Äit soitti, jäi kyllä aika loukkaantunut olo.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Vähän taustaa. Eli me asutaan alle tunnin matkan päässä. Sisko asuu toisella puolen Suomea.
Keväällä olivat viikonlopun siskolla lapsia hoitamassa. Nyt sitte olivat viikon siellä siskolla kaverina. No toinen siskon lapsista loukkas ittensä niin et piti kipsata.
Sisko tuli lasten kans tuonne mummolaan, kun ei yksin pärjää tuon "kipeän" lapsen kanssa. Ja pienempikin roikkuu vaan lahkeessa.

Äiti sit soitti kun sisko ollu jo pari päivää mummolassa. Ja kehu että kuin nyt viihtyvät ym kun on monta höösäämässä tuota kipeää lasta.
Ja samantien sitte sano että tänne ei sitten voi tulla kuin yksi lapsi kerrallaan ettei mene riehumiseksi. Ja ettei voi tulla sellaisia jotka on levottomia. Ja että olivat hakeneet veljen lapsen sinne seuraksi.

Jäin oikeasti sanattomaksi.
meillä samanikäinen lapsi tuon siskon lapsen kanssa ja ovat tosi hyviä kavereita. Leikkivät yhdessä ollessa normaali leikkejä. Välillä villimmin ja välillä rauhallisemmin. Mut kyllä kait tuo meidänkin lapsi tajuaa et jos toisella on kipsi niin ei voi juosta tms.
Mutta kait on sitte niin kauhukakara ettei voi edes ajatella.
Ja meillä on 5 lasta. eli en varmaan ehdi nädä siskoa taaskaan. Aina joku vastaava tilanne kun tulevat käymään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ...what...:
eikö siskosi voi tulla lastensa kanssa teille...

Ei. Liian pitkä matka. On niin työlästä kahden kanssa. Ite taas voiin ihan hyvin viiden kanssa käydä mummolassa, jos vaan tuntuis et sinne vois mennä. Mut ei oikein tuon puhelun jälkeen tuu edes mieleen kysyä voidaanko käydä.
Kait se suurin syy on ettei kiinnosta tää meidän sakki. Yksin kyllä oisin tervetullut..
 
Pah, äiti hanhiemona häärää, kun on saanut pikku potilaan hoidettavaksi. Tuntee varmaan itsensä tärkeäksi ja miettii jo etukäteen tilanteita, jossa käsi kipsissä voisi vahingoittua.

Kutsu siskosi teille, jos haluat nähdä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

voiko olla ettei siskoasi kiinnosta teidän perhe...
 
No jos sun sisko ei halua nähdä sinua, niin eikö se ole ihan selvää..ei halua nähdä? Jos alle tunti on liikaa ajaa kylään, niin voi hyvänen aika. Voithan tietysti käydä siellä kylässä sitten yksinäsikin..mutta toisaalta jos tulee olo ettei ole tervetullut niin sitten ei ole.

Sun äitisi ei osaa arvostaa tuota teidän suhdettanne, koska hän luultavasti näkee usein sinun lapsiasi. Näin ollen jotkut saattavat vähän kuin korostaa, että tämä on nyt sitä "mummun laatuaikaa" lasten kanssa ja ehkä hän ei halua, että kukaan muu "ryövää" sitä aikaa..vaikka se olisikin sitten toinen pieni lapsi. Tai sitten hän vaan on ihminen, joka muutenkin tykkää dominoida ja lytätä, tiedä sitä.

Mutta jos sun siskoa ei kiinnosta tulla käymään, niin jo on kumma. Voisihan se ihan hyvin jättää vaikka hetkeksi mummille hoitoon sen kipsatun lapsen, ottaa vaikka toisen vaan mukaan. Kuulostaa monimutkaiselta..

Ja ihan hyvin voit sitten pitää etäisyyttä jos ei kerta olla tervetulleita. Myös siskosi voi itse olla aloitteellinen.
 
Just, sä voit lähteä viiden kanssa, mutta hän ei kahden kanssa. Laiskuutta taitaa olla....mulla oli sellanen kaveri, jonka luokse mun oli aina mentävä, hän ei voinut koskaan tulla meille. Välimatka sellaset 120 km. Lopetin sellasen homman, en viittinyt sitten enää itekkään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nekku:
Pah, äiti hanhiemona häärää, kun on saanut pikku potilaan hoidettavaksi. Tuntee varmaan itsensä tärkeäksi ja miettii jo etukäteen tilanteita, jossa käsi kipsissä voisi vahingoittua.

Kutsu siskosi teille, jos haluat nähdä.

Ei se tuu. Joka kerta samaa kädenvääntöä. Haluaa nähdä mut ikinä ei sovi. Ei jaksa tulla tänne asti ja mua ei huolita sinne koko sakin kanssa. Ei minusta oikein kohtuullista sekään et vien osan kaverille et voin käydä mummolassa. Mies töissä eikä voi olla kotona et pääsisin yksin tai yhden lapsen kanssa. Ja väliin tuntuu et en ees halua mennä yksin.

Joo tajuan tuon että mummo tykkää höösätä. Mutta itteä syö se etteivät käy meillä edes kylässä kuin kerran kaks vuodessa. Saati että jotain apua saisin, en tosin sitä edes odota.
 
Munkin äiti ottaa meidän nelilapsisesta katraasta aina vain yhden lapsen kerrallaan. Ei halua komentaa ja ei kestä meteliä. Siskolla on kaksi lasta, mutta kahdenksan vuoden ikäerolla, joten heidät voi ottaa yhtää aikaa kun eivät häiritse. Sisko siis voi jättää lapsensa äidilleni ja tulla meille yksin kyläilemään, miksei siskosi voi tehdä samoin. Mummollahan on mielestäni oikeus valita milloin ja kuinka monta lastenlasta luonaan pitää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja nekku:
Pah, äiti hanhiemona häärää, kun on saanut pikku potilaan hoidettavaksi. Tuntee varmaan itsensä tärkeäksi ja miettii jo etukäteen tilanteita, jossa käsi kipsissä voisi vahingoittua.

Kutsu siskosi teille, jos haluat nähdä.

Ei se tuu. Joka kerta samaa kädenvääntöä. Haluaa nähdä mut ikinä ei sovi. Ei jaksa tulla tänne asti ja mua ei huolita sinne koko sakin kanssa. Ei minusta oikein kohtuullista sekään et vien osan kaverille et voin käydä mummolassa. Mies töissä eikä voi olla kotona et pääsisin yksin tai yhden lapsen kanssa. Ja väliin tuntuu et en ees halua mennä yksin.

Joo tajuan tuon että mummo tykkää höösätä. Mutta itteä syö se etteivät käy meillä edes kylässä kuin kerran kaks vuodessa. Saati että jotain apua saisin, en tosin sitä edes odota.

Eli sun sisko ei halua nähdä sua :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Mummollahan on mielestäni oikeus valita milloin ja kuinka monta lastenlasta luonaan pitää.

Tässä oon minäkin samaa mieltä. Ei sitä itsekään oikeastaan haluaisi itselle kylään hirveää lapsilaumaa suoraan sanottuna. Se voi olla vanhalle ihmiselle liikaa, jotkuthan saavat rytmihäiriöitä. JOtkut joutuvat ottamaan jo etukäteen nitroja ym. Kannattaa ottaa nämä huomioon, jos näet vain pari kertaa vuodessa niin et välttämättä tiedä hänen terveysasioitaan.

Mun mielestä täsäs on nyt tämä sisko se ongelma. Jos häntä ei kiinnosta nähdä, niin miksi oikeastaan vaivaudut? Sitähän tuo oikeastaan on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
No jos sun sisko ei halua nähdä sinua, niin eikö se ole ihan selvää..ei halua nähdä? Jos alle tunti on liikaa ajaa kylään, niin voi hyvänen aika. Voithan tietysti käydä siellä kylässä sitten yksinäsikin..mutta toisaalta jos tulee olo ettei ole tervetullut niin sitten ei ole.

Sun äitisi ei osaa arvostaa tuota teidän suhdettanne, koska hän luultavasti näkee usein sinun lapsiasi. Näin ollen jotkut saattavat vähän kuin korostaa, että tämä on nyt sitä "mummun laatuaikaa" lasten kanssa ja ehkä hän ei halua, että kukaan muu "ryövää" sitä aikaa..vaikka se olisikin sitten toinen pieni lapsi. Tai sitten hän vaan on ihminen, joka muutenkin tykkää dominoida ja lytätä, tiedä sitä.

Mutta jos sun siskoa ei kiinnosta tulla käymään, niin jo on kumma. Voisihan se ihan hyvin jättää vaikka hetkeksi mummille hoitoon sen kipsatun lapsen, ottaa vaikka toisen vaan mukaan. Kuulostaa monimutkaiselta..

Ja ihan hyvin voit sitten pitää etäisyyttä jos ei kerta olla tervetulleita. Myös siskosi voi itse olla aloitteellinen.

Sepä se kunnäkee yhtä usein noita toisella puolen Suomea olevia lapsen lapsia mitä noita meidän lapsia. Ok. noita meidän pienempiä on nähny vähän useammin (parin kolmen kk välein) kun ollaan kauppareissulla käväisty mummolassa tai mummo ollu kaupassa mukana.
Isommat ei ole nähneet mummoa ja pappaa yli puoleen vuoteen.
 
Jos ymmärsin viestisi oikein, niin kuulostaa, että äitisi asettaa siskosi perheen kaikkien muiden lastensa perheiden edelle??
Olenko oikeassa?

Tuo kuulostaa todella kurjalta, sillä meillä on hyvin tasapuolista. Ei meidän äiti katso pahakseen, jos me vanhemmat siskot tullaan samaan aikaan lastemme kanssa ja silloin kuulkaa riittää vipinää ja vilskettä ja äiti se vain nauraa ja tarjoaa pullaa ja makeisia ja mehua, ikäänkuin oikein kaipaisi sitä armotonta tsembaloa :)

Itse varmaan sanoisin siskolleni, että sanoo ihan vaan suoraan, jos ei seura kiinnosta, sillä sinun lapset on ihan yhtä tärkeitä kuin hänenkin ja ilman niitä et lähde. Toisekseen voisit sanoa siskollesi, että kasvaa aikuiseksi, vai ettei pärjää kahden kanssa, vaikka miten olisi toisella jalka kipsissä, sehän sitoo lapsen joksikin aikaa suht rauhalliseksi liikkeissään, joten miten ei muka sitten pärjää ja että kahden kanssa on vaikea liikkua...hohhoijaa mitä sontaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja H:
Tuo kuulostaa todella kurjalta, sillä meillä on hyvin tasapuolista. Ei meidän äiti katso pahakseen, jos me vanhemmat siskot tullaan samaan aikaan lastemme kanssa ja silloin kuulkaa riittää vipinää ja vilskettä ja äiti se vain nauraa ja tarjoaa pullaa ja makeisia ja mehua, ikäänkuin oikein kaipaisi sitä armotonta tsembaloa :)

Kaikki eivät kaipaa..tai eivät jossain vaiheessa kehtaa sanoa ettei kunto oikein kestä :/ Kannattaa ottaa huomioon, että lapset aletaan nykyään tekemään hyvin "vanhana" ja myöskin meidän vanhempamme monella on sitä luokkaa, että ovat tehneet lapset "vanhana". Eli ovat nyt jo hyvinkin vanhoja verrattuna vaikkapa aikaisempiin polviin isovanhempia. Ei 60-vuotias jaksa samaa mitä 50-vuotias..saatika sitten ne 70-vuotiaat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Mummollahan on mielestäni oikeus valita milloin ja kuinka monta lastenlasta luonaan pitää.

Tässä oon minäkin samaa mieltä. Ei sitä itsekään oikeastaan haluaisi itselle kylään hirveää lapsilaumaa suoraan sanottuna. Se voi olla vanhalle ihmiselle liikaa, jotkuthan saavat rytmihäiriöitä. JOtkut joutuvat ottamaan jo etukäteen nitroja ym. Kannattaa ottaa nämä huomioon, jos näet vain pari kertaa vuodessa niin et välttämättä tiedä hänen terveysasioitaan.

Mun mielestä täsäs on nyt tämä sisko se ongelma. Jos häntä ei kiinnosta nähdä, niin miksi oikeastaan vaivaudut? Sitähän tuo oikeastaan on.

Äitini on n 55v eli ei todellakaan syö nitroja tms. Jotenkin vaan korostuu tuo käymättömyys ja se ettei kaikki ole tervetulleita näiden siskon vierailujen aikana. Ja kyllä soitan äidin kanssa vähintään viikottain.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Alkuperäinen kirjoittaja H:
Tuo kuulostaa todella kurjalta, sillä meillä on hyvin tasapuolista. Ei meidän äiti katso pahakseen, jos me vanhemmat siskot tullaan samaan aikaan lastemme kanssa ja silloin kuulkaa riittää vipinää ja vilskettä ja äiti se vain nauraa ja tarjoaa pullaa ja makeisia ja mehua, ikäänkuin oikein kaipaisi sitä armotonta tsembaloa :)

Kaikki eivät kaipaa..tai eivät jossain vaiheessa kehtaa sanoa ettei kunto oikein kestä :/ Kannattaa ottaa huomioon, että lapset aletaan nykyään tekemään hyvin "vanhana" ja myöskin meidän vanhempamme monella on sitä luokkaa, että ovat tehneet lapset "vanhana". Eli ovat nyt jo hyvinkin vanhoja verrattuna vaikkapa aikaisempiin polviin isovanhempia. Ei 60-vuotias jaksa samaa mitä 50-vuotias..saatika sitten ne 70-vuotiaat.

Toki minä sen ymmärrän, ymmärrän hyvinkin. Yritin vain korostaa miten kurjalta tilanne minusta vaikuttaa, kun meillä tilanne on aivan toinen.
 
Tuo on vaan sellainen asia mikä ison perheen vanhemman täytyy tiedostaa. 5 lasta kerralla on aikamoinen lauma. En minäkään mielelläni ottaisi, vaikka olen nuori ja pienten lasten tottunut äiti itsekin.

Sellaista se elämä on.
 
mä ymmärrän kyllä tavallaan, jos on paljon porukkaa tulee riehuttua enemmän kenen tahansa lapset olisikin kyseessä. en loukkaantuisi asiasta. sen kipeä käsisen on kuitenkin pystyttävä olemaan riekkumatta.
 
Eikähän äidillesi ole jo tarpeeksi rankkaa, kun siskon perhe on heillä nyt pitempään. Itse olen 45 v, enkä jaksaisi, jos meillä olisi ylimääräistä väkeä muutamaa päivää pitempään. Mitä enemmän väkeä on, sitä raskaampaa se on. Ruuanlaitot, nukkumisjärjestelyt ja jatkuva hulina ja huiske vievät voimia.
 
Yhteistyössä