Aiotko antaa lapsellesi hiihtolomaa? Muita lomia keväällä?

  • Viestiketjun aloittaja "utelias"
  • Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";27970534]Hiihtoloman aikaan ei ole lomaa, lomailemme myöhemmin keväällä koko perhe sitten yhtä aikaa ulkomaanreissun merkeissä.

Miksi sen loman täytyisi juuri hiihtolomaviikon aikaan olla?

Meillä ainakin kustannuskysymys siksi että hiihtolomaviikolla etelän reissu maksaa yli tuhat euroa enemmän kuin muulloin.

Eli kyllä, lapsi menee hiihtolomaviikolla hoitoon ja me vanhemmat töihin.[/QUOTE]

Siksi noita lomia päiväkodeissa kysellään, että voidaan suunnitella henkilökunnan määrä esim. juurikin tuolle yleiselle hiihtolomaviikolle. Ei sen loman tarvitse juuri silloin olla, mutta jos sattuu olemaan, niin pk:ssa tiedetään se ja voidaan antaa myös mahdollisesti yhdelle ylimääräiselle hoitsulle lomaa tuolle ko. hiihtolomaviikolle.

Itse en voi pitää talvilomaa, mutta isäntä pitää... ehkä se ei kuitenkaan ole hiihtolomaviikolla, koska lapset lähtevät meillä silloin partioleirille. Katsotaan nyt, miten meidän lomat menee, mutta näyttää vahvasti siltä, että lomaillaan eri aikaan koululaisten kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Saraldo
Alkuperäinen kirjoittaja lisää vp;27970612:
No mä otan ainakin palkattomia ihan lasten takia.
Meillä ei ole mitään toivoa saada palkatonta kesä-elokuussa. Meillä on muutenkin rahatilanne sen verran tiukka, että palkattomia päiviä ei hirveästi olisi vara pitää. Kun tyttö oli vielä päiväkodissa, hänellä oli yhtenä vuonna muistaakseni 6-7 viikkoa kesälomaa. Viimeisenä päiväkotikesänään eli viime kesänä hänellä oli lomaa kaksi viikkoa, sitten alkoi koulu. Se oli todella kurjaa, mutta kun isällä ei ollut lomaa lainkaan ja mun lomani alkoi vasta elokuussa, niin eipä siinä hirveästi vaihtoehtoja ollut. Kyllä hän oli pari pidennettyä viikonloppua poissa, kun oli siskoni tai vanhempieni kanssa, mutta muuten päiväkodissa. Sillä lohdutettiin toisiamme, että seuraavana kesänä hän on 2,5 kuukautta lomalla.
 
lisää vp

Meillä lapset on aina olleet koko kesän lomalla. On pidetty miehen kanssa lomia eriaikaan, palkattomia ja vähän mummutkin auttaneet. Teen osittaista hoitovapaata ja asuntolainaa on, mutta aina se jotenkin järjestyy. Ei tehdä mitään suuria suunnitelmia lomille, omasta lapsuudesta vaan jäänyt niin ihanat muistot pitkistä lämpimistä kesistä :)
 
Saraldo
Alkuperäinen kirjoittaja lisää vp;27971119:
Meillä lapset on aina olleet koko kesän lomalla. On pidetty miehen kanssa lomia eriaikaan, palkattomia ja vähän mummutkin auttaneet. Teen osittaista hoitovapaata ja asuntolainaa on, mutta aina se jotenkin järjestyy. Ei tehdä mitään suuria suunnitelmia lomille, omasta lapsuudesta vaan jäänyt niin ihanat muistot pitkistä lämpimistä kesistä :)
Se on hienoa, kun saa asian järjestymään noin :) Mä olen aina viettänyt kesäni kotona, koska äiti oli kotiäitinä. Mutta valitettava tosiasia on, että kaikilla ei vaan ole mitenkään tuohon mahdollisuutta :(.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Päiväkodin täti;27970997:
Pakko vielä laittaa, että ei ole välilä millä kokoonpanolla kukin lomansa viettää (ollaanko lomilla koko perhe, vain toinen vanhempi, mummi, kummi tai kuka tahansa luotettava aikuinen) Lapselle on tärkeintä se, että saa olla lomalla, edes joskus ja edes muutaman päivän vuodessa :)
Totta. :) Muistaakseni olimme veljeni kanssa kouluaikojen lisäksi päiväkotivuosinakin kaikki kesät kotona/lomalla. Vanhemmat pitivät erikseen vähintään osan lomastaan ja lisäksi olimme mummolassa joskus. Mahd. paljon oli lomia ja vapaita.
 
Viimeksi muokattu:
"Vieras"
Lapsi tarvitsee loman siinä missä aikuinenkin eli aina on poissa hoidosta jos meistä jompi kumpi tai molemmat lomalla. Jos vapaapäivä osuu (arki)viikon alkuun tai loppuun, on lapsi myös silloin yleensä kotona.

Tiedän myös perheitä(kyllä, monikossa) joissa vanhemmat saattaa pitää kesälomatkin eriaikaan niin että lapsi on koko kesän hoidossa kun vanhemmat reissaa vuorollaan. Yksi harvoista "perheen sisälle kuuluvista" asioista jotka mua jaksaa aina ihmetyttää.
 
ihansama
Mä ajattelin lomaviikolla vieväni lapset ainakin yhtenä päivänä hoitoon. Pääsen hierojalla käymään.

Hiihtolomaviikon ovat kotona, ettei tarvitse viedä varahoitoon. Mä en pidä siitä varahoitopaikasta, joten kun vain on mahdollista, niin sinne ei viedä. Mies pystyy silloin olemaan lasten kanssa.

Muuten satunnaisina vapaapäivinä joko vien hoitoon tai pidän kotona fiiliksen tai siis asioiden hoitamisen tarpeen mukaan. Joka tapauksessa täysi hoitomaksu menee koko kuulta, joten on sama lapset pitää satunnaisina vapaapäivinä hoidossa lyhyttä päivää. Kun eivät vain ole varahoitopaikassa.
 
Saraldo
Alkuperäinen kirjoittaja lisää vp;27971181:
Mä vaan laitan sen toimimaan, mahdolliseksi :)
Kaikilla ei ole mahdollisuutta laittaa toimimaan. Minkäs teet, jos palkatonta ei myönnetä? Minkäs teet, jos ei ole ketään muuta joka olisi lapsen kanssa? Tai jos rahat on oikeasti sen verran tiukassa, että vaikka palkatonta saisikin, se ei taloudellisesti ole mahdollista?
 
"vieras"
Mä olin 20 ennen kuin edes tajusin, että muilla perheillä on oikeasti ongelmia mitä tehdä lomien suhteen, oma isä kun on opettaja niin me oltiin aina hänen kanssaan kotona :D
 
[QUOTE="Vieras";27971177]Lapsi tarvitsee loman siinä missä aikuinenkin eli aina on poissa hoidosta jos meistä jompi kumpi tai molemmat lomalla. Jos vapaapäivä osuu (arki)viikon alkuun tai loppuun, on lapsi myös silloin yleensä kotona.

Tiedän myös perheitä(kyllä, monikossa) joissa vanhemmat saattaa pitää kesälomatkin eriaikaan niin että lapsi on koko kesän hoidossa kun vanhemmat reissaa vuorollaan. Yksi harvoista "perheen sisälle kuuluvista" asioista jotka mua jaksaa aina ihmetyttää.[/QUOTE]

Ainakin päiväkodissa missä olen ollut töissä niin puututtiin siihen, jos lapsilla ei ollut lomaa vuoden aikana. Lapsille kuuluu myös loma.
 
Yhteistyössä