Äiti kotona ja lapset tarhassa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Väsynyt äiti"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"Väsynyt äiti"

Vieras
Mitä mieltä olette siitä että olen kotona ja lapset tarhassa. Jäin työttömäksi ja tässä 2kk odotellut liiton päivärahoja. Mies reissutyössä. Harvoin kotona. Olen 25rv ja olen todella väsynyt. Kilpirauhasarvot oli alakantissa hemoglopiini oli alhaalla ja myös sokerit. Enkä saa minkäänlaista lääkitystä. Meillä on siis taloustilanne mikä on ja miehen kans ei aina hyvin mene. Lasten kans aivan hyvin kuitenkin. Minulla on siis 2 poikaa isompi kohta 5 v ja pienempi 2v ja isomman kans ollut paljon ongelmia.Vaikea uhmaikä. Taistelua joka päivä. Hyviäkin päiviä on paljon tietenkin :D. Otin itse perhetyöntekijään yhteyttä koska tiedän omat rajani ja pyysin apua. Ja ne järjesti lapset hoitoon joka arkipäivä. Kertokaa rehellisesti mitä mieltä olette tämmösestä äidistä. Käyn myös psykologilla kerran viikossa puhumassa omia asioita ja se helpottaa kovasti. Lisäksi mieheni on aika narsistinen. Minulla ei saa olla yhtään ystävää. Seuraa rahankäyttöäni ja ties mitä.
 
En ole missään vaiheessa sanonut että en jaksa hoitaa lapsiani. Kukaan ei minun mielestä voi tuolla tavalla arvostella ketään kun ei tiedä millaista perhe-elämää me vietetään. Aivan normaalia. Minun kuukausipalkka on viimeisen kolmen vuoden aikana ollut 1840e/kk Ja mieheni 5000e/kk. En ole ikinä ennen ollut työttömönä ja jos nyt kerran olen niin heti tuomitaan
 
[QUOTE="Väsynyt äiti";26400824]En ole missään vaiheessa sanonut että en jaksa hoitaa lapsiani. Kukaan ei minun mielestä voi tuolla tavalla arvostella ketään kun ei tiedä millaista perhe-elämää me vietetään. Aivan normaalia. Minun kuukausipalkka on viimeisen kolmen vuoden aikana ollut 1840e/kk Ja mieheni 5000e/kk. En ole ikinä ennen ollut työttömönä ja jos nyt kerran olen niin heti tuomitaan[/QUOTE]

Anteeksi nyt vaan mutta itse aloituksessa kysyit mitä mieltä ollaan kun olet kotona ja lapset hoidossa..eli eikö siihen saa sit rehellisesti jokainen vastata mitä vastaa?
 
  • Tykkää
Reactions: Kitiara Uth Matar
Ja onko se oikein sitten että lapset päivät pitkät kotona kun ei yhtään leikkikaveria lähella eikä muutakaan! Minusta se on hyvä asia että pojat saa leikkiä ikäistensä kanssa tarhassa.
 
Itsellä oikeastaan sama tilanne. Jäin 2kk sitten työttömäksi ja lapsi hoidossa ollut joka päivä silti 8-16.00. Töitä olen etsinyt päivät hiki hatussa tosin ja nyt sain parina päivänä "keikkatyötä". Eihän se paljon ole mutta jotain. Lapsen hoidon pidän ihan siksi että lapsi juuri saa ikäistään seuraa päivisin ja pphoitaja on paras etten hänestä halua luopua :)
 
Anteeksi nyt vaan mutta itse aloituksessa kysyit mitä mieltä ollaan kun olet kotona ja lapset hoidossa..eli eikö siihen saa sit rehellisesti jokainen vastata mitä vastaa?

Mutta joku tolkku sentään ei kaikki herkemmät ihmiset kuten minä voi kestää tuollaista itkemättä että haukutaan tyyliin soskupummiksi. Ikinä en ole joutunut turvautumaan niihin rahoihin. Veroja maksan 20% kuten muutkin ja töitä teen aina kun niitä on tarjolla.
 
[QUOTE="Väsynyt äiti";26400864]Mutta joku tolkku sentään ei kaikki herkemmät ihmiset kuten minä voi kestää tuollaista itkemättä että haukutaan tyyliin soskupummiksi. Ikinä en ole joutunut turvautumaan niihin rahoihin. Veroja maksan 20% kuten muutkin ja töitä teen aina kun niitä on tarjolla.[/QUOTE]

:) ne on taas ne raskausajan hormonit mitkä jyllää kun tuollaisesta itkua pitää tihraista :) Itsekin raskaana itkin jo sille kun televisiosta tuli joku vessapaperi mainos.
 
varmaankin sitten viimeinen lapsi, mitä odotat, niin jaksaa ehkä kolmen kanssa jossain vaiheessa?? hmm? mun puolestani hoidatat lapsesi nyt ihan kenellä haluat, mutta älä tee niitä enää lisää, se ei ole kenenkään etu.
 
Onko teillä kellään hajua millä tavalla kilpirauhasen vajaa toiminta vaikuttaa raskausaikana. Se on aika vakava. Mulle on aivan sama nitä tienaan kunhan lapsilla on aina ruokaa ja puhtaita vaatteita. Ei se raha aina ratkaise. Mulle ja miehelleni kuitenkin lapset on aina kaikki kaikessa
 
Lähinnä ihmettelen sitä miksi olet yhä yhdessä tuollaisen miehen kanssa. Sekä sitäkin että se ptt järjesti lapset päiväkotiin vaikka juuri olet jäänyt pari kk sitten työttömäksi, missä lapset olivat aiemmin työvuorojesi ajan?

Muuten ei mitään. Itselläni on myös lapset olleet päiväkodissa vaikka olen itse ollut kotona (ei tosin kokopäiväisesti mutta silti). Jos jäisin työttömäksi säilyttäisin tottakai sen hoitopaikan. Jos taas muuten tuntuu ettei jaksa, on vaikeaa jne on ihan fiksua hakea apua, sekä keskustelupuolelta että ihan arkeen.
 
Siis sulla on miehenä joku narsistisika, et pärjää edes vanhempien lastesi kanssa ja lisää pitää vääntää?! Minkä ihmeen takia?

Mulla on 2- ja 4-vuotiaat ja oon rv 37. Mies käy normaalisti työssä ja minä hoidan lapset kotona. Ei tulis mieleenkään tunkea niitä toisten vastuulle. Hemoglobiini on 107 eikä tahdo rautatableteilla nousta, väsyttää, maha painaa, turvottaa jne. raskausvaivoja. Toki valitan läheisille jos ne kysyy, sanon rehellisesti että on paha olla ja se itsessään auttaa. Ei tarvii esittää mitään superäitiä. Ei tarvitse olla superäiti voidakseen hoitaa lapset kotona, vaan kyllä se laiskuudelta haisee.

Helppoa ei ole mullakaan aina ollut, mutta vaikeuksista selviää ja oman päänsä saa järjestykseen ilman psykologeja. Mua psykan käynnit lähinnä passivoitti entisestään kun siellä kävin monta vuotta sitten. Yritähän ihminen ryhdistäytyä, ei siitä mitään haittaakaan ole.
 
[QUOTE="Väsynyt äiti";26400934]No antakaa anteeksi että edes kirjoitin tänne. Te olette varmaan niin täydellisiä ihmisiä ja äitejä. Anteeksi että purin ajatuksia edes tänne.[/QUOTE]

Ihan pikkuvinkkinä; ei kannata tehdä kovin provosoivia mielipidekysely-aloituksia jos on mieli niin herkkä ettei kestä yhtään negatiivisempaa palautetta.
 
Halusin pitää tämän lapsen ja miehenikin halusi. Minua vaan itkettää koko ajan en voi sille mitään. Pääsin työhaastatteluun mutta en tiedä miten ne raskauteen suhtautuu. Mieheni on vanhoillis lestadiolais perheestä ja ei hyväksy ehkäisyä mutta aijon tämän pienokaisen jälkeen laittaa kierukan sanoipa mies mitä tahansa koska minunpa on keho. Kuulin että tämä vauva on tyttö ja se oli todella toivottu kun meillä on kaks poikaa. Odotan niin innolla että saan ostella prinsessa vaatteita. Mutta mulle on kuitenkin aivan sama kumpi se on toiveena aina että olisi terve.
 
[QUOTE="Väsynyt äiti";26400978]Halusin pitää tämän lapsen ja miehenikin halusi. Minua vaan itkettää koko ajan en voi sille mitään. Pääsin työhaastatteluun mutta en tiedä miten ne raskauteen suhtautuu. Mieheni on vanhoillis lestadiolais perheestä ja ei hyväksy ehkäisyä mutta aijon tämän pienokaisen jälkeen laittaa kierukan sanoipa mies mitä tahansa koska minunpa on keho. Kuulin että tämä vauva on tyttö ja se oli todella toivottu kun meillä on kaks poikaa. Odotan niin innolla että saan ostella prinsessa vaatteita. Mutta mulle on kuitenkin aivan sama kumpi se on toiveena aina että olisi terve.[/QUOTE]

Ihan hyvä päätös.
Ja onnea kuitenkin uudesta vauvasta!

Minulla ei ole ainakaan mitään sua vastaan, ymmärrän hyvin että lapsesi käyvät hoidossa.

Koitahan jaksella nyt.
 
Mä ymmärrän, ihanaa kun saatte prinsessan!! :) Meille tuli kahden tytön jälkeen poika, ja oon niin innoissani kun oon saanu ostella sille batman-rooliasuja ja saan pukea sen batmaniksi! Ihanaa vaihtelua! Poika on niin älyttömän komea kuminaamarissa ja batmanin puvussa.
 
[QUOTE="Väsynyt äiti";26400978]Halusin pitää tämän lapsen ja miehenikin halusi. Minua vaan itkettää koko ajan en voi sille mitään. Pääsin työhaastatteluun mutta en tiedä miten ne raskauteen suhtautuu. Mieheni on vanhoillis lestadiolais perheestä ja ei hyväksy ehkäisyä mutta aijon tämän pienokaisen jälkeen laittaa kierukan sanoipa mies mitä tahansa koska minunpa on keho. Kuulin että tämä vauva on tyttö ja se oli todella toivottu kun meillä on kaks poikaa. Odotan niin innolla että saan ostella prinsessa vaatteita. Mutta mulle on kuitenkin aivan sama kumpi se on toiveena aina että olisi terve.[/QUOTE]
yritän ja ehkä osittain ymmärränkin tilannettasi, ahtaalta varmasti tuntuu, miehen uskonto on varmasti ollut tiedossa yhteen mentäessä, ei tullut yllätyksenä?
sun on vaan nyt jaksettava, ystävien, sukulaisten, jonkun avulla, jos ei ole ketään, niin sitten ei ole vaihtoehtoja, jaksettava on, lasten takia...
 
Ihan hyvä että lapsilla on ne hoitopaikat ja olet hakenut itsellesi apua sekä aiot vastaisuudessa huolehtia ehkäisystä.

Mutta kannattaa jossain vaiheessa pysähtyä miettimään missä on syy väsymykseen (ehkä teetkin sitä jo noissa viikottaisissa keskusteluissasi). Narsistinen (?) vanhoillislestadiolainen mies kenen kanssa et jaa uskoa ja joka ei hyväksy haluamaasi ehkäisyä, ei salli sinulle kaverisuhteita, valvoo rahankäyttöäsi jne ei kuulosta hyvältä. Itseasiassa kuulostaa paljon raskaammalta ja väsyttävämmältä kuin 5v ja 2v lapset sekä uusi raskaus.
 
  • Tykkää
Reactions: Minna77
Ihan pikkuvinkkinä; ei kannata tehdä kovin provosoivia mielipidekysely-aloituksia jos on mieli niin herkkä ettei kestä yhtään negatiivisempaa palautetta.

Ai yhtään? Mun mielestä tää palsta on aikamoisen täynnä paskamaisia akkoja jotka näkee asioista vaan yhden puolen, hyvä syy lukea tätä palstaa vaikka sisäisen itsetunnon kohotuskeinona. Ap, jos lapsella on hoitopaikka valmiina ja sulla toi tilanne niin ihan hyvin voit viedä hoitoon, tilanne on varmasti väliaikainen ja sunkin hyvinvointi on tässä kohtaa aikamoisen tärkeää. Eipä ne lapset tuosta tilanteests varmaan valtavasti kärsi. Jaksamisia!
 
Lähinnä ihmettelen sitä miksi olet yhä yhdessä tuollaisen miehen kanssa. Sekä sitäkin että se ptt järjesti lapset päiväkotiin vaikka juuri olet jäänyt pari kk sitten työttömäksi, missä lapset olivat aiemmin työvuorojesi ajan?

Muuten ei mitään. Itselläni on myös lapset olleet päiväkodissa vaikka olen itse ollut kotona (ei tosin kokopäiväisesti mutta silti). Jos jäisin työttömäksi säilyttäisin tottakai sen hoitopaikan. Jos taas muuten tuntuu ettei jaksa, on vaikeaa jne on ihan fiksua hakea apua, sekä keskustelupuolelta että ihan arkeen.

Lapset olivat siis samassa tarhassa kun nytkin. Tein vain kaksvuorotyötä. Ja nyt hain siis töitä ja se nainen joka pyys niin sano että sinulla on hyvät paperit ja työkokemusta hyvin. Mutta se vähän jännittää koska en laittanu hakemukseen että oon raskaana. Työaikaa olis jäljellä 2 kk.
 

Yhteistyössä