esikon yöheräilyt hoitaakin niin herään aina samalla enkä saa unesta heti kii. Väsyneenä paineen alla tulee siis puhuttua tosi ilkeesti. Itelle tulee paha mieli lasten puolesta vaikka en ookaan niille möykännyt kuin hetken siinä pahimmassa hässäkässä ja siis muuten touhunnu ja huolehtinu rakastavasti koko päivän. Tulee niin paska fiilis ja olo kuin olis koko muuten hienosti menneen päivän heittäny roskakoriin. Niin paha syyllisyys tulee. Eli kyllä, äidin elämä voi ja on monesti aika tupella elämistä ja sitä, että vaikka antaa itestään ihan kaiken niin sekään ei aina riitä tilanteen pelastamiseksi.

 

[vieras]

No vielä tulee se päivä kun istutaan kädet ristissä kotona ja odotellaan niitä kiireisiä lapsia käymään edes joskus. Toivotaan ettei oltais vaivoiksi kun niillä on omat perheensä ja lapsensa. Ja toden totta siihen päiväänb ei ole pitkälti aikaa...

 

[´vieras]

Mulla on kaks pientä lasta ja täytyy sanoa,että jos itse olen nukkunut vähän ja väsymys vaan kasvaa, niin menen kyllä ihan jaksamisen äärirajoille. Silloin en kestä tippaakaan lapsen itkua,kiukuttelua huutoa...tuntuu vain,että pää hajoaa ja tekisi mieli vain lähteä pois katsomatta taakseen. Ja tämä kaikki vain johtuu väsymyksestä ja kertyneestä univelasta. Mikä tähän auttaa? Nyt kun asiaa vakavasti mietin niin ehkä ratkaisu olisi unilääke...Itse menen monesti nukkumaan ajoissa,mutta uni vain ei tule. Onneksi itselläni väsymys purkautuu vain lapsille(ja miehelle) huutamisella,lyönyt en ole koskaan.

Jotenkin tuntuu,että monet ajattelee,että väsymys kuuluu äitiyteen ja että kyllähän se helpottaa, kun lapset kasvaa...joo ei se kuule helpota moneen vuoteen,koska ne lapset on riippuvaisia vanhemmistaan kauan. Ennen lapsia väsymyksen pystyi nukkua pois tai kun tuntui,ettei jaksa mitään tai ärsyttää niin lähti vain lenkille,kauppaan,baariin,pisti nukkumaan tms...nyt kun lapsia on niin pitää vain jaksaa,vaikka kroppa sanoo,että lepää...

Onko sulla miestä? Miksi et ota omaa aikaa, kun mies on kotona?

 

[M]

No vielä tulee se päivä kun istutaan kädet ristissä kotona ja odotellaan niitä kiireisiä lapsia käymään edes joskus. Toivotaan ettei oltais vaivoiksi kun niillä on omat perheensä ja lapsensa. Ja toden totta siihen päiväänb ei ole pitkälti aikaa...

Toisaalta toki näinkin, mutta toisaalta tämmönen ajattelu tuskin auttaa pätkääkään sellaista äitiä, joka on sillä hetkellä ihan tupella.

 

[M]

Mulla on kaks pientä lasta ja täytyy sanoa,että jos itse olen nukkunut vähän ja väsymys vaan kasvaa, niin menen kyllä ihan jaksamisen äärirajoille. Silloin en kestä tippaakaan lapsen itkua,kiukuttelua huutoa...tuntuu vain,että pää hajoaa ja tekisi mieli vain lähteä pois katsomatta taakseen. Ja tämä kaikki vain johtuu väsymyksestä ja kertyneestä univelasta. Mikä tähän auttaa? Nyt kun asiaa vakavasti mietin niin ehkä ratkaisu olisi unilääke...Itse menen monesti nukkumaan ajoissa,mutta uni vain ei tule. Onneksi itselläni väsymys purkautuu vain lapsille(ja miehelle) huutamisella,lyönyt en ole koskaan.

Jotenkin tuntuu,että monet ajattelee,että väsymys kuuluu äitiyteen ja että kyllähän se helpottaa, kun lapset kasvaa...joo ei se kuule helpota moneen vuoteen,koska ne lapset on riippuvaisia vanhemmistaan kauan. Ennen lapsia väsymyksen pystyi nukkua pois tai kun tuntui,ettei jaksa mitään tai ärsyttää niin lähti vain lenkille,kauppaan,baariin,pisti nukkumaan tms...nyt kun lapsia on niin pitää vain jaksaa,vaikka kroppa sanoo,että lepää...

Onko sulla miestä? Miksi et ota omaa aikaa, kun mies on kotona?

En tiedä sanoa tän äidin puolesta, jolta asiaa kysyt mutta itse sanoisin, että kun mies tulee töistä 18.30 niin vaikka voisin ehkä järjestää pienen pakomatkan jonnekin imetysajoituksesta riippuen (vauva ei ota pulloa) niin mulla ei oo kerta kaikkiaan virtaa lähteä tuosta ovesta ulos. Oon päivän laukkonu ja käyttäny lapsia ties missä enkä jaksa edes ajatella illalla muuta kuin sitä hetkeä, että pääsen kaatumaan sänkyyn. Valitettavasti näin. Kumpa olisikinenemmän virtaa ja energiaa että saisin aikaiseksi lähteä jonnekin. Vaan sen kun oon sitten joskus tehnyt niin sitte oon vaan entistä väsyneempi ja seuraavana päivänä vituttaa kun tuli lähettyä jonnekki voimia kuluttamaan. Kaikille homma ei vaan pelaa voimia palauttavasti.

 

[vieras]

Mulla on kaks pientä lasta ja täytyy sanoa,että jos itse olen nukkunut vähän ja väsymys vaan kasvaa, niin menen kyllä ihan jaksamisen äärirajoille. Silloin en kestä tippaakaan lapsen itkua,kiukuttelua huutoa...tuntuu vain,että pää hajoaa ja tekisi mieli vain lähteä pois katsomatta taakseen. Ja tämä kaikki vain johtuu väsymyksestä ja kertyneestä univelasta. Mikä tähän auttaa? Nyt kun asiaa vakavasti mietin niin ehkä ratkaisu olisi unilääke...Itse menen monesti nukkumaan ajoissa,mutta uni vain ei tule. Onneksi itselläni väsymys purkautuu vain lapsille(ja miehelle) huutamisella,lyönyt en ole koskaan.

Jotenkin tuntuu,että monet ajattelee,että väsymys kuuluu äitiyteen ja että kyllähän se helpottaa, kun lapset kasvaa...joo ei se kuule helpota moneen vuoteen,koska ne lapset on riippuvaisia vanhemmistaan kauan. Ennen lapsia väsymyksen pystyi nukkua pois tai kun tuntui,ettei jaksa mitään tai ärsyttää niin lähti vain lenkille,kauppaan,baariin,pisti nukkumaan tms...nyt kun lapsia on niin pitää vain jaksaa,vaikka kroppa sanoo,että lepää...

Onko sulla miestä? Miksi et ota omaa aikaa, kun mies on kotona?

En tiedä sanoa tän äidin puolesta, jolta asiaa kysyt mutta itse sanoisin, että kun mies tulee töistä 18.30 niin vaikka voisin ehkä järjestää pienen pakomatkan jonnekin imetysajoituksesta riippuen (vauva ei ota pulloa) niin mulla ei oo kerta kaikkiaan virtaa lähteä tuosta ovesta ulos. Oon päivän laukkonu ja käyttäny lapsia ties missä enkä jaksa edes ajatella illalla muuta kuin sitä hetkeä, että pääsen kaatumaan sänkyyn. Valitettavasti näin. Kumpa olisikinenemmän virtaa ja energiaa että saisin aikaiseksi lähteä jonnekin. Vaan sen kun oon sitten joskus tehnyt niin sitte oon vaan entistä väsyneempi ja seuraavana päivänä vituttaa kun tuli lähettyä jonnekki voimia kuluttamaan. Kaikille homma ei vaan pelaa voimia palauttavasti.

Ollaanhan me ihmiset erilaisia. Minulla juoksulenkki kun on tapa irtaantua päivästä, monesti odotan lenkkarit jalassa rapussa kun mies tulee. Me ei miehen kanssa saada yhteistä aikaa, kun ei kukaan läheisistä halua hoitaa montaa pientä lasta, mutta yritetään kumpikin ottaa hetki päivässä omaa aikaa. Oon paljon väsyneempi ja kiukkuisempi jos en lähde lenkilleni.

 

[äitylix2]

Mulla on kaks pientä lasta ja täytyy sanoa,että jos itse olen nukkunut vähän ja väsymys vaan kasvaa, niin menen kyllä ihan jaksamisen äärirajoille. Silloin en kestä tippaakaan lapsen itkua,kiukuttelua huutoa...tuntuu vain,että pää hajoaa ja tekisi mieli vain lähteä pois katsomatta taakseen. Ja tämä kaikki vain johtuu väsymyksestä ja kertyneestä univelasta. Mikä tähän auttaa? Nyt kun asiaa vakavasti mietin niin ehkä ratkaisu olisi unilääke...Itse menen monesti nukkumaan ajoissa,mutta uni vain ei tule. Onneksi itselläni väsymys purkautuu vain lapsille(ja miehelle) huutamisella,lyönyt en ole koskaan.

Jotenkin tuntuu,että monet ajattelee,että väsymys kuuluu äitiyteen ja että kyllähän se helpottaa, kun lapset kasvaa...joo ei se kuule helpota moneen vuoteen,koska ne lapset on riippuvaisia vanhemmistaan kauan. Ennen lapsia väsymyksen pystyi nukkua pois tai kun tuntui,ettei jaksa mitään tai ärsyttää niin lähti vain lenkille,kauppaan,baariin,pisti nukkumaan tms...nyt kun lapsia on niin pitää vain jaksaa,vaikka kroppa sanoo,että lepää...

Onko sulla miestä? Miksi et ota omaa aikaa, kun mies on kotona?

Joo eli olen siis eri "vieras" kuin ap...mutta sama olo usein kuin ap:llä. Mulla on mies,mutta jotenkin oon vain niin saamaton ja en osaa yksin harrastaa mitään...eli olisi kiva käydä kävelyllä tms jonkun kaverin kanssa,mutta lähellä ei asu yhtään joka pystyisi lähtemään myös ilman lapsia käymään jossain. Kavereita löytyy joilla lapsia on, mutta "omaa aikaa" en haluaisi kuluttaa siihen,että sitten olen toisten lasten kanssa. Kaupassa käyn ilman lapsia, mutta ei se oikein tunnu "omalta ajalta"...En yksinkertaisesti ole keksinyt,että mikä olisi se minun "juttu",jota tekesin kun haluan irtaantua kodista. Töihin menemistä olen miettinyt,mutta toisaalta en ole siihenkään valmis...ehkä vain elämäni on nyt pisteessä,että mietin mitä elämältäni haluan. Olisikohan 30 kympin kriisi ovellani kolkuttelemassa.

Ja kuten ap kertoi,niin myös minulla usein väsymys vie voimat totaalisesti,että en usein jaksa lähteä edes kauppaan,kun mies on töistä tullut...Ratsastamisen aloittamista olen miettinyt,mutta se on taas kallista lystiä...Ratsastaminen on ollut haaveeni koko elämäni ajan,että ehkä se olisi minun juttuni kun saisin itseni soittamaan ja varaamaan tunnille ajan.

 

[Tammikuu]

Vähän tätä asiaa ajoin takaa tuolla "hermomuorit"-ketjullani. Ja ap-hermomuorit joutuivat lopettamaan eräällä palstalla kokoontumisensa, vaikka se vertaistuki olisi ehkä todellakin tarpeeseen. Toiset äidit uhkailuineen tavallaan siihen pakottivat. Ei tietenkään ole ihan oikein karjua naama punaisena/antaa tukkapöllyä, mutta mitä ihmettä hyödyttää ventovieraan uhata käräyttävänsä moinen "äitihirviö"? Saako siitä jotain itselleen? Lapsen edun en oikein osaa uskoa tässä olevan se ainoa vaikutin. Eihän tässä ole kysymys mistään tunnottomista hakkaavistä hirviöistä, vaan väsyneistä ihmisistä. Ei kaikki ole aina niin kristallinkirkasta. Vertaistuki voi auttaa tosi pitkälle, syyttäminen ja uhkaaminen ei. On toki marginaalitapauksia, jotka voivat kyetä vaikka kuinka pahaan, mutta ei sen pelko saa estää ihmisiä puhumasta asioista niiden oikeilla nimillä. Eikä toisaalta aiheuttaa "annan sinut ilmi"-reaktioita.

Kuunnelkaa oikeasti, olkaa tukena, älkää uhatko/syyttäkö heti sormi pystyssä. Edelleen minä ihmettelen, mistä niitä "täydellisyyksiä syyttämisineen" sikiää. Toki ääritapauksiin pitää puuttua, mutta jotenkin tässä ei nyt minusta ole siitä kyse.

Arkivoimia kaikille, joilla takki tuntuu tyhjältä.
:wave:

 

[M]

Vähän tätä asiaa ajoin takaa tuolla "hermomuorit"-ketjullani. Ja ap-hermomuorit joutuivat lopettamaan eräällä palstalla kokoontumisensa, vaikka se vertaistuki olisi ehkä todellakin tarpeeseen. Toiset äidit uhkailuineen tavallaan siihen pakottivat. Ei tietenkään ole ihan oikein karjua naama punaisena/antaa tukkapöllyä, mutta mitä ihmettä hyödyttää ventovieraan uhata käräyttävänsä moinen "äitihirviö"? Saako siitä jotain itselleen? Lapsen edun en oikein osaa uskoa tässä olevan se ainoa vaikutin. Eihän tässä ole kysymys mistään tunnottomista hakkaavistä hirviöistä, vaan väsyneistä ihmisistä. Ei kaikki ole aina niin kristallinkirkasta. Vertaistuki voi auttaa tosi pitkälle, syyttäminen ja uhkaaminen ei. On toki marginaalitapauksia, jotka voivat kyetä vaikka kuinka pahaan, mutta ei sen pelko saa estää ihmisiä puhumasta asioista niiden oikeilla nimillä. Eikä toisaalta aiheuttaa "annan sinut ilmi"-reaktioita.

Kuunnelkaa oikeasti, olkaa tukena, älkää uhatko/syyttäkö heti sormi pystyssä. Edelleen minä ihmettelen, mistä niitä "täydellisyyksiä syyttämisineen" sikiää. Toki ääritapauksiin pitää puuttua, mutta jotenkin tässä ei nyt minusta ole siitä kyse.

Arkivoimia kaikille, joilla takki tuntuu tyhjältä.
:wave:

Vaikka tossa aiemmin kirjoitin, että oon väsynyt ja oon möykänny eilen lapsilleni kun paineessa koetin ratketa heidän tarpeisiinsa vastaamaan niin haluaisin sano omalta osaltani, että minä en kyllä tukkapöllyä hyväksy enkä muuten käsiksi käyntiä. Jos siihen sortuisin, niin ite hakeutuisin jonnekki neuvolatätien tai muiden juttusille. Silloin homma on menny yli, menny ihan liian pitkälle. Siis mun omissa silmissäni en hyväksyis moista enkä antais itelleni anteeksi. En siis puhu nyt muista ja muiden tekemisistä vaan siitä, että itelleni tuo tukkapölly on liikaa. Äitinä mulla itellä on vastuu tajuta tuo raja ja hakea apua, jos överiksi menee. Monesti pienempi käsiksikäynti voi johtaa pahempiin juttuihin. Homma ei jääkään siihen tukkapöllyyn vaan ajan kanssa otteet kovenee. En halua lähteä tuolle tielle. Mutta siis tiedän kyllä kuinka tupella ihminen voi olla ja kuinka joskus on lähellä että tulee totaali kilahdus. Ja sitähän ei tiedä mitä ihminen siinä tilassa tekee ja siksi tuo tupella olo on pelottavaa. Vaikka siis luulen pysyväni kohtuuden rajoissa ei koskaan voi varmuudella tietää. Ihminen on "vain" ihminen.

 

[Q]

Minä en ole saanut apua mistään jaksamattomuuteeni, en pyytämättä tai pyytämällä. On ihan kammottavaa että on vaan pakko pakertaa eteenpäin. Toivon sydämestäni että valoa joskus näkyisi. Sorrun kaikkeen edellä jo mainittuun, myös siihen tukkapöllyyn. Jälkikäteen on kauhea "krapula". Kun ei vaan paine kasvaisi enää yhtään eikä mitään peruuttamatonta tapahtuisi.

 

[sadankilsanunivelka]

Olisi kiva kuulla kerrankin konkreettinen vinkki, että mistä sitä apua oikeasti saa, siis tällainen tuikitavallinen, mutta niin pirun väsynyt äiti (ja isä)! Ja kuinka se avunpyyntö pitää muotoilla, että otetaan vakavasti?

Sukulaiset ja ystävät auliisti kyllä kuuntelevat ja apua lupaavat, "mutta just nyt ei oikein sovi", eikä näillä pariin vuoteen nukkumattomilla aivoilla kovin monimutkaisia hoitokuvioita kykene organisoimaan, helpointa on vain itse jatkaa valvomista. Neuvolan ja perhekahvilan tmv. henkilökunnaltakin irtoaa sympatiaa tyyliin "koittaakaa kestää, kyllä se siitä pian helpottaa". Mutta mitä jos ei helpota ajoissa? Voiko siihen luottaa, että lähipiiri huomaa ajoissa, ennenkuin meillä ihan oikeasti napsahtaa?

 

[FANG-ANN-75]

ISO voimahalaus!!! :hug: :hug: :hug:
Totta se on, ei kaikilla mene asiat aina ns oppikirjojen mukaan. Voi olla vaativa lapsi, itse masentunut tai väsynyt jatkuvasti. Silloin ei jaksa olla onnellinen ja iloinen, mikä on valitettavaa. Toivon todella että asiat helpottuisivat sulla pian :flower: :flower: :flower: sillä lapsellakin on oikeus onneen, ihan kuin sullakin :hug:

 

[neljäpientä]

Mulla on kaks pientä lasta ja täytyy sanoa,että jos itse olen nukkunut vähän ja väsymys vaan kasvaa, niin menen kyllä ihan jaksamisen äärirajoille. Silloin en kestä tippaakaan lapsen itkua,kiukuttelua huutoa...tuntuu vain,että pää hajoaa ja tekisi mieli vain lähteä pois katsomatta taakseen. Ja tämä kaikki vain johtuu väsymyksestä ja kertyneestä univelasta. Mikä tähän auttaa? Nyt kun asiaa vakavasti mietin niin ehkä ratkaisu olisi unilääke...Itse menen monesti nukkumaan ajoissa,mutta uni vain ei tule. Onneksi itselläni väsymys purkautuu vain lapsille(ja miehelle) huutamisella,lyönyt en ole koskaan.

Jotenkin tuntuu,että monet ajattelee,että väsymys kuuluu äitiyteen ja että kyllähän se helpottaa, kun lapset kasvaa...joo ei se kuule helpota moneen vuoteen,koska ne lapset on riippuvaisia vanhemmistaan kauan. Ennen lapsia väsymyksen pystyi nukkua pois tai kun tuntui,ettei jaksa mitään tai ärsyttää niin lähti vain lenkille,kauppaan,baariin,pisti nukkumaan tms...nyt kun lapsia on niin pitää vain jaksaa,vaikka kroppa sanoo,että lepää...

Onko sulla miestä? Miksi et ota omaa aikaa, kun mies on kotona?

Joo eli olen siis eri "vieras" kuin ap...mutta sama olo usein kuin ap:llä. Mulla on mies,mutta jotenkin oon vain niin saamaton ja en osaa yksin harrastaa mitään...eli olisi kiva käydä kävelyllä tms jonkun kaverin kanssa,mutta lähellä ei asu yhtään joka pystyisi lähtemään myös ilman lapsia käymään jossain. Kavereita löytyy joilla lapsia on, mutta "omaa aikaa" en haluaisi kuluttaa siihen,että sitten olen toisten lasten kanssa. Kaupassa käyn ilman lapsia, mutta ei se oikein tunnu "omalta ajalta"...En yksinkertaisesti ole keksinyt,että mikä olisi se minun "juttu",jota tekesin kun haluan irtaantua kodista. Töihin menemistä olen miettinyt,mutta toisaalta en ole siihenkään valmis...ehkä vain elämäni on nyt pisteessä,että mietin mitä elämältäni haluan. Olisikohan 30 kympin kriisi ovellani kolkuttelemassa.

Ja kuten ap kertoi,niin myös minulla usein väsymys vie voimat totaalisesti,että en usein jaksa lähteä edes kauppaan,kun mies on töistä tullut...Ratsastamisen aloittamista olen miettinyt,mutta se on taas kallista lystiä...Ratsastaminen on ollut haaveeni koko elämäni ajan,että ehkä se olisi minun juttuni kun saisin itseni soittamaan ja varaamaan tunnille ajan.

Jos edes mietit sellaista, että voisit alkaa harrastaa jotain omaa, niin tee se. Me ollaan miehen kanssa oltu vuosia pienten kanssa yksin, siis sukulais-tms.apua ei ole, mutta on molemmat pidetty omat harrastukset, jotka antaa voimia jaksaa. Vaikka aloittaminen ja lähteminen on vaikeaa niin se palkitsee ja antaa enemmän kuin ottaa. Jos jäisin kotiin ja telkkarin ääreen vielä illaksikin, niin en jaksaisi mitenkään.

 

[vieras]

Olisi kiva kuulla kerrankin konkreettinen vinkki, että mistä sitä apua oikeasti saa, siis tällainen tuikitavallinen, mutta niin pirun väsynyt äiti (ja isä)! Ja kuinka se avunpyyntö pitää muotoilla, että otetaan vakavasti?

Sukulaiset ja ystävät auliisti kyllä kuuntelevat ja apua lupaavat, "mutta just nyt ei oikein sovi", eikä näillä pariin vuoteen nukkumattomilla aivoilla kovin monimutkaisia hoitokuvioita kykene organisoimaan, helpointa on vain itse jatkaa valvomista. Neuvolan ja perhekahvilan tmv. henkilökunnaltakin irtoaa sympatiaa tyyliin "koittaakaa kestää, kyllä se siitä pian helpottaa". Mutta mitä jos ei helpota ajoissa? Voiko siihen luottaa, että lähipiiri huomaa ajoissa, ennenkuin meillä ihan oikeasti napsahtaa?

Onko teidän kunnassa perhetyöntekijää tai voiko kodinhoitajat auttaa?

 

[vieras]

Minä en ole saanut apua mistään jaksamattomuuteeni, en pyytämättä tai pyytämällä. On ihan kammottavaa että on vaan pakko pakertaa eteenpäin. Toivon sydämestäni että valoa joskus näkyisi. Sorrun kaikkeen edellä jo mainittuun, myös siihen tukkapöllyyn. Jälkikäteen on kauhea "krapula". Kun ei vaan paine kasvaisi enää yhtään eikä mitään peruuttamatonta tapahtuisi.

Kysyn sultakin, onko teidän kunnassa kodinhoitajia jotka voisivat käydä tai perhetyöntekijöitä? Jos tilanne noin paha, voisit kysyä sosiaalitoimistosta apua, onko niillä mitään ennaltaehkäisevää perhetyötä?

 

[sadankilsanunivelka]

Mistä noita perhetyöntekijöitä voisi kysellä? On iso kaupunki, ehkä löytyy. Kodinhoitajat on vähennetty minimiin, tunnen yhden perheen, joka oli kanssa tosi tiukilla, pitkän väännön jälkeen saivat kodinhoitajan, joka kävi 2 h kerran kuussa. Eipä sillä paljon univelkaa lyhennetä.