Äitini on "hauska"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Vanhempani erosivat kun olin 11v. SIitä lähtien olen ollut aina joulut isälläni. Asuinkin isäni luona.

Äitini ei ole jouluihminen, mutta isä on, samoin minä ja sisarukseni.

Kun sitten muutin yhteen mieheni kanssa niin äitini ihmetteli sitä, että silti olen joulut isälläni. Ei hän kuulemma edes katsonut kotiinsa päin, kun muutti pois sieltä. Oli siis ihan naurettavaa, että olen isälläni jouluisin.

Sitten kun esikoisemme syntyi (nyt lapsia kolme) olemme viettäneet joulut isälläni tai sitten mummullani, jossa myös isäni ja sisarukseni ovat jouluna. Joulupukki tulee sitten aina meille eli sitten tämä jouluporukka siirtyy jouluruuan ja kahvin jälkeen meille.

Emme koskaan ole jouluaattona myöskään miehen kotona, koska hekään eivät pahemmin perusta joulusta. Emme halua pilata jouluamme sillä, että vietämme aaton ihmisten kanssa joille joulu on ns. turha ja ärsyttävä pakkojuhla.

Äidilläni on miesystävä ja lisäksi hänellä on siellä kotona kyllä teini-ikäisiä lapsia, jotka on siis uudesta avioliitosta. Meillä on eri isä siis. Eli yksin hän ei jouluna ole. Ja töitäkin hän aina järkkää joulunajaksi, koska ei tosiaan siitä joulusta perusta.

Mutta miksi pitää napista siitä miten me vietämme joulua? En minä todellakaan halua mennä jouluaattoani pilaamaan ihmisen luo, jolle joulu on pakkopullaa, kun voin vietää sen sellaisten läheisteni kanssa jotka nauttivat joulusta ja sen tunnelmasta. Varmasti olisi joulu pilalla.

Mitä te muut tuumaatte?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Niin mistä tuumataan? Sä kerrot elämäntarinas tossa, mut ei me ajatuksenlukijoita olla eli mitä se sun äitis tekee josta pitää jotain tuumata?

Niin että teenkö minä väärin, kun en mene äidilleni pilaamaan omaa jouluani koska tämä natisee siitä, että "vietämme sukujoulua isälläni". Olisi joskus ollut halukas järkkäämään jotain, mutta kun syyskuusta asti napisee siitä miten turha koko joulu on ja häntä ei kiinnosta jne jne.
 

Yhteistyössä