Aiotteko ottaa korona-rokotteen

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
En aio ottaa. Olen kyllä rokotusmyönteinen, mutta ainoastaan vaarallisten tautien kohdalla. En miellä tätä tai influenssaa vaaralliseksi. Ainakaan tarpeeksi vaaralliseksi.
On se vaarallinen. Ei ehkö sulle, mutta isossa kuvassa. Rokotteen voima on nimenomaan siinä, että sillä saadaan sairauksien leviäminen hidastumaan ja ehkä jopa tukahdutettua.
 
vierailija
EN OTA KORONAROKOTETTA
* liian vähän tutkittu
* muuttaa ihmisen DNA
* sis. myrkkyjä, kuten elohopeaa, formaldehydiä ja fenolia
* tarkoituksena vähentää "ylimääräisiä ihmisiä" maapallolla
 
Hei toihan selittää niiden käytöstä!

Jees eli mää odotan Lissun vinkkiä tästä Koronasta. Kunhan hän vaan linkittää jonkun jutun siitä, miten Isorokko-rokotuksessa tuli jollekkin ripuli, niin voidaan todeta ettei kannata ottaa tätä eikä mitään muutakaan rokotetta.
Olenpa taas näköjään päässyt ihon alle.:sneaky:

Meidän perhe ei ota rokotetta, ennen kuin sitä on tutkittu kunnolla ja nähdään mahd. sivuvaikutukset.

Meidän perheessä ei olla sairaana, lapsilla ei montaa sairaspoissaoloa ole koulusta ollut koko koulu-uran aikana.

Ollaan oltu turnauksissa ja peleissä jossa on ollut koronatartuntoja, mutta ei mei llä ole ollut mitään oireita.

Nuku tarpeeksi, syö monipuolisesti - ennen kaikkea oikein ja treenaa. Näillä immuniteetti pysyy kunnossa. (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Ellimaar
vierailija
Olenpa taas näköjään päässyt ihon alle.

Meidän perhe ei ota rokotetta, ennen kuin sitä on tutkittu kunnolla ja nähdään mahd. sivuvaikutukset.

Meidän perheessä ei olla sairaana, lapsilla ei montaa sairaspoissaoloa ole koulusta ollut koko koulu-uran aikana.

Ollaan oltu turnauksissa ja peleissä jossa on ollut koronatartuntoja, mutta ei mei llä ole ollut mitään oireita.

Nuku tarpeeksi, syö monipuolisesti - ennen kaikkea oikein ja treenaa. Näillä immuniteetti pysyy kunnossa.
Perheenne on onnekas kun kaikki ovat perusterveitä eikä ole mitään rasitteita kuten autoimmuunisairautta, syöpää tai syöpähoitoja. Kaikilla asiat eivät ole yhtä hyvin.
 
vierailija
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/oikeusministeri-mtv-n-uutisextrassa-vihapuhe-ja-maalittaminen-halutaan-kuriin-lakimuutos-tulossa-vainotun-ei-tarvitsisi-enaa-itse-vieda-asiaa-oikeuteen/7744404

Oikeusministeri MTV:n Uutisextrassa: Vihapuhe ja maalittaminen halutaan kuriin, lakimuutos tulossa – vainotun ei tarvitsisi enää itse viedä asiaa oikeuteen

JULKAISTU 29.02.2020 16:32

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) haluaa suitsia vihapuhetta ja järjestelmällistä häirintää eli maalittamista. Oikeusministeriössä on perattu viime kuukaudet aihetta sivuavia lakipykäliä ja lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa.

Suomen lainsäädännöstä ei löydy erikseen viharikoksen käsitettä. Rikoslaki tunnistaa sitä vastoin esimerkiksi laittoman uhkauksen, vainoamisen tai yksityiselämään loukkaavan tiedon levittämisen.

Tähän asti uhattu ja maalitettu henkilö on joutunut itse viemään asian oikeuteen eli kyseessä on ollut asianomistajarikos. Nyt oikeusministeri aikoo muuttaa lainsäädäntöä, jotta kuumaan ja kasvavaan yhteiskunnalliseen ongelmaan päästää puuttumaan nykyistä tehokkaammin.

– Olemme puuttumassa nyt asiaan siinä mielessä, että laittomasta uhkauksesta tehdään virallisen syytteen alainen rikos, jos se kohdistuu henkilöön hänen työtehtävässään tai luottamushenkilöön, kun hän hoitaa luottamustehtäväänsä, Henriksson kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa.

Lue myös: Maalittamista kriminalisoidaan: Laittomasta uhkauksesta virallisen syytteen alainen rikos

"Yhteiskunta nojaa siihen"

Häirinnän, hyökkäysten ja painostuksen kohteeksi joutuvat tällä hetkellä mm. tuomarit, syyttäjät, poliisit, tutkijat ja toimittajat, mutta myös hoitohenkilökunta enenevässä määrin.

– Henkilön ei tarvitse itse lähteä ajamaan syytettä, vaan siitä tulisi virallisen syytteen alainen asia, jos häntä työtehtävässä uhataan rikoksella tai muulla rangaistavalla toimenpiteellä.

– Koko meidän lainsäädäntö ja yhteiskunta nojaa siihen, että meillä instituutiot, kuten poliisi, tuomarit ja myös media, voivat toimia vapaasti ja että toimittajat uskaltavat kertoa sellaisista asioista, jotka ovat jollekin herkkiä. Siksi tämä on tärkeä asia, oikeusministeri linjaa.

Vihapuhetutkinta vaatii lisää resursseja

Henriksson myöntää lakimuutoksen vaativan lisää resursseja poliisiin, samoin tuomioistuimiin ja syyttäjälaitokselle. Henrikssonin mukaan hallitus on tähän valmis.

– Me näemme sen tärkeänä. Hallituksessa olemme linjanneet, että haluamme puuttua tehokkaammin maalittamiseen ja häirintään, toimintaan, joka ei ole tervettä tämän päivän yhteiskunnassa.

Henrikssonin mukaan esitys valmistunee toukokuun loppuun mennessä ja laittomaan uhkaukseen liittyvä lainmuutos on tulossa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella.

Tarvitaan asennemuutos, vastuu päättäjillä
Henriksson vaatii asennemuutosta, koska vihapuhe on yleistynyt niin voimalla ja esimerkiksi Saksassa se on johtanut jopa poliittiseen väkivaltaan.

– Sehän ei tarkoita, että ihmiset eivät saisi olla eri mieltä asioista, mutta kyllä päättäjillä on suuri vastuu ilmapiiristä ja siinä tarvitaan parannusta. Tämä on otettava vakavasti ja sen takia keskustelemme EU:ssa kollegojen kanssa aika usein tästä ilmiöstä ja mitä pystymme tekemään yhdessä.

Klo 18.12 jutussa mainittu "vainottu ja maalitettu henkilö" on muutettu muotoon "uhattu ja maalitettu henkilö".
 
vierailija
Lapsen syntymän jälkeen aion ottaa, eli loppukesästä. Tuskin saisinkaan sitä aiemmin, ehkä en silloinkaan vielä. Olen rokotusjärjestyksen häntäpäässä. Ei haittaa yhtään. Haluan kyllä kantaa oman korteni kekoon, jotta pääsemme takaisin jokseenkin normaaliin elämään. Mutta en halua olla ensimmäisenä koekaniinina uudelle rokotteelle.
 
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/oikeusministeri-mtv-n-uutisextrassa-vihapuhe-ja-maalittaminen-halutaan-kuriin-lakimuutos-tulossa-vainotun-ei-tarvitsisi-enaa-itse-vieda-asiaa-oikeuteen/7744404

Oikeusministeri MTV:n Uutisextrassa: Vihapuhe ja maalittaminen halutaan kuriin, lakimuutos tulossa – vainotun ei tarvitsisi enää itse viedä asiaa oikeuteen

JULKAISTU 29.02.2020 16:32

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) haluaa suitsia vihapuhetta ja järjestelmällistä häirintää eli maalittamista. Oikeusministeriössä on perattu viime kuukaudet aihetta sivuavia lakipykäliä ja lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa.

Suomen lainsäädännöstä ei löydy erikseen viharikoksen käsitettä. Rikoslaki tunnistaa sitä vastoin esimerkiksi laittoman uhkauksen, vainoamisen tai yksityiselämään loukkaavan tiedon levittämisen.

Tähän asti uhattu ja maalitettu henkilö on joutunut itse viemään asian oikeuteen eli kyseessä on ollut asianomistajarikos. Nyt oikeusministeri aikoo muuttaa lainsäädäntöä, jotta kuumaan ja kasvavaan yhteiskunnalliseen ongelmaan päästää puuttumaan nykyistä tehokkaammin.

– Olemme puuttumassa nyt asiaan siinä mielessä, että laittomasta uhkauksesta tehdään virallisen syytteen alainen rikos, jos se kohdistuu henkilöön hänen työtehtävässään tai luottamushenkilöön, kun hän hoitaa luottamustehtäväänsä, Henriksson kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa.

Lue myös: Maalittamista kriminalisoidaan: Laittomasta uhkauksesta virallisen syytteen alainen rikos

"Yhteiskunta nojaa siihen"

Häirinnän, hyökkäysten ja painostuksen kohteeksi joutuvat tällä hetkellä mm. tuomarit, syyttäjät, poliisit, tutkijat ja toimittajat, mutta myös hoitohenkilökunta enenevässä määrin.

– Henkilön ei tarvitse itse lähteä ajamaan syytettä, vaan siitä tulisi virallisen syytteen alainen asia, jos häntä työtehtävässä uhataan rikoksella tai muulla rangaistavalla toimenpiteellä.

– Koko meidän lainsäädäntö ja yhteiskunta nojaa siihen, että meillä instituutiot, kuten poliisi, tuomarit ja myös media, voivat toimia vapaasti ja että toimittajat uskaltavat kertoa sellaisista asioista, jotka ovat jollekin herkkiä. Siksi tämä on tärkeä asia, oikeusministeri linjaa.

Vihapuhetutkinta vaatii lisää resursseja

Henriksson myöntää lakimuutoksen vaativan lisää resursseja poliisiin, samoin tuomioistuimiin ja syyttäjälaitokselle. Henrikssonin mukaan hallitus on tähän valmis.

– Me näemme sen tärkeänä. Hallituksessa olemme linjanneet, että haluamme puuttua tehokkaammin maalittamiseen ja häirintään, toimintaan, joka ei ole tervettä tämän päivän yhteiskunnassa.

Henrikssonin mukaan esitys valmistunee toukokuun loppuun mennessä ja laittomaan uhkaukseen liittyvä lainmuutos on tulossa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella.

Tarvitaan asennemuutos, vastuu päättäjillä
Henriksson vaatii asennemuutosta, koska vihapuhe on yleistynyt niin voimalla ja esimerkiksi Saksassa se on johtanut jopa poliittiseen väkivaltaan.

– Sehän ei tarkoita, että ihmiset eivät saisi olla eri mieltä asioista, mutta kyllä päättäjillä on suuri vastuu ilmapiiristä ja siinä tarvitaan parannusta. Tämä on otettava vakavasti ja sen takia keskustelemme EU:ssa kollegojen kanssa aika usein tästä ilmiöstä ja mitä pystymme tekemään yhdessä.

Klo 18.12 jutussa mainittu "vainottu ja maalitettu henkilö" on muutettu muotoon "uhattu ja maalitettu henkilö".
Miten tää liittyy koronarokotteen ottamiseen?:unsure:

Aloitukseen vastaus: En ota ennenkuin tuntuu että on riittävän tutkittu ja voisin sen ottaa.
 
???
 
vierailija
Aiotteko ottaa korona-rokotteen
Nyt muutamaa korona-rokotetta pukkaa. Varmaan työikäinen perusterve väestö ei sitä oo ensimmäisessä aallossa saamassa, mutta jossain vaiheessa kyllä Aiotteko ottaa rokotteen (jos sen ilmaiseksi saatte), Miten perustelette päätöstänne.

Itte olen perusterve, joten en todellakaan ota sitä ennenkuin pidempään ollut pyörimässä ja ekat haittavaikutukset näkyy. Ja jos korona rupiaa taittumaan, niin en varmaan ota lainkaan.

En oo mikään rokotus-vastainen, mutta en sinällään halua olla etulinjassa. Jos kyseessä olisi isolla prosentilla tappava tauti, tilanne olisi toki eri.
Kun perinteinen myös tartunnalta ja tartuttamiselta suojaava tehokas perinteinen Sputnik V tulee saataville.
 
Yhteistyössä